Antiikkisukkia So-En -lehdestä

Aluksi: So-En on mielestäni maailman paras muotilehti. Se esittelee muotia haute-couture-ylellisyyksistä halvimpiin kirpparilöytöihin, muodin historiaa, uusimpia virtauksia, kaikkea innovatiivista ja jännittävää, käytännöllisen päällepuettavasta (olettaen jos siis sattuu olemaan vaikka vaatetusalan opiskelija) villlin konseptuaalisen taiteelliseen. Mukana kaavoja, populaarikulttuurin uusinta uutta ja joka sivulla noin sata ideaa. Lehteä julkaisee tokiolainen muoti-instituutti Bunka College ja sitä voi tilata mm. CD-Japanilta.

Ainoa, mitä lehdeltä enää voisi toivoa, on paperi, joka ei kiiltelisi niin helkkaristi. Liukaspintainen paperi tekee sivujen valokuvaamisen todella hankalaksi. Ja saisihan lehdestä vielä enemmän irti, jos osaisi lukea kunnolla japania!

 Uusimmassa So-Enissä oli pitkä artikkeli sukkien historiasta, keskittyen erityisesti 1700- ja 1800-luvuille. Katsokaa, miten hurmaavia pitsisukkia! Ei ihme, että nilkan vilahtamista pidettiin viettelevänä, kun sitä somistivat näin sievät pitsikoristukset.
Kuvia seuraa:

 En pysty kuvasta aanomaan, onko koneella vai käsin tehtyä pitsiä. Luultavasti käsin.

 Käsin valkokirjotut sukat... mielikuvituksen rajoja hipovaa ylellisyyttä.

Keskellä oleva vempele on stocking frame, jolla ensimmäisenä koitettiin tehdä pitsiä koneellisesti. Tulokset eivät olleet järin ihmeellisiä, mutta sitäkin uraauurtavampia. Pääasiassa sitä kuitenkin käytettiin - kuten nimestä voi aavistaakin - sukkien kutomiseen.

Tutkijan turinaa

Olen viettänyt viime viikkoina paljon aikaa Brages Pressarkivissa käyden läpi Vaasan teollisuus- ja talouselämäkansioita viime vuosisadan alusta alkaen. Varsinainen tiedon kultakaivos! Bättre än internet. Vasa Spetsfabrik esiintyy lehtileikkeissä kiitettävän usein. Nyt olen päässyt juuri alkavalle 1950-luvulle. Tämä on kuin aikamatkailua, olen aina arkistosta poistuessani aivan pölähtänyt, kun löydän itseni taas 2010-luvulta.

Suosikkiaikakauteni oli 20-luvun loppu ja 30-luku. 1910-luku oli raskasta luettavaa, koska Vasabladet ei ollut päivittänyt itseään uudelle vuosisadalle vaan käytti lähes koko ensimmäisen vuosikymmenen fraktuurakirjasimia. Luen kyllä ruotsia OK, mutta vanhahtava ruotsinkieli fraktuuralla on jo kestokykyni äärirajoilla. 1920- ja 30-luvuilla pitsi oli muotia, pitsitehdas ajan hermolla ja Vaasan talouselämä muutenkin ilahduttavan vilkasta. Uusia tehtaita perustettiin harva se päivä, erilaisia messuja ja tapahtumia piisasi ja tulevaisuus näyttäytyi valoisana. Talous kyllä kärsi lamasta 30-luvulla, mutta se pitsiverhojen kysyntä pysyi tasaisena (tämän kertoi Vasabladetin mahtava vuotuinen teollisuuskatsaus, jossa pitsiteollisuus oli yhtenä alana). Sitten tuli 40-luku, sota ja pula. Ei mitään herkkuaikaa pitsiteollisuudelle, ja lehtien painomustekin oli jotain tuhruista korviketta.

1950-luvun tiedän olleen huippuaikaa pitsitehtaille, pitsiä olisi ostettu enemmän kuin ehdittiin koneista ulos veivata. Odotankin kiinnostuneena, näkyykö se lehtiartikkeleissa. Harmi kyllä Vasabladetiin ja pariin muuhunkin lehteen pitsitehtaasta ylistyksiä usein kirjoittanut nimierkki WS edesmeni jo 40-luvulla, joten Vasa Spetsfabrikin hienoutta ei enää julisteta niin usein kuin edellisina vuosikymmeninä. Sain muuten selville, kuka WS on, mutta kerron sen vasta kirjassani…

ps. vanhempani ovat historiantutkijoita, ja heidän tutkimansa parisataa vuotta sitten kuolleet henkilöt olivat lapsuuteni päivälliskeskusteluissa mukana kuin jotkin hieman kauempana asuvat sukulaiset. En olisi koskaan arvannut, että minusta itsestäni tulee samanlainen. Mutta näin kävi; mm ilahdutin perhettäni pari päivää sitten illallispöydässä pitkällä monologilla nimimerkki WS:n henkilöydestä ja suhteista pitsitehtaaseen. Peirytyyköhän tämä Pikku Onnettarellekin?

Kaksi pitsiliinaa ja salaperäinen paketti

Eräässä divarissa (!) myytiin 70-vuotiaan emigranttiperheen jälkeläisen pitsiliinoja, jotka ovat kuulemma kotoisin hänen isoäitinsä kodista. Ostin kaksi, nolostuttavan halvalla. Pitäisi varmaan antaa rahaa johonkin hyväntekeväisyyteen, kun sain nämä lähestulkoon ilmaiseksi.

Ensimmäinen on nyplätty, sievä pieni liina. Harmittaa, että Pitsikirjaan kirjoitin, että käsinnyplätyn ja konetekoisen erottaminen on hyvin vaikeaa. Nyt osaan erottaa ne, paitsi tietyissä tapauksissa pitsinauhojen kohdalla se on todellakin vaikeaa (jos malli on riittävän yksinkertainen, manteliton, eikä siinä ole liinalyöntiä, niinlangan laadusta voi tehdä jotain arvauksia, mutta muuten käsi- ja konetekoisen erottaminen ei onnistu). Mutta tälläistä liinaa ei voisi tehdä koneella, se on yksinkertaisesti mahdotonta.

Toinen liina on erittäin hienoa verhokoneella tehtyä pitsiä, jonka reunat on huoliteltu sirosti käsin ommellen, ja reunaan on tehty neulalla ommellen/solmuillen koristepykiä. Koristereunus on samantapaista tekniikkaa kuin bebilla (ommellun pitsin tekniikka lähi-Idästä).

 

Liinat kuvattu tässä erään ihanan, upean, mahtavan paketin kanssa. Kerron myöhemmin mitä se sisältää, ainakin erään unelmani siemenen...

Kimonoasiaa Kainolle

Lupasin Breidtholtin Kainolle kuvan kimonostylisti Mamechiyon kirjasta, jossa mm. opetetaan miten pitää poseerata kimono yllään.

Blogger temppuilee, kuvat hyppivät aivan villinä ja pakenevat kursoria. Apua!

Poseerausohjeita kimonoonpukeutujille. Kaino, en tiedä mistä keksin sen "3 taivutusta"-jutun. Ei tuossa mitään sellaista lue, van ajatelemani kuvan vieressä sanotaan että "muodosta siksak".

Lopuksi hyyyvin helpot ohjeet joiden avulla iiiihan kuka tahansa saa aiiiivan vaivattomasti sidottua obin ylleen. Hei, näyttääpä helpolta!

Pitsiostoksia taas

Pari viikonloppua sitten Hietsun torilla oli jotkin myyjäiset, ostin antiikkiliikkeen kojusta satsin pitsiliinoja. Hinnoittelu oli epäloogista ja myyjä koitti väittää (varmastikin vilpittömästi tietämättömyyttään) leavers-koneella tehtyä liinaa käsintehdyksi. Toivon välillä, että joku antiikkiliikkeen pitäjä pyytäisi minua lajittelemaan tekstiilinsä. Yleensä tekstiilit on sysätty johonkin pahvilootaan, huippuarvokkaat 150 vuotta vanhat kirjailut sekaisin kömpelöiden 1970-luvun virkkausten kanssa. Onhan tuollaista hauska penkoa, mutta ei ostajillekaan muodostu käsitystä siitä mikä on oikeasti arvokasta, kun kaikki on samassa läjässä.

Alempana todella pienisilmäinen filet-pitsiliina ja yllä kolme käsinnyplättyä pikkuliinaa. Mittakaavaa antavat perintösakset, isoäitini äidin aikoinaan mökin seinänrakoon sujauttamat. Nyt jo edesennyt mummoni löysi aikoinaan sakset, ja antoi minulle. Olen kiitollinen, ja kaiken lisäksi ne ovat hyvät paperisakset!

 Hyvin ohuesta (olisko 100-150 numeroista) langasta virkattu pieni liina ja konetekoinen tyllipitsiliina, laadukasta työtä sekin.

 Tylliosuuksien päälle on kiinitetty koneommeltuja pitsikukkia. Osa terälehdistä on taittunut mankeloitaessa kaksinkerroin, mistä tulee hieno kolmiulotteinen vaikutelma.

 Pitsi- ja kangasosiot on yhdistetty uskomattoman pienellä ja ohutlankaisella siksakilla. Joku melko varmakätinen ja tarkkasilmäinen tyyppi on tuossa ollut asialla. Olisi pitänyt laitta vertailuksi nykyaikainen ompelukoneen lanka. Ne ovat samanpaksuisia kuin kankaan langat, 4-5 kertaa paksumpia kuin tässä käytetty ompelulanka.

ps. sain blogitunnustuksen Neulanhaltijalta, joka tekee upeita sekä taide- että käyttökäsitöitä, mm. paljon isoja tilkkutöitä ja konekirjontaa. Käykää kurkkaamassa! Ja suuri  kiitos tunnustuksesta!!