Synttäripäivä Tokiossa

Sain mieheltäni syntymäpäivälahjaksi kokonaisen päivän itsekseen Tokiossa. Huippulahja! Tosin hänellä oli omakin lehmä ojassa. Näin hän vältti tylsän seisoskelun tiettyjen kauppojen äärellä, joissa minä saan vierähtämään hetken jos toisenkin. Mies ja Pikku Onnetar lähtivät aamulla läheiseen leikkipuistoon (en olisi arvannut, että Shinjukun pilvenpiirtäjäkeskittymän takana olevassa puistossa on tosi toimiva leikkipuisto!!), minä taas junailin Shirokanedaihin.
Olen jo pitkään vaaninut Plus by Chausser -nimistä kenkämerkkiä, siitä lähtien kun näin sen kenkiä "Feminine Dress" ompelukirjassa. Päätin aloittaa kierrokseni merkin omasta liikkeestä, ihan vain tutkimusmatkailumielessä. Siellä todellakin oli mitä mahtavimpia kenkiä, ja hyvää englantia puhuva asiantunteva myyjätär. Kaikki kengät on tehty Japanissa ja laatu vaikuttaa erinomaiselta. Sovittelin hänen avustuksellaan vähän yhtä jos toistakin kenkää, osa oli lestiltään liian kapeita mutta osa juuri sopivia.

Jutustelin sitten myyjättären kanssa, ja kerroin että olen Suomesta. Niin sitten kävikin ilmi, että merkin suunnittelijan Maeda-sanin hyvät ystävät asuvat Helsingissä ja pitävät Common-kauppaa! Common on yksi suosikkipaikkojani Helsingissä, siellä on erittäin tyylitajuinen valikoima japanilaisia tuotteita (esim. Siwa-paperitavaroita, pyyhkeitä ja kaikenlaisia kippoja, jotka saavat harmittelemaan jo ennestään täyttä astiakaappia). Ja Plus by Chausserin katalogi on kuvattu todella tutuilla kulmilla! Pääsin jopa keskustelemaan suunnittelijan kanssa, wau! Hän on käynyt useita kertoja Suomessa ja muisteli mm. Seahorse-ravintolaa lämmöllä. Olin/olen aivan täpinöissäni, että sain tavata suunnittelijankin, ja hän oli niin mukava.

Tiesin kyllä, että Chausserilla on Mukava-niminen erikoismallisto, mutta olin olettanut sen liittyvän Pohjoismaiden tämänhetkiseen muodikkuuteen. Suomen- ja ruotsinkielisiä sanoja näkee vähän siellä ja täällä, samaan tapaan kuin ranskankieltä käytetään tuomaan tyylikästä tunnelmaa. Mutta Mukava-malliston nimeen oli kysytty neuvoa Commonin omistajapariskunnalta, ja kengät oli kuvattukin Helsingissä!

Sivuhuomautuksena sanottakoon, että kun pakkailin lähtöä varten ja tartuin saappaisiini, huomasin että toisen saappaan pohja *taas kerran* irvisti. Grrr. Hermo menee mokomiin surkiosaappaisiin - mitä iloa on kumisesta säänpitävästä pohjasta, jos se ei pysy kiinni saappaan päällisessä? Tästä syystä olin erittäin vastanottavainen saapashoukutuksille. Ja päädyin sitten ostamaan Plus by Chausserin matalakantaiset saappaat, luonnonvärisenä. Olivat ne kyllä kalliit, mutta harvoin sitä joutuu kengistä maksamista jälkikäteen harmittelemaan. Ajattelin, että neutraali väri sopii jotakuinkin kaikkeen, ja klassinen muotoilu kestää vuosia. Kuvia seuraa myöhemmin.

 Kävelyretken kakkoskohde oli Biotop, muodikas vaatemyymälän, kahvilan ja kasvitarhan risteytys. Kahvilassa en kehdannut kuvata, siellä kulunut puupinta yhdistyi antiikkisiin kristallikruunuihin. Persikkajäädyke oli erityisen hyvää. Lisävetonaulana Biotopin sisäpihalla on ihka oikea puumaja, johon saa kiivetä. Puu heilui tuulessa, maja kiikkui ja natisi, ja tunnelma oli oikein seikkailullinen!

Kävelin Luonnontutkimuksen puiston (?) ohi ja pääni yli lenteli suuri korppiparvi.

 

 Kävin vielä  minä perhosen ja Sally Scottin myymälöissä - samassa rakennuksessa, ensinmainittu kolmoskerroksessa ja jälkeenmainittu katutasossa. Hipelsin varmaankin jokaista myynnissä olevaa esinettä ja myös useita somistukseen kuuluvia (kaikki esillä oleva pitsi, niin uusi kuin vintagekin, oli niin äärimmäisen hienoa ja korkealaatuista, että olen vakuuttunut minä perhosen perustajan Akira Minagawan olevan ykkösluokan pitsiasiantuntija). Mitään en loppujen lopuksi päätynyt ostamaan, kun en oikein keksinyt riittävän hyvää perustetta saattaa itseäni visavelkavankeuteen kauniinkaan mekon takia. Sally Scottin vaatteet ovat edullisempia kuin minä perhosen, esim. mekkojen hinta liikkuu kolmensadan euron molemmin puolin. Mutta asia jäi kaivertamaan, vaatteet olivat yhtä ihania luonnossa kuin kuvissa, ja todella huolellisesti tehtyjä. Huooh... tiedänpähän mihin suuntaan kääntyä, kun seuraavan kerran tarvitsen mekon jota en aio tehdä itse.

Kello oli jo paljon, mutta yritin vielä mahduttaa päivääni visiitin Nipporin kangaskaupunginosaan. Ehdin varttia vaille kuusi Tomaton myymälään ja ostin pari metriä pitsiä sulkemiskuulutusten jo kajahdellessa - koitan vielä palata sinne uudelleen reissun aikana!

Pari otosta Tokiosta

 

Muutettiin "japaninkotiin", Shinjukun lähellä piileskelevälle rauhalliselle asuinalueelle. Ylin kuva lähimmän juna-aseman edestä. Kakkoskuva soba-nuudeleita ja syysaiheinen uppopaistettu tempura. Alin kuva maanalaisen ostoskeskuksen kahvila - mielestäni aika onnistuneesti häivytetty maanalainen tunnelma!

 

Uusi vaatehankinta, ei tosin Tokiosta. Juuri ku nlentokentälle lähtöön oli enää pari tuntia, postipoika pimputti ovikelloa ja antoi minulle islannista saapuneen paketin. Siellä oli tämä Kainon neuloma mahtavan tyylikäs ja superlämmin neuletakki, jonka survoin vielä rinkkaani. Onneksi sain sen mukaan, sillä se sopii täydellisesti säihin, vaatteisiini ja tokiolaiseen muotiin!

Lankana on islantilainen lampaanvilla ja napit kirppareilta kerätyt nahkanapit.

 

Toinen osa sarjaani "vaatteita, joita en ostanut". Shinjukun trenditavaratolon yhteydessä olevan (!) RagTag-kierrätyskaupan sovituskopissa minä ja Jane Marplen villahame. Näyttää tässä ihan hauskalta, mutta kuva ei paljasta että vetskaa ei saa kiinni. Vyötärönmitasta puuttuu n. 15 cm... leikittelin hetken ajatuksella, että ratkoisin hameen laskoksia - edulliseen parinkymmenen euron hintaan se olisi ollut vaivan väärti - mutta tulin siihen tulokseen ettei hame kuitenkaan ole pehvanmuodolleni imarteleva ja jätin kauppaan.

Runkopuku matkailee

 

Runkopuku pilvenpiirtäjän huipulla. Mekon asusteena vain mustat sukkahousut ja kengät, kiiltävä ruskea käsilaukku ja metallinen vyö, joka on oikeastaan juhlakäsilaukkuni irroitettava hihna. Se sattui olemaan vyötäröni mittainen, mikä kätevä tuplakäyttö!

 

 

Puku onneton on kuvassa ryppyinen testipakkauksen jäljiltä mutta kehnostakin kuvasta ja rypyistä huolimatta ilmenee puvun yksinkertaisuus. Siinä ei ole oikein mitään huomionarvoista itsessään, ja juuri siksi se on niin kätevä perusta asusteille. Villakreppi on matkailijalle siitä kätevä kangas, että se siliää itsestään kunhan saa riippua päivän henkarilla.

 Näppäys leikkuupöydällä odottavasta kangasläjästä. Beigestä silkistä tuli runkopuvun vuori, ja tuntuupa ihanan ylelliseltä yllä. Oikeanpuoleisessa ylänurkassa Pikku Onnettaren samettinen juhlamekko ja siihen tuleva beigenpunertava pitsi.

Testasin paria eri pitsiä ja pitsikaulusta puvun kanssa. Uunoja ilmeitä seuraa:

Loppukevennyksenä Pikku Onnettaren asu päiväkodin naamiaisjuhliin, arvaatteko hahmon? Olen jälleen melko tyytyväinen puvun taikomiseen tyhjästä yhden päivän aikana ja 3,5 euron investoinnilla  - napit 1 e/kpl, pipo kierrätyskeskuksesta 1,5 e. Haalarikangas löytyi varastoistani ja valkoinen kangaspainoväri samaten.

Terveisiä Tokiosta!

Katsutaro Annex Ryokanin huone ja asukkaat yukatoissa.

Pääsinpäs lopulta Tokioon, vaikka matkalla oli esteitä. Lentokoneen moottorissa oli salaperäinen vika, ja sitä koitettiin ensin korjata 6 tuntia. Lopulta korjaajat luovuttavat keskiyön tienoilla ja koko lento peruttiin. Matkustajille järjesteltiin vaihtoehtoisia lentoja, meidän meni seuraavan pävän iltana Pekingin kautta. Parin vuorokauden unenpuutteeseen kun lisää jetlagin, niin tunnelma on jo kerrassaan surrealistinen. Mutta lopulta päästiin Tokioon ja ryokaniin (majataloon) ja nyt alkaa olla jo ihan virkeä olo taas.

Olen jo ehtinyt taltuttaa pahimman sushin, tempuran ja misokeiton himon. Kuvassa eräänlainen vapaamuotoinen sushiannos, en muista oikeaa nimeä: merenelävien ym. alla on sushiriisiä.

Nipporin "kissaportaat", jotka johtavat kauppakujalle. 

Tässä maleksii aina kissa tai pari. 

Temppeli ja pyykit.

Majatalo on Nipporin kaupunginosassa, joka on ollut minulle aiemmin tuttu vain kangasostopaikkana. Rautatieaseman pohjoispuolella on nimittäin "Textile town", kangaskauppojen keskittymä. Radan eteläpuolella on viehättävää temppelien kirjomaa matalaa asuinaluetta, lukuisine pikku puoteineen ja charmikkaine pikkutaloineen. Joukossa on mm. perinteisiä puisia taloja.

Oma ihanuutensa ovat pikkuruiset katupuutarhat, lähes joka talon nurkalla on vähintääkin muutama ruukku, parhaassa tapauksessa niitä on kaikenlaisia erikokoisia päällekkäin ja vielä pieni kala-allas koristamassa.

Nämä ä-lyt-tö-män hienot kissasukkahousut jätin valtavalla henkisellä voimainponnistuksella ostamatta, koska niitä oli vain yhtä - minulle liian pinkeätä - kokoa. Värikin olisi ollut täydellinen... Huokaus!

PS. Apua, lukijoiden määrä on nyt ylittänyt 150! Kiitos, mutta arvaatte varmaan, että en ottanut tänne mukaan arvontapalkinnoksi lupaamaani pitsiliinaa... sopiiko, että pidän arvonnan vasta matkan jälkeen, ja hankin lisäpalkinnoksi jonkin mielenkiintoisen tuliaisen Tokiosta?

Hyvää lukemista ja vapaa viikonloppu

 Suositeltavaa lukemista muodista ja vastuullisuudesta kiinnostuneille: Emmi Ojalan (sama tyyppi joka teki Dear Fashion -lehden) Dear Fashion Diary, no keskellä tämä jo varmaan tutuksi käynyt pinkiksi karkkilaatikoksi naamioitunut kirja ja sitten Outi Moilalan Tappajafarkkuja ja muita vastuuttomia vaatteita. Järjestelty vasemmalta oikealle keveysjärjestyksessä, hilpein ensin. Suosittelen kaikkia!

Kuulinpa taas ällistyttävän jutun. Kiinassa valmistetaan joka vuosi arvion mukaan yli 9 miljardia kenkäparia. 9 miljardia?!?! Jokaiselle maapallon asukkaalle kenkäpari vuodessa, ja kylmemmän ilmaston asukkaille kahdet. Ja sitten vielä muissa maissa valmistetut... Alkaa pyörryttää, kun ajattelen näitä kenkävirtoja. Toisaalta, tästä voi myös laskea, että noin kaksi paria kenkiä vuodessa on kohtuullinen osuus maailman kenkätuotannosta, eikä ainakaan enempää pitäisi haalia. Muuten jää joku toinen paljasjaloin.

Perhe on mummolassa, mulla sinkkuviikonloppu. Ehdinkin yhtä sun toista: Kävin Vaatelainaamon kemuissa, lainaamo on siirtynyt minun kannaltani kätevämpiin tiloihin Kiseleffin taloon. Silitin pitsikoristeiset lautasliinani. Luin kaksi kirjaa kannesta kanteen. Tapasin Evenspaces-blogin MB:n ja spontaani kahvikuppostuokio kesti 3 tuntia. Käsiteltyä tuli mm. käsityöopetus, kuituhamppu, kemikaalialtistukset ja laatuasiat. Bottier Mäensivun Otso juhlisti jalkinemestarin tittelin saamista. Nautin luksusbrunssin Villipuutarhassa hyvässä seurassa.

  

Brunssi ja puolet hyvästä seurasta.

Filet-pitsinen irtokaulus isoäidilä saadun mekon seurana.

Lisäksi vielä keitin tuliais-mustikkahilloja japaniin vietäväksi ja ompelin monikäyttöisen "runkopuvun", josta kuvia myöhemmin! Ajatus on, että villakrepistä tehtyyn aivan yksinkertaiseen pukuun voi yhdistää kauluksia ja muita koristeita, arkityylistä häävieraskelpoiseksi.

Ostoslista ja ostamattomuuslista matkaa varten

Olen miettinyt ostoslistaa Japaninmatkalle. Perusteellista navan kaivelua seuraa:

Tarpeellisuuksia olisi lähiaikoina 1) uusi lompakko - vanha isoäidiltä saatu alkaa rapautua vuosikausien käytön jälkeen ja 2) sateenvarjo - nykyinen on fantastisen hyvin kestänyt vuodesta 2008 varsinkin hintaansa nähden (muistaakseni 1500 jeniä) mutta nyt alkaa olla ruoteet vääntyneet ja kahva rispaantunut. Eli näitä kahta vaatetuksen alaan liittyvää asiaa voisin aktiivisesti haeskella. Kaunis laatikko ompelutarvikkeille on tervetullut, samoin muutama japanilaistyylinen lakka-tai keraaminen soppakulho voisi korvata nykyiset muoviset. Tarroja aion ostaa Pikku Onnettaren koko lapsuuden varalle, eipä tarvitse sitten kiroilla täkäläisiä kalliita ja niukkoja tarravalikoimia. EDIT: niin ja rintaliivien pesupusseja ostan lisää, ihan ehdottoman käteviä!

Harmillisesti minulla ei oikein ole välittömiä vaatetuksen puutteita. Mekkoja, hameita, neuleita ja paitoja on enemmän kuin tarpeeksi (kaikesta karsimisesta huolimatta). Huiveja en luultavasti tarvitse lisää koko loppuelämäni aikana, tai ainakaan pitkiin aikoihin. Toisaalta monet rakkaimista ja useimmin käyttämistäni vaatteista olen ostanut juuri Japanista, joten voisi olla ehkä mahdollisesti kannattavaa ostaa jos jokin oikein sopiva vaate löytyy. Nytkin käytössä olevat molemmat kevyet neuletakit ovat sieltä, toinen Jane Marplen rusettikuvioinen ja toinen tummansininen, johon on brodeerattu valkoisia pilkkuja Laforetin alennusmyynneistä. Mitään akuutteja tarpeita ei kuitenkaan ole, joten pitää harkita e-rit-täin ankarasti kannattaako ostos vai ei. Olen vienyt kierrätyskeskukseen ison kasan täysin sopimattomia tai vähälle käytölle jääneitä japaninvaatteita, joten kaikki sieltä hankkimani ei suinkaan ole timanttisen onnistunutta.

Parhaita hankintojani ikinä on Jane Marplen talvilaukku, joka kyllä maksoi pitkän jenin, mutta on sekä supertyylikäs että superkäytännöllinen. Se vaan on niin hyvässä kunnossa viiden vuoden käytöstä huolimatta, että sen korvaamista ei tarvitse edes harkita. Rento, iso kesäkori voisi olla tarpeen (nykyinen jo hieman repsottaa), mutta liekö sellaisia tähän vuodenaikaan myynnissä..? Fanitan Ebagos-laukkumerkkiä, joka tekee todella mielenkiintoisia rottinkikoreja, mutta silmäys nettisivuille torppasi minkäänlaisen ajatuksen siihen suuntaankaan. Hinnat lähtevät viidensadan euron tienoilta, ja se laukku joka minusta oli hauskin, maksaa päälle 1500 euroa. Jos ei mitään muuta tarvitsisi koko ensi vuonna kuin ebagoksen korin ja ehkä yhdet alkkarit, niin kai sellaisen voisi hankkia. Mutta minulla ei nyt edes ole vapaana tonniaviittäsataa laukkuun, joten spekulointi on turhaa.

Ebagos

Hieman turhauttavaa olla menossa minuntyylisten vaatteiden ostosparatiisiin, mutta ilman juuri mitään hankintatarpeita! Sikäläinen kulttuuri sitäpaitsi kiertyy huomattavalta osalta ostamisen ympärille, sellaisella tavalla josta pidän: pikkutarkka huomio yksityiskohtiin, vaatteen laatuun, korkealuokkaisten kalliidenkin tuotteiden valmistajille on vissi markkinarakonsa. Jos missään on hauska ostella niin juuri Japanissa, varsinkin kun tosiaan löydän sieltä vastakaikua omille tyylimieltymyksilleni.

Seuraava kenkäpuute on uudet matalakorkoiset talvisaappaat, jos sellaiset täydelliset löydän niin kenties ostan. Jos en löydä, niin säästän rahani ja teetän maailman hienoimmat saappaat joskus viidentoista vuoden päästä.  Herraintyyliset mieluiten kiiltonahkaiset nilkkurit ovat mahdollinen hankinta, tosin en ole varma sopivatkohan ne sittenkään minulle. Tiettyjen mekkojen kanssa ne kävisivät, toisaalta onko kyse vain herrainkenkätrendin ulkoisesti tarttuneesta vaikutuksesta?

Koruosastolla paikkamatta on kadonneen mustan frivoliteettipitsikorviksen jättämä aukko. Toinen jäi, mutta toinen katosi. Siro pitsikorvis sopii moneen asukokonaisuuteen, varsinkin sellaisiin joihin ei metalli sovi. Mutta olen pärjännyt ilman jo kohta vuoden, joten liekö sekään niin välttämätön. Korujahan minulla on kenkälaatikollinen, sieltä sun täältä vuosien kuluessa hankittuja. Olen karsinut niitä hyvin kevyellä kädellä, sillä innostus tiettyihin koruihin tulee ja menee aaltoina. Mutta koruja tosiaan piisaa, ja ne kun eivät käytännöllisesti katsoen edes kulu.

 TutuAnna-sukkakaupan valikoimista

Vaaranpaikkoja
* Sukkahousuja voisi muuten ostaa, nehän pakosta kuluvat ja uusia tarvitsee väistämättä useampia pareja vuodessa, mutta muistutuksena itselleni: älä osta sukkahousuja Japanista! Pystyn kyllä juuri ja juuri ahtautumaan niihin, mutta sitten olo on kuin appelsiinillä mandariinin kuorissa ja käyttämättähän jäävät. Liian pienien sukkahousujen aiheuttamaa kokonaisvaltaisen epämiellyttävää tunnetta ei pelasta mikään.
* Samaten pitää muistaa, että vaikka polvisukat olisivat maailman söpöimmät ja hurmaavimmat (ja niitä kyllä Japanin sukkakaupoista löytyy), niin en tule ikinä käyttäneeksi polvisukkia.
* Kaapumaiset, rintamuotolaskoksettomat mekot, jotka näyttävät sirojen japanilaisten naisten päällä suloisilta ja tyylikkäiltä, näyttävät minun päälläni Hemulin navettatakilta. Ei siis pidä harhaantua luulemaan, että ihana pellavakolttu olisi minulla yhtä elegantti ja huolettoman natural chic kuin, no, vaikka rouva Uchidan yllä.
* Pitää muistaa, että pellavanväri ja jotkin muutkin värit sopivat erinomaisesti mustatukkaisille, mutta tekevät minut helposti kaurapuuron näköiseksi. Toisaalta myös hyvin kirkkaanväriset vaatteet ovat huono ajatus (tosin sokaisevan kirkkaankeltainen froteeneuletakki, parinsadan jenin hankinta Kichijojin vintageliikkeen penkolaarista, toimii kätevänä metsävaatteena mökillä. Se päällä minut erottaa kilometrienkin päästä).
* Ei pidä kuvitella, että rintamuksesta liian ahdas vaate lakkaisi olemasta liian ahdas - en viitsi edes muistella, miten monen japanilaisen paidan kohdalla olen teeskennellyt, että kuppikokoni jotenki mystisesti pienenisi. Ei pienene.

Jane Marplen pitsiteemaa, tykkäilen!

Yksi mahdollinen hankintakohde tulee mieleen: unelmainen pitsimekko. Rakkahin harmaa pitsimekkoni on paljosta käytöstä alkanut räytyä, ja jos esim. Double Maisonilta, Jane Marplelta, Harajuku Lace Centeristä tai Rei Schiffli de Lacelta sattuisi löytymään vastaavantyyppinen kauneusmekko, niin se olisi varteenotettava hankinta. Kunhan vaan on sopivan kokoinen ja mallinen, ei liian pieni eikä liian telttamainen! Doomo arigatou!