Pari päivää sitten oli toinen Vaateaamiainen (hyvin vapaamuotoinen tapahtuma, jossa vaatealan parantamiseen - kaikin mahdollisin eri tavoin - pyrkivät toimijat juovat kahvia ja teetä ja puhuvat suu vaahdossa innostuksen vallassa toinen toistensa suuhun alan epäkohdista ja niiden korjaamisesta). Tästä saattaa hyvinkin seurata jotain mainiota ja hyödyllistä, kun niin monta osaavaa ja innokasta ihmistä saatetaan yhteen!
Mietinnässä on mm. lista, johon koottaisiin Laura Pörstin kotimaisia vaatteita esittelevän alkuperäislistan hengessä suositeltavia paikkoja hankkia eettinen vaate. Selväähän on, että ns. eettisiä vaatteita ei tehdä yksinomaan Suomessa. Miksi siis rajoittaa lista vain suomessa valmistettuihin vaatteisiin? Mutta tässäpä kohtaamme heti ongelman. Miten rajata eettiset vaatteet? Vaatteen eettisyyteen sisältyy nimittäin kaksi aivan eri näkökulmaa, suppeampi ja laajempi. Kumpikin niistä on aivan validi, mutta minkälaiset listat niiden perusteella saa aikaan?
1) Eettinen vaate = vaate, jonka valmistamiseen osallistuneet henkilöt ovat saaneet 100% varmuudella kohtuullisen palkan ja työskennelleet hyvissä oloissa. Tämä on siis määritelmä, joka kuluttajalla lienee usein mielessään uutta vaatehankintaa miettiessään, ja siihen vastaa esim. juuri suomessa tai valvotusti lähialueilla valmistettu vaate. Juuri kotimainen vaate on satavarmasti peräisin tehtaasta tai ompelimosta, jossa ompelija on saanut OK palkan (tosin ehkä pienenpuoleisen, mutta kuitenkin sellaisen jolla elää, varsinkin kun huomioidaan esim. se, että hänen ei tarvitse maksaa vaikkapa jälkeläistensä peruskoulutusta tai hammashoitoa omasta pussista), työskennellyt turvallisessa ja ergonomisessa ympäristössä ja kaikinpuolin asiallisesti kohdeltuna. Vaate vaan ostoskassiin ja rahat tiskiin siis, eettisyys kunnossa.
Mutta,
2) Maailman ihmisistä valtaosa elää köyhissä maissa, samoin kuin maailman tekstiilityöläisten valtaosa. Heitä suomalaisen paidan ostaminen ei auta piirun vertaa. Siis se, että joku ostaa suomalaisen kyllä eettisen vaatteen, ei edistä esim. bangladeshilaisen tehtaantytön oloja. On siis jokseenkin harhaanjohtavaa markkinoida kotimaista tai eurooppalaista vaatetuotantoa mielikuvalla muiden alueiden hikipajan riistetyistä ahertajista – hikipajatuotanto ei parane sillä, että meillä Suomessa on asiat hyvin. En siis huom. mitenkään kritisoi sitä, että joku ostaa suomalaisen vaatteen saadakseen päälleen jotain jota ei ole ommellut kokoon täysin kohtuuttomasti työllistetty ja alipalkattu ompelija. Tämä toive on aivan oikeutettu ja kuluttajalla on oikeus valikoida hankkimansa vaatteet niiden kriteerien mukaan jotka hänelle ovat merkittäviä. Itsekin koen kovin vastenmieliseksi maksaa rahaa sellaisesta tuotteesta, jonka varsinainen valmistaja ei ole saanut kuin puutteellisen elannon (tätä ei pidä nyt tulkita niin, että varastaisin rättiketjujen tuotteita :D ). Jokatapauksessa ykköskriteerstä helposti mieleen johtuva ajatus "siirretään vaatetuotanto takaisin Eurooppaan" ei ole mikään eettisyyden kukkanen. Ompelutyöpaikat ovat tärkeitä, jopa epätäydellisinä. Joten laajemmin katsoen eettinen ratkaisu ei ole se, että kaikki ostavat vain kotimaista tuotantoa, vaikka se meidän oman yhteiskunnan toimimiselle onkin, tai siis olisikin, hyväksi ja hyödyksi.
Eettisin toimi minun nähdäkseni luonnollisestikin on, kuten blogin ja kirjan lukijat jo tietävätkin, toimi aktiivisesti pienten palkkojen korottamiseksi ja koko järjestelmän muuttamiseksi reilumpaan suuntaan, sekä aktiivisena kysyvänä kuluttajana että poliittisena kansalaisena...
...mutta aktiivisen kuluttajakansalaisen toiminnasta ei saa aikaiseksi "hyväksyttyjen" vaateyritysten listaa.
Ainakin "kotimaisuus" on suht. selkeärajainen asia, huoh...
