keskiviikko 28. joulukuuta 2011

Pikku Onnettaren jouluessu


Selailin ennen joulua Carl Larsson -aiheista kirjaa, ja intoonnuin ompelemaan sen inspiroimana Pikku Onnettarelle oikein perinteisen hienousessun.

Aineksena oli vanha, upeasti käsin kirjailtu lapsen lakana (jälleen naurettavan alhaiseen hintaan kirpparilta ostettu). Yleensä en halua leikellä ehjiä vanhoja arvotekstiilejä, mutta ajattelin että jos teen essun huolella, se ei alenna muinaisen käsityön arvoa. Ja Pikku Onnetar voi sitten jättää essun perinnöksi omille jälkeläisilleen... vai suunnittelenko jo liian pitkälle?

Pyöristetty lakanan pääty oli kuin valmiiksi essun mallinen ja leveyskin juuri sopiva. Reunan pitsi on ilmeisesti käsin nyplätty ja ommeltu paikoilleen käsin. Käsityön kunniottamiseksi tein napinlävet käsin, mutta niistä ei tullut aivan niin siistit kuin sopisi toivoa - onneksi kauniit helmiäisnapit peittävät kökköydet.





Äitee oli kaivanut kätköistään minulle ihasteltavaksi kaksi suvun perintöessua sotia edeltävältä ajalta. Molemmat ovat henkäyksenohutta puuvillaa ja siroin Leavers-pitsein koristeltuja. Oikeanpuoleisessa on hienot pitsiupotukset. Kuulemma esiäidit olivat laittaneet talteen paljonkin lastenvaatteita, mutta lähes kaikki menivät käyttöön talvisodan aikana. Vain nämä kaksi "hepenettä" jäivät.






tiistai 27. joulukuuta 2011

Muoti-ilmiö: Puuterinvärinen tylli

Paljastus: Aikoinaan haaveilin urasta uusia tuulia haistelevassa trenditoimistossa ja olin sellaisessa työharjoittelussakin. Kiinnitän vieläkin huomiota mielestäni tuoreisiin muoti-ideoihin. Saatte nyt aivan ilmaiseksi lukea analyyttisiä havaintojani vaatetuksen ja tyylin saralta, jotka muussa tapauksessa löytyisivät vain ammattilaisille suunnatusta tuhansia euroja maksavasta trendikataloogista (jos siis olisin opiskellut ranskaa yläasteella ja muutenkin toiminut aktiivisen tarmokkaasti tässä trendinnuuskijan ura-asiassa, oi ja voi).

Nudenvärinen* tylli on viime aikoina putkahdellut esiin. Kiinnitin huomiota Pariisissa luksuslaukkukauppoihin jonottavien japanittarien yksinkertaisiin tyllihameisiin (siis tuollaista pehmeästi valuvaa tylliä, kuten kuvan Urban Outfittersin hame). Ja kun asian huomasin, niin nudea tylliä näkyy vähän viellä ja täällä.

Koko jutun alkuperä on varmaankin Comme des Garconsin 2009 kokoelma, jossa nudenväristä tylliä oli käytetty armytakkien, pitsin ja villahuopien seurana todella unenomaisin ja surrealistisin seurauksin. Tykkään tästä kokoelmasta todella paljon, se on niin runollinen:




Nudensävyinen (tai beige) tylli on samaan aikaan elegantti mutta sensuelli materiaali, joka sopii erinomaisesti mitä ylellisimpien kirjontojen ja säihkyvien kristallien taustaksi, eli aivan omiaan juhlavaatteisiin. Ihanteellisesti kyseinen tylli saisi tietenkin olla puuvillaa - tai silkkiä, ooh! - ja pehmeää, ei kovaksi tärkättyä. Mutta tylli ei ole pöhkömmän näköistä polyamidista tehtynäkään. Ohuus ja läpinäkyvyys on nyt kovasti ilmassa, ja tylli koristelemattomana sopii myös nousevaan minimalismi-teemaan. Pehmeä, ylellinen minimalismi taitaa olla yksi suurista tämän kauden muotiajatuksista.

Valkoinen Elefantti-kaupan ikkunassa todella kaunis luomus. Tässä kaupassa on aivan ihania vaatteita, mutta en ole koskaan mitään ostanut, sillä en tunne oloani lainkaan tervetulleeksi. Tai edes siedetyksi. Kokeilen joka toinen vuosi josko onnistaisi, mutta tähän mennessä kolme kertaa olen astunut sisään, ja tullut lähestulkoon pusketuksi ulos... ensi vuonna jälleen uusi koitos!


Lelaluxe-blogista löytyi kuvia Givenchyn syys-11 -kokoelmasta, alla muutamia herkkuja nude tylli -teemalla.



Haute couturen hienoimpia luomuksia ovat nuo, käsityötaide upeimmassa kukoistuksessaan. Mutta valitettavasti lähes kaikkien ulottumattomissa, paitsi kuvina. Eli mikä osa nudenvärisellä tyllillä on ei-miljonäärin vaatekaapissa? Alla pari ideaa.

Lookbookista löysin tämän hauskan yhdistelmän: herkkä tyllihame plus löysä, rempseä paita jossa siroa mustaa kirjoitusta.

(Mustat, sirot muodot neutraalin sävyisellä pohjalla ovat nyt myöskin ajankohtaisia, esim. mustat rautalangasta väännetyt koristukset tai juurikin siro teksti.


Siro musta oikein viehättävä seinätarra Wholeportilta.

Samaa ilmiötä ilmentävä kangas eQuilterista.)




Tässä tyylikkään muotibloggaajan onnistunut näyte nuden tyllin yhdistämisestä a) kimallukseen ja b) rouheisiin asusteisiin.

Kotiompelijalle pehmeä tyllihamonen on kiitollinen ommeltava. Lopputulos näyttää ylelliseltä, mutta malliksi riittää aivan yksinkertainen kellohame tai laskosteltu suora pötkö kuminauhavyötäröllä (tai molemmat yhdistettynä, kuten itse tein). Tyllin määrässä ei tosin kannata pihistellä, oikea vaikutelma syntyy materiaalin runsaudella. Suosittelen pistoksi tiheää siksakkia aivan kankaan reunaan, jolloin saumoista tulee huomaamattomat. Saumanvaraksi riittää pari milliä, eikä reunoja tarvitse välttämättä huolitella, sillä tylli ei purkaudu.

Ja nyt kun vielä Eurokankaasta saisi nudenväristä tylliä! Eurokankaan tyllivalikoima on turhan räikeä, tosin viime aikoina saatavissa ollut "pin dot tulle" on aika kelvollinen ja lisäksi halpa kangas tälläisiin tarkoituksiin. Sitä on ainakin harmaana ja vanhanroosanvärisenä. Netistä löytyi Tulle factory, ja Mood Fabrics - pitänee kokeilla jompaa kumpaa, kun oma varastoni ehtyy.


*äh, keksikääpä parempi sana kuin "nude" tai "puuteri", naku värisävy riippuu tietenkin ihon väristä, kuten myös puuteri... aavistuksen verran ruusunpunervaan taittuva harmahtava beige on melko kankea ilmaisu. Mummon alushousun väri?

keskiviikko 21. joulukuuta 2011

Arvonta on arpoontunut!

Virallinen arvonnantoimittaja Pikku Onnetar lähestyy arvontalaitetta...

Arvontalipuke valitaan tieteellisellä satunnaisotannalla.

Voittaja on Helena! Onneksi olkoon! Helena saa pian sähköpostia. Voitto ei taida ehtiä jouluksi, mutta sitten välipäiviksi...

Virallinen arvonnantoimittaja jäi tyhjäämään ja täyttämään arvontakoria, ja näin minä pääsin nopeasti tänne blogittamaan voittajan.

perjantai 16. joulukuuta 2011

Pikkujouluhame pikkurahalla

Kiitän mahtavista vastauksista galluppiin! Gallup ja arvonta on avoinna 21. päivään asti, joten sinne vain. Mutta kerronpa tässä kuitenkin pikkujouluhameesta, jonka ompelin kustantajan perinteisiä Valkeita Glögejä varten.

Otetaan
- vajaa metri harmaata vuorikangasta (alennuslaarista n. 2,5 e)
- vähän päälle metri nudenväristä tylliverkkoa (aikoinaan tokiosta ostettu muistaakseni 100 jenin metrihintaan)
- vähän vajaa metri Eurokankaan pehmeää pin dot tylliä harmahtavan sävyisenä (alennuslaarista, n. 2 e)
- ja helmaan päälle pari metriä vuosikausia sitten ostamaani tyllipohjalle kirjottua pitsiä, tästä en muista mitä maksoi, mutta ei se kallista ole voinut olla kun olen sitä 6 metriä ostanut...
... ja hieman kuminauhaa vyötärölle
sommitellaan yhteen
ja tulos on:
Liehuvainen helmalainen kevyt hamonen.

Olen täsyin vuodenajan vastaisesti kaivannut jo jonkin aikaa jotain kevyttä, siroa, liehuvaista ja läpikuultavaa, ja tässä se on. Ja hauskaa oli! Unohdin pyytää kuvaamaan itseni uudessa hameessani, toivottavasti tässä tulee vielä jotain hippoja johon voin laittaa tämän uudelleen.

Kaikki kolme kerrosta ovat eri mallisia - vuorikangas on A-linjaisen hameen mallinen (vyötärö niin iso, että hameen mahtuu pujottamaan lantion yli), välikerros nudea verkkoa 3/4 ympyrää ja harmaa pilkkutylli on suora pötkö joka on laskostettu vyötärölle. Kun välikerroksessa on enemmän materiaalia helmassa ja päällikerroksessa enemmän tavaraa vyötäröllä, tulee jonkinlainen vähittäinen värisävynvaihtumisefekti. Tekokuitutyllit ovat mielestäni yksinään usein vähän liian.. suoraviivaisen värisiä, tykkään vaikutelmasta joka tulee kun kerrostaa pari eri sävyistä ohutta päällekkäin.

Nyt kun vielä tuota ihanan monikäyttöisyä nudenväristä verkkoa/tylliä saisi lähikangaskaupasta! Se alkaa olla lopussa, ja mitä minä sitten teen!?

keskiviikko 14. joulukuuta 2011

Arvonta-gallup / raffle and gallup




Lähestyvän joulun ja kahdennensadannen blogispostauksen kunniaksi (joka tosin meni tuossa aiemmin, mutta kummiskin...) kunniaksi Pitsiblogissa arvotaan tekemäni pellavainen pussukka. Koristeluinspiksen sain Calaisin pitsimuseon pitsimallikirjoja katsellessa. Pussi on sisustettu muovitetulla kankaalla ja sen voi pestä pesukoneessa 30 asteessa - mieluiten pesupussissa.

Pussiarvontaan voit osallistua vastaamalla galluppiin:

Luen Pitsiblogia koska
a) Pitsi on kiinnostava käsityöasia
b) Pitsi on kiinnostava kulttuurishistoriallinen/tekninen asia
c) Pitsi on kiinnostava muoti/pukeutumisasia
d) Pitsikuvat ovat kauniita
e) muu, mikä

Pikku Onnetar arpoo 21. päivä voittajan.

... älkääkä unohtako laittaa mukaan jotain yhteystietoa, mistä voiton sattuessa olette tavoitettavisssa!

-----------

Answer the gallup and join the raffle to win the pouch in the photo!

I read Lace Diary because
a) I find lace interesting as handicraft
b) I find lace interesting from historical/cultural/technical point
c) Lace is wonderful in clothes and fashion
d) I like photos of lace
e) Something else, which I'll describe:

...and please remember to add your e-mail so you can be contacted if you win the raffle!

Little Miss Luck will choose the winner on 21.12.!

Niin ja voittaja saa siis pussin lisäksi sen sisällä olevat pitsit, valikoima eri tyyppisiä pitsejä kokoelmistani!