Kaikki kukkii, voisi vain istuskella puiden alla ja tuijottaa säkenöivän vihreisiin ja kukkiviin lehvästöihin. Ainakin silloin kun aurinko paistaa.
WSOY:n lasten ja nuortenosasto piti perinteiset kesäjuhlansa Villa Kivessä, onneksi - huolimatta kaikista myllerryksistä. Erilaiset myllerrykset uhkasivat myös estää pääsyni juhliin, mutta niistäkin selvittiin. Esim. Pikku onnetar tökkäsi itseään tussilla silmään vain tuntia ennen juhlia ja piti lähteä lääkäriin. Lääkäri katsoi lapsen silmää, ihan kunnossa (vaikka siinä olikin musta täplä) ja lohdutteli huolesta kelmeitä vanhempia. Puuh!
Tämä oli juuri sopiva tilaisuus laittaa päälleen persikanvärinen silkkimekko, jonka ostin vuosia sitten Lontoosta ja olen käyttänyt kai kaksi kertaa. Huomatkaa Tiina Talvikin korikankainen, vanhalla pitsillä koristettu kassi!
Mekon helmassa ja hihoissa on isokokoista, tiuhaa reikäkirjontaa, jonka tuhtius on hauskassa kontrastissa ohueen kreppimäiseen silkkikankaaseen. Reiät on näemmä poltettu kirjontaellipsien keskelle, en tiedä minkälainen kone tuota tekee... mekon merkki on Traffic People ja se oli muistaakseni suht. edullinen.
Pikku onnetar leikki vaarin kanssa sillä välin kun vanhemmat olivat juhlimassa, ja sai tuliaiseksi ilmapallon. Pidän kovin juhlista jotka alkavat jo varhain iltapäivällä, voi juhlia kuusi tuntia ja silti palata nukuttamaan lasta. Jee!
Aika ihana silkkimekko :D Ja ihanaa että on vihdoin kesä! Mutta linkkaanpa sulle tähän, oletko jo nähnyt näitä helmistä tehtyjä "pitsejä"? Aika taidokasta vai mitä
VastaaPoistahttp://guzelbakeeva.ru/category/Necklace/
(skrollaa alaspäin ruutua)
Ensin ajattelin että onkohan siinä vain päällystetty pitsikuvio helmillä, mutta ainakin kun katsoo tuota valkoista korua niin näyttäisi että ei ole päällystetty vaan on pelkästään helmistä muotoiltu.
Wau! Joo, sanoisin samaa, että ihan kokonaan helmistä tehty on. Minusta hienoin on "Cream", jossa on yhdistelty erimuotoisia helmiä ja pitsejä. Jos olisi jotkut oikein suuret juhlat...
VastaaPoista