Tekstiilijätevuori kohoaa

 

Viime viikolla kävin Suomen ympäristökeskuksen järjestämässä Texjäte-seminaarissa. Siis tekstiilijäte, joka on viime aikoina ollut uutisissa, koska sen vieminen kaatopaikalle loppuu 2016. Tämä ei kuitenkaan vaikuta yksittäisen kuluttajan elämään, sillä kunnallinen jätehuolto huolehtii sekajätteen kohtalosta edelleen, johon tekstiilijäte päätyy jos sille ei muuta keräystä ole järjestetty.

Tapahtumassa esittivät tutkimustuloksiaan ja näkemyksiään monen eri tahon edustajat, niin tutkijat kuin tekstiili- ja vaatetusteollisuuden edustajat. Suurin ongelma, joka tekstiilijätteeseen liittyy, vaikuttaisi olevan se, että tällä hetkellä sille on vain niukasti käyttöä, joten sen kerääminen (nimenomaan siis jätteen, ei sellaisenaan käyttökelpoisen tekstiilin) on melkolailla turhaa. Jos Ali Harlinin tiimi saa liuotusmetodinsa toimimaan teollisessa mittakaavassa, niin sitten asia muuttuu – jätteestä tulee todella raaka-ainetta. Mutta sitä ennen tekstiilijäte on vain jätettä, jonka paraskin kohtalo on poltto. On hullua, että niin paljon arvokasta materiaalia ja työpanosta sisältävä aines ei toistaiseksi kelpaa muuhun (toki pienissä määrissä mekaaniseen kierrätykseen, mutta se on marginaalista), mutta minkäs teet: yli 10 kg tekstiilijätettä per henkilö per vuosi joutuu kaatopaikoille tai polttoon. Määrä ei ole arvailua, vaan todella laskettu kaivelemalla roskiksia. Kierrätystuotteille ei kertakaikkiaan ole niin paljoa kysyntää, että kaikki kierrätyskelpoinen saataisiin uudelleen käyttöön.

(Ihmettelein Elisa Kärjen kanssa, miten paljon muiden ihmisten oikein pitää tunkea tekstiiliä jätteeseen, että tuohon lukuun päästään, kun tuntuu että itse kun on hyvä jos saanut tuon 10 kg koko elämänsä aikana laitettua puhkikuluneiden sukkien ja vanhoista vaatteista leikattujen pyyhkimärättien muodossa roskiin. Vaikka huomioin yhden täysin loppuunkuluneen ja turkiskuoriaisten nakertaman maton, joka päätyi sekajätteeseen, niin en sittenkään pääse lähelleäkään tuota 10 kg/ vuosi.)

Minun tulppaanimekkoni, jonka olen saanut isoäidiltäni - 

hyvää kotimaista 70-luvun laatua, joka kestää ja kestää. 

Vieressä ystäväni Ellin 1990-luvun viskoosikukkamekko. 

Hyvin näyttää kestäneen sekin.

Tästä päästään taas siihen, että ongelman alku ja juuri on ihan muualla kuin loppusijoituksessa. Tekstiilikuitujen tuotantomäärät ovat liki kolminkertaistuneet sitten vuoden 1980, ja siispä myös kuiduista tehtyjen tuotteiden. Käsityöopettajien laitoksella on tehty jo vuosikymmeniä mielenkiintoista tutkimusta: ensimmäisen vuoden opiskelijoita on pyydetty laskemaan vaatteensa. Vuoden 1990 opiskelijoilla oli puseroita keskimäärin 29. 2012 aloittaneilla puseroita oli 71. Muistan kyllä vuoden 1990, eivätkä ihmiset silloin rahjustaneet rääsyissä tai yleisesti kokeneet kärsivänsä vaatteiden vähyydestä. Ja silti siihen verrattuna määrä on reilusti yli tuplaantunut. Teksiilijätteen valtavien vuorien käsittelyn ongelma ei olisi ongelma, jos jätettä ei olisi näin paljon. Jätettä ei olisi näin paljon, jos tekstiileita ei ostettaisi näin paljon. Kuluttaja voisi siis katsoa tässä asiassa todellakin peiliin. Toisaalta myös kyselyssä, jossa selvitettiin ihmisten kiinnostusta tekstiilijätteen lajitteluun ym. selvisi, että lähes 70% vastanneista on laittanut vaatetta pois, koska se on mennyt pesussa pilalle. Toki tuohon mahtuu muutama vahingossa valkopyykkiin eksynyt villapusero, mutta käytännössä arvelen sen tarkoittavan kulahtamista ja nukkaantumista. Kun vaate on tehty kankaasta joka rumistuu nopeasti ihan normaalissa käytössä ja pesussa, vikaa on myös valmistajissa.

Seminaarin loppupuheenvuoron käyttikin GlobeHopen Seija, joka vaati jonkinlaista lainvoimaista laadun säätelyä. Jos ihmiset ovat niin tietämättömiä tai ahneita, että haksahtavat uudelleen ja uudelleen ostamaan lähes kertakäyttölaatua olevia tekstiilejä, pitäisi jonkun yleisen tahon varmistaa että surkeaa laatua ei tuoteta. Kertakäyttötekstiili on materiaalin ja luonnonvarojen armotonta haaskaamista, jota ei ole mitään järkeä sallia. Työvaatepuolella laatu- ja kestävyysstandardeja on, mutta kuinka ne saisi tavalliseen vaatemyyntiin?

Vaatevallankumous ja mekkovertailu

 Vaatevallankumous tuli ja meni, olen tyytyväinen! Toivottavasti moni kyseli vaatefirmoilta – minä odotan edelleen vastausta balettitossuni tehneeltä Capeziolta. Zalandon mekkomainokseen kommentoin Facebookissa, vaikka en ole sieltä ikinä mitään tilannut, mutta kun tuppasivat sitä oikeen nenän eteen. Kommentoivat asiallisesti, mutta mitään tietoa ei toistaiseksi sieltä oikein saa. Lupasivat välittää pyynnön eteenpäin.

 

Mediatorilla poseerasin vastaostettu paita nurinpäin. Juuri missään muussa paidassa ei lappuja olekaan, koska ne ovat inhottavia.

 

Teen Huili-lehteen mahtavan kiinnostavaa juttua: laatuvertailu kesämekoista. Tässä kulissien takaa kuvauksista. Kun hörpin komean barista-valokuvaajan tekemää laatukahvia elegantissa loft-ateljeessa, mietin vaan mielessäni joskus aikoja sitten lukemaani lehtijuttua. Siinä joku stailisti kehtasi väittää, että stailistin työssä ei ole glamouria ja se on pääasiassa raskasta tavaroiden ronttaamista. Pyh! sanon minä. Parasta puuhaa se on mistä ylipäänsä maksetaan.

 

Ekostailistin kuormamuuli. 

Huomenna Vaatevallankumous

Fantastinen juttu: Suomessa on kaikista Vaatevallankumoukseen / Fashion Revolution osallistuvista maista eniten tapahtumia! Melkein 50, Helsingistä Sodankylään.

Huomenna minä hengaan Sanomatalon Mediatorilla kahdesta puoli kuuteen (mihin sisältyy kaksi vartin tietoiskua ja yksi paneeli, johon osallistun hyvin kunnianarvoisan keskustelijakaartin joukossa, mm. Heikki Aittokoski ja Jukka Pääkkönen). Minun lisäkseni siellä on muitakin kiintoisia tietoiskuja, vaatteidenkorjauspaja ja tilaisuus kuvauttaa itsensä nuttu nurin Vaatevallankumouksen hengessä. Sitten kiidän tukka putkella Lauttasaareen Sähinään, jossa puhun nuorisotapahtumassa. Kysymys kuuluukin, mitä ihminen laittaa päälleen ollakseen vakuuttavan aikuinen vakavassa paneelikeskustelussa mutta lähestyttävän rento nuortentapahtumassa? Onneksi vaihtoehtoja ei ole paljoa, pähkäily jää pakost lyhyeksi :)

Kuka teki vaatteeni? on tämän vuoden slogan ja hashtagi #whomademyclothes ja #fashrev. Vaatefirmat seuraavat kuluttajien toimintaa, josta syystä kannattaa tägätä ja mekkaloida somessa Vaatevalannkumouksen asioista, mutta erityisen tärkeää se on minusta siksi, että myös vaatteita valmistavissa maissa seurataan twitteriä ym. Ehkä just se tehtaantyttö ei pyöri somessa, mutta tehtaanomistaja tai ostotoimiston toimistotyttö kyllä. Kertokaa, että meitä täällä kiinnostaa!

Trendi-inspiksiä Euroopasta

Pariisissa silmään pistivät second-hand kauppojen edustalle houkutteeksi pystytetyt 90-luvun viskoosikesämekkojen rekit. Jes, arvasin että ne palaavat! Sääli vain, että en ole löytänyt pyöränkettinkiin repeytyneelle siniharmaalle viskoosimekolleni korvaavaa (korjasin sen keltaisella tilkulla, ja se on liian hippi että menisin se päällä ulos. Kotimekkona oikein toimiva).

Toinen muotijuttu olivat suurikokoiset puolijalokivikorut. Koristeena ajankohtaisia ovat myös vanhat kunnon pinnit, ilman mitään hörhellyksiä. Halpa tyyliasuste, jos ei löydy jo valmiiksi kampauspiirongin laatikosta. Niillä saa aikaan pienellä vaivalla mielenkiintoisia kampauksia eritotn lyhyisiin hiuksiin.

Laadukkaiden materiaalien, perinteikkyyden ja funktionaalisuuden, puunruskeiden, luonnonsävyjen, syvän farkunsinisen ja kuparin tyyli – en tiedä mikä tämän trendin nimi on mutta joka tapauksessa pidän siitä. Pohjalla siis jonkinlainen slow fashion ajatus, jatkuvuus, laadukkuus. Yksi esimerkki Kölnissä ManuFactum, jossa jouduin hurmoksiin esim. joka tuotetta kuvailevien lappujen äärellä. Myös heidän postimyyntikatalogissaan kerrotaan tavaroista juurta jaksain, katso alla olevasta kuvasta.

Näin pitää myynnissä olevista tuotteista kertoa!!

Illums Bolinghusin näkemys vuoden 2015 miehestä. 

Tämä aikakapseliin esimerkkinä kauden miestentyylistä!

Toinen samanhenkinen ainakin tyylillisesti on Kööpenhaminan Illums Bolighus, jossa kaikki oli ihastuttavan chic. Ostin sieltä pellavaisen, Portugalissa ommellun T-paidan kesäksi. Myyjätär selosti erinomaisen innostavasti, kuinka firman suunnittelijat testaavat kaikki tuotteet huolellisesti ennen tuotantoon pääsyä. Toivottavasti se sitten on hyvä!

Jos indigonsinisen ja pellavanbeigen hillitty "luonnollisuus" kyllästyttävät, tanskalaisen sisustuslehden trendiaakkoston mukaan seuraava väritrendi on luonnon omituisimmista väriyhdistelmistä innoittunut "crazy colours". Tämän lurkkii jo nurkilla, kohta varmaan iso juttu. Tulee vähän oma nuoruus 90-luvulla mieleen, rakastin silloin muodissa olleita tumman helmiäisenhohtavia ja siftaavia meikkejä.

Dries van Notenin hapsutopissa syvänmereneliön väri- ja muutakin inspistä

Syvänmeren sienieliöt todellakin ansaitsevat paikkansa visuaalisessa maailmassamme, mutta taidan silti vältellä vihertävänvioletinkukertavia sävyjä omassa vaatekaapissani. Paitsi näin juuri FB:n vintagekirppisryhmässä todella päheän 50-luvun lasiriipuksen, joka olisi juuri tuota värimaailmaa. Sallin ostohimon tulla ... ja mennä. Ahh...

Pari kuvaa Pariisista

Pariisissa oli yksinkertaisesti ihanaa - alkukesän lämpö, kavereita Japanista maailmanympärysmatkalla, mahtava boheemi kämppä ja upeita näyttelyitä.

Nyt ollaan Köpiksessä, jossa on viiltävän kylmä tuuli. Säätila vaikuttaa kokemukseen kaupungista niin paljon, että en voi arvostella Kööpenhaminaa objektiivisesti :) sisätiloissa lämmittelyn välttämättömyys ajaa ihmisen kauppoihin, joka altistaa ostamiselle. Luksussuklaata tuliaiseksi, sukkia tuttavapiirin vauvaperheille, pellavainen T-paita ym. Ei nyt mitään posketonta, mutta vakaa päätös viettää loppuaika museoissa.
Tänään tapaan Tanskan muoti-instituutin edustajan, jonka pitäisi kertoa minulle uusista ekologisista vaatekonsepteista. Mielenkiintoista!

Nyt Pariisissa

Ei kuvia tällä kertaa, vain pikapäivitys:
1) Pariisi on (edelleen) ihana
2) Täysikuu pariisin kattojen yllä saa ihmisen onnelliseksi
3) Ostin Repetto x Minä perhonen kengät ja vintage-silkkimekon (10e!) sekä saatoin myös löytää muutaman pitsinriekaleen Clignancourtin kirppikseltä.
4) Pompidou-keskuksen perusnäyttelystä mieleen jäänyt lause: "the nature of current economic system is to produce ever more where already is over-production".
5) Toivotan Applen typerine iPhoneineen hiivatin tuuttiin. Mokoma vehje syö viestejä, niin että ravintolatreffit japanilaisten ystävien kanssa menivät mönkään. Muutoin kaikki mahtavaa!

Terveisiä Kölnistä

Pakkasin perheen mukaan ja lähdin reissuun. Laivailtiin Lyypekkiin, nukuttiin siellä yö ja hypättiin junaan. Nyt ollaan Kölnissä, huomenna Pariisiin. Erilaiset säähäiriöt ovat seuranneet, sekä laiva että juna puolitoista tuntia myöhässä, mutta mikäs tässä kun on lomalla eikä liika kiire.

Olenko muuten mainostanut kirjoittamaani juttua perheellisen pintamatkailusta Euroopassa? Sen voi lukea uusimmasta Huili-lehdestä. Siinäpä vasta mainio lehti! Suosittelen muutenkin.

 

Reinin rannalla Tiina Talvikin ompelemassa kukkakuvioisessa kevättakissa. Takkia on tehty kuin iisakin kirkkoa. Prosessi alkoi jo kai kolme vuotta sitten. Ensin takkiin piti lisätä olkatoppaukset (kumma, että samalla kaavalla tehtyyn mustaan takkiin ei tarvinnut). Sitten kävi ilmi, että sen kangas tarttui hankalasti muihin vaattesiin, ja siihen piti lisätä liukas vuori. Viime syksynä se tuli valmiiksi, ja pistin sen kellariin odottamaan kevättä. Ja tässä se nyt on! Tunnen oloni toukokuun tuulahdukseksi.

Käsilaukkuna on miehen Sandqvistin nahkalaukku. Yllättäen juuri ennen matkaa luottokäsilaukustani Parikan kassists irtosi koristenappi, niin etten enää ehtinyt viedä sitä suutariin, ja piti viime hetkellä keksiä joku muu kassi, jonka saa kiinni. Tuo löytyi kaapinnurkasta. Se on jäänyt käytöstä epäkäytännöllisyytensä takia + se on lörtsähtänyt epäesteettisesti ja solkiin on tulllut teräviä reunoja jotka riipivät käsiä. Ei siis voi laadun puolesta tätä tuotetta suositella, mutta parempi sekin kuin ei mitään. 

Täällä on viehättävää ja tunnelmallista. Muutaman tunnin perusteella muodostunut mukava kuva kaupungista.