Sain kutsun Finatexin ja Sitran järjestämään puolipäiväseminaariin tekstiili- ja vaateteollisuuden kiertotaloudesta. Tunnen oloni VIPiksi! Jes! Tilaisuus oli maanantaina ja olen tässä sulatellut sen antia.
Bisneskeissinä oli ruotsalaisen Filippa K:n kunnianhimoinen pitkän tähtäimen vastuullisuussuunnitelma, joka kattaa koko yrityksen toiminnan – alkaen ekologisempien materiaalien selvittämisestä ja niihin siirtymisestä ja päätyen peräti mullistaviin liisaus- ja uudelleenmyyntipalveluihin. Ne muuttavat vaatefirman bisneslogiikkaa. Tavanomaiselle vaatefirmalle on eduksi tehdä vaatteet mahdollisimman vähän aikaa kestävistä materiaaleista jotta asiakkaat ostaisivat mahdollisimman usein uutta (tietenkin suhteessa siihen, mitä kuluttaja odottaa saavansa. Filippa K:n tyyppinen kalliimpi merkki olisi pian liemessä, jos heidän vaatteensa kestäisivät vain yhden pesun). Liisaus ja takaisinosto- ja edelleenmyynti, jonka firma itse hoitaa, kannustaa investoimaan mahdollisimman hyvin käyttöä kestäviin materiaaleihin ja myös aikaa kestävään suunnitteluun.
Liisaustoiminta ei ole vielä tavoittanut suuria kuluttajaryhmiä, mutta Filipan sustainablity mnager Larsson oli toiveikas. Kestää aikaa, että ihmiset tottuvat uusiin toimintamalleihin. Joku kysyi esityksen jälkeen, että onko Filipalla laskettu minkälaisia tuottoja odotetaan vastuullisuuspanostuksilta. Ei kuulemma ole, mutta näkökulma on pidempi kuin parin kvartaalin. Tuppasin kahvitauolla juttelemaan Larssonin kanssa. Todella symppiksen oloinen tyyppi! Hän kommentoi vielä tuotos-panos -juttua niin, että kaikki siitä saatava puhtaan taloudellinenkaan hyöty ei ole suoraan tilitaseesta laskettavissa. Brändin arvon kasvaminen, ja kuluttajien sitouttaminen ovat huikean tärkeitä asioita, jotka seuraavat vastuullisuustoimista. Kaikki nämä ovat siis samalla markkinointia – markkinointi ei ole välttämättä vain keksittyä höpönlöpöä, vaan voi perustua ja tulevaisuudessa ehkä entistä enemmän perustuukin ihan todellisiin saavutuksiin. (Voin sanoa että toimii – Filippa K, johon en ole ennen kiinnittänyt juuri mitään huomiota, vaikuttaakin yhtäkkiä varteenotettavalta paikalta etsiä uutta päällepantavaa sitten kun sitä tarvitsee).
Paneelikeskustelussa wst.fi, Voglia, Outi Pyy ja Finatex
Liisauksesta, lainaamisesta tai vuokrauksesta odotetaan isoa juttua vaatebisnekselle. Ihmettelen, miksi lainaamotoiminta on lähtenyt niin tarmokkaasti liikkeelle harvaanasutussa Suomessa – luulisi sen toimivan paljon paremmin tiiviissä urbaanissa ympäristössä, esim. jossain Lontoon bisneskortteleissa. Siellä sillä voisi tehdä rahaakin, kun kiireinen bisnesväki maksaisi palvelusta, toisin kuin pihit (ja/tai köyhät) suomalaiset.
Harvoin käytettävien vaatteiden lainaaminen on taloudellisesti järkevää. Arkivaatteiden lainaamista helpottaisi, jos lainaamot olisivt suurinpiirtein joka korttelissa, en tiedä miten tämä taloudellisesti onnistuisi. Helsingin uusi vaatelainaamo asuu Kalliossa, ja vaatii enemmän kuin mihin kykenen käydä siellä säännöllisesti joka viikko vaihtamassa vaatteita.
Hyvät tarjoilut! Ihan tältäkin kannalta suosittelen Sitran seminaareja, jos tilaisuus osuu kohdalle!
Arvelen, että järkevin lähtökohta liisaamiselle olisi mahdollisimman suurimääräisten, itsessään yksinkertaisten tuotteiden kohdalla, käytännössä siis sukkien, alushousujen ja t-paitojen. Kuluttaja saisi niihin käyttöoikeuden, mutta materiaali kuuluisi liisaavalle firmalle – siis sama juttu kuin kemikaalien liisauksessa. Sitten kun sukka tai t-paita olisi puhki kulunut, kuluttaja palauttaisi sen firmaan, joka kierrättäisi sen uusien tuotteiden raaka-aineeksi ja kuluttaja saisi uudet käyttöön. Materiaalkierrätys toimisi parhaiten juuri sellaisten tuoteiden kohdalla jotka eivät sisällä monia materiaaleja tai kierrätystä vaikeuttavia osasia (napit, vetoketjut ym.) ja joita tulee paljon samanlaisia.
