perjantai 9. lokakuuta 2015

Pitkän hiljaisuuden jälkeen...

 Kevään Huili-lehden mekkoarvostelu, jonka kirjoitin. Haluaisin tehdä lisää tälläisiä juttuja!

Heipä hei pitkästä aikaa, arvoisat blogin lukijat. Pahoittelut hiljaiselosta - pidin spontaanin ja suunnittelemattoman blogitauon kesän ajan, ja se vielä venähti. Olen sillä väliin suunnannut tarmoni mm. Hyvän mielen vaatekaapin englanninkielisen blogin tekemiseen yhdessä InkTankin väen kanssa. Jonkinlainen bloginjulkistustapahtuma on tiedossa ensi kuussa. Hyvän mielen vaatekaapin FB-sivulta voi tarkastaa, että jotain elämää on ollut!

Muuten olen mm. miettinyt vaatteiden laatua ja tuskitellut kun en ole keksinyt täydellistä tapaa erottaa nukkaantuva ja siistinä pysyvä villakangas toisistaan kaupassa, kun testejä ei sovi tehdä. Mutta Malmitalolla pitämäni vaatelaatuluennon suosio oli niin suuri, että kai se kirja on valmiiksi saatava, oli se oppaana 100% täydellinen tai ei. Tuntuu että tiedonjano aiheesta on mittava.




 

Vaatepuolelta koko kesä meni pellavaneulemekossa, jonka löysin Knitworksista. Supermukava, superkätevä ja (haluan uskoa) supertyylikäs. Joskus kun mekko oli pakko pestä, mustat kynähame ja pellava-T-paita paikkasivat puutteen. Minulla on edelleen liikaa lämpimän kauden vaatteita suhteessa siihen mitä oikeasti kerkiän ja jaksan käyttää, kriittistä tarkastelua siis pitää harjoittaa.
(Haluan promota Knitworksia, koska olen todella ihastunut tähän putiikkiin. Tuottet ovat yksinkertaisi – juuri sellaisia, mitä tässä designkommervenkkien piinaamassa maailmassa on ihmeen vaikea löytää. Ne neulotaan Suomessa laatulangoista. Omistaja/suunnittelija on itse usein paikalla kaupassa, ja jos sieltä löytyy melkein mutta ei täysin hyvä vaate, niin hänen kanssaan voi neuvotella omat tarpeet täyttävän version tilaamisen! Itse kaipasin yksinkertaista valkoista neuletakkia, joka sopii pilkullisen kotelomekon kanssa, ja koska juuri täydellistä valkoisen sävyä ei rekistä löytynyt, hän teki kahta eri valkoista lankaa yhdistämällä minulle oman. Olen erittäin tyytyväinen!)


Juhlissa olin mainitussa vintagemekossa ja mainitussa neuletakissa, ylläolevassa kuvassa poseeraan Remedy-pelistudion kemuissa (hyvät kemut!!). Ja hankin vihdoin silmälasit, horisontti on ollut jo aika pitkään sumea.


6 kommenttia:

  1. Jeeeee, tervetuloa tauolta takaisin!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tauko oli aivan liian pitkä, mutta nyt huomaan että kaikenlaisa aiheita joita kirjoittaa on kertynyt ämpärikaupalla.

      Poista
  2. Kiva, kun olet palannut tauolta. Ja voi miten ihania vaatteita Knitworksilla on. Harmi, ettei täältä Salon/Turun seudulta löydy jälleenmyyjää/liikettä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Toivottavasti pääset joskus Helsingin putiikkiin tai joku liike sieltäpäin ottaisi Knitworksia valikoimaansa.

      Poista
  3. Luin kesällä tuon Huilin jutun. Ajattelin heti Hyvän mielen vaatekaappia ja tarkistin kirjoittajan. :) Onnittelut siitä, että olet niin edelläkävijä näissä asioissa ja että tyylin voi tunnistaa.

    Yritin katsoa Knitworksin sivuilta tietoa tuosta neulemekosta. Onko se vuoritettu? Varmaankin tarvitsee olla alusvaatteet, ettei materiaalista näy läpi? Onko hihat? Malli kiinnostaa kovasti. Rupesin heti miettimään kaappini uumenissa olevaa lankaa, jota olen laiskasti ajatellut neulemekoksi.

    Nyt vielä samaan puheripuliin väliaikatietoa: kyllä kestääkin kauan, ennen kuin kauluspaita hajoaa! Olen kehittynyt vieläpä siinä, että kun edellinen hajosi, kävin shoppailemassa uuden omista varastoista.

    solveig

    VastaaPoista
  4. Ihanaa, tunnistettava tekstityyli noinkin asiapainotteisessa jutussa!
    Neulemekkoni oli näytekappale, en ole varma onko se tullut tuotantoon. Mielestäi oikein onnistunut malli – 3/4-hihat, neutraali olemus ja alusmekkoa vaihtamalla (se on välttämätön tai menee riettailuksi) olemus hieman muuntuu.

    Vaatteiden hajottaminen käytössä on hämmästyttävän hidasta. Yhteen t-paitaan olen saanut kulutettua pikkusormenkynnen kokoisen reiän kainaloon, muutoin puhki on mennyt vain sukkia, vaikka samat vaatteet ovat paljossa käytössä.

    VastaaPoista