lauantai 26. kesäkuuta 2010

Pitkästä aikaa



Blogi on jäänyt ihan huomiotta kun on ollut muita kiireitä - teen parhaillaan tavattomalla vimmalla uutta kirjaa. Se on jatko-osa Joka tyypin kaavakirjalle, johon tulee kaikkia niitä ohjeita jotka ykkösestä jäivät puuttumaan. Tässä kirjassa mm. neuvotaan vuorittaminen, kaulusten tekeminen ja muuta hieman edistyneempää.

Kirjan valmistumista kiirehdittää se, että olen aika pitkälle raskaana. Saa nähdä kumpi tulee ensin, vauva vai kirja (minun osaltani) valmiiksi! Toivon hartaasti että bebe malttaa kölliä yksiössään siihen asti että olen saanut puuttuvat ohjeet piirrettyä...



Ompelin suvun perintökoppaan uudet pilkulliset pinnasuojukset, samaa punavalkoista jota on isomummuni minun vauva-aikaani varten tekemässä kopan verhossa. Verhon pitsikin on isomummun käsialaa, hieno ruutuvirkkausmalli.

Pykäreunainen koristenauha on kirpputorilöytö, jotenkin hotsittaisi liittää se pilkkuineen kokonaisuuteen mutta katsotaan tuleeko jo liian pilkullista!

ps. Rauhallista juhannusta näin jälkikäteen kaikille! Oma juhannusaattoni oli sateinen mutta kaunis, Kumpulan siirtolapuutarhan juhlissa.


keskiviikko 9. kesäkuuta 2010


Needle Lace work on process (by Marina Berts)

Needle Lace Talk is a place to look for needle lace works, examples, advice and inspiration.

Ommellun pitsin harrastajille on englanninkielinen foorumi Needle Lace Talk, josta löytyy malleja ja ideoita pitsin tekoon. Varsinkin Photos-osiosta löytyy monenlaisia esimerkkejä pistoista ja kuvioista.

keskiviikko 2. kesäkuuta 2010

Pitsigraffitikilpailu

Tiedoksi kaikille pitseilijöille:
Pitsikilpailu 2010 – Pitsigraffiti

Pitsikeskus Emelia ry. järjestää pitsikilpailun, jonka teemana on tänä vuonna Pitsigraffiti. Aiheen valinta ja materiaalien käyttö on vapaata, nyplätä voi perinteisesti ohuesta pellavasta tai modernisti värikkäistä ja paksuista neulelangoista. Pehmeillä materiaaleilla toteutettu graffiti on julkiselle paikalle kiinnitettävä koriste, tai vaikkapa kannanotto. Graffitin luonteeseen kuuluu hetkellisyys. Vanhaan Raumaan sijoitettavat kilpailutyöt kuvataan ja niistä kootaan näyttely Kerttu Pruutmestarskaan. Koska graffitin luonteeseen kuuluu hetkellisyys, kilpailutöitä ei voida palauttaa.

Kilpailutöitä voi toimittaa 16.7. saakka:
Kirsi-Marja Siltavuori-Illmeri
Rauman museo
Kauppakatu 24
26100 Rauma

Lähde:
http://www.rauma.fi/kuva/kulttuuri/pitsiviikko/pitsikilpailu.htm