sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

MOT Verentahrimat muotivaatteet

Katsoiko monikin lukija MOT-dokumentin bangladeshin työoloista? Se on aiheuttanut ansaitusti pahaa mieltä ja ärtymystä (ainakin omaa Facebook-kaverisivuani katsellessa vaikuttaa tältä). Muutamia seikkoja, jotka tulivat mieleeni. Lukekaa myös Outi Pyyn hyvä kirjoitus aiheesta.

"Mutta eikö ole parempi, että niillä raukoilla on joku työ kuin ei mitään" tai variaatio "mutta jos ne eivät olisi siellä tehtassa, niin sittenhän ne joutuisivat kadulle myymään itseään".
Jos soudan järvella, ja näen veden varassa hengenhädässä olevan ihmisen, ja sallin hänen pidellä veneeni perälaudasta kiinni sillä ehdolla, että hän kaikin voimin polskii ja työntää venettä eteenpäin ja itse säästyn soutamisen vaivasta. Niin toki voi sanoa, että "onhan hänen parempi saada pitää veneen perälaudasta kiinni mielummin kuin hukkua", mikä sinänsä pitääkin paikkansa vaikka onkin kokonaisuuteen nähden tökerön puutteellinen katsaus tilanteeseen. Tervevaistoinen ihminen auttaisi hukkujan veneeseen, jonka jälkeen he yhteisvoimin soutaisivat sinne minne ovatkin menossa. Tai että näiden vaatteiden oletettuina ostajina toimisimme niin, että niitä valmistavat ihmiset saisivat ahkeroinnistaan kohtuullisen palkan ja näin kohentaisivat omaansa, lastensa ja koko kansakuntansa elintasoa. Mutta yleensä nämä lausahdukset tarkoittavat samaa kuin "jookosta sovitaanko että asiat ovat ihan hyvin niinkuin ne nyt ovat, koska en millään jaksaisi muuttaa tapojani tai tehdä mitään korjatakseni asiaa, joka kuitenkin on moraalini ja inhimillisyyteni vastainen".

Kyse ei muutenkaan ole siitä, että tehdastyö olisi joku jalo hyväntekeväisyyslahja, joka on täältä rikkaasta pohjoisesta lähetetty etelän köyhille, ihan hyvän hyvyyttään ja joka voitaisiin niin halutessa peruuttaa ja vetää takaisin. Ehei. Lähes koko pikamuodin ja ylipäänsä vaateteollisuuden järjestelmä (hyvin mahdollisesti koko nykyinen globaali talousjärjestelmämme, mistä en kuitenkaan rohkene sanoa mitään definitiivistä sillä en tiedä asiasta tarpeeksi) perustuu nimenomaan siihen, että on olemassa suuri työvoima, joka työskentelee huomattavan paljon halvemmalla hinnalla kuin ostajakunta. Jos siis "ne raukat" - bangladeshilaiset, burmalaiset, marokkolaiset ja niin edelleen ja niin edelleen - eivät ompelisi kaupoissa tulvehtivia vaatteita, niin sitten ne jäisivät ompelematta. Ja ne firmat, joiden koko bisnesidea perustuu halvan työvoiman maissa tuotettujen vaatteiden myymiseen kalliin työvoiman maiden asukkaille, häviäisivät siinä samassa. Tosin nälkäpalkkainen ja riistäväkin työ missä hyvänsä halvan palkkatason maassa on joka hetki vaarassa tulla siirretyksi toiseen vielä halvempaan ja vielä riistävämmät olot sallivaan maahan, minkä takia kyseiset maat koittavat kaikin keinoin pitää palkat pohjamudissa. Joka tapauksessa, kun paita myydään suomessa 12,95 eurolla, ja siitä Bangladeshiin jää 3 euroa (josta vielä luultavasti kankaan osuus menee johonkin muuhun maahan), niin tekeekö silloin yötä myöten hengenhädässä raatava bangladeshilainen töitä oman maansa vaiko Suomen talouden kohottamiseksi? Minun nähdäkseni Suomen. Eli jokaisen myydyn paidan kohdalla ME SUOMALAISET saamme olla kiitollisuudenvelassa bangladeshilaiselle, joka kyseisen paidan on ommellut, ja näin edistänyt SUOMEN hyvinvointia. Jos ompelija nyt saisi sellaisen korvauksen joka on paikallisiin oloihin nähden sopiva, ja saisi sen ansaittua vieläpä ihan kohtuullisessa ajassa, esim. kymmenessä tunnissa ja viidessä tai kuudessa päivässä per viikko, niin sitten kaikki olisi tasapainossa. Mut nyt vaivannäön, tuoton ja hinnan suhde on järkyttävässä epätasapainossa.

13 kommenttia:

  1. Tämä vaateteollisuus ja kuluttajan valinnat on valtavan monimutkainen ja vaikea aihe. Olisi mukavaa (sanavalintani on korni tarkoituksella), jos omaa omatuntoa voisi tyynnyttää jollain helpolla ratkaisulla, kuten vaikkapa sillä, että jätän vastedes Bangladeshissa tuotetut vaatteet ostamatta. Maailma vain ei ole mustavalkoinen, eikä helppoja ratkaisuja ole.

    Olen tietysti samaa mieltä Rinna kanssasi siitä, että halpatyömaissa työntekijöiden asema on surkea, eikä se saisi olla. Meillä länsimaisilla kuluttajilla on vastuumme, eikä sitä vastuuta voi kuitata toteamalla, että "hyvä että raukoilla on edes jokin työ" - jos tuon lauseen lausumisen jälkeen ryntää jälleen alekaupoille ostamaan kaapit täyteen halpaa ja turhaa, kuvitellen samalla tekevänsä vaatetyöläisille palveluksen.

    Minä uskallan silti puolustaa työtä ja sen merkitystä. Työllä on väliä, ja sillä, että voi omalla toimeliaisuudellaan elättää itsensä ja perheensä (tähän lauseeseen sisältyy ajatus, että työllä tosiaan pitäisi pystyä elämään - asia, joka tällä hetkellä ei halpatyömaissa tapahdu). Naisia työllistävällä teollisuudella on väliä siksikin, että se edistää tyttöjen ja naisten koulutusta.

    Minun mielestäni meidän pitäisikin pyrkiä säilyttämään työpaikat, mutta muuttamaan työn tekemisen ehtoja. Boikottien sijaan kaikki paukut siihen, että työntekijät saavat tuntuvat palkankorotukset (tai oikeastaan siihen, että kyseisten maiden minimipalkkatasoa nostetaan reippaasti), työpäivän ja työviikon pituudelle säädetään laissa sitovat maksimit, tehtaiden turvallisuusmääräyksiä kiristetään (tai ylipäätään luodaan turvallisuusmääräykset) ja niiden rikkomisesta rangaistaan tehtaanomistajia tuntuvalla sakolla, työntekijöille taataan järjestäytymisvapaus, ympäristön tuhoaminen kielletään lailla ja niin edespäin.

    Tässä kohtaa moni kyynikko tokaisee, että ei tule tapahtumaan. Itse olen sitä mieltä, että mitään vähempää meidän ei pidä yrittääkään, sillä kaikki alle tämän on kestämätöntä. Tie on pitkä ja vaikea, enkä itsekään oikein tiedä, mistä lähteä liikkeelle. Kuluttajana voin luoda painetta vaateyrityksille ja äänestäjänä poliitikoille. Meitä aktiivisia kuluttajia vain tarvitaan hurjan paljon lisää (ja minun pitää nostaa omaa aktiivisuuttani).

    Mutta boikotteihin minä en ryhdy. En usko sen parantavan kaukomaiden vaatetyöläisten asemaa, ja omantunnon tyynnyttäjänä boikotti vaatii itselleen valehtelua ihan yhtä lailla kuin päättömän shoppailun jatkaminen "onneksi raukoilla on sentään työ" -argumentilla. (Tämän sanottuani täsmennän, että boikottien välttäminen ei tarkoita, että ostelisin turhaa tai huvin vuoksi. Päinvastoin, minulla on suuri omien ostostapojeni remontti käynnissä, ja yritän opetella kuluttamaan entistä vastuullisemmin ja vain tarvepohjaisesti.)

    (Loppuun vielä sellainen lisäys, että ymmärrän, ettet Rinna tekstissäsi kehottanut boikotteihin. Jos ymmärsin kirjasi oikein, olemme samoilla linjoilla sen suhteen, miten kuluttajan pitäisi toimia. Tämä minun kommenttini liittyy enemmän siihen keskusteluun, jota näin MOT:n ohjelman jälkeen - sen keskustelun painopiste tuntui olevan siinä, että jatkossa pitää välttää kaikkea Bangladeshissa tuotettua.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, olemme erittäin samoilla linjoilla! Mietin parhaillaan, miten ja mitä tahoa Bangladeshissa pitäisi lähestyä, kertoakseni että työntekijöiden olot ja suoranainen riisto saattavat johtaa siihen että kuluttajat alkavat vieroksua Bangladeshissa tehtyjä vaatteita. Jos siellä nyt olisi joku oikein skarppi ja fiksu tekstiiliteollisuuden pomo, niin hän perustaisi mallitehtaan, jossa niin palkka-, turvallisuus- kuin työaika-asiatkin ovat kuosissaan, ja markkinoisi sitä 10% korkeammilla hinnoilla mutta taatulla luotettavalla työntekijöiden hyvinvoinnilla (joka jollakin täysin kiistämättömällä tavalla todennettaisiin, esim. 24h webbikameralla, tai jollakin nokkelammalla tavalla jota en ole vielä keksinyt). Housut kintuissa välinpitämättömömyydestä kiinnijääneille tilaajafirmoille tuo olisi taivaan lahja, ja uskoisin että se olisi kaikille kannattavaa - sekä tehtaanomistajalle, tilaajille, kuluttajille kuin työntekijöillekin.

      Koko tekstisi on niin hyvä, että toivottavasti laitat sen myös omaan blogiisi (en tiedä kuinka monet lukevat näitä kommenttiosioita).

      Poista
    2. Kiitos Rinna, saatan laittaakin. Näistä vaateaiheista on jokatapauksessa tarkoitus jatkaa kirjoittamista, Vaatevallankumouskin lähestyy.

      Poista
  2. Haluaisin Saaran kommenttiin kommentoida, jos sopii. Boikotti ei ole vain ihmisoikeuskysymys, vaan se voi olla myös ekologinen kannanotto - jos haluaa vastustaa sitä, että maailmaan tuotetaan huonolaatuista ja ylimääräistä tavaraa, silloin sitä ei halua ostaa. Jos vähimmäispalkkoja lähdettäisiin nostamaan, mikä olisi ihmisoikeuksien kannalta erinomaista, luulenpa, ettei laatua saataisi paremmaksi, vaan pikemminkin kankaisiin käytettäisiin suhteessa vielä vähemmän rahaa eli ne olisivat vielä surkeampia ja ehkä tuotettu vielä vähemmän kestävin tavoin (puuvillan viljelyhän on järkyttävä ympäristörikos, joka on johtanut esim. Keski-Aasiassa Aral-järven kuivumiseen murto-osaan alkuperäisestä). Suo siellä, vetelä täällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ihan samaa mieltä. Ekologisesta näkökulmasta mitä vähemmän kuluttaa, sen parempi.

      Poista
    2. Se, että jättää ostamatta sellaista, mitä ei tarvitse, ei mielestäni ole boikotti, vaan pelkästään järkevää toimintaa. En boikotoi sampanjavispilöitä, vaikka en osta sellaista, enkä kannaltani ylimääräisiä vaatteita, vaikka jätän ne kauppaan.

      Suunnitelmani vaateteollisuudelle (anteeksi tämä suurellisuus) on "puolet vähemmän, tuplasti huolellisemmin, puolitoistakertainen hinta, puolet lisää palkkaa". Näin sama määrä ompelijoita tekisi puolet vähemmän mutta tuplasti parempia vaatteita!

      Poista
  3. Minä olen miettinyt sitä, että miten se loppuraha jakautuu. Eli jos yksinkertaisuuden vuoksi ajatellaan, että 12,95€ vaatteesta valmistusmaahan jää 3€, on vielä 10€ "käytettävänä". Tuon valmistuskulun jälkeen vaate on jollain tavalla saatava Suomeen. Sen suunnittelu on maksanut jotain. Sen kuljettaminen myymälään maksaa jotain. Sen markkinointi maksaa jotain. Käsittääkseni jossain kohdassa on maksettava myös alv, joka sisältyy Suomessa tuohon myyntihintaan. Eli se, kuinka paljon tuosta lopullisesta myyntihinnasta ja voitoksi, lienee aika pieni osuus. En siis tiedä, mitä kaikkia kuluja vaatteen myymisestä tulee, mutta nuo tulivat mieleen näin maallikkona. Rinna osaa ehkä paremmin kertoa?

    Siinä mielessä tämäkään asia ei ole yksinkertainen, ja havainnollistaa mielestäni hyvin sitä, millaisella hinnalla vaatetta pitäisi myydä, jos se valmistettaisiin vaikkapa Suomessa. En siis sano, että on hyvä asia tuottaa halpatyömaissa, vaan olen tätä mielessäni pyöritellyt ja todennut ettei yhtälö ole helppo. Toisaalta, jos meillä kaikilla olisi vähemmän vaatteita, niin niistä voisi maksaa korkeampaa hintaa, jolloin maalaisjärjellä ajatellen niitä voitaisiin valmistaa pienempiä eriä kalliimmalla. Näin kai ennen olikin, mutta nykyinen kulutuskulttuuri ei ohjaa oikein mitään osa-aluetta kestävämpään suuntaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "En siis sano, että on hyvä asia tuottaa halpatyömaissa," > tästä olen vahvasti eri mieltä. Minusta on *periaatteessa* oikein hyvä, että kehittyviin maihin saadaan vientiteollisuutta. Sillä nämä maat voivat kohentaa talouttaan, ja yksittäiset ihmiset omaa elintasoaan. Ei ole ollenkaan maailman köyhyyden poistamiselle ihanteellista, että pitäisimme kaiken tuotannon itsellämme (puuttumatta nyt tässä Suomen / Euroopan etuihin). Mutta harmi vain, että tämä hieno tilaisuus saada hyvinvointia levitettyä rehdillä työllä kehittyviin maihin on totaalisesti tärvelty törkeällä ahneudella ja riistolla.

      Vaatteen hinta koostuu juuri noista osasista joita mainitsit. Kuljetus- ja huolintakustannukset ovat jotain 1-2 e, joka menee ties mille taholle. Loput Reiman paidan hinnasta päätyy Suomeen, joko suunnittelijan palkkana ja muina firman kuluina, firman voittona, myymälän pyörittämisen erilaisina kustannuksina ja alv:ina. 12,95 euron paidan alv on 3,1 e, eli saman verran kuin mitä paidasta jää Bangladeshiin. Eli oikeastaan bangaldeshilaiset ompelijat, jotka kokoavat Reiman paidan, luovat Suomen valtion kassaan kolme euroa.

      Poista
    2. Tuo oli minulta epämääräinen ilmaisu. Tarkoitin sanoa, että en halua kommentillani puolustella niitä käytäntöjä, joita halpatuontimaissa nykyisin on. Pohdiskelin vain sitä, miksi on erittäin ymmärrettävää, että vaate tehdään Bangladeshissa eikä Suomessa. Siinä olen samaa mieltä, että valmistuttajien vastuun pitäisi ulottua pidemmälle, kuin se nykyisellään ulottuu.

      Poista
    3. Juu, ymmärrän. Tässä Bangladesh-keskustelussa on tullut kuultua aika paljon sellaisia "palautetaan kaikki tuotanto Suomeen tai ainakin Eurooppssa niin sitten kaikki on taas hyvin"-näkemyksiä, joihin en voi mitenkään yhtyä.

      Poista
  4. Mielestäni lähtökohta on se, että työntekijöille ko. maassa tarjotaan kunnon palkka, mahdollisuus järjestäytyä, terveydenhoito jne. On hyvä miettiä, kenen etu on, että asiat eivät ole kunnossa. Tämä ei ole helppo asia eikä yksinkertainen. Voidaanko me kuluttajina vaatia kunnon oloja ja palkaa työntekijöille? Miten voimme kuluttajina vaikuttaa asioihin? Ainakin meidän tulee keskustella näistä asioista, kysyä yrityksiltä niiden toimintatavoista ja olla aktiivisia. Jos kukaan ei kysy, miten tuotetaan ja missä oloissa, muuttuuko mikään? Jos olemme hiljaa, muuttuuko mikään? Jos emme osta, muuttavatko yritykset tuotantonsa johonkin vielä halvempaan maahan? Eikö meidän kuluttajina tule vaatia läpinäkyvyyttä ja myös työntekijöille inhimillisiä oloja? Meidän tulee ottaa suoraan yhteyttä yrityksiin ja kysyä ja kertoa myös, mitä haluamme.

    Hyvä kun kirjoitat näistä asioista. Olen itse puhunut omalle lapselle näistä sekä muutamalle muullekin nuorelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, tämä on asia josta on puhuttava, ja jos vaan mitenkään onnistuu juuri niiden kanssa jotka eivät haluaisi kuulla... ja paljolti juuri nuoremman sukupolvenn, he kun ovat kasvaneet tässä superhalpojen rytkyjen maailmassa eivätkä välttämättä osaa sitä ihmetellä.

      Poista
  5. Katsoin dokumentin, joka oli hyvä lisä käytävään keskusteluun. Tällä viikolla täytyneekin ottaa itseään niskasta kiinni ja lähestyä muutamia lastenvaatteiden valmistajia kysymysnivaskan kanssa.

    Kehittyvissä maissa vierailleena tietää miten paljon hyvä työ antaa tekijälleen ja lähipiirille. Hyvä tuo hyvää ja sitä tulee ruokkia, sanoo ikuinen optimistisesti ajatteleva realisti. Optimismia tarvitaan maailman muuttamiseen ja realismia estämään kyynistyminen.

    VastaaPoista