perjantai 11. heinäkuuta 2014

Käsintekosia ja asiaa koreista

Välillä sitä ihminen hämmästyy, kun tajuaa kuinka paljon myytävistä ns. massatuotetuista tavaroita on oikeasti tehty käsin. Kaksi muutaman euron neuletta Kierrätyskeskuksessa: tsekatkaa käsin virkatut pitsit. Onkohan vaatteiden alkuperäinen ostaja ymmärtänyt, että pitsiosiot on joku koukulla silmukka silmukalta virkannut?




Sitten olen havahtunut ymmärrykseen, että huomattava osa myytävistä koreista ym. punontatuotteista on myös tehty käsin. Googlauksen perusteella jonkinlaisia korinpunontakoneitakin on, mutta monesti (ehkä jopa useimmiten) vaan ihminen istuu ja punoo. Käsinvalmistusta ei mitenkään mainosteta, varmaankin koska sitten olisi pakko ihmetellä niitä halpoja hintoja joilla koreja myydään. Taas alkaa pyörryttää kun mietin näitä tavara- ja rahavirtoja, ja kuinka ihmeellisen kätevästi kyllä yhden ihmisen punoma kori supsahtaa jostain Kiinan peräseinäjoelta Suomeen markettiin myyntiin, mutta kuinka täydellisen mahdotonta on saada tietää tästä ihmisestä ja hänen työoloistaan mitään.

No, kehaisenpa tässä että korintarpeessa olevalle on onneksi ns. hyvän mielen vaihtoehtojakin. Hommasin juuri Mamariisalta korin muksun palapeleille. Kaunis on ja tukeva, ja korvasi tosi ruman muovikorin. Korin ovat punoneet tansanialaiset rouvat Lulanzin kylästä.

Vasta hankittu Mamariisan kori alinna, sen takaa kurkkii suomalainen tuohikori ja tuolilla oleva pajukori on joskus löytynyt kirppikseltä. Tässä siis murto-osa koreistani. Diagnoosina korikahjous...

Muitakin reiluja korivaihtoehtoja on, ainakin Tikausta löytyy. Siis melkeinpä kaikkea löytyy reiluna versiona, jos vaan ehtii ja jaksaa hakea. Kai asia on niin, että pitäisi pyrkiä sellaiseen kulutustilanteeseen, jossa uudet hankinnat ovat niin harvinaisia että ehtii jokaiseen paneutua huolella.

6 kommenttia:

  1. Ainakin Annansilmät-Aitta myy suomalaisten näkövammaisten tekemiä koreja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ne on kanssa suositeltavia sekä tyylin että alkuperän takia. Ja annansilmät tekee kanssa huippuhienoja harjoja, jotka olis ihan koriste itsessään.

      Poista
  2. Lähinnä herää vain kysymys, että kuka ja missä tuotantoketjun vaiheessa oikein teki päätöksen kauniin käsinvirkatun pitsin yhdistämisestä halvannäköiseen trikooseen ja mitäänsanomattomaan leikkaukseen... Miksi tehdä kauniista ja käsintehdystä halvan näköistä? Eikö saatavilla ollut imartelevempia kankaita?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noiden vaatteiden puolustukseksi on sanottava, että rautalankahenkari + kännykän kamera esittää ne erittäin epäimartelevasti. Mutta voi vai ihmetellä maailmaa, jossa virkkkaajan työn ja kankaan hinnan suhde on tämä...

      Poista
  3. Tuo tuolilla oleva kori on ihana! Minulla on samanlainen ja se muistuttaa 60-luvusta - äidillä oli tuollainen silloin. Minulla on tuossa korissa sellainen käsityö, jota juuri olen tekemässä. Oma korini on kierrätyskeskukselta ja varmaan 15 vuotta sitten ostettu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä kyseisessä korissa säilytetään askartelutarvikkeita. Se on ihana, kauniit kaarevat muodot!

      Poista