Pariisin kangasostoksia

Kotona, huh! Olipa upea reissu, ja kotiinpaluukin sujui ilahduttavan helposti (tästä osin kiitos postille, joka kantaa puolestamme kotiin 7 kg paketin kirjoja ja pitsejä).

Pikku Onnetar on selvästi syntynyt matkailemaan; ei yhtään raivaria tai känkkäröintiä lentokoneessa tai junissa, vain joskus vähän pientä vikinää.

Vielä mutamia muistoja Pariisista, kuvia kangasostoksilta läheltä Sacre Coeurin kirkkoa. Siellä on Pariisin kangaskauppa-alue, johon tein pikasyöksyn. Päätin jo etukäteen, että ostan vain sellaista, mitä ei Suomesta saa. Keskityin henkäyksenohuen puuvillan etsimiseen, sillä sitä en ole kotimaasta löytänyt, ja kaipailen sitä ompelustöihin ja kirjonnan pohjaksi. Skippasin muunmuassa - mielestäni huomattavaa hengen lujuutta osoittaen - kuvan vintagenappiständin, otin vain kuvan muistoksi.


Tälläisiä herkkuja löytyi, vasemmalla paras löytö: ranskalaista puuvillatylliä. Hinta on tosin kipakan korkea 35 e /m, mutta pitsi- ja kirjontatarkoituksiin ei onneksi pakkakaupalla tarvitakaan. Keskellä puuvillatarlataania, tästä en ihan tiedä mitä teen, mutta se taas oli vain 3,5 e/m. Viimeisenä läpikuultavan ohutta, todella utuista puuvillamusliinia (? kai). Kaikkien ostopaikka on Marche Saint Pierre. Loistava kauppa, joskin minun makuuni hieman liikaa verhokankaisiin keskittynyt. Lähellä ovat myös isot Reine Tissus ja Saint Pierre Coupons (josta saa valmiiksi leikattuja noin 3 metrin paloja). Kuvaamatta jäi puuvillaorgandi, joka löytyi jostain pienemmästä kaupasta.

Marche Saint Pierren pitsiverhohylly. Tässä olisi kaikenlaisia hauskoja kuvioita, ankoista maisemiin, mutta polyester vaan tökkii liikaa. Puuvillapitsiverhojakin pitäisi olla jossain vielä myynnissä, mutta ei osunut silmiin.
Tässä vielä näppäys läheltä hotellia, Saint Denisin riemukaaren luota. 2. kaupunginosa on suosikkipaikkani, koska asuin siellä joitakin vuosia sitten työharjoittelun aikana. Kävelymatka Louvreen, paljon ruokapaikkoja ja ruokakauppoja, kangasroskiksia ja sopivan (mutta ei liian) rouheaa menoa. Aaah... Pariisipariisipariisi!

200th blog post!

Tunnen lievää syyllisyyttä siitä, että pitsiblogissa olen viime aikoina keskittynyt hammasrattaisiin ja valurautaan enemmän kuin suloisiin pitseihin. Niinpä ylläoleva alusasu näyteenä siitä, etteivät pitsituotokset ole täysin unhoittuneet.

Ja sitten taas hammasrattaisiin!

Leavers-koneen erottaa tekniseltä kannalta muista pitsikoneista sen "les bobbins", öh, kai sitten puolat suomeksi? Näissä on aivan hämähäkinseitin ohuista lankaa, joka kietoutuu varsinaisten kuviolankojen ympärille, ja tekee pitsistä kestävämpää.







Lisää kuvia langoista - ne ovat toki pitsintekemisen tärkein tarvike, koneella tai käsin.

Tässä leavers-koneen edessä Cite de la Dentellen pitsikoneenkäyttäjä. Hänen nimensä jäi kirjoittamatta ylös, harmi kyllä. Erittäin ystävällinen ihminen, joka taisi olla ihan tyytyväinen näin innostuneesta koneenkäyttönäytöksen seuraajasta. Hyvin ystävällinen oli myös rouva, joka käänsi ranskankieliset puheet englanniksi. Muita ei näytökseen silloin osunutkaan, mikä oli onnekasta - saimme näytepalat pitsistä, mitä ei normaalisti tapahdu.

Tässä pitsikone, ystävällinen rouva ja joku pitsitauhka Suomesta.

Museon vaihtuvana näyttelynä oli pitsimallien suunnittelusta kertova näyttely. Hyvin kiintoisaa, ja sain nähdä niitä epätavallisia pitsikuoseja, jota usein peräänkuulutan. Mutta siellä valokuvaaminen ei ollut sallittua, joudutte siis tyytymään pariin postikorttiin.

Loppuvirkistyksenä tänne asti päässeille 1900-luvun alkuvuosilta kesäinen pitsi-valkokirjontamekko. Nam!

Pitsiostoksilla Noyon Boutiquessa, iih aah ooh!

Museopäivän jälkeinen päivä oli varattu pitsikaupoille ja kotiin(-maintenoniin-)paluulle. Pitsikauppa eli Noyon Boutique Dentelle oli melko ankealla sisäpihalla, mutta niinpä jo lukijoillekin varmaan tullut selväksi mielipiteeni Calaisin viehättävyydestä (eli sen viehtäyksen puutteesta).

Hanae Morin juliste kaupan alakerrassa. Noyon on eräs Calaisin pitsitehtaista, ja sen toimisto ilmeisesti samassa rakennuksessa kuin putiikkikin. Muilla pitsitehtailla ei kai ole tehtaanmyymälöitä, sääli sinänsä.

Tässä vilaus myymälästä. Tilavassa kaupassa oli satoja eri pitsilaatuja, halvimmista tekokuituisista textronic-pitseistä upeimpiin puuvillaisiin leavers-pitseihin. Iih! Aah! Ooh! Heittäydyin ostohalujeni vietäväksi melkomoisen vapautuneesti, kahmin mm. kuvan keskellä näkyvästä 3 euron - 50 sentin tilkkulaarista isot määrät ihania pitsinriekaleita. Myynnissä oli myös hinnakkaampaa tavaraa, mm. paljon 4 metrin mittaisia "couponeita" mitä ylellisimmistä kirjotuista pitseistä, parin-kolmensadan euron hintaan. Höh, elämässäni on selvästi liian vähän suuria juhlatilaisuuksia, johon tarvitsisi säihkyvän pitsimekon!

Kaupassa oli lisäkseni vain eräs toinen asiakas, ilmeisesti asiakkaan hääpukuun pitsiä etsivä ompelijatarrouva.

Erittäin ystävällinen myyjätär, joka puhui englantia, ja oli ilmeisen ilahtunut törsäilystäni. Hän esitteli minulle Noyon Boutiquen syksyllä alkavan käsityökurssin, jossa opetellaan silkkinauhakirjontaa pitsille.

Koska suurikin määrä pitsiä menee pieneen tilaan, ostokseni mahtuivat tähän paperipussiin. Saatte tarkan ja runsaasti kuvitetun esittelyn, kunhan pääsen johonkin hyvin valaistuun paikkaan missä ottaa kuvia.


Tässä pikavilkaisu, päällimmäisenä mielestäni erittäin onnistunutta nudenväristä textronic-pitsiä, jota ostin kolme metriä á 3,3 e /m. Textronic on kehittyneempi (=nopeampi, helpommin ohjelmoitava) versio raschel-neulepitsikoneesta, ja harvoin pidän mistään textronicilla tehdystä pitsistä. Ne onnistuvat lähes aina näyttämään kököiltä ja mielikuvituksettomilta, niistä jotenkin puuttuu pitsille ominainen tekstuurien vaihtelu ja keveys. Mutta tämä kuosi oli siis erittäin viehättävä, ja osoitti sen että millä vain koneella saa aikaan hienoa jälkeä, jos suunnittelija on hyvä.

Sitten karistimme Calaisin pölyt jaloistamme mahdollisimman pian - mikä ei ollut niinkään pian, koska jostain syystä pari junavuoroa oli peruutettu. Ehdin nähdä yläkuvan kauniin näyn eräässä puistossa.

Pääasiassa Calais näyttää tältä, ettei totuus unohtuisi. Mutta kaikki pitsiin liittyvä on siellä huippua!

Kirjoitan tätä viestiä muuten hotellihuoneessa Pariisissa, jonne saavuimme tänään iltapäivällä. Ihana kaupunkini, miksi en ole käynyt täällä moneen vuoteen? Miksi ylipäänsä olen koskaan lähetnyt täältä? Pariisi on näyttänyt tänään parhaita puoliaan, olen kuin vastarakastunut.

Bisou,
Rinna

Leavers-pitsikoneen anatomia / anatomy of Leavers lace machine

Calaisin pitsiteollisuuden sydämessä ovat Leavers-pitsikoneet. Niillä tehdään maailman ylellisintä konepitsiä, johon Calaisin pitsimaine perustuu. Muitakin, uudempia ja nopeamipia, pitsikoneita calaisin pitsitehtaissa käytetään, mutta juuri Leaverseilla kudotut luksuspitsit erottavat Calaisin pitsiteollisuuden halpamaiden tuotannosta.

Jacquard-laitteisto pitsikoneen kyljessä.

Leavers-koneet perustuvat brittiläisen herra Heathcoatin kehittämään tyllikoneeseen 1800-luvun alkupuolelta, johon yhdistettiin myöhemmin Jacquard-reikäkorttilaitteisto. Reikäkorteilla koneeseen voidaan "ohjelmoida" erilaisia kuviomalleja, kyseessä on siis jonkinainen mekaaninen tietokone (nämä kaikki pahviset reikäkortit, kammet, tumman metalliset hammaspyörät ym. ym. vetoavat salaiseen steampunk-puoleeni, mutta koitan pitää sen hillinnässä).


Leavers-koneet ovat pysyneet likipitäen muuttumattomina 1800-luvun lopusta saakka. Höyryvoimasta on siirrytty sähköön ja nykyään niihin voidaan yhdistää tietokone, mutta edelleen 80% Leaverseista toimii reikäkorteilla. Pitsimuseon infovideoista selvisi, että Calaisissa ja Caudryssä on edelleen jopa muutamia reikäkortin rei'ittäjiä työssä; ammattikunta, jonka luulin jo 50-luvulla kuolleen sukupuuttoon kuin dodo!

6-kertaisesti suurennettu pitsimalli, johon on merkitty lankojen reitit.

Numeroiksi muutettu lankakartta, jonka perusteella
kortinrei'ittäjä naputtelee kortteihin reiät kuvan vempeleellä.

Pitsimuseoon talletettuja mallikarttoja.

Calaisissa tuotetaan edelleen vuosittain n. 600-800 uutta pitsimallia - joskin iso osa on vanhojen muunnoksia. Mutta kukin niistä pitää luonnostella, suurentaa, merkitä lankojen reitit, muuttaa reitit lankoja liikuttavien varsien liikahduksiksi (ilmaistaan numeroina 0-32) ja lopulta muuntaa numerot reikäkortin rei'iksi.

Reikäkorttiketju ja alimmassa kuvassa sitä lukeva tapisto.

Reikäkortit omellaan yhteen pitkäksi ketjuksi, jota jacqurd-laitteisto "lukee" metallisilla tapeilla. Jos kortissa on reikä, tappi loksahtaa sen läpi, ja tapin ohjaama varsi nykäisee lankaa oikealle tai vasemmalle. Jos kortissa ei ole reikää, varsi ei liikahda ja lankakin pysyy samalla kohdalla.

Lankoja liikuttavat varret...

johtavat itse pitsikoneeseen.

Ja suorista langoista muodostuu kiemurakuvioista pitsiä!

La Cité internationale de la dentelle et de la mode de Calais

Narisinko viime postauksessa jotain Calaisista? Onneksi fantastisen kiehtova ja kiinnostava pitsimuseo enemmän kuin korvaa kaupungin ankeuden. Matka oli ehdottomasti vaivan arvoinen, ja päätimme jäädä vielä toiseksi yöksi (vaikka emme vieläkään löytäneet mitään kunnon ruokapaikkaa ja piti jo toista iltaa järsiä nälkäänä supermarketin patonkia hotellihuoneessa. Pikku Onnetar parka saa varmaan kohta jonkun vitamiinipuutoksen!).

Cite dentellen hienous käy ilmi jo arkkitehtuurista, joka oli hyvin mietittyä. Museo on rakennettu entisen pitsitehtaan tiloihin, joita on laajennettu modernilla osalla. Ulkopinnassa näkyy pitsikoneiden reikäkorttien inspiroimia kuvioita.

Museon sisäpiha kuvattuna museokahvilasta, josta muuten saa hinta-laatusuhteeltaan erinomaista ruokaa. Iso pala herkullista kasvispiirasta laadukkaan salaatin kanssa, johon kuului myös leipää ja pieni salaattipöytä = 5 e. Ja jälkkäriksi vielä herkullinen espresso keksin kanssa 1,5 e.

Loppuun asti mietitty arkkitehtuuri näkyi myös museon esillepanossa. Ensimmäinen museosali kertoi käsintehdyn pitsin historian runsaiden pitsinäytteiden, kuvien ja tekstien avulla, ja katsokaa kuinka kauniita varjokuvia pitsit langettivat vanhalle lautalattialle.

Pitsin eri aikakaudet ja tekniikat selvitettiin sekä selkeästi että mielenkiintoisesti, ja ilahduttavasti historialliseen kontekstiin asettaen.

Niin ja valokuvaaminen oli sallitu, kunhan ilman salamaa. Joten joskus myöhemmin lataan tänne ison satsin kuvia historiallisista pitsinäytteistä. Tässä pitsiä 1700-luvun lopputienoolta.


Seuraavassa salissa päästiin sitten 1800-luvulle ja koneellisen pitsin historiaan, joka tietysti sai minut aivan intoihini. Kampia! Pyörästöjä! Reikäkortteja!

Eri pitsinvalmistajien mallikirjoja, tässä vain pari esimerkkiä, mutta lisää myöhemmin...

Pitsihepeniä 1800-luvun lopulta, oih ja voih! Ja tämä herkkyys saadaan aikaan valtavilla valurautaisilla koneilla, jotka jyskyttävät hirmuista mekkalaa pitäen.

Seuraavalla kerralla näette sitten itse pitsikoneita, joita esiteltiin seuraavassa salissa. Tässä ei ollut kuin vasta pieni pintaraapaisu museon tarjonnasta, perusnäyttelyn lisäksi siellä oli vaihtuvana näyttelynä pitsimallien suunnittelusta kertova näyttely, mutta siellä ei harmi kyllä saanut kuvata. Mutta en valita! Olen niin tyytyväinen kuin toivoa saattaa. Nyt hotellin luksuspedin pehmeisiin lakanoihin ja huomenna pitsiostoksille!