Pariisissa silmään pistivät second-hand kauppojen edustalle houkutteeksi pystytetyt 90-luvun viskoosikesämekkojen rekit. Jes, arvasin että ne palaavat! Sääli vain, että en ole löytänyt pyöränkettinkiin repeytyneelle siniharmaalle viskoosimekolleni korvaavaa (korjasin sen keltaisella tilkulla, ja se on liian hippi että menisin se päällä ulos. Kotimekkona oikein toimiva).
Toinen muotijuttu olivat suurikokoiset puolijalokivikorut. Koristeena ajankohtaisia ovat myös vanhat kunnon pinnit, ilman mitään hörhellyksiä. Halpa tyyliasuste, jos ei löydy jo valmiiksi kampauspiirongin laatikosta. Niillä saa aikaan pienellä vaivalla mielenkiintoisia kampauksia eritotn lyhyisiin hiuksiin.
Laadukkaiden materiaalien, perinteikkyyden ja funktionaalisuuden, puunruskeiden, luonnonsävyjen, syvän farkunsinisen ja kuparin tyyli – en tiedä mikä tämän trendin nimi on mutta joka tapauksessa pidän siitä. Pohjalla siis jonkinlainen slow fashion ajatus, jatkuvuus, laadukkuus. Yksi esimerkki Kölnissä ManuFactum, jossa jouduin hurmoksiin esim. joka tuotetta kuvailevien lappujen äärellä. Myös heidän postimyyntikatalogissaan kerrotaan tavaroista juurta jaksain, katso alla olevasta kuvasta.
Näin pitää myynnissä olevista tuotteista kertoa!!
Illums Bolinghusin näkemys vuoden 2015 miehestä.
Tämä aikakapseliin esimerkkinä kauden miestentyylistä!
Toinen samanhenkinen ainakin tyylillisesti on Kööpenhaminan Illums Bolighus, jossa kaikki oli ihastuttavan chic. Ostin sieltä pellavaisen, Portugalissa ommellun T-paidan kesäksi. Myyjätär selosti erinomaisen innostavasti, kuinka firman suunnittelijat testaavat kaikki tuotteet huolellisesti ennen tuotantoon pääsyä. Toivottavasti se sitten on hyvä!
Jos indigonsinisen ja pellavanbeigen hillitty "luonnollisuus" kyllästyttävät, tanskalaisen sisustuslehden trendiaakkoston mukaan seuraava väritrendi on luonnon omituisimmista väriyhdistelmistä innoittunut "crazy colours". Tämän lurkkii jo nurkilla, kohta varmaan iso juttu. Tulee vähän oma nuoruus 90-luvulla mieleen, rakastin silloin muodissa olleita tumman helmiäisenhohtavia ja siftaavia meikkejä.
Dries van Notenin hapsutopissa syvänmereneliön väri- ja muutakin inspistä
Syvänmeren sienieliöt todellakin ansaitsevat paikkansa visuaalisessa maailmassamme, mutta taidan silti vältellä vihertävänvioletinkukertavia sävyjä omassa vaatekaapissani. Paitsi näin juuri FB:n vintagekirppisryhmässä todella päheän 50-luvun lasiriipuksen, joka olisi juuri tuota värimaailmaa. Sallin ostohimon tulla ... ja mennä. Ahh...







