sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Paljastusten aika: Vaatehankinnat ja -kulut 2015



Hyvää uutta vuotta kaikille! Pahin muuttohässäkkä on ohi ja olemme asettuneet uuteen kotikoloon, nyt ehdin vaihteeksi blogitella. Lupaan järjestää sen aiemmin mainitsemani arvonnan... mutta ensin
on taas Vuotuisen Vaatekatsauksen aika!

Rahaa vaatteiden ja asusteiden hankkimiseen on mennyt vuodessa 1634 e. Jos urheiluvälineeksi tulkittavat juoksuhousut laskee pois, niin tulos on 1569 e, joka on vain kolmisen sataa enemmän kuin mikä vuotuinen budjettini oli... En tiedä mistä päästä kannattaisi säästää enkä kadu juuri mitään, minulla vaan sattuu olemaan pöyristyttävän kallis vaatemaku (mitä tulee uutena ostettuihin asioihin). Edes huonojen ostosten poisjättäminen ei olisi juuri auttanut, sillä olisin säästänyt vain noin 55 euroa. Silkkikukkia ym tarkkaan ottaen tarpeetonta vaikkakin ilahduttavaa tilpehööriä olisi voinut hommata vähemmän, mutta ei raha niihin kulunut vaan kalliisiin kesäkenkiin, kalliiseen alusvaatesettiin, kalliiseen silkkivuoriin, kalliiseen neuletakkiin ja sukkahousuihin. Kaikki näistä olivat parhaiden hankintojen joukossa, joten ainakin raha on mennyt hyvään käyttöön.

Vaate- ja kenkähuoltoon meni hiukan yli 150 e.

Määrällisesti vaatteita+asusteita tuli talouteen noin 58-60 kpl eli keskimäärin viisi kuukaudessa (en enää muista tarkalleen monetko alushousut ompelin, siitä epämääräisyys). Tavaroista kuusi on poistettu kierrätykseen, sekä joitain sukkahousuja lienee kulunut puhki. Upouusia tuotteita ostin tai teetin 20 kpl joista 9 sukkahousuja ja 2 alusvaatetta. Lisäksi ostin uutena kolme kangasta – ennenkuulumattoman hillittyä! – joista enää yksi on ompelematta.


Vuoden kenties paras vaateoivallus oli hyvän alushousukaavan kehittäminen, jolla ratkaisin vuosia jatkuneen alushousuongelman. Nyt loihdin vanhoista t-paidoista ja pitsinrippeistä pöksyjä milloin huvittaa!

Tässä suoraan läppärilläni pitämästäni tekstitiedostosta mitä tänä vuonna on tullut vaatekaappiin kasattua sekä selittelyitä. Sinisellä erikoisen hyvät hankinnat, punaisella huonot, kursivoidulla vaatteiden ylläpitokulut ja * tarkoittaa uutena kaupasta hankittua tai teetettyä.

Vaatekulut 2015

Tammikuu
- Pitkät villasukat Kontista 8 e
- Musta pitkä hame ystävältäni Elliltä 0 e (tätä käytän keväällä ja syksyllä, huiskahtelee ihanasti)
* Helmikorvakorut 3,5 e (>> poistettu koska liian pienet, mikä olisi pitänyt älytä alunperinkin)
* Sinivihreävalkoinen villakangas Eurokangas 47 e (tästä tuli viittakombo, ja oli siis loppujen lopuksi hyvä hankinta, vaikka ei ollut yhtään harkittu!)
- Aluspaita ruskeanvihertävä Kierrätyskeskus 2 e

Helmikuu
* Mustat Vogue puuvillasukkahousut 32 e
* Mustat Philippe sukkahousut 26 e
- Hattuneula & nailonsukat vintagekaupasta 25 e (suosikkihattuneulani mutta ihan turhat vintagesukat)
* Silkkivuoria 121 e (viittakomboon. Kallis ostos, mutta mikään ei ole ihanampaa kuin raskas silkkivuori joka saa viitan soljumaan ympärillä sulokkaasti)

Maaliskuu
- Beiget käsineet ja silkkikukka vintagekaupasta 26 e
- Mustat käsineet 3 e
- Beiget lyhyet käsineet 5 e (ostettu hätäpäissään kun kaupungilla hukkui juuri käsine >> poistettu kierrätykseen, koska liian lyhytvartiset)
- Musta juhlakäsilaukku vintage-fb-ryhmästä 40 e (korvasi aiemman mustan käsilaukun, joka oli liian fiini arkikäyttöön, mutta liian arkinen juhlakäyttöön)

Huhtikuu > Hyviä ja huonoja ostoksia euroopankiertomatkalta
- Sininen pilkullinen silkkimekko Pariisin vintagekaupasta 10 e (käytössä kotimekkona, mutta oli minulla niitä ennestäänkin. Taitaa joutua kierrätykseen)
* Repetton mustat minä perhonen ballerinat 250 e (suosikkikesäkenkäni)
* Musta pellava-T-paita Kööpenhaminasta 53 e (suosikkikesäpaitani)
- Harmaanvihertävä pitkä aluspaita / kierrätystehtaan ilmaistori 0 e

Toukokuu
* Siskoni neuloma villamekko 0 e (tämä oli päällä käytännössä koko joulukuun, ihana ja lämmin!)
Roikkuvat helmikorvakorut 3,5 e (korvaavat viemäriin hulahtaneen perushelmikorvakorun)
* Italialaiset silkkialusvaatteet 258 e (alusvaatelaatikossa pitää mielestäni aina olla yksi superhemaiseva luksussetti, ja edellisen ostin häihini vuonna 2006, joten ne oli aikakin korvata)
* Juoksuhousut Howies 65 e (ei ole housujen vika, että viimeisen parin kk:n aikana ei ole tullut juostua)
3 kengät ja saappaat suutari 95 e
Parikan laukun napin kiinnitys 8 e
- Tein korun (mustat helmet + simpukankuoria) 0 e

Kesäkuu > Tarpeeseen ja käyttöön
* Pellavamekko Knitworks 30 e (kesän perusvaatteeni)
* Valkoinen neuletakki Knitworks 110 e (toiveiden mukaan tehty ja toimiva!)
* Nailonsukkahousut Wolford 30 e (Kalliit. Koska edelleen ehjät, hintansa arvoiset)
- Ompelin kahdet alushousut
* Hattu (teetetty Kuuralla) 70 e


Heinäkuu > Ei mitään ostoksia. Näitä kuukausia voisi olla enemmänkin...

Elokuu > varaudun syksyyn
- Takki ReMake vintage 75 e

Syyskuu
Minä perhonen/repetto kenkien pohjaus 40 e
- Sain valmiiksi viittakombon sekä muutamia kipeästi kaivattuja alushousuja
* Tiina Talvikin ompelema silkkialusmekko 80 e (tämä menee siskoni neuloman villamekon alle)


Lokakuu > valtavasti hankintoja
* Tryffelinväriset sukkahousut 24 e (>> Sukkahousumyyjättäret maanittelevat minua aina ostamaan liian pieniä sukkahousuja. Joko osaan pukea takamukseni niin, että se näyttää todellista pienemmältä, tai sitten muut naiset pitävät kireämmistä sukkahousuista kuin minä. Joka tapauksessa nämä poistettu sutjakkapehvaisemmalle siskolle)
* Vogue puuvillasukkahousut x 5 164 e (Ostin viidet kun sain kuulla, että näiden ehdottomasti parhaiden sukkahousujen valmistus on lopetettu. Kolmet voguet on vielä korkkaamatta.)
- Mustat käsineet Tukholmasta 4 e
- Vyö Beyond Retro/Tukholma 12 e (osoittautui liian leveäksi takkiin, mutta hyvä hameen kanssa. Ei varsinaisesti välttämätön mutta saa olla taloudessa.)
* Musta villatrikoo tukholma 40 e (vielä minä joku päivä teen tästä itselleni talvisen kynähameen)
- Vyöt (x3) kierrätyskeskuksesta 7 e  (>> tarvitsin syystakkiin vyön, testasin eri vöitä. Kolmesta kaksi laitettu takaisin kiertoon, loppujen lopuksi pidin sen jonka sain ilmaispuolelta)
- Tein mustan rannekorun + persikanvärisen rannekorun
- Punaiset kumisaappaat kierr. kesk. 5 e (mikä säästö! Olin jo vähällä hankkia yli satasen designsaappaat hapertuneiden vanhojen korvaajaksi, kun löysin nämä kierrätyskeskuksesta)
- Punainen villahuivi kierr. kesk. 2 e (saappaiden kanssa pirteä yhdistelmä)

- Violettipinkkki silkkikukka kierr kesk. 0.5 e
- Kahdet käsineet (toffeeväri + valkoiset "strings") kierr. kesk 2,5 e

Marraskuu
Napinläpi takkiin Remake 10 e
- Kapea vyö marttojen vaatevaihtopisteestä 0 e (>> ei sitten ollutkaan hyvä, palautettu kiertoon)
- Kaulus syntymäpäivälahjaksi siskolta

Joulukuu >> muutin ja vietin joulua!

24 kommenttia:

  1. Pikkareiden kaava jakoon jooko <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikä ettei! Se kylläkin perustuu lempialkkareihini, jotka vain hiutuivat puhki. Saksin ne sitten osiinsa ja piirsin hiukan muutellen kaavaksi. Suosittelen tätä metodia!

      Poista
    2. mä joudun kauhukseni toteamaan, ihastuneeni tämän vuoden aikana Victorias Secretin pitsialushousuihin, sellaisiin pienten pitsinöpsyjen rinnalla mummomallisilta näyttäviin - ehdoton plussa on, että nämä pöksyt pysyvät napakasti ylhäällä runsaammankin lihakerroksen päällä :)

      pitäisiköhän uhrata yhdet niistä :)

      mun pitääkin tehdä omat vaatelaskelmat sun inspiroimana nyt :)

      Poista
    3. Uhraa ihmeessä yhdet kaavoiksi, viimeistään sitten kun ne muutenkin ovat matkalla roskiin. Alushousuissa istuvuus voi olla pienestä kiinni ja kaavan väsääminen tyhjästä rassaavaa. Ja sitten niitä ompelee nopeasti ja kaikkia hassuja väriyhdstelmiä ym, tosi palkitsevaa!

      Poista
  2. Sinun innoittamanasi pidin myös viime vuonna kirjaa vaateostoksista. Kierrätysvaatteisiin meni reilu 50 e, uusiin 1000 e ja suutarille & pesulaan 140 e. Listaus (tosin ilman kommentteja) täällä: http://sinistapintaa.blogspot.fi/2016/01/harrastus-ja-vaatemenoista.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin valaisevaa nähdä paljonko rahaa *oikeasti* käyttää! Varmaan pitäisi itsekin ottaa kosmetiikka ohjelmaan, juuri siksi että minusta tuntuu etten käytä siihen yyyhtääään rahaa.

      Poista
  3. Nyt harmittaa hurjasti, että mulla jäi kirjanpito kesken... Olisi niin mielenkiintoista tietää mitä itselläni meni, koska ostin pelkkiä kankaita joista ompelin koko vuoden vaatteet itse. No, tänä vuonna skarpata ja tehdä jokin exceltaulukko suoraan kännykkään, jospa sitä sitten muistaisi täyttää.
    Minun ompelemalla tehdyt hankinnat ovat listattu blogissa http://villinavillaan.blogspot.fi/2016/01/takana-vuosi-ilman-vaateostoksia.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa sinnitellä kirjanpidon kanssa, se on hyvin informatiivista paitsi sen suhteen mihin rahaa kuluu, myös vuoden lopulla sen suhteen että mitä vaatteita ostetuista on sitten tullut käytettyä!

      Poista
  4. Summailin juuri itsekin viime vuoden vaatehankintoja. Budjetti mulla oli 600 euroa ja tietysti se ylittyi (kuten vähän vuoden alussa taisit epäilläkin kun täällä kommenteissa siitä mainitsin.. :D ) Rahaa käytin vaatehankintoihin tänä vuonna 890 euroa.

    Syy budjetin ylittymiseen oli pitkään etsimäni parkatakin löytymisessä. Se oli kalliimpi kuin mitä olin ajatellut mutta koska vihdoin löysin juuri täydellisen, ostin sen silti. Lisäksi jouduin uusimaan juoksulenkkarini ja ostin muutenkin uusia juoksuvaatteita. Muutoin en kotiäinina juuri kummoisia tarvinnut. Kaikki vuoden häätä ja hautajaiset kuljin vanhoissa mekoissa ja muutenkin vuosi sujui suunnitellusti.

    Tänä vuonna palaan töihin ja budjettinkin kasvaa sitten suosiolla kolminkertaiseksi. Lähes neljän vuoden kotonaolon jälkeen työkelpoiset vaatteet todella kaipaavat täydennystä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haa, mielenkiintoista kuulla miten kävi! Olen huomannut, että *aina* tulee jokin (oikeasti) fantastinen löytö, hätätilanne tai muuten vaan budjetin sekoittava pakko-ostos, joten pientä liikkumavaraa olisi fiksua jättää. Tosin en ole vielä koskaan osunut siihen numeroon jonka olen budjetikseni säätänyt, joten liekä tästä havainnosta ollut itsellenikään hyötyä...
      Siihen parhaaseen ja juuri itselle sopivimpaan vaatteeseen kannattaakin investoida. Vuosien mittaan jonkun kympin tai satasenkin kalliimpi hinta tulee käyttökertoina takaisin.

      Poista
  5. täällä on mun kolmen ja puolen sadan euron tilitys: http://www.rantapallo.fi/angata/2015/11/04/suuri-vaatetilitys-2015/ :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoista lukea, olet pärjännyt vähällä!
      Minä selviäisin kai vuodesta muutoin ilman vaateostoksia, mutta alusvaateloota kaipaa aina silloin tällöin täydennyksiä ja sukkahousutkin väistämättä kuluvat (vaikka kuinka parsisi).

      Poista
  6. Onko siis niin, että Vogue-merkkisiä ei enää saa? En tiedä koko merkistä. Olen herännyt Wolfordin erinomaisuuteen, mitä tavallisiin sukkahousuihin tulee. Kuvioidut olen saanut rikki, eli luotan Wolfordin 20 denierin läpikuultaviin sekä paksumpiin perussukkiksiin. Ne yksinkertaisesti haukkuvat hintansa ja ovat päällä miellyttävimmät sukkahousut, mitä tiedän.

    Ei olisi välttämättä huono ajatus jakaa blogipostauksena pikkuhousunteko-ohje. Olen nimittäin tehnyt itselleni pikkuhousuja leikkaamalla vanhat kaavoiksi, mutta huolittelut ym. eivät vastanneet hyvien ostettujen tasoa. Tuunausvinkit olisivat tarpeen eikä varmastikaan ohi blogisi kohderyhmästä, sillä pikkuhousuilla on niin helppo kierrättää kangasmateriaaleja. Lisäksi markkinoilla on lähinnä epämiellyttäviä keinokuituisia rutaleita, joten laatuartikkeli alusvaatteista ei olisi pahitteeksi. Tunnustan, että olen itse uskollinen ei-niin-seksikkäille Björn Borg -kalsongeille, sillä ne ovat tukevat ja hengittävät. Tuntuu hölmöltä kuljetella jonkun miehen nimeä vyötäisillään, mutta olen tästä varma: mieluummin hyvät alushousut kuin kymmenen vikaostosta.

    Pitkän kommenttini päätteeksi vielä vuoden alkuun peukku blogillesi ja työllesi, seuraan työn hedelmiä suurella ilolla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vogue-sukkamerkki on edelleen olemassa mutta lopettivat Vogue Luxe Cotton -sukkisten tekemisen. Täräyttävä isku minulle, koska ne olivat yksinkertaisesti parhaat puuvillasukkahousut. Tehty täydellisen nyppyyntymättömästä langasta, takakiila, muotoiltu kantapää ym ym. Sanoinko jo nyppyyntymättömyydestä?
      Valitettavasti eivät ilmeisesti osanneet markkinoida tätä loistotuotetta ja sen valmistus lopetettiin. Nyt alkaa harmittaa, että ostin niitä vain viidet varastoon :( mutta toisaalta olen itse kirjaan kirjoittanut, että hyvääkään tavaraa ei pidä hamstrta varastoon ylenmäärin.

      Lupaan pitää tämän pikkuhousukaava-asian vireillä! Tietty minulla on vain yksi koko, mutta siitä voi suurentaa tai pienentää sitten oman mitan mukaan.

      Kiitos kannustuksesta ja ihanaa uutta vuotta sinullekin!

      Poista
  7. Kiitos taas sangen kiinnostavasta postauksesta. Minullakin oli kolmas kirjanpitovuosi ja tulos 1650€. Budjetti ylittyi, kun loppuvuonna repsahdin ja lisäksi tein oikeasti hyvän löydön.
    Hyvää vuoden alkua!
    Riikkakp

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää 2016 sinullekin!

      Minulla on budjetti ylittynyt joka vuosi kun olen vaaterahoja laskeskellut – aina sitäpaitsi melkein saman verran. Kannattaisikoahn suosiolla nostaa budjettia vai ylittyisikö sekin? En rohkene kokeilla jälkimmäisen vaihtoehdon pelossa :D

      Poista
  8. Minäkin luin mielenkiinnolla! Itse aloin pitää kirjaa vaateostoista vasta syyskuun puolivälissä ja on tosi kiinnostava lukea muiden kokemuksia. Postasin juuri blogiini 3 kk:n vaateostojen "tilityksen" ja myös P333-kokemuksia olisi tarkoitus reflektoida nyt kun sesonki vaihtui. Tuolta löytyy vaatepohdintaa: http://ristirouva.blogspot.fi/2016/01/syksyn-vaatehankinnoista.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos linkistä, minuakin aina kiinnostaa muiden vaateostotilitykset! Kuten sinullakin, myös minulla vaateostojen kirjaaminen itsessään on kiinnostavaa ja palkitsevaa. Sen lisäksi ajatus siitä, että vuoden lopuksi esittelee kaikki hankintansa blogissa on avuksi pistämään stopin todella typerille ostoksille.

      Poista
  9. Kiitos erittäin mielenkiintoisesta katsauksesta! Onneksi on niin vuoden alku että nyt alan pitää itsekin kirjaa hankinnoista. Viime vuonna en tainnut hankkia mitään uutena, kaiken löysin käytettynä, paitsi parit rintsikat ja alkkarit. Pari vuotta sitten olin ostamatta mitään koko vuonna, ihan hyvin meni sekin (mulla on liikaa vaatteita - en ole vieläkään osannut niitä karsia vaikka kävin sen sun kurssin, tykkään niistä liikaa :D ) Mutta mun prosessit on aina hitaita, en ole luovuttanut! Hyvää vuotta ja innolla seuraan sua tänäkin vuonna :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Karsiminen on (toki ihmisestä riippuen) hidas prosessi - jos itseään puskee liikaa, voi tulla takapakkia. Kun etenee omaan tahtiinsa, tulokset ovat pysyviä. Niin että älä stressaa karsimisen kanssa :)
      Mukavaa uutta vuotta sinullekin!

      Poista
  10. Hyvää uutta vuotta! Ihan odotin tätä vuoden vaatehankinnat -päivitystä. Minäkin olen käynyt läpi viime vuoden osumat ja hudit. Kyseessä oli kolmas vuosi, jolloin merkitsin vaatemenot ylös - ja ensimmäinen vuosi, jolloin pysyin budjetissa. Tosin täytyy heti kertoa, että olen muuttanut budjettini realistisemmaksi ja ettei viime vuonna elämässä ollut kovin isoja muutoksia, joiden takia olisi tullut yllättäviä vaatetarpeita.

    Minusta kaikkein mukavinta on panostaa kunnon takkiin ja kenkiin, koska niitä käyttää useampana vuonna ja päivittäin. Tulossa on sitten vaikeampia tapauksia: täytyy ostaa uusi, talvikauden juhlapuku (ei musta, että sopii häihin) ja toinen, hautajaisiin sopiva asu. Juhlavaatteiden ostaminen on vaikeaa. Hemaisevia ja kimaltelevia luomuksia kaupoissa kyllä on, mutta ihan yksinkertainen ja monikäyttöinen, suhteellisen neutraalin värinen asu (käytät termiä runkopuku) on mahdoton löytää. Kadehdin tässä asiassa miesten pukuja.

    Vielä toinen asia: Mieheni ei ole erityisen Hyvän mielen vaatekaappi -henkinen, mutta ns. tyypillinen mies sikäli, ettei osta vaatteita kuin tarpeeseen. Ongelma on kuitenkin ollut se, ettei hän ole malttanut ostaa riittävän hyvälaatuisia vaatteita, koska ne maksavat niin paljon. Hinta per käyttökerta -ajattelu on vuosien mittaan purrut, ja hän osti toissa talvena unelmiensa talvitakin (Fjällrävenin superpaksu toppatakki). Hän kertoi, että jokaisena kylmänä päivänä, kun hän pukee takin päälle, on tosi hyvä mieli, että on raskinut ostaa yhden hyvän eikä langennut moneen huonoon niin kuin joskus aiemmin. (Ymmärrän toki, ettei kaikissa elämäntilanteissa yksinkertaisesti ole varaa hommata sitä vaatetta, jonka uskoo parhaiten toimivan omassa käytössä... Mutta ideana se, että ostaa parasta laatua, mihin on varaa, on toimiva.)

    solveig

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina kun helposti hajoavasta huonolaatuisesta vaatetuksesta puhutaan, syyttävä katse kääntyy teinityttöihin, mutta olen kyllä havainnut tämän vaatteista juurikaan välittämättömän miessegmentin olemassaolon. Halvin vaihtoehto saa kelvata, kun koko asia ei vaan kiinnosta. Tähän ryhmään kyllä saattaisi valmistajien taholta purra insinöörimäinen informaatio, jos vaan se osattaisiin laittaa riittävän selkeästi tarjolle. Esim. jos tuotteen nimi olisi "Kesto-Paita" ja siinä lukisi selvästi että "kestää pitoa ja pesua tutkitusti jopa kymmenen kertaa kauemmin kuin halvempi vaihtoehto" niin säästön voisi kätevästi laskea.

      Runkopukuja ei myydä, ne pitää itse tehdä tai teettää - ainakaan en ole törmännyt runkopuvuksi laskettavaan vaatteeseen missään kaupassa. Siis sellaiseen, että sen voi oikeasti asustaa arkeen taikka juhlaan. Monikäyttöisiä neule- tai trikoomekkoja on, mutta ei niilläkään esim. häävieraaksi hienompiin häihin mennä vaikka kuinka asustaisi.

      Poista
  11. Nämä ovat kyllä niin mielenkiintoisia postauksia! :) Minun viime vuoden vaateostokset löytyy täältä: http://espoonviisikko.blogspot.fi/2016/01/vuoden-2015-vaateostokset.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minua kiinnostaa kanssa aina lueskella muiden vuotuisia vaatemenoja! Postauksessasi kaipailemasi mustat hyvät sukkikset olisivat muuten Vogue Luxe Cottonit, mutta juuri niiden valmistus on siis lopetettu :( on niin harmillista, kun luottotuote katoaa markkinoilta!

      Poista