Miksi viskoosi kieltäytyy maatumasta?!!?

Olen nyt ajautunut sivuun kurssiltani ja päätynyt selvittämään miten eri tekstiilikuidut todellisuudessa maatuvat – alkoi niin kovasti ihmetyttää tuo viskoosin käytös mistä edellisessä postauksessa kirjoitin. Viskoosi kun on selluloosaa ja sen pitäisi maatua siinä kun muunkin selluloosan, mutta silti viskoosikuidut näyttävät käyttäytyvän kuin tekokuituiset, siis että ne säilyvät merivedessä ja tulevat pikku meriöppiäisten syömiksi, ja löytyvät sitten niiden suolesta ihan tunnistettavina väriaineineen kaikkineen.

Selluloosakuitujen valmistaja Lenzing on testannut omien viskoosiensa maatumisen, ja ne kuulemma maatuvat viikossa lähes olemattomiin. Ihan niinkuin sopii olettaakin, tietysti vähemmän ihanteellisissa oloissa kestää varmaan kauemmin, mutta maatuvat joka tapauksessa. Mutta tästä herääkin ajatus, että maatumattomuuden syy onkin väriaineissa tai muissa aineissa joilla viskoosia on käsitelty. Lenzing on luultavasti testannut viskoosiensa maatumisen käsittelemättöminä.

Li et al. testasivat kolmella eri tavalla käsitellyn puuvillan maatumista: käsittelemättömän, pehmentimellä käsitellyn ja resiinillä käsitellyn. Pehmennin edisti maatumista käsittelemättömään puuvillaan verrattuna. Resiini hidasti maatumista, vaikkakin verrokkina toimineeseen polyesteriin verratessa kaikki kolme puuvillaa julistettiin maatuviksi. (Tutkimusta on btw rahoittanut Cotton inc., vetäkää tästä ja verrokin valinnasta omat johtopäätöksenne...)

Resiiniviimeistyksiä käytetään tekstiiliteollisuudessa paljon, sillä niillä saadaan ominaisuuksia joita kuluttajat arvostavat, kuten rypistymättömyys, pesukonepestävyys villalle (superwash), ja viskoosiin pesunkestoa (siinä mielessä että pitää alkuperäiset mittansa pesussa, eikä levähdä omituisen muotoiseksi mikä oli viskoosin alkuvaiheen ongelma). Resiiniviimeistys näyttää olevan hyvin yleinen viskoosilla, tosin tarkkoja prosentteja on vaikea löytää. Joka tapauksessa googlailun perusteella näyttää siltä, että ehkä juuri resiinikäsittely hidastaa viskoosin maatumista sen verran, että viskoosikuidut ehtivät seikkailla miniäyriäisten ruuansulatukseen ongelmia aiheuttamaan. Mutta tämä pitäisi testata, toistaiseksi tämä on vain hypoteesi.

Loppupäätelmä 1: Tutkimusta tekstiiliviimeistysaineiden vaikutuksesta tarvitaan valtavasti lisää.
Loppupäätelmä 2: On kuluttajien hämäämistä kiinnittää huomio luonnonkuitujen oletettuun maatumiseen vaatteen elinkaaren lopussa, jos kyse ei ole todella luonnontilassa olevasta kuidusta. Värjäämätön, käsittelemätön luonnonkuitu maatuu varmasti. Mutta vain todella harva tekstiili on millään tapaa käsittelemätön – ja kuinka moni muka käy kompostoimaan loppuunkuluneet vaatteensa? Silloin pitäisi myös joko olla varma että ompelulanka on mysö luonnonkuitua, tai leikata kaikki saumat pois. Jos taas luonnonkuitu joutuu kaatopaikalle, ei se siellä ihanasti maadu mullaksi kukkien kasvualustaksi, vaan mätänee kasvihuonekaasuja päästellen. (No vanhempieni luona laitetaan marjapuskien alle vanhat villapaidat estämään rikkakasveja ja marjojen multaantumista, ja siihen ne hiljalleen maatuvat, mutta vaatteiden kohtalona tämä lienee sangen epätyypillinen).

Mikromuovit

Osallistuin FB:n ompeluryhmässä mielenkiintoiseen mikromuovikeskusteluun, joka sai alkunsa Kemikaalitutkan aiheeseen liittyvästä kuvasta:

No, ihan ensimmäisenä ihmetyttää, että pörröisestä fleecevaatteesta irtoaa pesukoneen höykytyksessä vain alle 2000 kuitua. Minusta se on aika vähän. Mutta ehkä irtoavat kuidut on laskettu hyvälaatuisesta fleecestä.

Mikromuovit ovat siis alle 5mm kokoisia muovinpaloja, jotka päätyvät mm. vaatteita pestessä jätevesiin ja koska niitä ei osata toistaiseksi suodattaa ne ajautuvat sitten meriin. Merissä ensin pienet eliöt syövät ne, sitten kalat syövät pieneliöt, sitten ihminen syö kalan ja samalla entisen fleecepusakkansa. Erityinen ongelma on se, että mitä pienempi muovipartikkeli, sitä paremmin sen kokoaa luokseen erilaisia ympäristömyrkkyjä, jotka sitten oikein tehokkaasti rikastuvat ravintoketjussa. Pilkkouduttuaan nanokokoon mikromuoveja on vaikea edes havainnoida, saati sitten millään suodattaa, ja niiden terveysvaikutuksista ei ole vielä tarkkaa tietoa mutta eivät ne millekään eliölle hyvää tee.

Toisekseen, kyllä tämä polyesterifleecen mikromuoviongelma on ollut mälsä isku tekstiilien ympäristövaikutuksista kiinnostuneille. PET-muovipulloista tehty polyesterifleece oli ensimmäinen laajasti saatavilla oleva kierrätyskangas, ja nyt sitten onkin osoittautunut että saattaa jopa olla parempi jättää muovipullot kaatikselle kuin pelastaa ne fleece-uusiokäyttöön.

Mikromuovien pääasiallisesta lähteestä löysin kahta eri tietoa. Norjan ympäristöministeriön tutkimuksen mukaan ensisijaisesti mikromuoveja joutuu luontoon autonrenkaiden kulumisesta, toisekseen laivojen maaleista ja kolmanneksi muovintuotannon karkuun päässeistä jätteistä.

Tanskan vastaavan tahon tutkimuksessa taas tekokuitutekstiilit ovat syyllisten listalla korkeammalla.

Pörröisiä tekokuituvaatteita ei joka tapauksessa kannata pestä alvariinsa, olivat tekstiilit toinen taikka viides syypää. Katkokuituisista tekokuituvaatteista varisee väistämättä kuituja – ja vain harvassa tapauksessa on mitään hyvää syntynyt kun tavoitellaan tekokuiduilla esim. villan ominaisuuksia. Filamenttikuiduista taas ei irtoa niin herkästi osasia, ja filamentti on muutenkin se muoto jossa noin yleensä tekokuitujen omat luonnonkuituja paremmat ominaisuudet ilmenevät.

Erityisen mälsä juttu on, että myös viskoosikuidut näyttävät käyttäytyvän mikromuovien tapaan (kiitos Outi les Pyy tästä tiedosta!). Viskoosin joka on regeneroitua selluloosaa ts. alunperin puuta tms., luulisi maatuvan siinä kuin luonnokuitujenkin. Ainakin itse olen ollut tässä luulossa. Mutta viimevuotisessa tutkimuksessa selvisi, että meren pienöppiäisten vatsasta Välimerellä löytyi pääosin viskoosikuituja, ei niinkään muovikuituja. Erityisen ongelman aiheuttavat väriaineet, jotka viskoosin mukana päätyvät merieliön ruuansulatukseen.

Olen ollut suuri viskoosifani huolimatta sen valmistuksen vaatimista haitallisista kemikaaleista (rikkihiili), mutta tämä menee jo vähän liian pitkälle... no, jälleen pääsemme siihen, että viskoosin paras olomuoto on filamentti ja katkokuituviskoosi on yleensä kehno idis.

Ja mitenköhän muut muuntokuidut? Lyocell, ioncell ym.

Viskoosi-infopläjäys

Suhtaudun lähtökohtaisesti positiivisesti viskoosiin, koska se on oikein käytettynä mitä mainioin vaatemateriaali. Kunhan sitä ei tärvätä koittamalla vääntää sitä joksikin mitä se ei ole - nimittäin puuvillankaltaiseksi tai mikä vielä pahempaa, villankaltaiseksi -, niin se on kauniisti laskeutuva, kestävä ja nykyisellään myös helposti pestävä aines. Joskus pula-aikana valmistetut viskoosikankaat olivat ilmeisesti alttiita kutistumaan ja päästämään väriä aina pesussa, mikä edelleen tahraa jossain määrin viskoosin mainetta ainakin vanhempien sukupolvien mielessä. Ennen 60-lukua viskoosia kutsuttiin nimillä säteri (katkomaton filamentti) ja silla (katkekuitu). Suomessa ei nykyään valmisteta viskoosia vaatekäyttöön, vaikka aikoinaan sitä tehtiin paljonkin. Olen kuullut suunnitelmista elvyttää kotimainen viskoosituotanto, mutta en tiedä missä vaiheessa suunnitelmat ovat.

Viskoosi on saanut negtiivista ympäristöhuomiota joissakin kuituvertailuissa, esim. Made-By -organisaation "benchmarkissa" (kuva alla):

Tavallinen viskoosi on huonoimmassa E-luokassa tavanomaisen puuvillan, villan ja nylonin kanssa. Villantuottajat pahastuivat muuten tästä luokituksesta kovin ja tilasivat tymäkät LCAt korjaamaan mielestään väärää käsitystä (LCA = Life Cycle Analysis), josta omana ymärryksenäni sanon lyhyesti että villa voi olla yhtäällä tuotettuna kelpo ekokuitu, toisaalla taas turmio ja huonous. Toinen, hieman vähemmän yksinkertaistettu kuituvertailu löytyy täältä.

Viskoosia on kahta tyyppiä, silkinkaltainen sileä ja ohut filamenttikuitu ja muhevampi katkekuitu. Filamenttiviskoosi on juuri se, joka säilyy hyvänä vuosikymmenestä toiseen, kun taas yleisempi katkekuituviskoosi on altis nuhjaantumaan ja nyppyyntymään. Nyppyyntymisalttius riippuu toki langan kehräystavasta myös, tiukempi kierre ja pidemmät kuidut = vähemmän nyppyjä. Viskoosikankaat vaihtelevat ohuista kesäkankaista t-paitaneuloksiin ja sametteihin, ja sitä käytetään täyteaineena mm. puuvillan joukossa (ihan OK, jos lanka on kehrätty kunnolla ja puuvillakin laadukasta) ja villan joukossa (yleensä huono idea). Viskoosisukkahousuissa tulee esiin sen puuvillaa huonompi hankauskestävyys, viskoosisukkikset nimittäin reikiintyvät varsin nopeasti.

Viskoosi on siis puuselluloosasta valmistettua muuntokuitua.  Puun käyttö kankaan valmistusmateriaalina on käsitykseni mukaan ihan hyvä idea, kunhan puut on hakattu vastuullisesti hoidetuista metsistä joiden uudelleenkasvamisesta huolehditaan, eikä jyrätty jotain ainutlaatuista ikimetsää. Puu voi olla koivu, eukalyptus, haapa, kuusi tai bambu (joka ei olekaan puu, vaan ruoho, mutta käsitetään se nyt puuksi). Maa-alaa puun kasvatus toki vaatii, mutta ei juurikaan lannoitusta tai keinokastelua.

Kuituvalmistaja Lenzing on teettänyt kattavan ja ISO-standardinmukaisen LCAn tuotteilleen (HUOM! linkistä aukeaa 59-sivuinen pdf). Viskoosista paljastuu, että sen ympäristövaikutukset riippuvat suurelta osin tehtaan tehokkuudesta, kuinka kemikaalit kierrätetään, ja mistä tehdas hankkii energiansa. Lenzingin Itävallan-tehtaan energiasta yli puolet saadaan viskoosin raaka-ainepuun ylijääneistä kuorista ja muista tehtaan jätteistä ja loput ulkopuolelta hankitusta biomassasta ja yhdyskuntajätteestä. Varsin kunnianarvoista ekoenergiaa käytössä siis, toisin kuin Lenzigin Aasian-tehtaalla, jossa energia saadaan Indonesian sähköverkosta, johon se saadaan pääasiassa hiilivoimaloista. Viskoosivalmistajia on paljon muitakin, mutta en ole löytänyt minkään toisen valmistajan kunnollista tutkimusta heidän tuotteidensa ympäristövaikutuksista. Syynä voinee arvailla olevan, että ne eivät hyödynnä viimeisimmän ympäristöteknologian saavutuksia ja saastuttavat siis melkoisesti, eivätkä viitsi kiinnittää huomiota asiaan. Lenzingillä varsinkin Euroopan tehtaalla asiat ovat esimerkillisessä kunnossa, joten asiaa kannattaa esitelläkin.

Energian lisäksi huomionarvoisia ovat viskoosin tuotannossa käytettävät kemikaalit, kuten rikkihiili ja lipeä. Jos niitä ei vahdita silmä kovana ja pidetä tiukasti suljetussa pullossa umpioidussa säiliössä, ne ovat vaarallisia. Valmiiseen kankaaseen ei myrkyllisiä jäämiä jää, mutta huoli onkin lähinnä siinä miten hyvin tehtaan jätevedet puhdistetaan ja mitä käytetyille liemille tehdään. Jos niistä huolehditaan asianmukaisesti, kaikki on OK. Jos ne kaadetaan ojaan, ekokatastrofi on valmis. Tästähän kankaan tai vaatteen ostaja ei juurikaan voi tietää mitään. Paitsi sen, että EU:n REACH-kemikaalilainsäädäntö on varsin tiukka, ja jos viskoosikuitu on tuotettu täällä, kemikaalijätteitä ei varmasti kaadettu ojaan. Eli EU:ssa tuotettu viskoosi on tältä osin hyvä valinta.

 

Kaavio viskoosin ja lyocellin valmistusprosessista Lenzigin LCA-tutkimuksesta.

Vettä viskoosiprosessissa kuluu aina paljon, joka onkin yksi syy sen huonoihin sijoituksiin kuituvertailuissa. Lenzigin LCA:n mukaan yhden kuitutonnin valmistamiseen kuluu jopa 42 kuutiota vettä eli 4200 litraa, minkä lisäksi tarvitaa ällistyttävät yli 400 kuutiota jäähdytysvettä. Muuten niin perusteellinen LCA-raportti on tästä aiheesta sangen niukkasanainen. En tiedä, kiertääkö jäähdytysvesi järjestelmässä uudelleen ja uudelleen, vai mitä sille tapahtuu. Pitää varmaan perehtyä selluloosan tuotantoon...

Loppupäätelmänä sanoisin, että 

1) mielummin viskoosi kuin tavanomainen (siis ei-luomu) puuvilla - ainakin sellaisiin tuotteisiin joiden ei tarvitse kestää kovaa, jatkuvaa hankausta. Joku muu aines voi olla toki vielä viskoosia ympäristöystävällisempi, esim. Tencel tai kierrätetyt kuidut.

2) Mielummin Euroopassa tai muuten todistettavasti ympäristön huomioivasti valmistettu viskoosi kuin tavanomainen nimetön viskoosi.

3) koska vaatteessa harvoin lukee missä kuidut on valmistettu, vastuu ostajan osalta on siinä ettei osta ylimääräistä tai tarpeetonta, tai sellaista kuitusekoitusta joka on tunnetusti huono kestämään (kun nyt kerron tässä, että viskoosi missään muhkeassa, villankaltaisessa langassa ei ole hyvä idea, ainakin se on teille blogin lukijoille tunnettu asia).

4) tuetaan suomalaista vaateviskoosituotantoa, jos se joskus saadaan takaisin jaloilleen!

Uusia asukkaita vaatevarastoon

Täysin odottamatta ja suunnitelman ulkopuolelta vaatetankooni muutti kaksi uutta vaatetta. Tälle on kylläkin järkevä selitys (kuten aina...). Isoäitini täytti 90 vuotta, ja ilahdutaakseni häntä keksin ommella hänelta saamastani vanhasta hameesta itselleni juhla-asun. Hame oli alunperin ollut juhlamekko, jota isoäitini käytti tiettävästi 15-vuotiaana. Myöhemmin se oli pätkäisty hameeksi. Materiaali on viskoosia, ihan viskoosin kaupallisen käytön alkuajoilta, 30-luvulta siis. Ihmeen kestävä materiaali! Joitakin säilytyslaskosten taitteiden aiheuttamia kulumareikiä oli, mutta pääosin oikiein siisti, eikä kangas peloistani huolimatta ratkennut käytössäkään hitusiksi.

Kuvassa näjyvä kukkapaita on tämän päälle 70-vuotiaan mekon uusin inkarnaatio. Suunnitelmanani oli pukea paita pilkullisen hameen kanss, mutta yhdistelmä oli mahdoton. Ompelin sitten kiireessä hameen kaveriksi mustan pellavaisen kynähameen, toiseksiuusimman Suuren Käsityön kaavalla.

Joten nyt on kaksi uutta vaatetta kaapissa, tosin positiivisena vähennysuutisena kolme kangasta poistunut kangasvarastoista! (Siis hamekangas, paitakangas ja hameen vuorikangas).

Isoäiti oli muuten kovin hyvillään mekkonsa uudesta muodosta!