Kuinkahan kauan pitsi pysyy vielä muodissa? Jos oikein muistan, pitsihuuma alkoi joskus 2007 tienoilla, eikä näytä vielä laantumisen merkkejä. Mutta mikään ei ole ikuisesti trendikästä, jossain vaiheessa koneommellut pitsitopit ja mekkoset poistuvat kaupoista. Olen jo vähän odotellut, että koska niitä alkaisi valua kirppiksille, vielä ei ole pahemmin näkynyt.
Vaikka pitsiä piisaa kaupoissa, en ole ostanut kuin ihan pari pitsivaatetta, tai äh, ehkä yhden. Öö, tai en yhtään. Olen nimittäin todella, siis to-del-la, tarkka ja nipo pitsieni sekä laadusta että tyylistä, joten lähes jokaisesta pitsivaatteesta löytyy jokin vika. Tai sitten ne ovat niin kalliita, että ovat täysin ulottumattomissani.
Pietarsaaressa kävin sovittamassa Blossom-kaupassa ihania romanttisia pitsimekkoja, ja löysin yhden, jonka olisin mielelläni ostanut - jos se ei isoimmassakin koossa olisi näyttänyt päälläni pitsiseltä nakinkuorelta. Pitsi oli todella mainiota puuvillapohjalle kirjottua tyllipitsiä, josta lähäri ensimmäisessä kuvassa. En muista merkin nimeä, niskalapussa oli keijukainen. Rittis, pyydän taas apuasi merkin tunnistamisessa!
Vieressä oli Lindex, joten keksin kurkata sinne. Pitäähän sitä ihan ammatin puolesta tietää, mitä kaupoissa myydään. Keräilin syliini läjän pitsivaatteita, ja sovittelin kerrankin ihan rauhassa (pikku Onnetar ei ollut reissussa mukana, vaan mökillä iskän kanssa).
Täytyy sanoa, että Lindexin pitseissä on yritystä ja ideaa, vaikka kaupan hintataso ja pitsi materiaalina eivät oikein sovi yhteen. Mutta joku tuotepäällikkö tai suunnittelija on kuitenkin parhaansa mukaan koittanut kiertää hinnan asettamat rajoitukset. Esim. tämä ruutuvirkkaukselta näyttävä paita on tehty nähdäkseni pitsiverhokoneella paksusta, pörröisestä tekokuitulangasta. Paksu lanka mahdollistaa nopean tuotannon, ja kaukaa katsoen paita on oikein hauskan näköinen.
Pörröinen lanka ja verhopitsikone yhdistettynä saavat aikaan melko mainion simulaation käsinvirkkauksesta, ja alle parillakympillä. En ole ennen nähnyt tälläistä pitsityyppiä tehtynä tällä langalla. Pisteet innovatiivisesta yhdistelmästä, vaikka itse langasta en välitäkään.
Edullinen versio Pradan pitsihameista parin vuoden takaa. Koneommeltu pitsi on yllättävänkin laadukasta, puuvillaa, siisti kirjontajälki... olisin ostanut tämän, jos vuori ei olisi ollut epämiellyttävä ja harmikseni hame todella hätäiseen ommeltu. Jos satun löytämään tämän alennuksesta, ostan sen pitsin takia, puran ja ompelen uudelleen.
Tässä mekossa oli jotain vetoavaa - simppeli muoto antoi pitsin koristeellisuuen puhua. Raschel-pitsi oli yhdistelmä poyamidia, viskoosia ja puuvillaa, niin että kukkasten tiheät kohdat oli neulottu puuvillasta. Mutta äh, olisin mielummin maksanut mekosta enemmän kuin pyydetyt parikymppiä ja ottanut vastineeksi vähän parempaa laatua. Lopulta ostin kolmet järkevät alushousut (ei pitsiä) ja ensimmäisen Lindex-kuvan vas. reunassa olevan kirjotun topin. Sekin vaatii tosin vähän askartelua tullakseen hyvin istuvaksi, mutta pidin valkokirjonnasta, ja luulen sen olevan monen kesän helppo perusvaate.
Seuraavaksi pitsitrendiksi ennustan vekkipitsiä. Se
naittaa kaksi kuumaa trendiä: kevyen läpinäkyvän pitsin ja kevyen
liehuvat vekkihameet.
lauantai 16. kesäkuuta 2012
perjantai 15. kesäkuuta 2012
Barmen-pitsikoneen anatomia
Kun pääsin katsomaan pitsikonetta oikean pitsikonemestarin kanssa, sain aivan uudella tavalla käsityksen sen toimintaperiaatteista. Lassfolkin pitsitehtaalla on siis ollut pääasiassa Barmen-tyyppisiä pyöreitä pitsikoneita (sekä paljon erilaisia nauhakoneita, joista en vielä tiedä juuri mitään). Näitä barmen-pitsikoneita oli tehtaalla kahta tyyppiä: mittelstick ja feinstick, joista ensimmäinen - esimerkkipitsi kuvassa vasemmalla- teki karkeampia pitsejä, ja jälkimmäinen - kuvassa oikealla - sirompia. Barmen-koneet keksittiin Saksassa, joten monet koneen osien ym. nimitykset pohjaavat saksaan.
Tässä pitsikone museon varastossa, mittelstick-tyyppiä. Huomaatte, että kyse ei ole mistään heppoisesta vempeleestä. Kuten on jo tullut pariinkin kertaan mainittua, pitsin valmistaminen ei ole keijukaisten herkkää puuhastelua, vaan kovaäänistä teollisuutta. Sain itseni suhrattua koneöljyyn, kun koitin selvittää koneen salaisuuksia.
Barmen-koneessa on puolia, jotka on järjestelty pareittain. Tässä koneessa oli 48 puolaa, se on keskikokoinen. Puolia voi olla jopa yli sata, mutta puolien lisääntyessä kasvaa myös koneen halkaisija. Puolat voivat kiertää koko ympyrän toisiaan kierrellen, ja niiden kierähdykset saavat aikaan pitsin lankojen risteämisen. Pitsi kerääntyy putkilomaisena ylöspäin, ja veitsennäköiset kapineet (joita myös kutsutaan nimellä kniv = veitsi) napauttavat joka liikahduksen jälkeen pitsiä niin, että siitä tulee ryhdikästä. Punainen lanka etualalla on "eisengarn" välilanka, joka pitää pitsiputkilon koossa valmistuksen ajan, mutta vedetään lopuksi pitsistä pois, jolloin putkilo aukeaa. Eisengarn on liukasta, jotta se olisi helppo vetää pitsin lomasta pois.
Tällä kapistuksella saadaan ronkittua lanka esim. lankarullan vaihtamisen jälkeen oikeaan paikkaan.
Häkkyrä, jonka ympärille valmis pitsiputkilo kietoutuu, oli nostettu pois koneen päältä. Se lepäilee kuvassa pitsimankelin päällä, jolla pitsi prässättiin siistiksi myyntiä varten.
En olisi ikinä arvannut, että voin innostua jostain teknisestä laitteesta näin paljon. Jos olisin tiennyt kuinka mahtavia pitsikoneet ovat, olisin saattanut harkita koneinsinöörin uraa. Tai ainakin edes hiukan konetekniikan opintoja, niin että tietäisin vähän miten tälläisiä voisi korjata!

Jaqcuard-reikäkorttisysteemi ohjaa puolien liikkeitä. Jos kortissa on reikä, puola liikkuu, jos reikää ei ole, se pysyy paikallaan. Yleensä pitsimallit on suunniteltu niin, että tietyt puolat pysyttelevät paikallaan (esimerkiksi yleensä yläreunassa on 1 tai kaksi suoraa lankaa). Paikallaan pysyvään puolaan lanka pitää puolata tiukemmalle kuin ympäriinsä liikkuvaan puolaan.
Nämä tylppäpäiset koukut loksahtavat reikäkortin reikään, jos sellainen on, ja liikuttavat tikkua, joka liikuttaa puolan alustaa (noin yksinkertaistetusti selittäen, en osaa kaikkien osien oikeita nimiä). Jos koukku osuu pahviin, mitään ei tapahdu. Kyse on vain alle sentin liikahduksista, jotka saavat koko koneiston toimimaan ja nypläämään suorista langoista pitsiä.
Häkkyrä, jonka ympärille valmis pitsiputkilo kietoutuu, oli nostettu pois koneen päältä. Se lepäilee kuvassa pitsimankelin päällä, jolla pitsi prässättiin siistiksi myyntiä varten.
Barmen-koneen kaavio löytyi täältä.
En olisi ikinä arvannut, että voin innostua jostain teknisestä laitteesta näin paljon. Jos olisin tiennyt kuinka mahtavia pitsikoneet ovat, olisin saattanut harkita koneinsinöörin uraa. Tai ainakin edes hiukan konetekniikan opintoja, niin että tietäisin vähän miten tälläisiä voisi korjata!
Tunnisteet:
anatomy of a lace machine,
anders lassfolk,
barmen,
jacquard,
lace factory,
machine laces,
pietarsaari,
research,
technology
tiistai 12. kesäkuuta 2012
Pohdintaa Pietarsaaressa
Pietarsaaren keskustan kävelykatu on katettu söpön pastellisävyisillä laatoilla.
En ole oikein vielä varma kirjan rakenteesta, pitäisikö se jakaa lukuihin eri tehtaiden mukaan, vai eri toimintojen (siis esim. suunnittelu, myynti, tuotanto jne). Eniten tietoa minulla on Lassfolkin ja Vaasan pitsitehtaista, joistain pienemmistä taas en tiedä kuin kenties aloitus- ja lopetusvuoden ja omistajan nimen. Niistä ei oikein mitään mielenkiintoista saa puristettua.
Hostellin keittiössä on kaunis valo. Matkaliesi on btw mikron alla kaapissa,
sain hieman etsiskellä sitä.
sain hieman etsiskellä sitä.
Sitten kirjaan tarvitaan tietysti myös kauniita pitsikuvia - kun nyt tälläisestä aihepiiristä kirjoittaa, miksipä ei samalla käyttäisi itsestään tarjoutuvaa tilaisuutta tehdä kirjasta samalla silmänruokaa. Kenties tulevia keräilijöitä varten olisi kiva saada kirjaan mahdollisimman paljon esimerkkejä kotimaisten tehtaiden pitseistä (haastattelemani henkilö muuten mainitsi, että hän oli nähnyt jollain kirpputorilla myynnissä pitsejä Lassfolkin kääreissä, mutta osa oli ollut jotain ihan muita pitsejä... ja hän varmasti kyllä tunnistaa tehtaan tuotteet. Eli tarkkana, ostajat!).
Pietarsaareen kannattaa tulla maanantaina illansuussa, sillä silloin kaupunkilaiset myyvät torilla kaikenlaista. Kirppiskamaa, pullia, itsetehtujä käsitöitä, taimia... loistoidea!
Tunnisteet:
anders lassfolk,
history,
kunhan vaan mietin,
on writing,
pietarsaari
maanantai 11. kesäkuuta 2012
Pietarsaaressa igen
Mutta kukkia ja romanttisia puutaloja on muuallakin, ei niistä sen enempää. Pietarsaaren kaupunginmuseon varastossa sen sijaan on jotain ainutlaatuisen kiehtovaa: Lassfolkin pitsitehtaan vanhoja koneita! Jippii! Opin niistä tänään paljon eräältä 39 vuotta Lassfolkilla monttöörinä eli konemestarina toimineelta herralta. Ensimmäisenä esittelyssä "piano", eli reikäkortin rei'ityslaite. Keskellä näkyy ehjä, rei'ittämätön pahvisuikale.
Minulle oli yllätys, että museolla oli pitsikoneen lisäksi muitakin Lassfolkin tehtaan koneita. Puuttuu vain puolauskone langoille, niin voisi perustaa ihan pienen, yhden koneen tehtaan...
Valmis raportti, kuvion mukaisesti rei'itetyt jacquard-kortit on ommeltu yhteen.
"Piano" etupuolelta. En älynnyt ottaa kuvaa, jossa kone näkyisi kokonaisuudessaan. Alhaalla on kaksi puista pedaalia, joilla korttia liikutetaan rei'ityksen aikana. Koneessa on kolme kosketinta, jolla reiät tehdään. Telineessä näkyy paperi, jossa on kuvattu pitsin kulku ruutukaaviona, ja sitä seuraten reiät pisteltiin koskettimilla.
Lähikuva "nuoteista". Samoja kuvioita piti tehdä usein uudelleen, sillä kortit kuluivat koneissa pyöriessään. Minua opastanut herra arveli tämän koneen olevan 30-luvulta. Se oli edelleen toimintakunnossa, wau!
Gustav Hinnin konepajassa tehtiin siis hyvää laatua. Pisteet sinne!
Seuraavaksi sitten itse pitsikone. Luulenpa hyvinkin päässeeni jyvälle sen toimintaperiaatteesta, vaikka en ihan vielä rohkenisikaan ruveta sitä ronkkimaan. Lassfolkin tehtalla oli kahdeksan vuoden harjoitteluaika, ennenkuin pääsi konemestariksi - kertoo jotain näiden koneiden monimutkaisuudesta!
Tunnisteet:
anders lassfolk,
barmen,
history,
jacquard,
lace factory
sunnuntai 10. kesäkuuta 2012
Vogue may 1917
Ostin jokin aika sitten divarista kannettoman Voguen toukokuulta 1917. Kevätmuotia siis, melko ajankohtaista! Kymmenluvun muoti ansaitsee esittelyä, siitä ei liikaa tietoa ole tarjolla. Tiukkavyötäröisestä muodista oli juuri luovuttu, mutta jonkinlaista korsettia mekon alle tarvittiin silti. Ensimmäinen maailmansota oli käynnissä, ja siihen lehdessä viittaillaan (melko kevyessä hengessä) siellä täällä, varsinkin pariisilaisiin militaristisiin muotihattuihin liittyen.
Hatut olivat nykysilmäänkin sieviä ja kohtuullisen kokoisia. Ja aivan välttämättömiä joka naiselle, joka tilanteessa.
Väljät mekot henkivät siroutta ja yksinkertaisuutta, poiketen edellisen muotikauden turnyyrien runsaudesta ja monimutkaisuudesta. Pään yli ylle vedettävät, kiinnityksettömät mekot olivat mukavuudessaan aivan toisesta maailmasta kuin nepitettävät, napitettavat ja hakasilla monesta paikkaa kiinnitettävät 1890-luvun vaatteet.
Aurinkovarjot saisivat tulla takaisin, nyt niitä on melko vaikea ostaa! Vain Aasiasta taitaa löytyä.
Olen taas matkalla Pietarsaareen, pääsen katsomaan museolla olevaa pitsikonetta entisen pitsitehtaalaisen kanssa (hän lupasi kertoa kaikkien osien nimet ja mitä niillä tehdään). Huomenna haastattelen Lassfolkin pitsitehtaan perustajan lapsenlasta. Jännittävää!
Alus- ja yöpuvut tehtiin mitä siroimmista ja hienoimmista kankaista, kuten tässä Crepe de Chinestä. Sääret olivat saavuttaneet tärkeän aseman ihailun kohteena.
Väljät mekot henkivät siroutta ja yksinkertaisuutta, poiketen edellisen muotikauden turnyyrien runsaudesta ja monimutkaisuudesta. Pään yli ylle vedettävät, kiinnityksettömät mekot olivat mukavuudessaan aivan toisesta maailmasta kuin nepitettävät, napitettavat ja hakasilla monesta paikkaa kiinnitettävät 1890-luvun vaatteet.
Asiaa asusteista. Tuohon aikaan Vogueta lukevat muodikkaat naiset todellakin seurasivat muotia - se muuttui kerran parissa kuukaudessa ja vaati huomattavasti työtä ja rahaa olla ajankohtaisesti pukeutunut. Siis yläluokan naisten ajankulu, kai. Toisaalta luin joskus jonkin amerikkalaisen pikkukoulun opettajattaren elämänkertaa, jonka vapaa-ajasta suurin osa kului vanhojen vaatteiden purkamiseen ja muodistamiseen. Nykyään muodin seuraaminen ja pukeutuminen on paljon vapaaehtoisempaa ja joustavampaa.
Aurinkovarjot saisivat tulla takaisin, nyt niitä on melko vaikea ostaa! Vain Aasiasta taitaa löytyä.
Olen taas matkalla Pietarsaareen, pääsen katsomaan museolla olevaa pitsikonetta entisen pitsitehtaalaisen kanssa (hän lupasi kertoa kaikkien osien nimet ja mitä niillä tehdään). Huomenna haastattelen Lassfolkin pitsitehtaan perustajan lapsenlasta. Jännittävää!
Tunnisteet:
1910's,
fashion,
vintage magazine
keskiviikko 6. kesäkuuta 2012
Kesäjuhlintaa
Kaikki kukkii, voisi vain istuskella puiden alla ja tuijottaa säkenöivän vihreisiin ja kukkiviin lehvästöihin. Ainakin silloin kun aurinko paistaa.
WSOY:n lasten ja nuortenosasto piti perinteiset kesäjuhlansa Villa Kivessä, onneksi - huolimatta kaikista myllerryksistä. Erilaiset myllerrykset uhkasivat myös estää pääsyni juhliin, mutta niistäkin selvittiin. Esim. Pikku onnetar tökkäsi itseään tussilla silmään vain tuntia ennen juhlia ja piti lähteä lääkäriin. Lääkäri katsoi lapsen silmää, ihan kunnossa (vaikka siinä olikin musta täplä) ja lohdutteli huolesta kelmeitä vanhempia. Puuh!
Tämä oli juuri sopiva tilaisuus laittaa päälleen persikanvärinen silkkimekko, jonka ostin vuosia sitten Lontoosta ja olen käyttänyt kai kaksi kertaa. Huomatkaa Tiina Talvikin korikankainen, vanhalla pitsillä koristettu kassi!
Mekon helmassa ja hihoissa on isokokoista, tiuhaa reikäkirjontaa, jonka tuhtius on hauskassa kontrastissa ohueen kreppimäiseen silkkikankaaseen. Reiät on näemmä poltettu kirjontaellipsien keskelle, en tiedä minkälainen kone tuota tekee... mekon merkki on Traffic People ja se oli muistaakseni suht. edullinen.
Pikku onnetar leikki vaarin kanssa sillä välin kun vanhemmat olivat juhlimassa, ja sai tuliaiseksi ilmapallon. Pidän kovin juhlista jotka alkavat jo varhain iltapäivällä, voi juhlia kuusi tuntia ja silti palata nukuttamaan lasta. Jee!
Tunnisteet:
party,
silk,
summer,
wear lace everyday
sunnuntai 3. kesäkuuta 2012
Vintagepitsi-ihanuus
Ihan naapurissa, parin korttelin päässä, oli ihana vanhojen vaatteiden liike Garbo Vintage. Valikoima oli hyvällä maulla valittu ja taiteellisesti esillepantu. Harmi kyllä liike ei menestynyt, ja myi kaiken pois 50% alennuksella toukokuun loppuun mennessä. Kävin viimeisenä aukiolopäivänä kurkkaamassa, josko siellä olisi vielä jotain ostamisen arvoista. Ja löytyihän sitä.
Lähes käyttämättömältä vaikuttava pitsiliivi on kauppiaan mukaan 30-luvulta. Se on tehty yhteen ommelluista hienoista puuvillaisista pitsinauhoista (Leavers), ja siinä on nauhojen asettelulla ja parilla muotolaskoksella saatu aikaan imartelevasta kurveja myötäilevä muoto. Eräässä saumassa on kokolappu, jossa lukee 44, muuten olisi vaikea tietää onko liivi jonkun taitavan kotiompelijan vai tehtaan tuotos.
Liivin lisäksi ostin käsineet, 1940-luvun kengät ja hattuneulan. Ehkä ihan hyvä, että liike lopetti, itsekurini on hyvin hatara kauniiden vintagevaatteiden suhteen!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)