Lainasin kommentoijan vinkistä Modemanifestet-kirjan kirjastosta. Hei ensi sivusta alkaen minua alkoi kuumottaa. Tämähän on se kirja, joka minun piti kirjoittaa, paitsi että tämän on tehnyt huipputyylikäs muotijournalisti Tukholmasta ja esipuheen kirjoittanut Vivienne Westwood! Siellä oli useita lauseita, jotka olivat kuin omalta näppikseltäni, vain elegantimmin ilmaistuina. Voi tuskanhiki! Sivujen reunoille oli koottu lausahduksia vanhoista pukeutumisoppaista, juuri kuten olin itsekin aikonut tehdä - ja mikä pahinta, myös Orchids on Your Budget -kirjasta, jota minunkin piti lainailla. Aaaaargh!
Mutta kun pääsin ensimmäisen kolmanneksen yli, ahdistus laantui. Manifesti-osuus oli aivan timanttia, mutta sitten alkoivat vaatteidentuunausohjeet. Tämä ei ehkä edistä suosiotani, mutta minun on pakko tunnustaa, että mielestäni sangen usein vaatteiden tuunaus tarkoittaa samaa kuin vaatteiden tärvely. Jos kuumaliimaa oranssin huopakukan tylsiin mutta kunniallisiin villakangashousuihin, niitä ei voi enää ikinä käyttää muun kuin kahjon asun osana. Jos villakangashousut saisivat olla sinällään, ne olisivat paljon monikäyttöisemmät. Kukkakoristeiset housut pääsevät mitä todennäköisimmin käyttöön vain kerran, pari.
Tuunausta esitellään ekoasiana, mutta eihän se sitä ole muuta kuin jos tuunatulla vaatteella voi korvata uuden ostoksen. Jos "piristää" jollain askartelulla ns. tylsän perusvaatteen, saattaakin käydä niin, että joutuu ostamaan uuden "tylsän" eli neutraalin/monikäyttöisen perusvaatteen piristetyn tilalle! Jos tekee vanhasta paidastaan pöytäliinan ja vanhasta pöytäliinastaan paidan, ympäristökannalta tulos on plusmiinusnolla eikä siinä ole mitään moitittavaa - jos niitä siis todella käyttää. Saipahan ainakin tyydyttää askarteluhimoaan ostamatta uusia materiaaleja. Oikea ekoteko tuunaus on silloin, jos tekee vanhasta, sellaisenaan käyttökelvottomasta tuotteesta jonkin sellaisen vaatteen, jota oikeasti tarvitsee, ja näin välttyy ostokselta.
(Voinkin tässä nostaa omaa häntääni, ja mainita, että havaitsin tarpeen uuden pitkähihaisen aluspaidan hankintaan. Leikkasin dekolteen kohdalta läpinäkyväksi hiutuneen trikoopaidan avarakaulaiseksi. Paidan ostin aikoinaan 2006 Japanista, ja se on ollut todella ahkerassa käytössä kylminä vuodenaikoina. Ylijääneellä materiaalilla reunustin pääntien ja peitin keskiedestä istuvuutta parantaneen muotolaskoksen. Somisteeksi ompelin jostain vanhasta vaatteesta ratkotut metallinapit. Säästin aluspaidan hinnan, ja eipähän tarvinnut miettiä tuotannon eko- ja eettisyysongelmia. Tiina Talvikki kopioi alkuperäisen paidan minulle, ja olen siihen hyvin tyytyväinen - luultavasti yhtä kauan kuin alkuperäiseenkin, tai kauemmin, koska kangas on parempilaatuista.)
Lisäksi on sanottava, että minkäänlainen piristely ei auta, jos vaate on alunperin huonolaatuista materiaalia. Nuhruinen, kulahtanut puuvilla-polyesterineule ei piristy, vaikka sille tekisi mitä ihmetemppuja.
Kaikin mokomin ihmiset saavat tuunailla ja piristää ja päivittää omia vaatteitaan leikkaamalla niihin reikiä, ompelemalla paljetteja, applikoimalla pitsinauhoja jne. Hyvä vaan, jos saa vaatteensa tuntumaan enemmän omiltaan. Mutta mikään ratkaisu vaateteollisuuden ongelmiin se ei ole. Oleellista olisi, että kuluttajat olisivat tyytyväisiä vaatteisiinsa pidempään, jolloin ei tulisi tarvetta ostaa uutta niin usein. Tuunailu vain jatkaa jatkuvasti uuden hamuamisen ajatusmallia - joko ostaa joka viikko uutta kaupasta, tai sitten väsäilee jotain uutta joka viikko. Mitä jos olisikin koko viikon tyytyväinen niihin vaatteisiin joita omistaa, sellaisinaan kuin ne ovat, ja koittaisi rauhoittaa hysteeristä vaihtelunhalua?
Terveisin
Beige nyreä nainen, jonka viikon vaihtelukiintiön täyttää *kahden* hopeanvärisen kaulakorun käyttö yhtäaikaa!
