Kirjakatselmus jatkuu. Olen aivan intona vanhojen kirjojen edullisista faksimile-uusintapainoksista, joita saa amazonilta halvalla. (Kunpa niihin vielä laitettaisiin alkuperäinen kansi, eikä rumaa ja täysin sattumanavaraista uutta). Näitä kirjoja ei muuten käsiinsä saisi, jos nyt ei sattumalta jostain ulkomaisesta antikvariaatista keräilyhinnoilla.
Viime aikoina iloa on aiheuttanut ainakin Euroopan pitsiteollisuutta käsittelevä katsaus, jonka on julkaissut Yhdysvaltojen hallituksen talousosasto vuonna 1904 (Machine-made Lace Industry in Europe; United States Bureau of manufacture, Special Consular Reports). Tirskahtelin riemusta kun selailin pitsikatsausta ensimmäistä kertaa: tarkkoja selostuksia pitsitehtaiden työvoimasta! Pitsikoneiden poikkileikkauksia! Pitsiteollisuuden kustannusarvioita! Voi onnea!! Ihmettelen kyllä, kuka muu kuin minä haluaisi lukea tämän kirjan ja onko sen painaminen osoittautunut vaivan arvoiseksi... No, suosittelen kaikille, jotka haluavat yksityiskohtaisen raportin Calaisin, Nottinghamin, Plauenin ja St.Gallin pitsi- ja kirjontateollisuudesta 1900-luvun ensimmäisinä vuosina. Kyse on ollut sekä työvoiman määrässä että rahallisen tuoton puolesta varsin mittavasta teollisuudenhaarasta, esim. yksin Calaisista arvoitiin vietävän Yhdysvaltoihin kuuden miljoonan dollarin arvosta pitsiä vuosittain (nykyrahassa yli 22 miljoonaa $).
Calaisin pitsiteollisuudesta reaportoinut konsuli on selvästi pitsiteollisuuden lumoissa, hänen innotuneet kuvauksensa ovat kuin omasta kynästäni ja tunnen sielujen sukulaisuutta. Suosikkikohtiani ovat ainakin "How machines weighing 25,000 pounds can be made to pump water or to crush stone, or to saw logs into lumber, the reader can easily understand, as he has seen them; but how a machine weighing 25,000 pounds can be capale of manufacturing the most delicate laces, so perfect imitations of real lace that an expert is required to thell the difference, is more difficult to understand.To prduce such a machine ... has taken a century of gradual development, in which thousands of intellligent minds have contributed to bring it up to its present stte of perfection."
Lisäksi opimme, että "A lace machine, as will appear later, is perhaps one of the most delicate machines in the world in its sensitiveness to heat and cold" ja että
"the aim of the Calais manufacturers has always been the imitation of real lace. Quite recently one of them, having in his employ a very able draftsman, has been able to make lace that approaches so nearly to real lace that even a connoisseur night mistake it for the real. It is hardly necessary to add that this kind of lace has a great future." Kunpa tästä ihmepitsistä olisi vielä näyte!
Toinen hurmaava faksimile on Millicent Whiteside Cookin "How to Dress as a Lady on 15 Pounds a Year" vuodelta 1874. Nykyrahassa 15 puntaa on noin 1200 puntaa, joka on siis ollut absoluuttinen mnimimäärä jolla hieno nainen, siis säätyläislady on voinut hankkia vuotuisen päällepantavansa. Tämä on vaatinut äärimmäistä pihiyttä, tarkkuutta ja niukkuutta, mutta tuloksena on ollut (vaikeuksien ylittämisen aiheuttaman tyytyväisyydentunteen ohella) se, että hyvin vaatimattomissa varoissa ollut lady on voinut osallistua seurapiirien tapahtumiin ja matkailla Euroopassa säädynmukaisesti. Kun esim. kesän silkkipuku on huolellisesti valittu eikä liian huomiotaherättävä, se on kelvannut sekä aamupäivän puolimuodollisiin tapahtumiin (kuten jousiammuntajuhlat), että iltapäivän puutarhakutsuihin, ja vielä aamupuvuksi hotellissa oleskellessa.
Kirjassa on pennilleen - tai siis pencelleen - määritelty kolmen vuoden vaatebudjetti, josta kallein hankinta on tweed-kankainen mekko, jakku ja vedenpitäväksi käsitelty viitta. Kaikki vaatteet pitää ratkoa ja kääntää ainakin kertaalleen, ja tietenkään minkäänlaisiin impulssiostoksiin, edes yhden rusetin tai käsineparin, ei ole mahdollisuutta (välillä kirjan teksti kuulostaa kovin tutulta!).
Olen kuluneen vuoden aikana pistänyt aika ison tukun rahaa kirjoihin. Perusteluna on, että koska pyrin kuluttamaan noin muuten vähemmän, siis luonnonvaroja, niin voin sentään tyydyttää intohimojani hankkimalla kirjoja. Olen siis palannut teini-ikäni kulutustottumuksiin, kun ostin pihiyttäni vaatteet kyllä kirppiksiltä, mutta uhrasin huomattavan osan taskurahoistani sarjakuviin. Silloin vertailin vaatteiden hintoja esim. uuden Sandman-alpparin hankkimiseen, ja päädyin aina mielummin sarjakuvaan kuin uuteen vaatteeseen. Nykyään tosin makuni on kallistunut, eikä ensimmäinen käteen kirppikseltä osunut vaateriepu tyydytä herkkää esteettistä aistiani...
