Katsokaa miten kaunis tapetti löytyi alimmaisena seinästä!

Huomaan motivaatio-ongelmaa laatukirjan kirjoittamisessa. Syy on, että on todella epätehokasta koittaa huolehtia vaatteiden ja muiden tekstiilituotteiden laadukkuudesta opastamalla jokaista kuluttajaa yksitellen. On oikeastaan ajanhukkaa, että miljoonat ihmiset joutuisivat käyttämään kuukausia opetellen kankaiden ja ompelujäljen tunnistamista. Laajamittaisen rationaalinen ja ainoa todella tehokas ratkaisu olisi kodinkoneiden energiamerkinnän tapainen kestävyysmerkintä, tai vaihtoehtoisesti tietyn laatutason alittavien tuotteiden poistaminen markkinoilta jollain ohjaustoimenpiteellä. EU:n komission tuoreessa kiertotaloustiedonannossa on kunnianhimoiset visiot tulevaisuudesta ja käsittääkseni tämäntapainen markkinoiden ohjaus sopisi siihen kuin nenä päähän.
Minun henkilökohtaiselle taloudelleni on toki hyvä, jos voin kirjoittaa aiheesta kirjan ja saada mahdollisimman monet ihmiset ostamaan sen. Ja pukeutumisesta ja vaatteista erityisesti kiinnostuneita ihmisiä on paljon, joille tälläinen opaskirja on kiinnostavaa luettavaa "harrastepohjalta". Mutta entä ne ihmiset, joita kirja ei tavoita tai se ei vaan kiinnosta? Helppoa sen olla pitäisi.


Hei, mahtavaa, 200 lukijaa blogissa! Voisin taas järjestää arvonnan, osuisi myös joulun kanssa kivasti yksiin. Mitä sanotte?

Logoista

 50-luvulta kajahtaa taas!

Koskennurmi-Sivosen teetettyjen vaatteiden laadun arvointia kästtelevästä tutkielmasta poimin couture/ateljeetyön arvosteluun ja arvoon liittyvästä käsitekentästä arvon "discretion" eli olisiko suomeksi hienotunteisuus tai huomiotaherättämätön tahdikkuus. Se ei Koskennurmi-Sivosen mukaan ole enää kovin korkealle arvostettu seikka, toisin kuin aiempina vuosikymmeninä. Moneen kertaan mainitsemani (ja lukemani) madame Dariaux'n Elegance viittaa jatkuvasti juuri tähän ominaisuuteen pukeutumisen ylimpänä saavutuksena – aina kello kuuteen asti, jonka jälkeen naisen velvollisuus ja oikeus on olla mahdollisimman säkenöivä ja lumoava.

No, huomaan että ilmeisesti mme Dariaux tai ties mikä vaikuttaa omaan psyykeeni, sillä koen itse tämän tietyn salaperäisyyden erittäin toivottavana ominaisuutena vaatteiltani. En nyt tarkoita tahdikkuudella  sitä, miltä vaatteet näyttävät, vaan sitä, mitä niiden perusteella pystyy päättelemään. En yhtään kaipaa sitä, että ventovieraat ihmiset pystyvät pelkästään katsomalla selvittämään mistä vaatteeni ovat kotoisin ja mitä ne ovat maksaneet. Tästä syystä inhoan logollisia tuotteita. Ne julistavat aivan liian avoimesti vaatteen alkuperän. Haluan olla itse tähti, ja vaatteet hiljaisia ja nöyriä palvelijoita, jotka eivät tuo itseään esiin. Logo on liian kovaääninen visuaalinen elementti ja lisäksi ymppää valmistajan tyyli- ja arvomaailman liian selvästi ulkoasuuni. Minua nyppivät muuten erinomaiset tuotteet, jotka on kuitenkin tärvätty länttäämällä niiden keskelle valmistajan liikemerkki. Valmistaja ilmenee kyllä asianharrastajalle muotoilusta muutenkin, ja jos ei ilmene niin antaa jäädä ilmenemättä.

Tietysti näin bloginpitäjänä, joka julkituo joka ainoan vaatehankinnan on hieman turhaa mesota 'salaperäisyydestä', mutta ainakin blogissa voin sitten kertoa juurta jaksain vaatteideni alkuperän ja motivaationi niiden hankkimiseen.

(Hyvän mielen vaatekaapin virallinen mielipide tietysti on, että jos logot sopivat ja kuuluvat omaan tyyliin, ne ovat täysin paikallaan, vaikka sitten olisi asukokonaisuutena logopaita, logohousut, logolaukku ja logotatuointi otsassa. Kukin oman mieltymyksensä mukaan.)

Elämäni kuvina

Mahtavasta Kaisa-kirjastosta (Hgin Yliopiston pääkirjasto) raahaamani vaatelaatuun liittyvä kirjapino sekä jälkiruokana pieni kirjanen ulkoavaruuden oikeudellisista ja kehityksellisistä kysymyksistä. Kirjasto on se paikka, jossa hamuamisimpulssini saavat virrata vapaasti.

  Fleuristessa tekstiili-insinöörinä. Hiukan kuivaa mutta juuri näihin kirjoihin on piilotettu syyt siihen, miksi jotkut vaatteet kestävät hyvinä vuodesta toiseen ja toiset nuhjaantuvat samantien.

 Uuden kodin vanhat tapetit. Otin näistä mallit talteen. Alanurkassa ei pilkota home vaan noki - tässä kohtaa on ollut takka joskus aika kauan aikaa sitten.

Uusi vintagesyystakkini. Huom. älyttömän päheä tweedvuori. Se lämmittää, ja napakka polyester-puuvilla-päällikangas pysäyttää tuulen. Ostin takin kesällä Remakelta ja samassa paikassa teetin siihen yhden lisänapinläven, kun mielestäni napitus loppui liian aikaisin. Oli muuten edullista, vähänkö alan teettää napinläpiä joka paikkaan ihan vain huvin vuoksi :)
Kiitos Oona kuvasta!