Vaatteen loppuun kuluttaminen

 Pellavainen musta kynähame, pellava-T-paita 

ja blogistin tuhruinen peili.

On muuten todella hidasta kuluttaa oikeasti vaatteet loppuun. Olen pitänyt itseäni koekaniinina ihmiskokeessa jossa koitan käyttää vaatteen puhki, nimenomaisesti mustan pellavahameen jonka ompelin 2013 ja jota olen käyttänyt sen jälkeen koko ajan, aivan sydäntalvi poislukien. Aluspaidat ja sukat on helppo kuluttaa puhki, mutta päällysvaate on haastavampi tapaus.

Korjattu halkion yläosa.

Halkion yläosaan tuli repeämä, korjasin sen tilkulla (kannattaa säästää vaatteen kankaasta korjauspaloja!). Lantion kohtan ilmestyi pieni reikä, parsin sen. Nyt helma alkaa olla rispaantunut, mutta kai senkin voisi kantata – tosin on kyseenalaista, kannattaako ostaa uutta kanttinauhaa enää näin pitkälle kulutettuun vaatteeseen. Mutta jostain vanhasta vaatteesta voisi leikata vinonauhaa, kierrätyskeskuksen ilmaislaareista kyllä löytyy jos ei omista varastoista. Käyttökelpoisuuden pidentämisen voi viedä varsin pitkälle, jos vaan on viitseliäs.

Loppuun käyttämistä vaikeuttaa se, että paljon käytetty vaate ei enää käy niin moneen tilanteeseen kuin parempikuntoinen – vaikka pellava on kauneimmillaan käytettynä, saumat ja helma alkavat näyttää varsin elähtäneiltä. Pellavahamettani voi kyllä käyttää lähikauppareissulla ja leikkipuistossa, mutta ei työasioissa eikä oikein tee mieli laittaa sitä keskikaupungillekaan. Loppupää loppuunkäyttöprosessissa siis venyy, kun käyttömahdollisuudet supistuvat. Olen jo joutunut hankkimaan uuden mustan kapean hameen parempaa käyttöä varten. Uusi tahtoo tässä nyt sanoa UFFista ostettua, ei siis upouutta, mutta minulle kuitenkin uusi.

Rispaantunut helma

Perinnetapa vaatteiden loppuunkäyttämiseen on viedä ne mökkivaatteiksi, mutta musta kynähame ei ole siellä oikein kotonaan ja kaikenlisäksi sekä mökillä, vanhempieni luona maalla että isoäitini maalla on jo huomattava varasto vaatteita – juuri sellaisia, joita ei kehtaa mihinkään lahjoittaa mutta joilla kumminkin on vielä elämää jäljellä. Tai sellaisia joita jostain syystä rakastaa, mutta ei voi/halua käyttää kaupunkioloissa.

Jossain vaiheessa  pitää vain päättää, että hameesta ei ole enää hameeksi, ja tehdä siitä vaikka rättejä. Mutta tähtään siihen, että silloin hame olisi jostain kohtaa todellakin puhki!

***

Luen muuten juuri Pasi Toiviaisen kirjaa Ilmastonmuutos nyt, ja olen vähällä tikahtua ahdistukseeni. Mitä tässä oikein osaisi tehdä? On hurjaa, että olen tähänasti saamieni tietojen perusteella vakuuttunut siitä, että ilmasto muuttuu tavalla, joka on vahingollinen lähes kaikille asioille joita pidän arvossa, mutta silti vaan tässä sitä eletään kesähamemietteiden, scifitapahtuman järjestämisen ja yleisen lapsiperhearjen pyörteessä tekemättä asialle yhtään mitään. En halua että lapseni ja hänen mahdolliset lapsensa joutuvat elämään maailmassa, joka on yhtäältä paahtunut korpuksi ja toisaalta liiasta märkyydestä mädäntynyt, mutta olen kovin avuton.

Syön juureksia, en syö lihaa, asun pienessä asunnossa, työmatkaa ei ole ja matkustan yleensä lomalle junalla (Ylen 7 päästövähennysvinkin listasta). Valistavia kirjoja kirjoittamalla voi vaikuttaa johonkin, mutta oma erikoisalani on varsin kapea. Pitäisi hankkia vankempi tieteellinen pohja, jotta voisi ensin arvioida ja sitten kirjoittaa juttuja asioist jotka vaikuttavat lisäävästi tai vähentävästi ilmastonmuutokseen. Jos nyt lähtisin opiskelemaan, valitsisin ympäristötieteet tai jonkin alan joka pohjustaa politiikkaan mukaan hyppäämistä.

Kukapa tietää, kenties paras onnistumiseni ilmastonmuutoksen vastaisessa työssä on sukulaisten ja tuttavien motivointi junamatkailuun...

Laaduntunnistuksen ongelmia

Ensinnäkin huomenna maanantaina 18.8. olen puhumasssa Hyvän mielen vaatekaapista Roskalavapaviljongin Eettinen vaatekaappi -tapahtumassa puoli viidestä puoli kuuteen. Tulkaa moikkaamaan! Samassa paikassa kolmesta lähtien Vaatehuoltoasema eli vaatteiden korjauspaja. Jos on reikää, irronnutta nappia, ratkeamaa ym. niin sinne vain! Apua, opastusta ja välineitä löytyy.

Ne laaduntunnistuksen ongelmat ovat sellaisia, että en ole vieläkään keksinyt pomminvarmaa keinoa nyppyyntyvän ja nyppyyntymättömän trikoon erottamiseen. Olen tutkinut tilkkuja, jotka ovat jääneet jäljelle kun olen ommellut vaatteita ja näin ollen siis tiedän mikä on nyppyyntynyt ja mikä ei. En ole vielä löytänyt täysin pitävää tunnistuskeinoa, jolla erottaa nämä (kun kauppaolosuhteissa esim. hierontakoetta ei voi tehdä, tai lankoja ruveta availemaan ja tutkimaan mikroskoopilla). Vaikuttaa siltä, että huulilla tunnustelemalla nyppyyntyvissä on karkeamman tuntuinen pinta, mutta tuskin voin opastaa kirjassani ihmisiä hipelöimään kaupassa olevia vaatteita huulillaan?!


Sitten muutamia mielenkiintoisia linkkejä:
* Sinisen Kirjahyllyn Laura (mm. Nuukailleen-teoksen kirjoittaja) pohtii tavaraa ja sen määrää
* Kaikki mitä halusin -blogissa hyviä ja huonoja kokemuksia eri merkkien vaatteista ja niiden kestosta
* Hääräämö-blogin vaatteiden korjausohjeita
* Assembled Hazardly -blogin kirjoittaja miettii vaatevaraston kuratoimisen ongelmakohtia

ja lopuksi vinkkaan kiintoisasta opinnäytetyöstä TEKSTIILIVALMISTUS SUOMESSA PIENTEN VAATEBRÄNDIEN NÄKÖKULMASTA, kirjoittaja Anna Railin - löytyy googlaamalla!

Tänään korjaustapahtuma Helsingissä!

"Irtosiko nappi, purkautuiko sukka, ratkesiko sauma? Ei hätää! Pidennä vaatteidesi ikää ja tule Vaatehuoltoasemalle paikkaamaan elämän jäljet ja pikkuviat. Yhdessä se on paljon hauskempaa!

Vaatehuoltoasemalla korjataan, paikataan ja parsitaan vaatteita ja miksei muitakin tekstiilejä työn äärellä mukavasti jutustellen. Perusvälineitä, kuten neuloja, lankoja ja saksia ja ompelukoneita löytyy paikan päältä, mutta omiakin välineitä saa tuoda. Tarjolla myös apua ja vinkkejä korjailuun. Tule jakamaan parhaat korjausniksisi!"

Tätä hauskuutta siis MadeBy-putiikissa osoitteessa Katariinankatu 4, kello 16-18, 26.6.2014. Facebookissa lisää.


Minä tuon paikalle ainakin parsinlankoja ja nypynpoistajan. Korjata aion hyvään kashmirhuiviin tulleen ötökänreiän (siis miksi nuo kirotut ötökät haistavat kalliimmaat vaatteet ja piinaavat juuri niitä??) ja ommella sukkahousujen pohjiin "irtopohjalliset". Suosikkisukkahousuni pysyvät täydellisen siisteinä sääristä silloinkin kun pohjiin hiutuu reikiä, joten pohjaamalla ne uudestaan käyttöikä vähintään tuplaantuu.

Vaatteiden kulumisesta

Googlailin kommentteja kirjastani (en voi uskoa, että kukaan kirjailija tällä vuosituhannella ei tekisi tätä!), tosi mielenkiintoista! Törmäsin useampaankin kertaan huoleen siitä, että vaatteiden vähentäminen johtaisi siihen, että vaatteet kuluvat nopeasti puhki käyttökelvottomiksi.

Voin vakuuttaa, että huoleen ei ole syytä. Ensinnäkin vaatteet kuluvat varsin hitaasti todella käyttökelvottomaksi. Sitten P333:n aloittamisen en ole laittanut mitään muita vaatteita pois kulumisen takia kuin alusvaatteita ja sukkohousuja. Jos vaatteet ovat hyvää materiaalia, ne kuluvat kauniisti (sikäli kuin normaalilla käytöllä vaatteitaan saa kulumaan) - jos taas on epäonnekseen tullut ostaneeksi huonolaatuisia vaatteita, jotka menevät rumaksi pian, asiaa ei pelasta se, että niitä käyttää harvoin. Pelko siitä, että rakkaimmat vaatteet kuluvat pian rikki on senkin takia hoopo, että - ainakin oman elämänkokemukseni mukaan – vain todella harva vaate on se tyylillisesti ja käyttökelpoisesti rakkain oikeasti vuosikymmenestä toiseen. Rakkaimpia vaatteita kannattaa käyttää ahkerasti juuri silloin kun ne ovat rakkaimpia, eikä säästellä niitä ja käyttää välillä jotain tylsempiä vaatteita. Mitä suurimmalla todennäköisyydellä viiden tai kymmenen vuoden päästä nyt ihanin vaate on nostalginen, mutta ei enää tyylillisesti paras, tai sitten muoto on voinut muuttua. Jos nyt käy niin, että todella käyttää rakkaan vaatteen aivan loppuun, ainakin se on kohdannut loppunsa saappaat jalassa. Käytössä loppuun kuluminen on kunniallisin kohtalo, minkä vaate voi kohdata, eikä kammoksumisen aihe.

Minulla on niin paljon ompelu- ja teettämisideoita, että joskus toivoisin että vaatteet todella kuluisivat hieman nopeammin…

Muodistettu neule, uusi hattu ja kirjoja

 Jonkun uunon päällä Tiinan muodistama neulepaitani (eläköön auringonpaiste!).

 

Etumukseen on kirjottu kasviaihe valkoisella langalla ja vihreillä silkkilangoilla. Puun oksistossa lentelee myös kaksi lintua.

 Vuoden ensimmäinen vaateostos! Vein kierrätyskeskukseen jättisäkillisen tavaraa, mm. mieheni innostui siivoamaan käyttämättä jääneet vaatteet pois. Löytyi sitten tämä soma 60-luvun huopahattu, ateljeetyötä. Mätsää värin puolesta täydellisesti laukkuun, ja samansävyiset käsineetkin on jemmassa. Nämä pääsevät kevään vaatevalikoimaan!

 Treffasin eilen Suomen Kuvalehden toimittajan, ja haastattelun jälkeen ajauduin hänen vanavedessään Akateemisen kirjakaupan aleihin. Päädyin ostamaan nämä kolme mielenkiintoista kirjaa. Muuten alet eivät heiluta minua juuri suuntaan tai toiseen, mutta kirja-alet!! Lapsuudenperheessäni shoppailua ei juurikaan harrastettu, esim. vaateostoksilla käynti oli hammaslääkäriin verrattava välttämättömyys (en pelkää tai inhoa hammaslääkäriä, ja lapsena minulla ei ollut koskaan reikiä, joten en siis tarkoita että vaatteiden ostelu olisi ollut tuskallista - se oli vain hieman vaivalloinen asia, joka oli noin kerran vuodessa pakko toimittaa). Ainoa ostohuumatilanne oli vuotuiset kirja-alet ja kotiin saapunut alekirjabrosyyri, josta jokainen perheenjäsen sai ympyröidä toivomansa kirjat. Jotain samasta innosta on edelleen jäljellä...

Vintagekenkäkirja on hyödyllinen, opiskelen siitä laatukenkätietoutta. Muita ostoksia on hankalampi perustella ammattisyillä.

Mielenkiintoinen lueskelukirja erikoisista, tunnelmallisista paikoista, jonka on kirjoittanut luonnonmukaista tyyliä suosiva puutarhuri.

Valokuvaaja Deborah Turbevillen upea kuvakirja. Juuri tälläisenä haluan muotini kiitos! Kiehtovaa, salaperäistä ja tarinallista, kaunista ja hieman melankolista. Joka sivun avaaminen hieman jännittää - mitä mahtaakaan löytyä.

 

Arkisempia asioita: Parsin täydellisesti väriinsopivalla vanhalla parsinlagalla Pikku onnettaren villahousut. Pahuksen turkiskuoriaiset!!

Työpisteeni Tehtaankadun Factory-kahvilassa. Huomatkaa tarralaatikon siivouksessa löytynyt sateenkaariompputarra!

Hyvää palvelua ja musta pitsi ei hellitä

Tälläinenkin hieno idea näyttää toimivan oikein hyvin: Suomessa valmistettu juhlavaatemallisto, jonka vaatteita voi kaupan tangon lisäksi saada mittojen mukaan teetettynä. Jos vaatetta pitää jostain syystä muokata, firman oma ompelimo hoitaa senkin pienestä maksusta. Klassiset vaatemallit ja huomaavainen palvelu, oikein hyvä siis kaikinpuolin. By Marja nimeltään.
(Tämä ei muuten ole maksettu mainos, vaan kävin kyseisessä liikkeessä hoitelemassa äitini silkkisen juhlamekon korjailua. Helmaan oli tullut tahra, jota ei pesulassakaan saanut pois. Koska samanväristä silkkiä ei enää ollut varastossa, tahrakohta korvataan kahdella murretun roosan värisellä suikaleella. Periaatteessa mikä vain ompelimo voisi tehdä raidan, mutta täsmälleen saman laatuista silkkiä ei välttämättä saa muualta. Ja koska heillä on kaavat tallella kaikista vaatemalleista, jos samaa väriä olisi ollut tallella niin koko helmakappaleen olisi voinut vaihtaa ilman aikaavievää ja kallista kaavan piirtämistä vanhasta kappaleesta).

Olen ostanut samasta kaupasta beigen juhlakäsilaukun ystäväni häihin vuonna noin 2008? 2007? ja se on edelleen pääasiallinen juhlalaukkuni. Loistavaa neutraalia muotoilua, ja väri joka sopii kaikkiin asukokonaisuuksiin.

Joku aika sitten pähkäilin mustan silkkipitsin ostamista tai jättämistä. Päädyin järkiperustein jättämään ostamatta, ja sittemmin se olikin hävinnyt antiikkikaupan tekstiilihyllystä. No eilen piipahdin ihan vain pikaisesti samaisessa kaupassa, ja mikä kangashyllyltä loikkasikaan kimppuuni? Se sama pitsi! En tiedä missä se on piilinyt tällä välillä, mutta siellä se oli edelleen. Nappasin muutaman kuvan.
Enkä vieläkään ostanut sitä!

pitsiaiheinen linkki:
Maison d'exceptions - paljon asiaa mielenkiintoisista tekstiilitekniikoista, muunmuassa pitsistä. Pitsijuttu kertoo pitsivalmistajien perustamasta suunnittelukilpailusta, jossa etsitään uusia ideoita ja näkkulmia pitsinvalmistukseen.

Päivien asuja ja pitsien reikiä

Syksyn pääasiallinen look: ylikasvanut taidekoulutyttö. Ladylike jakkupuku odottelee pukupussissaan käyttöä, kun käännyn lähes joka aamu jättikokoisen villatakin ja mekkojen puoleen. Villatakki taitaa olla pisimpään käytössäni ollut vaatekappale, sain sen ystävältäni joko 1998 tai 1999. Toimii edelleen.

 

Hommasin taas uuden vaatteen. Tämä ei todellakaan kuulunut suureen suunnitelmaani. Mutta paljon rahaa oli vaarassa mennä haaskuuseen... voitin nimittäin erään muotilehden arpajaisissa tasan vuosi sitten 300 e lahjakortin Samujille. Ostin lähes samantien kahdet ihanat, kashmirvuoratut pitkät käsineet, ja sen jälkeen unohdin lahjakortin. Pari päivää sitten muistin sen - onneksi! Lahjakortti  nimittäin vanheni tänään. Syöksyin siis Samujille, ja hankin kuvan angorapipon. Se oli juuri jäljellä olevan summan hintainen, ja sopii nutturaiseen päähäni (ainainen talvipäähineongelma! Ihmettelen, mitä naiset pitivät päänsä suojana silloin, kun nuttura oli ainoa aikuisen naisen sovelias kampaus. Huivia vissiin, koska juuri mikään korvia lämmittävä hattu ei mahdu nutturan yli).

Vaatebudjettiin nähden tämä on fuskausta. Tokion-bleiseri venyttää sen jo äärimmilleen, ja jo varaamieni tuotteiden lisäksi tarkoitus ei ollut hankkia mitään (ennen matkaa siis - parasta olla tekemättä lupauksia matkan osteluiden suhteen!). Mutta kun nyt universumi katsoi hyväksi lahjoittaa minulle tämän todella lämpöisen päähineen, niin otan sen mielihyvin vastaan. Olen myös ahkerasti parsinut puhkikuluneita sukkahousuja, tasapainottaakseni vaatetalouttani. Jos parsii 20 euron sukkahousuja, niin että niiden käyttäikä kaksinkertaistuu, on ansainnut 20 e, eikö niin?

 

Kaikkia reikiä ei ole pakko parsia. Reikäinen, hapertunut pitsi on ihanaa. Jos olisin puolet nuorempi, liihottelisin runotyttönä antiikkisista purkautuvista pitsinrepaleista kootussa mekossa, kukkia hiuksissa. Nyt tyydyn lempipitsimekkooni, ja sen muutamiin kulumisreikiin. Osan olen paikannutkin, hihojen lyhennyksestä yli jääneillä palasilla. Mekossa oli alunperin trumpettihihat ja lyhyt helma, mutta lyhensin hihat ja pidensin niillä helman itselleni mieluiseen mittaan.

Ystäväni H:n suvun naisilla kiertäneen pitsineulehuivin kuvauksellinen reikä. Kaunis huivi ja vielä tunnelmallisempi paljosta käytöstä hiukan reikiintyneenä!


Viikonlopun kahviloinnin asu: pitsikaulus, Samujilta viime vuonna ostamani silkki-pellava-neule ja villatakin neulojaksi lupautunut Kaino.

Pikku Onnetar ja taide:

Mietin antaumuksella syysvaatteitani

Syyskausi lähestyy jo lupaavasti, siis ainakin mitä tulee P333:n syyskauteen. Olen jo  valmistellut tietä syksyiselle vaatevalikoimalle karsimalla pois kaiken liian kesäisen, jonkinlainen öö "cleansing the palate" mikä suomeksi?? ennen syyskokoelmaa. Vein kellariin säilöön vaaleansiniset ja vaaleanvihreät vaatteet, jotka henkivät tähän hillontuoksuiseen ja vehnänkultaiseen vuodenaikaan liikaa alkukesää ja syreenin tuoksua, samoin kevyet mekkoset, otin tilalle pilkullisen neuletakin, kävin lyhennyttämässä anopilta saamani ranneketjun, parsin kaikki villasukat, vaihdatin Tikaun korin sangat. Toisesta päästä hajoaa samaa vauhtia kuin siistin ja korjaan toisesta päästä: Blochin balleriinan pohja alkoi rämpsättää, kaksi yöpukua ratkesi, tein neuletakkiin reiän kun koitin siistiä sitä nypynpoistajalla ja turmelin pitkän viskoosimekon.

Pitkän mekon kohtalo oli nolo. Lähdin pyöräilemään, helma juuttui ketjuihin, jumituin kiusallisesti paikalleen omalla kotikadullani, en päässyt eteenpäin en taaksepäin, kännykkä oli unohtunut kotiin joten en voinut soittaa miestä hätiin, en pystynyt edes kumartumaan, ja ainoa ratkaisu vaikutti olevan, että luikertelen mekosta ulos ja alan rintaliivisilläni irroittelemaan mekkoa ketjuista. Onneksi paikalle sattui avulias mieshenkilö, joka raakaa voimaa käyttäen repi mekon ketjuista. Kiitos hänelle! Ei helmasta sitäpaitsi lähtenyt kuin kapea suikale, mutta nyt ei oikein ole sopiva hetki ompelupuuhiin. Ja viskoosimekko muutenkin kuuluisi jo talvisäilöön. Kirja on aivan loppusuoralla, pitäisi keskittyä siihen eikä miettiä syksyn garderoobia tai kunnostaa ratkenneita vaatteita... nooo tässä minä nyt kuitenkin mietin oikein antaumuksella vaatteitani.

Jotain alitajuista tarvetta karsia vaatekaappia edelleen ilmenee: unohdin takin mummilaan ja hatun serkun luo, ja nyt huomaan että kaksi paitaa on ollut viikon tuuletusparvekkeella (ovatkohan ne siellä enää?).

Pari vaatetta kangastelee hankintalistalla. Musta vakosamettijakku, jonka joitakin vuosia sitten ostin parilla eurolla UFFin alesta, on tavattoman käytännöllinen vaate. Toivoisin vaan, että se ei olisi niin leimallisesti "casual" ja sitäpaitsi hieman nuutunut. Haluaisin saman mallisen, mutta myös siistimpään pukeutumiseen sointuvan bleiserin. Neutraali, klassinen harmaa tai tummansininen bleiseri on tällä hetkellä tottakai hirmuisen muodikas, mutta voisi kuvitella ettei se muutu nolon epämuodikkaaksi sittenkään, kun se ei enää ole tähtituote. Kevään euroopanturneelta ostamani laadukas tummanharmaa villakangas olisi juuri sopiva materiaali, nyt kun saisin vielä jostain rahaa bleiserin teettämiseen... (siinäpä vaate, jota en aio edes yrittää ommella itse).

Toisekseen himoitsen luonnonvalkoista käsinneulottua irlantilaisvillatakkia. Äidilläni on sellainen, isotätini perintöä, erittäin tyylikäs, mutta hän ei toistuvista hienovaraisista vihjauksistani huolimatta vaikuta olevan halukas luovuttamaan sitä minulle. Joten, kunhan kirjani myy kymmeniätuhansia ja muutama satanen liikenee vaatteisiin, palkkaan jonkun neulomaan itselleni kopion kyseisestä villatakista. Muhkuinen, lämmin, monenmoisilla palmikoilla ja nypyillä koristeltu villatakki olisi juuri oikea kaveri hennoille pitsivaatteille, myös värikkäille printtimekoille, oikeastaan vähän kaikkeen. Syyspäivinä ei tarvitsis takkia, ja talvella se vasta olisikin ihana lämmin kaveri.

Muutoin taitaa olla kaikki tarpeellinen toistaiseksi kasassa. Tai no, uudet rintaliivit tekisivät terää. Tähänastinen suosikkivalmistajani Mary-Jo oli turhan ympäripyöreä vastauksessaan, kun kyselin työoloista ym, joten haluaisin löytää jonkun toisen merkin. Tämä ranskalainen alusvaatemerkki vaikuttaa hyvältä, mutta rintaliivejä ei voi oikein ostaa postitilauksena. Voi olla, että joudun tyytymään reiluudeltaan epämääräisiin liiveihin jatkossakin, ärrr!

Uutta vanhaa päällepantavaa

"Päivitin vaatekaappiani". Käyttökelpoisten kesävaatteiden joukkoon tuli lisättyä Globe Hopen pellavamekko ja mustat ballerinat.

 

Onneksi päivitys ei vaatinut uusia ostoksi. Vyötäröltä liian tiukan ja siksi jo pitkään käyttämättä lojuneen mekon olin vähällä myydä pois,  mutta veinkin sen Sinisen Markiisin korjausompelimoon. Siellä siihen taiottiin puuttuvat 4 senttiä, ja nyt mekkoa on taas ihana käyttää. Se on tehty ruotsin armeijan vanhoista pellavapyyhkeistä, hihii!

 Mustat ballerinat taas syntyivät vanhoista beigeistä Repettoista. Ne olivat jo hirmuisen nuhjuiset ja tahraiset, mutta Pinkomossa ne maalattiin mustaksi ja ovat taas sievät ja siistit. Jos en kertoisi, että ne on maalattu, sitä ei varmaankaan arvaisi!

Kaikenlaisia kenkiä voi maalauttaa, jos vaan onnistuu suostuttelemaan suutarin siihen hommaan. Kokemukseni mukaan he ovat vastahankaisia, siinä pelossa että jotain menee vikaan ja kenkä pilalle. Kolmasti olen maalauttanut kengät ja joka kerta hyvin tuloksin, vaikka yhdet oli kolmesta eri nahkalajista koottu. Suosittelen! En taida enää ostaa ollenkaan mustia kenkiä, kun hieman kärsineet vanhat vaaleat voi aina värjätä mustiksi.

Vaihtokauppoja

 Niin paljon kun olenkin viime aikoina miettinyt vaatteiden ostamista ja miten sitä järkeistetään, haksahdin silti matkalla hölmöön hankintaan. Firenzessä (kuuluisa käsinekaupunki) tarkoitukseni oli ostaa pitkähköt vuorettomat käsineet, jotka sopivat yhteen Tiina Talvikin ompeleman 3/4-hihaisen välikausitakin kanssa. Menin käsinekauppaan. Esitin toiveeni. Myyjä kehui lapsen, lapsen kengät ja vielä minut, ja sitten kertoi, että pitkiä vuorettomia käsineitä heillä ei ole, mutta olisi nämä kauniit ihan lyhyet sähäkän pinkit, jotka sopivat myös erinomaisesti viehättävään takkiini. Ja minä pöhkö menin ostamaan ne.

Mutta eivät ne ole yhtään käytännölliset! Ranteeseen tuulee. Ja miksi ihmeessä suostuin ostamaan pinkit?! Eivät mätsää tyyliini yhtään. Typerä ostos. Miten voikin langeta nii-iiin vanhanaikaiseen!

 

 Mutta onneksi Hertta nappasi ne Vaatelainaamon kokoelmiin ja minä sain vaihtokauppana jäsenyyden kultatasolle (3 tuotetta, 2 viikkoa). Hyvä diili ja olen tyytyväinen!

Olen oppinut välttämään pöljät ostokset normaalioloissa, mutta näemmä matkalla olen vielä sellaisille altis. Jotenkin se tunne siitä, että tänne ei voi enää palata, ja parasta ostaa jotain kun voi... no, koitan oppia tästä jotain!

Toisekseen: parsintataidon etuja. Parsin työhuoneemme uuden tulokkaan Heinin sukat, ja hän antoi vastalahjaksi todella herkullisen itse leipomansa leivän. Tytöt! Parsintataidon hankkiminen on teille loppuelämänne onnistuineimpia sijoituksia, sillä voi saada leivän pöytään olosuhteista riippumatta.

 Nam!

 Ainiin! Mikä lintu tämä mahtaa olla? Olin pari päivää sitten menossa Tyyli-iltaan Fidaan (siitä kirjoitan pian!), ja Ruttopuiston kohdalla kuului niin monipuolista linnunlaulua, että aloin epäillä kyseessä olevan jonkin äänitteen. Mutta tuon eksoottisen kellanvihertävän tirpan nokasta kaikki sävelet ryöppysivät.

Vaatteidenkorjausbileet

Kutsuin kavereita korjailemaan vaatteitaan, ja eilinen tapahtuma oli oikein mukava! Panoraama työhuoneeltani ihanan Urpottaren. Tarjolla oli Heinin tekemää leipää, herkkujuustoja (kiitos Xiner!), hienointa kiotolaista genmaicha-teetä (kiitos Keiko!), hyvää kahvia ja boolia.

 Leipää, juustoa, maitokahvia (ihan paras työhuonekaveri on sellainen, joka tuo oman maidonvaahdottimensa lainaan ja loihtii sillä ihania kahviherkkuja!) ja parsinlankoja.

 Lisää parsinlankoja. Ostin kierrätyskeskuksesta joku aika sitten kauniita vanhoja parsinlankakääröjä, esim. Atlas- ja Chadwick-merkkisiä oikeanpuoleisessa kopassa.

 Vaikka kuvat tuli otettua vain kahvin juonnista, kyllä juhlissa ihan oikeasti korjattiin vaatteita! Sukkia parsittiin, hapertuneita mekon saumoja uudelleen ommeltiin, rikkoutunut vetskari korvattiin uudella, liian löröjä paitoja kavennettiin jne. Ja tietenkin huristeltiin nypynpoistajalla!

Pari "päivän asu" -kuvaa. Lainasin Vaatelainaamosta Fiona Timantin sähäkän harsohatun, joka toi kaivattua glamouria sukkien parsintaan. Koska hattu itsessään on niin silmiinpistävä, muuten tyydyin mustaan NoaNoan mekkoon, samaisen lafkan kietaisupaitaan, Chie Miharan mustaksi maalauttamiini kenkiin, helmikorviksiin ja kirppikseltä ostettuun metalliseen rintakoruun. Olen hiukan lipsunut P333:n tiukasta suhtautumisesta koruihin, vaihtelen nimittäin käytössä olevia koruja vähän väliä. Koitan kuitenkin pitää esillä vain 5 korua kerrallaan. Mutta ei se nyt niin tarkkaa ole, kätevyys ja helppous ennen kaikkea. Ja tyylikkyys!

Ylistyslaulu nypynpoistajalle

Pitkän pähkäilyn jälkeen ostin nypynpoistajan. Käytin nypynpoistajaa ensimmäistä kertaa elämässäni Kierrätyskeskuksen vaatelajitteluosastolla, ja olin todella vaikuttunut siitä, kuinka suuri kohennus niillä saatiin monen surkeannäköisen vaatteen olemukseen. Päädyin OBH Nordican pikkukapineeseen, se oli edullinen (noin kympin), mutta saanut toiseksi parhaat pisteet Kuningaskuluttajan testissä.

On niin mahtava vehje! Olen todella tyytyväinen hankintaan. Olen perjantaista lähtien lähinnä suristanut vaatteita sileiksi. Siistin mm. nuhjaisen näköiseksi menneen kashmirneuleen, pinon sukkahousuja, lapsen neulemekon, kaulaliinoja, ja niin edelleen. Paras saavutus on NoaNoan  ohuen puuvillaneuleen palautus kaupunkikelpoiseksi. Olin jo alentanut sen "kesämökkikäyttöön", mutta parinkymmenen minuutin pikkutarkalla nypynpoistolla se kohentui melkeinpä paraatikuntoon. Heti siis säästin nypynpoistajan hinnan!

Mies kuvailee innostustani uuteen leluuni jo maaniseksi. Minä siis todella inhoan nyppyjä vaatteissa. Mielummin reikä kuin nyppy, jos pitää valita. Taisin saada jonkinlaisen trauman ensimatkallani Japaniin, kun siellä kaikki ovat niin siististi pukeutuneita, ja minä tunsin oloni nuhjuiseksi. Riippuu tietysti vaatteesta, kuinka pahasti nypyt riitelevät sen olemuksen kanssa. Eräilyfleecessä saa olla nyppyjä, mutta sievässä pariisitarpuserossa ei ainuttakaan.

Koska epäilemättä nypynpoistajan valmsitamisella on paljon ekoseuraamuksia, ja sitä pitäisi käyttää todella ahkerasti, että nämä seuraamukset tulisivat kuitatuksi, aion pitää vaatteidenkorjausbileet. Näin vehje pääsee laajempaankin käyttöön, kuin vain oman perheeni. Koska vaatteiden korjailu on melko tylsää puuhaa, järkeilin, että se tulisi hauskemmaksi hyvässä seurassa. Varmaan kaikilla on tungettuna vaatekomeron nurkkaan odottamaan parsimista, napinompelua tai muuta pikkukorjausta vaativia vaatteita. Ideani on, että ne ottaa mukaansa, ja saa vihdoinkin tehtyä vaadittavat korjaustoimenpiteet kaveriporukalla. Paikalla on ompelukone, saumuri, erilaisia neuloja, nypynpoistaja ja kaikkea muutakin, mitä vaatteiden korjaamisen saattaa tarvita. Tarjolla on teetä ja boolia - tosin boolia tarjoillaan vasta ensimmäisen onnistuneen korjauksen jälkeen...

Kierrätyskeskuksessa

 

Eilisen vietin Hietalahden Kierrätyskeskuksen vaatelajittelussa. Halusin tutkia empiirisesti, millaista vaatetta ihmiset laittavat pois varastoistaan, missä kunnossa se on, ja miten ne kierrätyskeskuksessa lajitellaan. Tässä kuvassa näkyvät vaatelajittelijan "aseet", nimittäin nypynpoistaja, sakset, vaateharja, tarrarulla hankalia tapauksia varten, ja laputuspistooli.
Minulle oli yllätys, kuinka paljon hoitotoimenpiteitä kierrätyskeskukseen saapuville vaatteille tehdään. Nypyt irroitetaan, samoin langanpätkät, ne harjataan (miksi niin monet valkoisen karvaeläimen emännät ja isännät käyttävät mustia vaatteita?!?!) ja vasta sitten hinnoitellaan. Tahrat koitetaan rapsuttaa irti, jos ei lähde niin sitten hintaa heti alennetaan. Ylipäänsä likaiset, mutta muuten hyvät vaatteet pestään. Ilmaishuoneeseen joutuvat suorilta sellaiset, joissa on kainalokeltaista tai (yöks) haarakeltaista. 

  

Vaatteita tulee pyörryttävä määrä. Kun mainitsin tästä, minulle sanottiin, että kyseinen keskus on pääkaupunkiseudun pienin, ja jos todella haluaisin nähdä valtaisia materiaalivirtoja, kannattaa mennä Matinkylän kierrätyskeskukseen.  Mieleeni jäi luku 2 miljoonaa, joka on pääkaupunkiseudun kierrätyskeskusten kautta myytävä tavaroiden määrä.

Henkaroinnin jälkeen vaatteet lasketaan, ja kärrätään sitten myymälän puolelle maxikokoisissa ostoskärryissä. Minä ja Rosa, jonka apulaisena toimin, saimme kolme kärryllistä vaatteita lajiteltua päivän aikana. Yhden päivän lajitteluhomman perusteella sanoisin, että eniten on H&M-vaatteita, sitten Ginatricot, Only, Kappahl, loput sekalaiset. Akryylin käyttö pitäisi kertakaikkiaan kieltää, vain kaksi neuletta, joissa oli akryyliä, ei ollut nukkaantunut (materiaalilappujen kurkkiminen ei kuulu työhön, mutta käytin tilaisuutta hyväkseni). Myös puuvillaneuleet ovat usein aivan nukkaisia, ja sitä pientä nukkaa ei nypynpoistajakaan irroita.

Kurkkasin myös uusiovaatteita tekevän Plan B-pajan puolelle. Ihana värijärjestys!

Ja pitsilaarit!

Suosittelisin vapaaehtoispäivää kaikille muoti- ja vaatehulluille, kun näkee valtavien vaaterekkien varastot, niin jotenkin ei tee mieli ostaa mitään.