sunnuntai 17. elokuuta 2014

Laaduntunnistuksen ongelmia

Ensinnäkin huomenna maanantaina 18.8. olen puhumasssa Hyvän mielen vaatekaapista Roskalavapaviljongin Eettinen vaatekaappi -tapahtumassa puoli viidestä puoli kuuteen. Tulkaa moikkaamaan! Samassa paikassa kolmesta lähtien Vaatehuoltoasema eli vaatteiden korjauspaja. Jos on reikää, irronnutta nappia, ratkeamaa ym. niin sinne vain! Apua, opastusta ja välineitä löytyy.



Ne laaduntunnistuksen ongelmat ovat sellaisia, että en ole vieläkään keksinyt pomminvarmaa keinoa nyppyyntyvän ja nyppyyntymättömän trikoon erottamiseen. Olen tutkinut tilkkuja, jotka ovat jääneet jäljelle kun olen ommellut vaatteita ja näin ollen siis tiedän mikä on nyppyyntynyt ja mikä ei. En ole vielä löytänyt täysin pitävää tunnistuskeinoa, jolla erottaa nämä (kun kauppaolosuhteissa esim. hierontakoetta ei voi tehdä, tai lankoja ruveta availemaan ja tutkimaan mikroskoopilla). Vaikuttaa siltä, että huulilla tunnustelemalla nyppyyntyvissä on karkeamman tuntuinen pinta, mutta tuskin voin opastaa kirjassani ihmisiä hipelöimään kaupassa olevia vaatteita huulillaan?!


Sitten muutamia mielenkiintoisia linkkejä:
* Sinisen Kirjahyllyn Laura (mm. Nuukailleen-teoksen kirjoittaja) pohtii tavaraa ja sen määrää
* Kaikki mitä halusin -blogissa hyviä ja huonoja kokemuksia eri merkkien vaatteista ja niiden kestosta
* Hääräämö-blogin vaatteiden korjausohjeita
* Assembled Hazardly -blogin kirjoittaja miettii vaatevaraston kuratoimisen ongelmakohtia

ja lopuksi vinkkaan kiintoisasta opinnäytetyöstä TEKSTIILIVALMISTUS SUOMESSA PIENTEN VAATEBRÄNDIEN NÄKÖKULMASTA, kirjoittaja Anna Railin - löytyy googlaamalla!


2 kommenttia:

  1. Kiitos linkeistä ja opparivinkistä! Lauraa seuraankin jo, noihin muihin pitää tutustua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä! Tuo opinnäytetyö olisi hyödyllinen monellekin vaatemerkin käynnistämistä miettivälle.

      Poista