Näytetään tekstit, joissa on tunniste japan book. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste japan book. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Ihana japanilainen tyylikirja


Toivottavasti kaikkien lukijoiden joulunpyhät ovat sujuneet miellyttävässä hengessä ja materiaalivirta on pysynyt kohtuudessa. Omalta kohdaltani olen tyytyväinen; sain muutamia kirjoja, ylellisen mutta tarpeellisen hiustuotteen, yhden huivin, lupauksen matkasta Pärnuun ja brunssikortin Fleuristeen ihan itsekseen <3. Sekä lupauksen siitä, että eräs neule jota on neulottu kuin iisakin kirkkoa (kaikenlaiset arkielämän häiriöt, kuten gradun kirjoittaminen, ovat hidastaneet prosessia) valmistuu tammikuussa! Jee! Toivotaan, että sitten olisi jo pakkasta.

Ilokseni Hyvän mielen vaatekaappi on näkynyt monessakin lehdessä, viimeksi kirjastani oli poimittu ompelijoiden palkan vähäinen vaikutus vaatteen hintaan Aamulehden artikkelissa ('käsityökirjailija Rinna Saramäki' - jotenkin tulee lämmin ja hyvä olo kun saa tittelin!). Kirjankin nimen olisi kyllä saanut mainita.

Joulun matkalukemisena on ollut japaninreissulta ostamani 'vaatekaappini 365 päivää', malli-suunnittelija-tyylikirjailija Masakin tuore teos.

Japanilaista alan kirjoittajista suurin suosikkini on rouva Uchida, joka on enemmän sympaattinen ja ystävällinen naapurinrouva, häneen on helppo samaistua. Masaki taasen on enemmän
 fantasiaa - paljon kauniimpi, paljon rikkaampi, tavoittamaton. Eli siis hyvää joutilasta lueskeltavaa kun ei halua vaivata päätään millään, vaan hemmotella itseään kermavaahdon kirjavastineella.
Täydellisen kauniilla Masakilla on täydellisen kaunis ja hyvin järjestetty vaatevarasto. Kuvat kauniisti viikatuista ja värijärjestykseen asetetuista vaatepinoista ovat aina olleet japanilaisten tyylikirjojen suosikkiantia, mutta huomaan kohtuulliseen vaatemäärään siirtymisen vaikutuksia tässäkin. Nykyään näistä kuvista tulee hieman ähky olo. Tekisi mieli alkaa karsimaan...

Anteeksi kököt kuvat, käytössä vain pädin kamera. Mielestäni Masakin tyyli on jotain hiukean hurmaavaa, häpeämättömän suloista ja ihanaa. On pitsiä, rottinkikoreja, persikansävyä, kaislakoreja, kirjontoja, olkihattuja ja niin edelleen, ja kyseessä onn kuiutenkin lähemmäs nelikymppinen perheenäiti ( ei sillä, että sitä mitenkään naamasta tai varren viehkeydestä erottaisi). 


Kadehdittavan mahtava korikokoelma - mutta mahtaa vaatia tilaa. Sopii vain viljasiilon kokoisen pukeutumishuoneen omistajille. 


Vinkki: hatut voi säilöä kangaslokerikkoon. Toisella puolella aukeamaa niin huolellisesti laskostettu neulepino, että vaivun sen äärellä hurmioon. Oh, täydellisyys!

torstai 12. joulukuuta 2013

Arvonta! Arvonta! Arvonta!

Lupasin joskus tuossa jokunen kuukausi sitten, että kun lukijoiden määrä ylittää 150, järjestän arvonnan. Tämä on nyt vähän myöhässä matkan takia, mutta mukana EXTRA! EXTRA! lisäarpajaisvoitto suoraan Japanista!

Arvontaan voi osallistua kommentoimalla alle jotenkin niin, että siinä on mukana yhteystiedot. Jos et halua jotakin arvonnan palkinnoista, mainitsethan sen viestissäsi.

Suoritan arvonnan Pikku Onnettaren avustuksella ensi viikon tiistaina illalla eli 17.12.2013. Näin on jonkinlainen mahdollisuus, että voitto ehtii vielä jouluksi perille.



Muistin virkistämiseksi palkinnot:

Pitsiromantiikan ja hienon käsityön ystäville arvon upean ison vintagepöytäliinan. Ylellisesti käsin kirjottu pöytäliina on puuvillaa, ja siihen on upotettu käsinnyplättyä pitsiä. Ainoa vika on kaksi haaleaa vaaleansinistä länttiä, isomman halkaisija n. 0,5 cm.





Hyvän mielen vaatekaappia kaipaaville 1 kpl kirjoja (nimmarin saa halutessaan).


Ja vielä japanintuliainen, stylisti Miki Aizawan kirja Kawaii: Styling, Remake, (Kaupat), History. Kirjassa esitellään villejä ja värikkäitä stailausideoita monelle vaatekappaleelle sukista trenssiin, jaettuna "girlish" ja "boyish"-tyylilokeroihin. Mukana myös muutamia muodistusideoita, Miki Aizawan stailaamia muotikuvia ja katsaus Tokion parhaisiin kauppoihin. Kirjasta nauttimiseksi japaninkielen osaaminen ei ole lainkaan tarpeen, sillä pääpaino on inspiroivilla kuvilla.




Kiitos teille monilukuisille lukijoille! Osallistukaa ja saa levittää!


torstai 4. lokakuuta 2012

Kimonoasiaa Kainolle

Lupasin Breidtholtin Kainolle kuvan kimonostylisti Mamechiyon kirjasta, jossa mm. opetetaan miten pitää poseerata kimono yllään.


Blogger temppuilee, kuvat hyppivät aivan villinä ja pakenevat kursoria. Apua!

Poseerausohjeita kimonoonpukeutujille. Kaino, en tiedä mistä keksin sen "3 taivutusta"-jutun. Ei tuossa mitään sellaista lue, van ajatelemani kuvan vieressä sanotaan että "muodosta siksak".







Lopuksi hyyyvin helpot ohjeet joiden avulla iiiihan kuka tahansa saa aiiiivan vaivattomasti sidottua obin ylleen. Hei, näyttääpä helpolta!

keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Mikä on viherpeukalon ompeluvastine?



Neulanimetön? Joka tapauksessa sitä alkoi kutittaa ihan mahdottomasti, kun kävin Helsingin Eurokankaassa ja näin keväiset pitsivalikoimat. Yleensä Eurokankaan pitseistä ei ole juuri mitään sanottavaa (kassan vieressä oleva laari hätäisesti neuottuja nailonpitsinauhoja ei loihdi ylevää tunnelmaa), mutta nyt oli pitsivalikoimaa enemmän kuin ilkesin ostaa.


Tämä kermanvärinen tässä on nimeltään Barbara, ja vaikka onkin raschelpitsiä, niin oikein kaunis tuotos ja suht. edulliseen hintaan. Puuvillaa on juuri sopivasti niin, että vaikutelma on hyvä.


Tämä kaunotar taas on italialaisen Monnalisa-lastenvaatemerkin omaa tuotantoa. Harvoin kangaskaupassa näkee näin ihanan kolmiulotteista ja muhkuista kirjontaa. Samaa mallia on kokovalkoisena ja täysleveänäkin, tämä taisi olla 50 cm leveää ja hinta 15e/metri. Kankaaksi kalliihkoa, mutta hyväksi pitsiksi edullista! Tämä tulee muotoutumaan mekoksi minulle, vaikka lasten kankaaksi olisikin suunniteltu.


Ja kun hypistelin työhuoneellani äskeisiä kankaita, löysin tämän pari vuotta sitten ostamani puuterinvärisen silkkisifongin. Se on juuri sitä, mitä kaipaan vaatekaapin päivittämiseksi kevääseen - kevyt, ylellinen ja väriltään jotain kermaisaa jälkiruokaa muistuttava.


Malliksi tulee tämä raglanhihainen pusero kirjasta Feminine Wardrobe, pienin muutoksin. Lantioni ei kaipaa pussia, joten jätän kuminauhakujan pois, ja pääntietä uursin avarammaksi.

Kun vaan olisi enemmän aikaa ommella! On niin paljon mukavia ja mielenkiintoisia asioita, ja sitten joitain välttämättömyyksiä, 24 tuntia ei tahdo riittää!!

torstai 6. lokakuuta 2011

Lace Cafe vol. 1

Tilasin Lace Cafe -nimisen mookin (= kirjamaisen lehden). Kuvassa myös upea hehkuvan aurinkoinen syyspäivä, olisko ollut tiistai. Eilen taas tuli vettä kuin aisaa, ja nyt aamutaivas näyttää taas pilvettömän kirkkaalta. Kovin heittelehtivää!


Mutta takaisin lehteen. Suosittelen sitä lämpimästi virkkaajille (tämä erityisesti Kirstille, joka aiemmassa viestissä kyseli virkkausblogeja). Kuvat ovat kauniita, ohjeet selkeitä ja tyyli innostava. Lehden tilatessani luulin, että siinä olisi muutakin pitsiä, olihan kannessa Knyppling-kirja, mutta tämä on siis nimenomaan virkkauslehti. Knyppling on kuvissa mukana vain skandinaavista vintagesöpöyttä tuomassa.


Mutta en ole ensinkään tyytymätön. Tässä oli paljon hauskoja ideoita, ja kaaviot eivät vaadi japanin osaamista (vaikka olenkin palannut japanin opiskelun pariin, virkkuuohjeet vastaanotan mielummin kuvina).

Pikku virkkaustöitä on sekä sisustukseen että päälle puettavaksi. Irlantilaisvirkkuuna tehty kaulakoru on aikamoisen soma, ja hyllynreunuspitsit saavat tulla kaikin mokomin uudestaan muotiin. Minkähän hyllyn sitä ilkeäisi pitsittää, ettei tule sisustuksellisia erimielisyyksiä ukkokullan kanssa..? Jaa-a, ehkä voisin aloittaa oman vaatekaapin hyllynreunoista.

Pitsi-irtokaulus ja olkihattu, olen aivan myyty. Taustalla tepsuttaa jo 1 v 2 kk Pikku Onnetar. (Tyttö on jo niin iso, että äitee voi lueskella virkkauslehteä leikkipuiston penkillä.)


Takaliepeessä saman sarjan muita käsityökirjoja, hyvin houkuttelevaa!

maanantai 29. kesäkuuta 2009

Japan & Lace


Even if lace is not a "native" textile technique to Japan (or the whole of Asia for that matter), nowadays a lot of inspiring and fascinating lace things come from there. Lacemaking seems to be a popular hobby, judging from the amount of lacemaking books published every year. Oh boy their lace books are cute. I hope my book will give the readers same kind of "aahhhh...." of happiness that I get from some of the Japanese lace / fashion / lifestyle hobby books.

Vaikka pitsi ei Japanissa olekaan tekniikkana "kotoperäinen" (kuten ei Aasiassa ylipäänsä), Japanista löytyy nykyään paljon innostavaa ja kiehtovaa pitsisuunnittelua ja pitsin käyttöä. Päätellen julkaistujen kirjojen määrästä, pitsin tekeminen on siellä varsin suosittu harrastus. Sikäläiset pitsikäsityö- ja muotikirjat ovat vallan tavattoman ihania... toivon, että tämä tekeillä oleva kirja saa lukijat huokailemaan samalla tavoin onnesta kuin mitä itse huokailen joidenkin japanilaisten käsityö- ja tyylikirjojen äärellä.


Japanese fashion is for the most part extremely feminine and makes a good use of lace in different styles. No matter if it's natural living cotton style, or sophisticated rich lady style, or cutesy teen style... lace fits in everywhere.

These days it's possible to match lace to a kimono outfit too. I like the bit experimental style which is inspired by early 1900's, when fashionable women mixed western and traditional Japanese motifs in their outfits. Like adding a brooch to kimono lapel (historically, the only jewellery is worn in the hair*). This style is seen in magazine Kimono Hime, where these pics are from.

Japanilainen naistenmuoti on suurimmaksi osaksi todella feminiiniä ja pitsiä näkee monenlaisissa tyyleissä. Olkoon natural luonnonmateriaali -tyyli, tai sofistikoitunut rikasta imagoa henkivä ladytyyli, tai söpöstelevä teinityyli - pitsiä löytyy joka lähtöön. Nykyisellään pitsiä voi myös yhdistää kimonon kanssa. Ihailen sellaista hiukan kokeilevaa kimonotyyliä, joka ottaa vaikutteita 1900-luvun alkupuolelta. Silloin muodikkaat naiset yhdistivät länsimaisia elementtejä kimonoasuihin, kuten esimerkiksi laittamalla rintakorun kimonon rinnuksiin (historiallisesti koruja on käytetty vain kampauksissa*). Tätä tyyliä näkyy Kimono Hime -lehdessä, mistä nämä kimonokuvat ovat peräisin.


* I'm in no way an expert in kimonos so I hope I'm not talking out of my derriere. Corrections are most welcome.
* en ole mikään kimonoekspertti ja toivon etten puhu läpiä päähäni. Korjaukset ovat lämpimästi tervetulleita.

Lace collar / pitsikaulus!


This is an outfit compiled by famous kimono stylist Mamechiyo (note the lace ribbon set in the collar). She promotes a modern, imaginative style. I found a link to her blog and webshop from Finnish kimono enthusiast xiner's blog. Lot of things in her diary make me want to get them, even if I don't wear kimono. Like the wonderful embroidered obi belt below.
Tämä asukokonaisuus on kuuluisan kimonostylistin Mamechiyon käsialaa (huomaa pitsi kauluksessa! ja entäs kalossit!). Hän suosii modernia, mielikuvituksekasta tyyliä. Löysin linkin Mamechiyon blogiin ja nettikauppaan suomalaisen kimonoharrastajan Xinerin blogista. Monet vaatekappaleet Mamechiyon blogissa houkuttelevat, vaikka en kimonoa ole koskaan päälleni pistänytkään. Esim. allaoleva kirjailtu obi, aah!



As for the famous youth style lolita, it probably makes most people think of something like this:
Mitä tulee Suomessakin kuuluisaan lolitatyyliin (joka, pitsistä puheen ollen, aiheuttaa joillekin kylmiä väreitä... terveiset Matroskinille!) niin useimmille tulee varmaan mieleen jotain tälläistä:


..but, it can also be bit more subtle / mutta se voi olla myös hiukan hillitympää.







There is also another style that puts a lot of emphasis on lace. I don't know if it has a name, but originally designers were using a profusion of real vintage lace in mixed an organic, intentionally messy way. Perhaps it was long-career stylist Yuko Omori who made the style popular? Her book For a Girl showcases her best fashion shoots and gorgeous old lace seems to feature in many of them.


Well, now girls can buy cheap polyester imitations to create the same style... and surely there would not be enough true vintage lace in the whole world to clothe all the girls in Japan who like sweet and fashionable look. Especially since this style requires layers and layers of it!

Eräs toinenkin tyyli painottaa pitsien käyttöä, mutta en tiedä mikä sen nimi on. Alunperin pienten merkkien suunnittelijat käyttivät oikeita vanhoja pitsejä kerroksittain tarkoituksellisen orgaanisesti ja sekoitellen. Ehkä pitkän uran tehnyt stylisti Yuko Omori toi tyylin suosioon? Ainakin hänen muotikuviaan kautta vuosien esittelevässä kirjassa For a Girl vintagepitsiä näkyy vähän joka toisessa kuvassa.

No, nykyään vastaavaa tyyliä löytyy edullisella hinnalla kaupoissa, hieman kehnolaatuisena polyesteriversiona tosin. Mutta eipä koko maailmasta löytyisi riittävästi antiikkipitsiä kaikkien söpöstä pitsimuotityylistä pitävien japanilaistyttöjen pukemiseksi vaikka viimeinenkin mummon ullakko raavittaisiin tyhjäksi. Semmminkin kun tämä tyyli vaatii pitsikerroksia kerrosten päälle.


From magazine So-En, with real antique lace

From Alice Deco, the more accessible version

Well, that's enough for today! I'll write another part tomorrow, with hints where to buy lace in Japan & some things I know about lace factories there. And lots of pretty pics too!
Tämä riittäköön tältä päivältä. Huomenna lisää, mm. vinkkejä pitsin ostamiseen Japanista ja vähäsen sikäläisistä pitsitehtaista. Ja paljon ihania kuvia toki.

tiistai 28. huhtikuuta 2009