Pitsihavaintoja ja pitsiurputusta

Jossakin fiinimmässä butiikissa näkyi olevan myynnissä musta pitsimekko, koneommeltua pitsiä. Pidin kovasti sekä pitsin laadusta että kuviomallista. Olispa vielä mekko vähän pidempi, lompakko vähän paksumpi, ja cocktailtilaisuuksia enemmän... no, onneksi voi ikkunasta ihailla ihan ilmaiseksi.

 Varhaiskevään britti-Voguesta pari pitsibongausta. Tämä taisi olla Dolce&Gabbanan mainoksesta.

 Ihanasti pitsin risareuna huoliteltu tyllikaitaleella! Ooh! Pidän tälläisestä roisin ja huolellisen yhdistelmästä.

 Samaisesta lehdestä jotain seurapiiriperhosia pitsimekoissa. Jees jees.

 Helena Bonham-Carter seireeninä, yllään en muista kenen applikoitu tylliviitta.

 

Hienoa työtä. Tykkään tykkään!

Vähän urputusta. Kun noin hienosti ja huolekkaasti upotetaan pitsi paitaan, niin tuntuu työn hukalta että se on tylsää joustopitsiä. Toisaalta trikoopaidassa joustopitsi on paikallaan, mutta silti jotenkin hieman riepoo. En osaa päättää kumpi on pahempi: hyvä pitsi huonosti kiinnitettynä vai tylsä pitsi hyvin kiinnitettynä. Ehkä ensimmäinen, toisaalta sen voi itse korjata.

 Tässä keskilaatuinen, ihan kelvokas pitsi huonosti kiinitettynä. Ei kestä kuin vartti, että lerpattavat pitsit alkavat näyttää kerrassaan kehnoilta ja nuutuneilta. Menee hukkaan OK pitsi.

Möö möö.

Diana Vreeland, Kässäkerho ja kävelypukuja 50-luvulta

Viime aikojen innostavia asioita:

Dokumettielokuva Voguen Diana Vreelandista. Sähköistävä tyyppi! Suosikkilainaukseni: “You gotta have style. It helps you get down the stairs. It helps you get up in the morning. It’s a way of life. Without it, you’re nobody. And I’m not talking about lots of clothes.” Nimenomaan!! Upeita kuvia, hurjan kiintoisa dokkari. Suosittelen!

Huomasin, että omistan yhden dokumentissa vilahtaneista lehdistä, mutta mihin olen sen arkistoinut!?!

Treffasin eilen Iltalehden sivuilla Kässäkerho-blogin Marian, ja meillä on niin mielenkiintoiset keskustelut, että vieläkin kihisen ideoita. Tarkoitus oli vain pikaisesti tavata, mutta asiaa vaatteista, käsityöläisyydesta, muodista ja sen suhteesta yhteiskuntaan ja kaikkien asiaintilojen parantamisesta oli niin paljon, että puhuimme suurinpiirtein henkeä vetämättä neljä ja puoli tuntia - kunnes toisen piti hakea lapsi hoidosta ja toisen mennä töihin...


Eräs seikka, josta puhuimme, oli korkealuokkaisen käsityöläisyyden edistäminen käytännössä. Teoriassa kaikki kannattavat esim. vaatteiden teettämistä, ja sitä vinkataan muotilehdissäkin - mutta käytännön tasolla se ei ole yleinen toimintamalli. Minä nyt koitan omalta osaltani sitä promota: olen ihan hurjan tyytyväinen uuteen kävelypukuuni. Tässä pari siskoni ottamaa kuvaa, minä menossa haastattelemaan TaiKin tutkijaa Kirsi Niinisaloa. Oli niin lämmin päivä, että jakun ohella muuta takkia ei tarvinnutkaan. Sukkahousut voisivat kyllä olla paremman sävyiset, mutta muuten olen tyytyväinen asuun. Tänään lähden täsmälleen samassa asussa haastattelemaan erästä Vaasan pitsitehtaan asioista tietävää herraa.

Käsineet ovat ostos matkalta, firenzeläisen Madova-käsinetehtaan tuotantoa (he kehuvat parkitsevansa ja värjäävänsä nahkat itse, joten rohkenin ostaa nämä, sillä oletuksella että EU-alueella nahkan käsittelylle lienee tarkat säännöt).

Inspiroivia jakkupukukuvia vuoden 1951 teini-Voguesta, joka osui käteen kun etsin toista lehteä. Väärän vuodenajan lehti, mutta kävelypuku käykin vuoden ympäri!

Huomaatteko jotain yhtäläisyyttä ylläolevan jakkupukuni kanssa?

Avokkaat voisi olla tosiaan sopiva jalkinevalinta. Mulla on peräti kellarissa odottamassa hyväkuntoiset 40-luvun avokkaat.

Pyöreät takinliepeet ovat olleet vissiin iso juttu tuona vuonna. Tykkään!