Laatuvaatteiden sukupuolesta

On tässä vaatteideen laatuun perehtyessä moneen otteeseen tullut mieleen, että olisi paljon helpompaa olla laatuvaatteisiin hurahtanut mies kuin nainen (tai sitten nainen, jolle miestenvaatteet sopivat). Tänään kirjaa varten eri tietoja etsiskellessä törmäsin aihetta kuvittavaan vaatepariin. Miehille tarjotaan paljon paremmin asiaperustein selostettua laatua kuin naisille. Naisille tarjotaan vaatteiden sievää ulkonäköä, mutta löytyykö laatua? Harvemmin.

Katsokaa nyt tätäkin kalliissa muotinettikaupassa yli 500 euroa maksavaa söpöä puuvillavoileemekkoa. Informaatiota on monin verroin enemmän kuin halvemmissa nettikaupoissa. (En nyt ala mussuttaa siitä, että käytetty pitsi ei ole virkattua vaan koneommeltua, vaikka ihan hyvin voisin). Sinänsä suurin osa infolootan tiedoista on sellaisia, jotka ilmenevät jo kuvaa katsomalla. Kyllä juu, on koristeltu kankaan sävyisillä kirjonnoilla. Hyödyllistä tietoa, jos kuva on jäänyt latautumatta.

Söpö on.
Mutta sitten lähikuva.

Hyvä siis että lähikuva on. Se on tärkeä. Kiitos tälle nettikaupalle, että ostopäätöstä ei tarvitse perustaa paahtoleivän kokoiseen kuvaan.

Tämä on esimerkkikappale mielestän suht. hinnakkaasta vaatekappaleesta, jonka luulisi olevan ekstrahuolellisesti valittu. Kohdassa a) pitsiupotus on heilahtanut. Kohdassa b) on joku kumma mutru. Kohdassa c) on törröttävä langanpätkä, joka nyt itsessään ei ole kovin paha vika, mutta eikö valokuvaaja tai joku olisi voinut nyppäistä sen pois? Se ei ole hyvää mainosta.


Sitten aivan sattumalta löytynyt miesten talvitakkivalmistaja.
Alkuun nettisivulla on pari hyvännäköisen jampan kuvaa takki päällä. Sitten itse takit.

Seuraavaksi kerrotaan mikä tekee tästä takista hyvän hankinnan:

Takin hyviin puoliin paneudutaan perusteellisesti ja informatiivisesti:

Ja entäs tämä:

Hihoissa on pidennys- ja lyhennysvaraa! Kuten paremmissa miestenvaatteissa yleensäkin, on varauduttu siihen että asiakas voi muokkauttaa vaatetta joko oman koon muutoksen takia tai saadakseen täydellisen istuvuuden.

Nämä takit maksavat 845 dollaria eli n. 740 euroa. Verrattuna kesämekkoon, vaika kuinkakin pitsiupotuksilla koristeltuun, työmäärä takin tekemisessä on moninkertainen. Hinta taas ei.

Grr!

Mistä löytyisi se naisten keikari.com, jossa vertailla vaatteiden todellista laatua???

En ostanut uutta puhelinta

Perustin Instagram-tilin, jonka nimi on kätevästi rinnasaramaki. Tervetuloa seuraamaan!

Tämän aikaansaaminen vaati hirveää säätöä, koska iPhoneni käyttöjärjestelmä oli niin vanha, että sille ei pystynyt enää Instagramia lataamaan. Koko päivä meni, että sain käyttiksen vaihdettua, ja mietin moneen otteeseen että voisihan ihminen kai uudenkin luurin ostaa, mutta nyt olen tyytyväinen sitkeyteeni. Korjautin puhelimestani hajonneen sulkemisnappulankin (65 e Mobileclinic, tunti meni, olen tyytyväinen). Ja näin olen omalta osaltani hidastanut turhan kuumentunutta kännykkä/pienelektroniikkateollisuutta, jossa hemmetti soikoon pari vuotta vanha vehje on aivan antiikkinen.

Sitten kun iphone-rutkuni hajoaa, saatan ostaa Fairphonen, arvostan yritystä tehdä puhelin itse korjattavaksi sekä jossain määrin eettiseksi.

Olen pariin otteeseen törmännyt kysymykseen siitä, miksi vaatteiden shoppailun ympäristövaikutuksesta puhutaan niin paljon suhteessa esim. elektroniikan hommaamiseen, jolla on kiistämättömän suuret ympäristövaikutukset. Kysymys on aivan pätevä – mutta siihen on yksinkertainen vastaus. Vaatteiden/muodin kuluttamisen ympäristövaikutukset nousevat esille siksi, että alan ihmiset ovat tietoisia ongelmista. Harvassa ovat ne muotialan opiskelijat tänäpäivänä, joita ei yhtään mietitytä kysymys "miksi tehdä tähän vaatteita tursuavaan maailmaan vielä lisää vaatteita?". Kun taasen ilmeisesti elektroniikkainsinöörejä aihe ei kiinnnosta (paitsi Fairphonen perustaneita heppuja), ainakaan niin pitkälle että he rupeaisivat masinoimaan jotain "Gadgets revolution day" -tyyppisiä tapahtumia tai kirjoittamaan Hyvän mielen piuhalootaa. On toki mahdollista, että ympäristöstä ja ihmisoikeuksista huolestuneet insinöörit pyrkivät ratkaisemaan nämä ongelmat teknisesillä innovaatioilla kuluttajakampanjoiden sijaan.

Kuvia tässä postuaksessa ei ole, koska näemmä iPhonen uudempi käyttis ei keskustele läppärin vanhan iPhoton kanssa. Hohhoijaa sanon minä!

Vaatteiden valmistusaineluettelo

 

Olin eilen Yliopiston Tiedekulmassa puhumassa osana Kuukauden Käsitelmä -tilaisuutta, muut esiintyjät olivat Outi Pyy ja dosentti Riikka Räisänen. Kullekin oli aikaa puoli tuntia – piti hieman kirmata että sain tiivistettyä sanottvani tuohon mittaan! 

Esitin tilaisuudessa ideani siitä, että vaatteisiin & muihin tekstiilituotteisiin pitäisi saada valmistusaineluettelo siinä kuin kosmetiikkaan ja ruokaankin. Luonnollisestikaan tuskin sitä voisi laittaa niskalappuun, tai se muodostuisi ainakin teknisempien vaatteiden osalta niin pitkäksi että lepattaisi helmasta ulos, mutta asian voisi järkevästi toimittaa esim. QR-koodilla tai vastaavalla tekniikalla. Niin suuri osa tekstiilin käyttäytymisestä riippuu siitä minkälaisia viimeistysaineita sen käsittelyssä on käytetty, että on vallan kummallista että niistä ei saa yleensä mitään tietoa. Lisäksi allergisille tai kemikaalitaakasta huolehtiville nämä tiedot olisivat todella hyödyllisiä. 

En käy valalle siitä että kuvan lappuun valitsemani aineet olisivat sellaisia joita oikeasti käytettäisiin yhdessä, mutta kaikki niistä ovat ihan yleisessä käytössä olevia. Reaktiiviväreillä on hyvä valon- ja pesunkesto, joten tieto siitä olisi myyntiä edistävä. DMDHEU (dimethylol dihydroxyethyleneurea - kiitos wikipedia!) kuulostaa muotihuumeelta, mutta on ureapohjainen resiinikäsittely, jolla saadaan aikaan lähes rypistymätön puuvillakangas, siis "silittämättä siisti". Kätevää jos inhoaa silittämistä, mutta se a) vaikuttaa kankaan tuntuun niin että täyspuuvillakin tuntuu polyesterisekoitteelta b) saattaa hönkiä formaldehydiä, joka voi aiheuttaa herkistyneille iho-oireita ja c) heikentää kankaan vetolujuutta niin, että kangas saattaa melko yllättäenkin ratketa varsinkin taitteiden kohdalta. Tätä viimeistä vastaan auttaa jossain määrin pehmentimen käyttö. 

Oikeasti, miksi kukaan valmistaja ei ole vielä keksinyt tätä idistä? Varsinkin sellaisille valmistajille, joilla on hyvin pitkälti koko tuotantoketju omissa käsissä, tämä voisi olla fantastinen myyntivaltti.

Sloggi, Finlayson ja Trendi-lehti kevään merkkeinä

Näittekö eilisen Kuningaskuluttajan, jossa mm. minä etsin eliniän kestäviä tuotteita Itäkeskuksen kauppakeskuksesta? Valitsin nahkavyön, kotimaisen villahuovan ja Fjällrävenin ulkoilutakin, joka oli tehty kestäväksi suunnitellusta kanaasta ja joka näytti korjattavalta.

Hyvinä päivinä tuntuu siltä, että vaatteiden laadun huononemisen ja yleisen haaskaamisen aallonpohja on jo ohitettu. Tässä pari piristävää kevään merkkiä:

Sloggi tarjoaa tietylle osalle valikoimastaan ikuisen takuun - rohkea juttu! Toivottavasti tämäntapainen toiminta yleistyy. Nettisivuilla kerrotaan myös valmistusmateriaalista tavalla, joka herättää ainakin minun alustavan luottamukseni tuotteeseen. Puuvillan lajikkeen tai alkuperän kertominen on aina hyvä merkki. Jos on vaivauduttu pitämään tietty puuvilla erillään, se tarkoittaa sitä että sillä on erityiset ominaisuudet, joista joku on valmis maksamaan hieman enemmän kuin yleensä-vaan-jostain-puuvillasta.

Finalyson antaa hyvitystä vanhoista petivaatteista uusia ostetaessa ja niistä tehdään räsymattoja. Tämä on varmaankin ensi askeleita siihen suuntaan, että käytetyistä, alkuperäisessä käyttötarkoituksessaan käyttökelvottomista tekstiileistä tulee rahanarvoista tavaraa, ei vain jotain josta eroon päästäkseen joutuu maksamaan.

Trendi-lehdessä esitettiin vaatteiden hankkimisesta ja omistamisesta mielestäni aika radikaaleja mielipiteitä (kun kyseessä on kuitenkin kevyehkö muotilehti), jotka ilahduttivat minua suuresti. Ja entäs tämä järjen äännähdys:
"Kevään katutyylihitti, eli jättimäiset satement-hihat, näyttää kivalta kuvissa, muuta mahtuvatko hihat yhdenkään takkisi sisään? Jos vastaus on ei, ihaile niitä kaukaa."
Tai sitten pitää miettiä koko vaatevarasto noitten hihojen mukaan, ja elettävä sen mukaisesti. Kunhan ei harhaannu ostamaan vaatetta, jota ei oikeasti pysty käyttämään osana sitä vaatevarastoa, jonka jo omistaa, ja joka näin ollen jää täysin turhaksi.


Minun keväinen vaatehullaantumiseni kävi Kaivarin Kanuunassa, josta etsin kumppareita Pikku Onnettarelle, mutta ostinkin paksulla silkillä vuoritetun pitsijakkupuvun koneommeltua pitsiä 60-luvulta. Kokonaiskuvaa tulee sitten, kun saan hieman muokkautettua sitä ompelijalla. 

Arvonnan voittivat...

 Pikku Onnetar osallistui leikkaamalla laput ja valitsemalla kolme voittajaa, jotka ovat

Ruusunpuna, Niina O ja Katja! Onneksi olkoon, olen voittajiin yhteydessä aivan piakkoin!