keskiviikko 31. elokuuta 2011

Virkkausinspiksiä taasen


Virkkaus on lankatekniikoista ehkäpä vapain (en nyt tarkemmin ala eritellä, voi olla että jos oikein mietin niin saatan päätyä toiseenkin tulokseen). No jokatapauksessa tämän puolesta ainakin todistaisi Wunderkammer-blogi. Virkattuja valaita! Virkattuja soluja! Virkattua levää! Minkä voi kuvitella voi myös virkata...

tiistai 30. elokuuta 2011

Puikkopäivien jälkeen


Puikkopäivä oli oikein antoisa tapahtuma - sen lisäksi, että sain puhua pitsitehtaista, pääsin myös hiplailemaan ihania lankoja, houkuttumaan uusista kirjoista (pitsineuleeet!), herkuttelemaan kaaulla ja maukkaalla keitolla ja sulostuttamaan elämää vielä kuohuviinilasillisella. Ihan kuin lomalla olisi ollut! Sitäpaitsi sillointällöin on erittäin virkistävää olla liikkeellä ei äitinä, vaan Rinnana.
Ehdin ottaa vain pari kuvaa, ja nekin heiluneita, alla kuitenkin rattoisaa tunnelmaa kuvaava otos:


Sisällä oli aurinkoinen meininki, joten tapahtuman loppupuolella ulos astuessani olin tyrmistynyt, kun satoikin railakkaasti. Bussi ei kulkenut, mutta onneksi sai kyydin (kiitos vielä kuskille!).

Lupailin esitelmän tekstiä nettiin, se on tulossa, hetkonen vielä!

Sitten loppuun hieman muotinäytöskuvia, kauden ehkä milenkiintoisinta pitsiä Erdemiltä:




(Kuvat style.com)

perjantai 5. elokuuta 2011

Ennen Puikkopäivää




Valmistaudun huomiseen Puikkopäivän konepitsiesitelmään. Vähän jännittää, mutta hyvällä tavalla! Tuleekohan paikalle blogin lukijoita?

Kävin läpi pitsikokoelmaani etsiessäni sopivaa kuvitusta esitelmään, ja jouduin huomaamaan, että minullahan on aivan hiivatin paljon pitsiä. Oho! Mistäs se kaikki onkin kertynyt... Pitäisi saada ne esille / säilöön jotenkin järkevästi, ja keräilykappaleet erilleen käyttöpitsistä. Olkoon se loppuvuoden projekti.

Ylhäältä alaspäin:
1. Koneommeltua pitsiä 1930-50-luvulta.
2. Koneelliselle verkkopohjalle ommeltuja ilmeisesti käsinnyplättyjä kukkia. Jostain 1900-luvun aivan alusta.
3. Tanakkaa, paksua pitsiä Leavers-koneesta.