torstai 24. maaliskuuta 2016

Vaatteiden valmistusaineluettelo


Olin eilen Yliopiston Tiedekulmassa puhumassa osana Kuukauden Käsitelmä -tilaisuutta, muut esiintyjät olivat Outi Pyy ja dosentti Riikka Räisänen. Kullekin oli aikaa puoli tuntia – piti hieman kirmata että sain tiivistettyä sanottvani tuohon mittaan! 
Esitin tilaisuudessa ideani siitä, että vaatteisiin & muihin tekstiilituotteisiin pitäisi saada valmistusaineluettelo siinä kuin kosmetiikkaan ja ruokaankin. Luonnollisestikaan tuskin sitä voisi laittaa niskalappuun, tai se muodostuisi ainakin teknisempien vaatteiden osalta niin pitkäksi että lepattaisi helmasta ulos, mutta asian voisi järkevästi toimittaa esim. QR-koodilla tai vastaavalla tekniikalla. Niin suuri osa tekstiilin käyttäytymisestä riippuu siitä minkälaisia viimeistysaineita sen käsittelyssä on käytetty, että on vallan kummallista että niistä ei saa yleensä mitään tietoa. Lisäksi allergisille tai kemikaalitaakasta huolehtiville nämä tiedot olisivat todella hyödyllisiä. 

En käy valalle siitä että kuvan lappuun valitsemani aineet olisivat sellaisia joita oikeasti käytettäisiin yhdessä, mutta kaikki niistä ovat ihan yleisessä käytössä olevia. Reaktiiviväreillä on hyvä valon- ja pesunkesto, joten tieto siitä olisi myyntiä edistävä. DMDHEU (dimethylol dihydroxyethyleneurea - kiitos wikipedia!) kuulostaa muotihuumeelta, mutta on ureapohjainen resiinikäsittely, jolla saadaan aikaan lähes rypistymätön puuvillakangas, siis "silittämättä siisti". Kätevää jos inhoaa silittämistä, mutta se a) vaikuttaa kankaan tuntuun niin että täyspuuvillakin tuntuu polyesterisekoitteelta b) saattaa hönkiä formaldehydiä, joka voi aiheuttaa herkistyneille iho-oireita ja c) heikentää kankaan vetolujuutta niin, että kangas saattaa melko yllättäenkin ratketa varsinkin taitteiden kohdalta. Tätä viimeistä vastaan auttaa jossain määrin pehmentimen käyttö. 

Oikeasti, miksi kukaan valmistaja ei ole vielä keksinyt tätä idistä? Varsinkin sellaisille valmistajille, joilla on hyvin pitkälti koko tuotantoketju omissa käsissä, tämä voisi olla fantastinen myyntivaltti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti