Eilen oli Huili-lehden julkkaripikkujoulut ja sain sieltä mukaani ylimääräisen kappaleen. Laita nimesi tai yhteystietosi alle sunnuntaihin mennessä, niin saatat saada tämän mielenkiintoisen lehden kotiisi!
Lehdessä esim. stailaamani juttu ekologisista ja/tai kotimaisista joululahjoista - lisäksi artikkeli miniasunnoista, henkilökuva tanskalaisesta ruokahävikinvastustajasta, sarjakuvamuotionen raportti seminaarista, joka käsitteli sijoittamisen hiilivastuullisuutta ja paljon muuta. Lehti on lisäksi kaunis ja miellyttävälle paperille painettu!
Huililla on muuten FB-sivullaan arvontajoulukalenteri, jossa on joka päivä jotain mielenkiintoista ja ah ihanan ekologista arvonnassa lukijoille!
Tässä minun ruokahävikinvastustusvinkkini: helppo piimäkakku, johon voi tunkea esim. liiskaantuneet ja hieman hapettuneet suklaamunat, jugurtinjämät ja hillonrippeet
Ohje on niin helppo ettei melkein ole mikään ohje: kaksi kupillista jauhoja ja kaura- tai muita hiutaleita, puoli kupillista sokeria, 1 tl soodaa per kupillinen jauhoja, sekä pähkinöitä, suklaamuruja tai mausteita maun mukaan sekoitetaan. Sekaan kaadetaan kupillinen voisulaa (josta osan voi korvata esim. porkkanaraasteella tai hillolla), sekä kupillinen piimää tai jugurttia. Kakkumuoti voidellaan ja jauhotetaan - kuvassa jauhotteena hieman vanhaksi menneet mantelilastut vuuan pohjalla eli kakun huipulla & mannaryynit. Taikina kaadetaan muottiin tai vaihtoehtoisesti muffinssivuokiin ja paistettaan n. 200 asteen lämmössä kunnes kypsää.
Nina lehti nina_lehti@hotmail.con
VastaaPoistaKiinnostaa tämä lehti! wattiqatti@gmail.com :)
VastaaPoistaOsallistuisin arvontaan, ja sinullahan jo onkin minun yhteystiedot. :D
VastaaPoistaMäki haluan luettavaa :D
VastaaPoistaOsallistun. Ja tiedät myös minun yhteystietoni ^^
VastaaPoistaTähän lehteen haluaisin tutustua! Harmi kun tätä ei ole lainattavana meän kotikaupungin kirjastossa. Täytyypä lähteä joku kerta ostamaan kaupan lehtihyllyltä. :) minnamaaria1@gmail.com
VastaaPoistaTee kirjastoosi hankintaehdotus lehden tilaamiseksi. Ties vaikka ehtisi ensi vuoden tilauksiin. (En osallistu arvontaan.) Paula
PoistaMiekin osallistun vielä toistaiseksi minulle tuntemattoman lehden arvontaan :)
VastaaPoistaHuili olis hyvä, luulen. Ja tuo kakkuohje näyttää todella helpolta! Kiitos siitä, täytyy laittaa muistiin. jenzpa @ gmail.com
VastaaPoistaOlisi hauska tutustua lehteen!
VastaaPoistaMukaan arvontaan! siinatar@gmail.com
VastaaPoistaKuulostaa mielenkiintoiselta lehdeltä. rajala.sini(at)gmail.com
VastaaPoistaHei, kiinnostavia aiheita! Haluaisin tutustua lehteen. jaatinen.marja@gmail.com
VastaaPoistaOsallistun arvontaan.
VastaaPoistaMukana arvonnassa. johanna.m@jippii.fi
VastaaPoistamukana! :)
VastaaPoistaelina_jokitalo(at)luukku.com
mukana
VastaaPoistasalla.etela@gmail.com
En osallistu arvontaan, mutta ihastelen tuota pöytäliinaa tuossa kakkulautasen alla. Se on kaunis!
VastaaPoistaEikös olekin! Tulen liinan värikkäiden ristipistokuvioiden näkemisestä aina hyvälle mielelle. Tämä on varmaan ollut jonkin käsityölehden malli tai ohjepaketti, sillä minulla on toinen aivan samanlainen, vain luonnonvalkoinen kirkkaanvalkoisen sijaan (voisinkin miettiä, mihin tarvitsen kaksi aivan samanlaista koristeliinaa...)
PoistaPakko osallistua arvontaan :)
VastaaPoistaniemiriina at yahoo.com
Kivalle vaikuttaa tämä lehti :)
VastaaPoistacherrycloud@luukku.com
Osallistun arvontaan!
VastaaPoistavoilooa@gmail.com
Mukaan arvontaa.rauni.nalli@gmail.com
VastaaPoista