50-luvulta kajahtaa taas!
Koskennurmi-Sivosen teetettyjen vaatteiden laadun arvointia kästtelevästä tutkielmasta poimin couture/ateljeetyön arvosteluun ja arvoon liittyvästä käsitekentästä arvon "discretion" eli olisiko suomeksi hienotunteisuus tai huomiotaherättämätön tahdikkuus. Se ei Koskennurmi-Sivosen mukaan ole enää kovin korkealle arvostettu seikka, toisin kuin aiempina vuosikymmeninä. Moneen kertaan mainitsemani (ja lukemani) madame Dariaux'n Elegance viittaa jatkuvasti juuri tähän ominaisuuteen pukeutumisen ylimpänä saavutuksena – aina kello kuuteen asti, jonka jälkeen naisen velvollisuus ja oikeus on olla mahdollisimman säkenöivä ja lumoava.
No, huomaan että ilmeisesti mme Dariaux tai ties mikä vaikuttaa omaan psyykeeni, sillä koen itse tämän tietyn salaperäisyyden erittäin toivottavana ominaisuutena vaatteiltani. En nyt tarkoita tahdikkuudella sitä, miltä vaatteet näyttävät, vaan sitä, mitä niiden perusteella pystyy päättelemään. En yhtään kaipaa sitä, että ventovieraat ihmiset pystyvät pelkästään katsomalla selvittämään mistä vaatteeni ovat kotoisin ja mitä ne ovat maksaneet. Tästä syystä inhoan logollisia tuotteita. Ne julistavat aivan liian avoimesti vaatteen alkuperän. Haluan olla itse tähti, ja vaatteet hiljaisia ja nöyriä palvelijoita, jotka eivät tuo itseään esiin. Logo on liian kovaääninen visuaalinen elementti ja lisäksi ymppää valmistajan tyyli- ja arvomaailman liian selvästi ulkoasuuni. Minua nyppivät muuten erinomaiset tuotteet, jotka on kuitenkin tärvätty länttäämällä niiden keskelle valmistajan liikemerkki. Valmistaja ilmenee kyllä asianharrastajalle muotoilusta muutenkin, ja jos ei ilmene niin antaa jäädä ilmenemättä.
Tietysti näin bloginpitäjänä, joka julkituo joka ainoan vaatehankinnan on hieman turhaa mesota 'salaperäisyydestä', mutta ainakin blogissa voin sitten kertoa juurta jaksain vaatteideni alkuperän ja motivaationi niiden hankkimiseen.
(Hyvän mielen vaatekaapin virallinen mielipide tietysti on, että jos logot sopivat ja kuuluvat omaan tyyliin, ne ovat täysin paikallaan, vaikka sitten olisi asukokonaisuutena logopaita, logohousut, logolaukku ja logotatuointi otsassa. Kukin oman mieltymyksensä mukaan.)
Mmm. Olen eettisissä pohdinnoissani omaksunut tiukemman linjan. Eetikollahan lähtökohta on, että kaikkeen inhimilliseen toimintaan liittyy eettinen aspekti. Pukeutumisessakaan ei vain ilmaista neutraaleja makumieltymyksiä omien resurssien rajoissa, vaan valinnoilla on aina eettisesti merkityksellisiä vaikutuksia joita voi miettiä.
VastaaPoistaLogothan eroavat pelkistä tuotemerkeistä siinä että niihin liittyy statusaspekti. Käyttäjä viestii niillä sitä että hänellä on pääsy eksklusiivisiin, rajoitettuihin tuotteisiin ja pyrkii erottumaan muista tätä kautta ja/tai viestimään ylpeyttä etuoikeutetusta asemastaan. Tämä asenne on aika julma ja eriarvoisuutta korostava, varsinkin jos ajatellaan tämän hetken yhteiskunnallista tilannetta missä tuloerot ovat kasvaneet, leipäjonot arkipäivää ja monet joutuvat tinkimään aivan perusasioistakin.
Laadun kanssa logoilla ei ole paljon tekemistä. Jos pukeutumiseen haluaa panostaa rahallisesti, on siihen olemassa logotuotteiden haalimista eettisesti parempiakin vaihtoehtoja.
Periaatteessa logotuotteetkin ovat vain tavaroita, mutta olen huomannut että niitä käytetään usein nimenomaan ihmisten ilmoilla- vaikka eettisesti kestävä, eriarvoisuusnäkökulmasta turvallinen tapa olisi käyttää niitä lähinnä kotona ja mökillä...
Hm. Ehkä minunkin pitäisi tehdä tästä aiheesta postaus...
Minä käsitän tässä logoilla kaikkia näkyviä tuotemerkkejä – logo se on Halpalaarinkin logo jos se on keskelle paitaa painettu.
Poista"Käyttäjä viestii niillä sitä että hänellä on pääsy eksklusiivisiin, rajoitettuihin tuotteisiin ja pyrkii erottumaan muista tätä kautta ja/tai viestimään ylpeyttä etuoikeutetusta asemastaan." > en täysin voi allekirjoittaa tätä näkemystä – on mielestäni turhaa spekulointia koittaa arvailla kaikkien logokäyttäjien syvimpiä motiiveja. Kysehän voi olla esim. puhtaasti esteettisestä viehätyksestä, tai halusta samaistua johonkin samaa merkkiä käyttävään julkisuuden hahmoon ("minulla ja Paris Hiltonilla on tämä sama Vuittonin laukku ja me ollaan siis ihan samikset ja melkein kaveritkin!"). Ja jos joku uuno pönkittää itsetuntoaan logotuotteella, niin on myös uuno joka siitä ottaa itseensä ja harmistuu, juuri syystä jonka sanoit: laadun kanssa niillä ei ole paljoakaan tekemistä. Pukeutumisen eettinen aspekti on mielestäni enemminkin sidoksissa hankintojen ekologisiin ja valmistuseettisiin vaikutuksiin kuin siihen että joku tuntee olonsa kehnommaksi kun hänellä ei ole jotain tiettyä merkkiä vaatteessaan. Tietysti jos on täysin esim. vaatelahjoitusten varassa ja *joutuu* käyttämään logollisia vaatteita vaikka ei haluaisi, niin se on kurja tilanne (olisi ainakin minulle!!).
Haluaisin mielelläni lukea postauksesi aiheesta!
Nonnih, postaus ilmestynyt. Siitä tuli...pitkänpuoleinen. Kiitos selvennyksestä- itse ajattelen logotuotteina nimenomaan massaluksusta. Periaatteessa on totta että vaatemerkki se Lidlin Crivitkin on!
PoistaOn myös ihan totta että *kaikkien*merkkien ja logojen välttely olisi tosi vaikeaa...ja siksi kohtuutonta.
Kaikki vaatteethan ovat jonkun merkkisiä, jos ne eivät ole käsityömäisesti tehtyjä yksittäiskappaleita. Käsitetäänkö jokin sitten "merkkituotteeksi" on brändäyksessä tehty valinta - ja Lidlin Crivitin brändäys on varmasti tehty yhtä huolella kuin jonkin keskihintaisen merkin. Siinä vain painotetaan edullisuutta. Tuotteesta merkkituotteeseen on mielikuvaliukuma, jossa merkkituotteen raja on eri ihmisillä erilainen. Jollekin vasta Dior on merkkituote, toiselle Esprit, kolmannelle jo KappAhl.
PoistaYksi elämäni vakuuttavimmista pukeutujista, on vuosia sitten tapaamani arvokas rouvahenkilö joka uuden Burberry takin ostettuun kävi aina korjauttamassa tikkikatista kädentien käänteet. Sillä ei ole soveliasta, että vuorikangas näkee päivänvaloa kun takki on yllä, joten ruutukuosi oli saatava piiloon ja kaunis tikkipinta näkyville. Miksi sitten juuri tuo tikkitakki, jossa alkuperäisessä mallissa kädentien suussa on vuori käännetty näkyviin - koska Burberry on laatutekoa ja takki tähän mennessä löydetyistä takeista se parhaiten toistaiseksi istuva malli.
VastaaPoistaPIenellä fiksillä takista saatiin huomiota herättämättömän tahdikas ja rouvan tyyliin sopiva.
Nostan hattua tälle.
Kuulosta aivan ihastuttavalta ja syvällisesti tyylikkäältä rouvalta! Takin korjauttaminen diskreetimmäksi osoittaa juuri todellista omien tarpeiden ja laadun ymmärtämistä <3
PoistaIhana kuva! Ja olen samaa mieltä logoista, harmittaa jos hyvä vaate pilataan näkyvällä logolla. Muutenkin hillitty charmikkuus, tahdikkuus tai miten sitä nimittääkään, puree myös minuun, vaikka en ole ihan täysin oppinut soveltamaan sitä omassa pukeutumisessani. Varmasti sekin on taitolaji!
VastaaPoistaKuva taitaa olla Silver Scissors -kaavapaketista, kotiompelijalle siis tehtäväksi tarkoitettu asu!
PoistaPitää varmaan ottaa oppia Sallamarin yllä kertomasta rouvasta, joka piilotti kiusallisen näkyvän logo(ruutukankaan) – tosin kaikista vaatteista ei logoa saa piiloon millään, ja sitten ne vain saavat jäädä ostamata.
Mulla on myös vaikeuksia logojen kanssa, olipa kyseessä halpa tai kallis tuote, arvostettu tai ihan-mikä-vaan tuotemerkki,en tykkää että logo on missään näkyvillä. Osittain tämä johtuu samoista syistä jotka postauksessa luettelit, mutta osin myös siitä, että erittäin suuri osa logoista on vaan omaan silmääni hirveän rumia esteettisessä mielessä, ja jos sattuu olemaan joku vähemmän ruma, niin ainakin se on sitten asemoitu jotenkin rumasti. Eli on vain niin paljon helpompaa kun jättää kaikki logolla varustetut asiat kauppaan :D
VastaaPoistaMitä tuohon yllä kommenteissa mainittuun logo/merkkituotteiden eriarvoistavaan vaikutukseen tulee, niin oikeasti kalliiden merkkituotteiden (esim Chanel, YSL jne) valikoimissa ne logotuotteet ovat yleensä niitä halvimpia. Mitä kalliimpaan mennään, sitä enemmän alkaa olla kyse muunlaisesta tunnistettavuudesta kuin siitä, että vaikkapa laukussa lukee kissankokoisella että Chanel.
Tietysti voidaan kokea eriarvoistavana jo se, että jollakulla on varaa siihen Michael Kors lompakkoon jossa lukee kissankokoisella jotta Michael Kors, mutta tällä logiikalla eriarvoisuuden kokemuksen pitäisi lakata tai jäädä tapahtumatta jos toisella onkin niin kallis merkkituote, ettei siinä edes enää ole sitä logoa joka suuntaan mahdollisimman isolla...
Sama minulla, siis kaikki logot nyppivät, ihan sittarin tuotemerkeistä Hermekseen. Ja tosiaan harvassa ovat ne logot, jotka onnistuvat lisäämään tuotteen esteettistä viehätystä. Ei tule nyt yhtään mieleen...
PoistaTämä näkyvät logot / logoton luksus on mielenkiitnoinen juttu sosiologiselta kannalta – varmaan sitä lisää jonkinlaista eriarvoisuutta ympäristöön ihan sillä, että kieltäytyy käyttämästä logoja. Siinä kun nostaa oman makumieltymyksensä logokäyttäjiä ylemmäksi, ja eriarvoisuus ei aina liity rahaan.
Mielenkiintoista on myös designiin liitettävä yleinen tunnistettavuus, logoista viis. Esimerkiksi ikoninen marimekkokin (Tasaraita, Jokapoika...) voi alkaa tökkiä, jos päämääränä on nimenomaan mahdollisimman vähäinen tunnistettavuus eli tämmöinen täysi diskreettisyys. Olenkin ihmetellyt, miksi nykyään käytän Marimekkojani niin vastahakoisesti, vaikkei niissä mitään vikaa ole. Vasta tämä postauksesi auttoi huomaamaan, että kyse on tällaisesta ilmiöstä. Kiitos siis silmien avaamisesta! :)
VastaaPoistaKiitos kiittämästä - ansio on ennenkaikkea Koskennurmi-Sivosen, joka osasi sanoittaa tämän ilmiön niin että itsekin käsitin selvästi sen minkä olin vain hämärästi hahmottanut tähän asti.
PoistaTasaraita ja Uniko ja vastaavat ovat logomaisia tunnistettavuudessaan ja tökiivät samasta syystä kuin logot, vaikka esteettiseltä kannalta niissä ei ole mitään vikaa.
Tartun vielä tuohon "discretion" -termiin (en tiedä onko se Koskennurmi-Sivosen keksimä termi vai yleisemminkin käytetty), koska kääntäjäminäni nostaa nyt päätään niin etten voi antaa olla :D
VastaaPoistaSanan merkityskenttään ainakin yleiskielessä kuuluisi postauksessa mainitun tulkinnan lisäksi (oikeastaan ehkä jopa vahvemmin) myös toiminta, jossa tunnistettavia tai ns. merkkivaatteita käytetään, mutta nimenomaan niin ettei niiden pääasiallinen merkitys pukeutumisessa ole sen esiintuominen, että nämä ovat nyt kalliita/tunnettuja/muuten erityisen arvostettuja tuotteita, tai "katsokaa minkä merkin tuote minulla on päällä". Ne vain ovat: pelkkiä vaatteita kuten mitkä tahansa muutkin.
Tullaan siis lähelle sitä, mitä on "discreet behaviour" yleisemminkin, eli ei tehdä asioista numeroa, ei korosteta epähienolla tai mauttomalla tavalla omaa varallisuutta, varsinkaan minkäänlaisella "minullapa on ja sinulla ei" -mentaliteetilla. Ennen kaikkea ei anneta hinnan tai tunnettuuden sokaista itseä tyylille, laadulle tai muille arvoille, ei valita tuotetta siksi että se on jotain tiettyä merkkiä.
Kaiken tämän vastakohtana voisi nähdä esimerkiksi ns. nouveau riche -estetiikan, jossa enemmän on aina enemmän, kallein on aina parasta siksi koska se on kalleinta, ja mitä kalliimmalta ja eksklusiivisemmalta asiat (ennen kaikkea) näyttävät sen parempi.
Tämä nyt näin pelkän kielen näkökulmasta. En ole Koskennurmi-Sivosen tekstiä lukenut, joten en osaa oikeasti sanoa miten hyvin tämä istuu hänen termille tarkoittamaansa merkitykseen. Nämä ovat kuitenkin ne mielikuvat, jotka termi aika voimakkaasti näin muutoin alaan hyvin pinnallisesti perehtyneessä herätti.
Discretion oli yksi osa mallia, joka selvittää ateljeetyönä tehdyn vaatteen vetovoimaa asiakkaalle. Muita syitä olivat Confidence, personal aesthetics, individuality, temporal & cultural contextuality, ja näitä kaikkia yhdistää comprehensive service ja integrated quality.
PoistaVarallisuuden katsojan silmään suorastaan hierova Nouveau riche -estetiikka voidaan ehkä katsoa jonkinlaiseksi karnevaalimaiseksi ilotteluksi, jos se ampuu sopivasti yli. Mutta jos jonkun silmissä näyttää kadehdittavalta, näyttää toisen silmissä mauttomalta - tuolla aiemmin oli puhetta legitiimistä ja epälegitiimistä mausta, mistä tämä lienee esimerkki?
Joitakin Koskennurmi-Sivosen kirjoituksia voi lukea osoitteesta http://www.helsinki.fi/~rkosken/
Eli mennään enemmän discretion mainostamattomuutena -puolelle (ateljee ei paljasta kenelle ja mitä tuotteita on valmistanut) kuin discretion tyylillisenä ratkaisuna?
PoistaNouveau riche -viittauksella hain enemmän sitä suhtautumistapaa, että hankitaan kallista koska se on kallista (ja muut näkevät että on kallista) ja laatu- tai muut näkökohdat ovat toisarvoisia suhteessa hintaan. Henk. koht. luen tämän kategorian rajoille myös sen, että on oltava tiettyä tuotemerkkiä vaikka samaa tyyliä ja laatua olisi saatavana puolet halvemmallakin.
Mme Dariaux taroittaa discretinista kirjoittaessaa kyllä nimenomaan tyyliä, itse taas en – olen ihan oman selustani turvatakseni vastahakoinen antamaan mitään jyrkkiä lausuntoja silmiinpistävää pukeutumista vastaan :)
PoistaMitä Koskennurmi-Sivonen tarkkaan otaen tällä termillä tahtoo sanoa jää epäselväksi. Olin kerran hänen luennolla, jossa oli näytteenä pukuja suomalaisista muotiateljeista n. 50-luvulta ja monet olivat kyllä varsin huomiota herättäviä, tosin nimenomaan juhlapuvut.
Olisiko asenteen "kallista kalleuden vuoksi" pohjalla omien mieltymysten puutteellinen tuntemus? Sitten mennään sen mukaan, minkä kallis hinta ikäänkuin todistaa oikeaksi valinnaksi. Vaikka voihan se oman kukkaron paksuuden esittely olla hauskaakin puuhaa. Pitää testata tilaisuuden tullen!
Onpa hyvä aihe! Mä olen teini-ikäisestä asti vastustanut logoja. Silloin 80-luvulla oli tosi trendikästä että oli Lacoste piké-paita ja sen päällä joku laatucollegepaita olalle heitettynä. Mä paheksuin ja vastustin moista ompelemalla omia vaatteita ja etsimällä niitä kirppiksiltä. Nykyään en voi ymmärtää juuri mitään tekstejä, logoja tai merkkejä vaatteissa. Näin jokin aika sitten koosteen paitoihin prinatuista teksteistä jotka eivät oikeasti sano mitään, enkä voi ymmärtää miksi joku haluaisi tieten tahtoen pitää sellaista yllään. Paljon mielenkiintoisempaa on yksilölliset ja omansa näköiset vaatteet ihmisellä. Enkä voi ymmärtää useiden tonnien käsilaukkuja jotka ovat (mun mielestä) rumia, mutta pakko saada kun ne ovat muotia! Pah. Luen myös Saaran postauksen aiheesta! Hyvä keskustelu!
VastaaPoistaKiitos! aihe, joka minua jatkuvasti ihmetyttää, ovat logot ja kaikenlaiset tarpeettomat painatukset pilaamassa vaatteita silloinkin kun niillä ei edes voi olla mitään "katsokaa minulla on kallis vaate" statusarvoa. Kirppiksilläkin käy ärsyttämään, kun näkee jonkin kivanvärisen paidan hihan rekissä, ja sitten poikkeuksetta siinä on joku totaalisen ääliömäinen painatus. Voiko muka olla, että täysin tarkoituksettomat painatukset lisäävät vaatteen myyntiä? Epäilenpä.
PoistaTiettyyn tyyliin, sellaiseen amerikkalaisesta college-nuorisokulttuurista etäisesti ammentavaan, kuuluvat painatukset. Nuorison lisäksi tunnen muutamia ihan jo keski-ikäisiä, nuorekkaita ja sporttisia ihmisiä (sekä miehiä että naisia), jotka pukeutuvat juuri tämmöiseen tyyliin: tyköistuvat "vintageprintti"-paidat usein pastellisävyissä, haaleat farkut, huppari, converse-tyyppiset kengät. En tiedä, lisääkö painatus yleisesti vaatteen myyntiä kaikissa asiakasryhmissä, mutta tähän yhteen tyyliin se näyttää erottamattomasti kuuluvan; ja tämän tyylin edustajakunta lienee edelleen melko suuri, vaikka heikkojen havaintojeni mukaan ehkä vähän pienempi kuin 5-10 vuotta sitten. Ehkä ne vaatteet kirppiksillä ovat juuri siltä ajalta? :)
PoistaOlen nuorempana ollut työharjoittelussa firmassa, joka teki mm. juuri näitä "University of Whatever - Extreme Bingbong - 1973" tyyppisiä printtejä, ja vaikka niiden visuaaliseen toteutukseen laitettiin paljon vaivaa, tekstien miettimiseen ei juurikaan. Jos oli kanada-teema, niin sitten katsottiin kartasta jotain kanadalaisia paikannimiä ihan sattumanvaraisesti. Nämä sisällöttömät printit vain ihmetyttävät. Johonkin tyyliin ne tottakai käyvät, mutta äh, jos itse pukeutuisin kyseiseen tyyliin niin haluaisin mielummin esim. paikan päältä hankitun Recuerdo de Gran Canaria matkamuistopaidan kuin jonkun ketjuliikkeen Recuerdo de Diu Diu Töttöröö printin. Kaikille tietysti pukeutuminen ei ole yhtä tärkeää, ja on aivan se ja sama mitä paidassa lukee.
PoistaKolusimme puolison kanssa toissa kesänä Sokoksen miesten osastoa ja olipahan vaikea löytää tekstittömiä t-paitoja. Niitä oli ehkä kahta erilaista ja noita diipadaapa -tekstillisiä vaikka kuinka paljon. Mies osti niitä vihdoin löytyneitä tekstittömiä sitten neljä-viisi kerralla :D.
PoistaUrheiluvaatteiden estetiikkaa nuo logot taitavat kuulua olennaisesti.. Ärsyttää, että pitää kulkea mainostauluna. (Pyöräilyvaatteita oon tänä vuonna ostanut ja naisten puolella valikoimat ovat niin pieniä, että pakko ostaa sitä mitä joten kuten ilkeää pitää.)
Urheiluvaatteissa olen hyväksynyt logot väistämättömänä olosuhteiden iskuna joka on vain kestettävä. Sitäpaitsi toivon juoksevani lenkkeillessäni niin lujaa, että logoista ei saa selvää :D
PoistaOnkohan vaatevalmistajille selvää, että on olemassa tietty ostajakunta, jolle turhanpäiviset painatukset ovat oikeasti oston este?
Haha, melkeinpä haluaisin paidan printillä "University of Whatever - Extreme Bingbong - 1973".
VastaaPoistaKiitos Hyvän mielen vaatekaappi -kirjastasi, jonka luin juuri loppuun, sain siitä paljon ajateltavaa.
helena
Olkaa hyvä, ihana kuulla että kirja on tarjonnut virikettä ajatuksille.
Poista---
nyt kun sanot, niin kaikista mahdollisista teksti-t-paidoista tuo ei olisi pahimmasta päästä :D
Näin hieman jälkikäteen kommentoin, mutta tästä keskustelusta tuli mieleen yläasteen ajat jolloin oli muodikasta pitää jonkinlaista merkkihupparia. Oli Dieseliä ja Adidasta mutta se mitä en koskaan ymmärtänyt oli poikien suunnittelijan Karl Kanin tuotteet. Monta sataa maksettiin paidoista joissa luki isolla "KANI". Huomautin kyllä jo silloin asiasta mutta muodikkuutta arvostavat pojat eivät oikein ymmärtäneet huvitustani :D
VastaaPoista-Jennie
Puhumattakaan keski-Euroopassa suositusta James Perse -merkistä, jonka paitoihin on kauniisti brodeerattu "Perse".
Poista