Vastuullisia vaatteita? -julkaisu suomalaisten vaatemerkkien tuotantotavoista

"Pointti ei ole se, etteikö riskimaissa saisi tuottaa vaatteita. Pointti on se, että voidaan tuottaa riskimaissa, muta se pitää tehdä vastuullisesti". -Anna Härri, Eetti ry

 Kiitettävästi mediahuomiota saanut Eetti-yhdistyksen julkaisu Vastuullisia vaatteita? - Ihmisoikeudet suomalaisten vaateyritysten tuotantoketjussa julkistettiin pari päivää sitten aamiaistapahtumassa Kymppikirjastossa. Anna Härri avasi julkaisun sisältöä ja pohjusti aihetta. Tutkimus avaa kuluttajalle yritysten itse antamia vastauksia, siis kääntää suomeksi mitä vastuakset oikeasti tarkoittavat. Positiivinen juttu on, että kaikki vaatefirmat, joiden käytäntöjä tutkimuksessa selvitetltiin, vastasivat kysymyksiin (jotkut tosin turhan suppeasti, mutta kuitenkin jotain). Eli simpukkapuolustusta ei harrastettu.

Mikään tutkituista firmoista ei ole sitoutunut living wage tasoiseen palkkaan, mikä on selkeä puutteellisuus. Nanso ja Stockmann saivat eniten plussia.

Julkaisusta ilmenee vaikka mitä mielenkiintoisia numeroita, kuten se että Suomeen tuodaan vuosittain n.51 miljoonaa kg vaatteita. Iso läjä. Tapahtumassa mainittiin myös, että vain 5% riskimaiden vaatetehtaista maksaa korkeampaa palkkaa kuin minimipalkka - loput 95% maksaa juuri säädetyn minimipalkan tai sen alle.

Vastuullista tuotantoa tutkiva Kaisa Sorsa Turun ammattikorkeasta, Anna Härri ja tutkimuksen toinen tekijä Outi Moilala keskustelivat vastuullisen vaatetuotannon problematiikasta ja vastailivat yleisön kysymyksiin. Sorsa painotti yritysten vapaaehtoisia omia toimia, Moilala taasen pakkotoimia. Molempien tueksi on hyviä pointteja - "Trendinä on deregulaatio, sääntelyn purkaminen, joka jättää sääntelyyn aukkoja, jolloin yritykset ovat keskeisessä asemassa" vs. "Kaikkia yrityksiä ei saada ikinä vastuulliseksi, vaan aina on vapaamatkustajia, joten pakollinen sääntely on tarpeen". Varmaankin molempia tarvitaan, pakolline sääntely olisi toki kattavampaa. Harmi vainen että tosiaan kaikenlaisia ns. "kaupan esteitä" pyritään kovasti hävittämään, mikä olisi se taho joka säätää ja toimeenpanee pakollisen säätelyn?

Loppuun sain sujautettua kysymyksen mitä yksittäinen valistunut kulustaja voisi kysyä vaatefirmalta maksimaalisesti edistääkseen ihmisoikeuksien toteutumista vaatetuotannosta ja saadakseen joskus reilusti tuotettuja vaatteita.
Sorsa: "Oletteko proaktiivisia vai reaktiivisia?" (siis ihmisoikeuksien toteuttamisen kanssa tuotantokejussa)
Härri: "Haluaisin ostaa eettisesti valmsitettuja vaatteita, saako niitä teiltä?"
Moilala: "Oletteko sitoutuneet living wage-tasoiseen palkkaan?"

Menin sitten euraavana päivänä aamiaiselle ihanaan Fleuriste-kahvilaan ja otin tutkimuksen mukaan. Huonoja työoloja ja kohtuullisen palkanmaksun problematiikkaa on vaan hiukan vaikea pitää mielessä samalla kun syö mahtavan herkullista täytettyä leipää, hunajoitua jugurttia ja hörppii nätistä kupista kahvia...

Suklaakaakkuun päästyäni myönsin totuuden ja vaihdoin Intelligent Life -lehteen (minulle uusi, erittäin lupaava lehtituttavuus). Tiedettä, kulttuuria ja artikkeli jossa pyritään selvittämään minkälaiset olisivat maailman täydellisimmät naisten saappaat = hyvä yhdistelmä.

MOT Verentahrimat muotivaatteet

Katsoiko monikin lukija MOT-dokumentin bangladeshin työoloista? Se on aiheuttanut ansaitusti pahaa mieltä ja ärtymystä (ainakin omaa Facebook-kaverisivuani katsellessa vaikuttaa tältä). Muutamia seikkoja, jotka tulivat mieleeni. Lukekaa myös Outi Pyyn hyvä kirjoitus aiheesta.

"Mutta eikö ole parempi, että niillä raukoilla on joku työ kuin ei mitään" tai variaatio "mutta jos ne eivät olisi siellä tehtassa, niin sittenhän ne joutuisivat kadulle myymään itseään".
Jos soudan järvella, ja näen veden varassa hengenhädässä olevan ihmisen, ja sallin hänen pidellä veneeni perälaudasta kiinni sillä ehdolla, että hän kaikin voimin polskii ja työntää venettä eteenpäin ja itse säästyn soutamisen vaivasta. Niin toki voi sanoa, että "onhan hänen parempi saada pitää veneen perälaudasta kiinni mielummin kuin hukkua", mikä sinänsä pitääkin paikkansa vaikka onkin kokonaisuuteen nähden tökerön puutteellinen katsaus tilanteeseen. Tervevaistoinen ihminen auttaisi hukkujan veneeseen, jonka jälkeen he yhteisvoimin soutaisivat sinne minne ovatkin menossa. Tai että näiden vaatteiden oletettuina ostajina toimisimme niin, että niitä valmistavat ihmiset saisivat ahkeroinnistaan kohtuullisen palkan ja näin kohentaisivat omaansa, lastensa ja koko kansakuntansa elintasoa. Mutta yleensä nämä lausahdukset tarkoittavat samaa kuin "jookosta sovitaanko että asiat ovat ihan hyvin niinkuin ne nyt ovat, koska en millään jaksaisi muuttaa tapojani tai tehdä mitään korjatakseni asiaa, joka kuitenkin on moraalini ja inhimillisyyteni vastainen".

Kyse ei muutenkaan ole siitä, että tehdastyö olisi joku jalo hyväntekeväisyyslahja, joka on täältä rikkaasta pohjoisesta lähetetty etelän köyhille, ihan hyvän hyvyyttään ja joka voitaisiin niin halutessa peruuttaa ja vetää takaisin. Ehei. Lähes koko pikamuodin ja ylipäänsä vaateteollisuuden järjestelmä (hyvin mahdollisesti koko nykyinen globaali talousjärjestelmämme, mistä en kuitenkaan rohkene sanoa mitään definitiivistä sillä en tiedä asiasta tarpeeksi) perustuu nimenomaan siihen, että on olemassa suuri työvoima, joka työskentelee huomattavan paljon halvemmalla hinnalla kuin ostajakunta. Jos siis "ne raukat" - bangladeshilaiset, burmalaiset, marokkolaiset ja niin edelleen ja niin edelleen - eivät ompelisi kaupoissa tulvehtivia vaatteita, niin sitten ne jäisivät ompelematta. Ja ne firmat, joiden koko bisnesidea perustuu halvan työvoiman maissa tuotettujen vaatteiden myymiseen kalliin työvoiman maiden asukkaille, häviäisivät siinä samassa. Tosin nälkäpalkkainen ja riistäväkin työ missä hyvänsä halvan palkkatason maassa on joka hetki vaarassa tulla siirretyksi toiseen vielä halvempaan ja vielä riistävämmät olot sallivaan maahan, minkä takia kyseiset maat koittavat kaikin keinoin pitää palkat pohjamudissa. Joka tapauksessa, kun paita myydään suomessa 12,95 eurolla, ja siitä Bangladeshiin jää 3 euroa (josta vielä luultavasti kankaan osuus menee johonkin muuhun maahan), niin tekeekö silloin yötä myöten hengenhädässä raatava bangladeshilainen töitä oman maansa vaiko Suomen talouden kohottamiseksi? Minun nähdäkseni Suomen. Eli jokaisen myydyn paidan kohdalla ME SUOMALAISET saamme olla kiitollisuudenvelassa bangladeshilaiselle, joka kyseisen paidan on ommellut, ja näin edistänyt SUOMEN hyvinvointia. Jos ompelija nyt saisi sellaisen korvauksen joka on paikallisiin oloihin nähden sopiva, ja saisi sen ansaittua vieläpä ihan kohtuullisessa ajassa, esim. kymmenessä tunnissa ja viidessä tai kuudessa päivässä per viikko, niin sitten kaikki olisi tasapainossa. Mut nyt vaivannäön, tuoton ja hinnan suhde on järkyttävässä epätasapainossa.

Synkkiä linkkejä

 Jos kesälomanne tuntuu liian leppoisalta, tässä muutamia mielenkiintoisia linkkejä liittyen Bangladeshin vaateteollisuuteen.

Tiesittekö, että jo ennen Rana Plazan katastrofia Bangladeshissa on romahtanut useita vaatetehtaita? Clean Clothes Campaign ehdottaa Spectrum-tehtaan 64 kuolonuhria vaatineen tuhon 5-vuotismuistokirjoituksessaan monia tekoja, jotka toteutuessaan olisivat estäneet Rana Plazan vielä paljon karmeamman kohtalon. Kunpa vain...

 No, nyt lopultakin useat firmat ovat sitoutuneet tehtaiden turvallisuutta parantavaan sopimukseen, ja maksavat rakennusten tutkimisen ja parantamisen kuluja. Sopimus selostetaan kuvallisesti täällä. Ylläoleva osa on mielestäni todella oleellinen, jos työntekijöitä ei olisi palkan pimittäisen uhalla pakotettu takaisin tehtaaseen, luultavasti vain muutama ihminen olisi menettänyt henkensä.

Samaa kertoo Dhakassa oleskeleva vaatealan konsultti Ethical Trading Initiativen nettisivuilla:
"A key factor in both the Tazreen fire last year and the Rana Plaza disaster was that workers knew there was a problem and did not want to carry on working, but were compelled to do so. A fundamental right in international labour law is the right to withdraw from work when there is imminent and serious danger (ILO Convention 155, article 13 if you really want to know). At Tazreen, the fire alarms were ringing, but the supervisors told the workers to ignore them and carry on working. At Rana Plaza, everybody could see the cracks, but the factory owners told the workers to come into the building, or else."

Yksi Rana Plazassa toimineista tehtaista oli erään espanjalaisen perustama. Alunperin hänen aikomuksensa oli perustaa eettinen ja työntekijöitä reilusti kohteleva firma, mutta sitten kaikki alkoi mennä alamäkeen.

H&M:n pomon haastattelu Der Spiegelin (englanninkielisillä) sivuilla. Mielenkiintoinen tieto oli, että Henkkamaukalla on neljä vain heidän tuotannolleen varattua tehdasta. H&M ei ole todellakaan pahimmasta päästä vaatefirmoja, mutta ei toisaalta mikään enkelikään. H&M laittaa viiden vuoden aikana 2,5 miljoonaa dollaria tehtaiden turvallisuutta parantavaan projektiin - erinomaista. Mutta mietin kyllä, eikö samantien kannattaisi perustaa omia tehtaita, joissa voisi sitten valvoa kaiken. Jos Bangladeshin isoin vaateteollisuuden ostaja H&M ottaisi oman tuotantoketjunsa haltuun, niin se muuttaisi tilannetta koko maassa huomattavasti. Samaa kysytään haastattelussakin, johon Persson vastaa että se olisi aivan eri bisnesmalli kuin heillä nyt on. Voisiko bisnesmallia muuttaa?

Ajatuksia hesarin riistäjäkuluttaja-kolumnista

Hesarin kolumni "Olenko minä riistäjäkuluttaja" tärkeästä aiheesta, joskin pakko liittyä ensimmäisen kommentin mielipiteeseen - hieman syvällisempi käsittely olisi ollut paikallaan. "Pitäisikö minun siis jättää bangladeshilaiset vaatteet ostamatta?" on väärä kysymys, tai siis siihen ei ole mitään tolkullista vastausta. Sekä "juu" että "ei" menevät yhtä kaukaa harhaan.

Tietenkin olisi karmea juttu Bangladeshille ja kaikille miljoonille tekstiili- ja vaatealalla siellä työskenteleville, jos tuotanto siirtyisi johonkin muualle. Kuitenkin ajatus siitä, että kuluttajan pitäisi kovin varoa, etteivät hänen osto- tai ostamattajättämispäätöksensä vain aja tuotantoa ulos esim. juuri Bangladeshista, on omituinen. Vaatteiden tuotanto tuppaa aina siirtymään sinne missä vaan sähköä ompelukoneeseen on saatavissa mutta palkat ovat pienimmät ja olot kehnoimmat - vierittää syy siitä työoloista huolestuneen kuluttajan niskaan on kertakaikkiaan kummallinen ajatustemppu. Kuluttajalla on täysi oikeus vaatia, että hänelle tarjotut tuotteet on valmistettu kohtuullisissa oloissa ja paikalliseen hintatasoon nähden sopivalla palkalla. On röyhkeää kiristystä, jos vedotaan siihen että "jos oloja parannetaan niin sittenhän tuotanto siirtyy johonkin muualle ja nämä raukat jäävät kokonaan ilman työtä sinun vika".

Jos kerran hyväksytään, että mikä hyvänsä työolo ja surkeinkin palkka on jalo palvelus köyhän maan työttömille, niin entä sitten että tuotanto siirtyy Vielä Surkeampiin Oloihin? Sittenhän VieläSurkeammassa vasta ollaankin kiitollisia ja elintasoa kohottava vaikutus on suhteessa vielä suurempi. Parempien palkkojen ja työolojen vaatiminen ei siis voi aiheuttaa kuin hyvää.

 

Omissa työoloissani ei ole ainakaan mitään valittamista!

Kuluttaja saa aivan vapaasti itse määrätä, millä perustein hän hankkimansa tuotteet valitsee. Jos haluaa sinisen pellavaisen paidan, jonka ompelija on saanut kunnollista palkkaa, kaikki näistä toiveista ovat yhtä päteviä. Se, että haluaa juuri sinisen eikä punaista, ja pellavan eikä puuvillaa, ei ole boikotti sen puoleen punaista kuin puuvillaa vastaan, vaan ainoastaan kuluttajan analyysi omista toiveistaan ja tarpeistaan. Sama pätee vaatimukseen ompelijan oloista. Jos haluaa ostaa hyvissä eikä huonoissa oloissa tuotettuja vaatteita, sitä ei tarvitse ainakaan enempää perustella kuin että haluaa pellavapaidan puuvillaisen sijaan. Firmojen pitää selvittää, mitä kuluttajat haluavat ostaa, ja tarjota sen mukaisia tuotteita - sellainen on käsittääkseni markkinatalouden idea (taloustieteen tuntemukseni on tosin aika surkeaa).

Pallo on siis yrityksillä. Jos yritys tarjoaa sellaista mitä asiakas ei halua ostaa, se on yrityksen vika eikä asiakkaan. Jos siis minulle tarjotaan nälkäpalkalla ommeltua paitaa, ei minulla ole mitään velvoitetta ostaa sitä. Hyväntekeväisyys on asia erikseen. Hyväntekeväisyydeksi voi antaa vitosen Unicefille, siitä menee varmasti osa Bangladeshinkin olojen kohentamiseen. Normaali kaupankäynti ja liiketoiminta on taas aivan eri asia kuin hyväntekeväisyys. Vitosen paidan ostaminen ei ole hyväntekeväisyyttä, vaan taloudellinen toimitus, jota säätelevät tietyt lait, asetukset ja yleiset hyvän tavan oletukset, esim. se että kaikki sen tekemiseen osallistuneet ovat saaneet kohtuullisen korvauksen. Jos vitosesta ei riitä kunnollisen palkan maksamiseen ompelijalle, niin sitten pitää hinnoitella uudestaan. Sen enempää kuin olisi asiallista Suomessa lukita ompelijaa tehtaaseen tekemään ympäripyöreitä päiviä, se ei ole asiallista Bangladeshissakaan, tai maksaa palkkaa joka ei riitä edes kunnon ruokaan. On aivan sama, tapahtuuko tuotanto Suomessa vai Bangladeshissa, samat vaatimukset siihen kohdistuvat - asiallinen palkka, asialliset työolot, asialliset työajat. Ei ole kohtuuton vaatimus pyytää, että nämä kaikki toteutuvat, vaan AIVAN NORMAALI. Jos Suomessa tavaroitaan myyvä firma on keksinyt valita Bangladeshin tuotantopaikakseen, sen pitäisi varautua näiden täysin tavanomaisten pohjatason vaatimusten täyttämiseen siellä ihan siinä kuin jos ne olisi tuotettu Suomessa.

Vaatefirmat vetoavat siihen, että palkkojen nostaminen esim. Bangladeshissa on vaikeaa ja hidas prosessi. Kyllä se oikeasti onkin vaikeaa, mutta hittojakos sitten menitte sinne tuottamaan? Kai se nyt oli selvää alusta alkaen, minkälaiset olosuhteet siellä on. Oma vikanne, ja nyt joudutte kompuroimaan sen päätöksen aiheuttamien vaikeuksien yli. Turha minulle on ruveta siitä voivottelemaan ja vastuuta tyrkyttämään, en minä tuotantopaikkaa valinnut! Hommiin hus, niin voin joskus vielä ostaakin jotain!

Laskelma: Reilun T-paidan ja tavallisen T-paidan hintaero

Olen eilen ja tänään laskenut parhaani mukaan, minkälainen hintaero muodostuisi parhaasta GOTS-sertifioidusta luomupuuvillasta reilulla palkalla ommellulle T-paidalle ja sen epäeettiselle standardiversiolle. Laskelmat löytyvät alta. Ongelma on, että minulta puuttuu bisnesosaaminen, joten en ole varma tulivatko Bangladeshiin tuotujen kangaspakkojen tullit ja verot oikein ("Fabric Bolts has an import duty rate of 25%" sanoo http://www.dutycalculator.com/). Laivarahdin hinnan 5000 e sain Facebook-ystävän merikapteenimieheltä, mutta niidenkin hinnat vaihtelevat hurjasti. Laskelman perusteella näyttäisi siltä, että 5 euron T-paitoja myyvät pikamuotiliikkeet tekevät niin omaksi vahingokseen, mikä ei liene mahdollista :D

Kaikki korjausehdotukset otetaan mitä lämpimimmin vastaan! Pyydän peräti esittelemään tätä kaikille kaupan tai maahantuonnin alalla oleville tuttavillenne siinä toivossa, että he osaisivat osoittaa mahdolliset virheet.


Reilu paita
Materiaali Bo Weevilin GOTS-sertifioitu, reilusti tuotettu puuvillatrikoo.
73 metrin rulla, 3,8 e / metri. Paitaan tarvitaan 0,5 metriä. T-paidan valmistamiseen menee 15 minuuttia ja bangladeshilaisen ompelijan palkka on 160 dollaria kuussa eli noin 12000 bangladeshin takaa (nappasin tämän luvun ILO:n Härkösen esitelmästä Eettinen kuluttaminen vaateteollisuudessa-seminaarista) ja 9 tunnin työpäivän aikana ehtii siis valmistaa 36 paitaa. Ompelijan osuus on siis 16 senttiä.

20' merirahtikonttiin mahtuisi 147 kangasrullaa x 280 e = 41160 e
rahti noin 5000 e + vakuutus 0,5 % 205 e = 5205,8 e
Bangladeshin tulli ja vero 25% tavaran, rahdin ja vvakuutuksen yhteissummasta = 11591,45 (11591,45 + 5205,8 + 41160 = 57957,25 e)
Kangasrullasta saa 146 paitaa eli yht 21462 paitaa = 2,7 e per paita
2,7 euroa kangas + 16 senttiä ompelijan palkka + tehtaan kate ja voitot 1,06 euroa = 3,92 euroa.
Agentin komissio 10% = 4,312 e
Rahti 1 e = 5,4312 e
tulli 12 % = 6,08 e
Haaraliike ostaa hinta x 2 = 12,16
Laitetaan myyntiin hinta x 2 = 24,32 e
ALV 24% = lopullinen hinta 30,2 e

Standardipaita
Lasketaan materiaalin hinnaksi puolet luomueettistrikoosta eli 140 e / rulla. Laadukastakin standarditrikoota saisi kyllä lähempääkin Bangladeshia, jolloin sen hinta tietenkin alenisi, mutta halusin laskelmat identtisiksi. Ompelija saa palkkaa 59 dollaria eli 4600 takaa kuukaudessa, joka itseasiassa ei ole ollenkaan surkein palkka Bangladeshin vaateteollisuudessa, mutta siitä sai T-paidan ompeluhinnaksi kätevän 5 eurosenttiä.

20' konttiin mahtuisi 147 kangasrullaa x 140 e = 20580 e
Bangladeshin tulli ja vero 25% = 6420,75 (20580 + 25683 + 6420,75 = 52683,75 e)
kangasrullasta saa 146 paitaa eli yht 21462 paitaa = 2,45 e per paita
2,45 euroa kangas + 5 senttiä ompelijan palkka + tehtaan kate ja voitot 0,33 euroa = 2,83 euroa.
Agentin komissio 10% = 3,113 e
Rahti 1 e = 4,113 e
tulli 12% = 4,6 e
Haaraliike ostaa hinta x 2 = 9,2 e
Laitetaan myyntiin hinta x 2 = 18,4 e
ALV 24% = lopullinen hinta 22,8 e

Erotus on 7,2 euroa, eli 24%.

(Laskin vielä pikaisesti, mikä paidan hinnaksi tulisi, jos kangas hankittaisiin suoraan Bangladeshista hintaan 70 e / rulla, jolloin alkupään rahdit ja tullit vältettäisiin. Lopputulos oli 11,11 euroa.)