sunnuntai 27. maaliskuuta 2016

En ostanut uutta puhelinta

Perustin Instagram-tilin, jonka nimi on kätevästi rinnasaramaki. Tervetuloa seuraamaan!

Tämän aikaansaaminen vaati hirveää säätöä, koska iPhoneni käyttöjärjestelmä oli niin vanha, että sille ei pystynyt enää Instagramia lataamaan. Koko päivä meni, että sain käyttiksen vaihdettua, ja mietin moneen otteeseen että voisihan ihminen kai uudenkin luurin ostaa, mutta nyt olen tyytyväinen sitkeyteeni. Korjautin puhelimestani hajonneen sulkemisnappulankin (65 e Mobileclinic, tunti meni, olen tyytyväinen). Ja näin olen omalta osaltani hidastanut turhan kuumentunutta kännykkä/pienelektroniikkateollisuutta, jossa hemmetti soikoon pari vuotta vanha vehje on aivan antiikkinen.

Sitten kun iphone-rutkuni hajoaa, saatan ostaa Fairphonen, arvostan yritystä tehdä puhelin itse korjattavaksi sekä jossain määrin eettiseksi.

Olen pariin otteeseen törmännyt kysymykseen siitä, miksi vaatteiden shoppailun ympäristövaikutuksesta puhutaan niin paljon suhteessa esim. elektroniikan hommaamiseen, jolla on kiistämättömän suuret ympäristövaikutukset. Kysymys on aivan pätevä – mutta siihen on yksinkertainen vastaus. Vaatteiden/muodin kuluttamisen ympäristövaikutukset nousevat esille siksi, että alan ihmiset ovat tietoisia ongelmista. Harvassa ovat ne muotialan opiskelijat tänäpäivänä, joita ei yhtään mietitytä kysymys "miksi tehdä tähän vaatteita tursuavaan maailmaan vielä lisää vaatteita?". Kun taasen ilmeisesti elektroniikkainsinöörejä aihe ei kiinnnosta (paitsi Fairphonen perustaneita heppuja), ainakaan niin pitkälle että he rupeaisivat masinoimaan jotain "Gadgets revolution day" -tyyppisiä tapahtumia tai kirjoittamaan Hyvän mielen piuhalootaa. On toki mahdollista, että ympäristöstä ja ihmisoikeuksista huolestuneet insinöörit pyrkivät ratkaisemaan nämä ongelmat teknisesillä innovaatioilla kuluttajakampanjoiden sijaan.

Kuvia tässä postuaksessa ei ole, koska näemmä iPhonen uudempi käyttis ei keskustele läppärin vanhan iPhoton kanssa. Hohhoijaa sanon minä!

4 kommenttia:

  1. FAIRPHONE!!! En ollut koskaan ennen kuullut! Vähänkö siisti! Itselläni iPhone 4s jota jo katsotaan vähän pitkin nenänvartta, vaikka saan vasta huhtikuussa vikan erän siitä maksettua (2v sopimus)... No trouble though, itse tykkään antiikista ;) Missähän tuollaista Fairphonea pääsisi testailemaan, kiinnostaisi hurjasti...

    http://thewildethings.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa antiikkia minullakin käytössä :)
      Fairphonea myy suomessa vain Ecosto-nettikauppa, en tiedä onko mitään paikkaa jossa sitä pääsisi räpläämään. Siinä on tavanomainen android-käyttis, epätyypillistä on kai luurin paksuus (joka johtuu siitä että kaikki komponentit on pudetty erillisinä niin että niitä voi vaihtaa yksitellen)

      Poista
  2. Minua kiehtoo kovasti aina historia, ja tuli mieleen, mitenhän se vaikuttaa tekstiiliteollisuuden nykytilaan, että kyseessä on ensimmäinen teollistunut ala, joka kuitenkin aina vaatii myös ihmistyövoimaa. Kuinka pitkälle tässä nyt varsinaisesti on päästy kahdessasadassa vuodessa? Mitä kehitystä oikeastaan on tapahtunut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kehitys on ollut karkeasti ottaen maantieteellistä siirtymää, niin että valmistuspaikka ja ostopaikka ovat ajautuneet aina vain kauemmas toisistaan (Suomesta katsoen ainakin). Luulisi että kohta ei ole enää jäljellä halpatuotantomaita, joihin tekstiiliteollisuus voisi laajentua, mutta sitten käy välillä niin että jossain maassa talous romahtaa ja siitä tulee houkuttelvea halpatuotantokohde. Ainakin joissain itä-Euroopan maissa on ollut tälläsitä kehitystä. Tai "kehitystä". Ihmeen samoilla meiningeillä vaatteita ommellaan kuin jo sata vuotta sitten: ompelukoneet hallissa. Mitäs sitä toimivaa toisaalta sorkkimaan, kun vain saisi palkka- ja ihmisoikeusasiat kuntoon!

      Poista