maanantai 26. lokakuuta 2015

Valistusta vaatteiden laadusta

 Kaksi jokseenkn saman hintaista ja saman tuntuista 
villa-kashmir-kangasta, jotka kuitenkin käyttäytyvät aivan eri tavoin martindale-testissä.

Viime aikoina olen kovasti ollut sitä mieltä, että vaatelaatutietoisuuden nostaminen on lääke useimpiin tekstiilialaa piinaaviin ja sen aiheuttamiin ongelmiin. Syyttävä sormeni osoittaa ehkä eniten vaatevalmistajiin, jotka eivät jostain syystä koe mielekkääksi informoida kuluttajia vaatteiden ominaisuuksista lukuunottamatta tietoja, jotka on pakko ilmoittaa. Vasta-argumentti on, että kuluttajat eivät välitä ja ostavat aina halvinta. Mutta eihän kuluttajalla ole mitään välineitä tehdä korkeampihintaista ja parempilaatuista ostopäätöstä jos hänelle ei kerrota mistä kalliimmassa tuotteessa maksaa. Kannattaisi siis jakaa eikä pantata informaatiota.
Eräs vaatelaatukoulutukseeni osallistunut ihminen kertoi tapahtuman jälkeen tuohtuneena, ettei ollut aiemmin hahmottanut kuinka suurelta osalta mitattava ja tieteellinen asia vaatteen laatu on. Nii-in, poislukien urheilu/eräilyvaatteet, ei juuri mitaustuloksia tai muuta selvää infoa vaatteiden roikkolapuissa näy. Kaikenlaista joutavaa lässytystä jostain yrityksen historiasta ja hengestä tupataan, mutta ei tietoa siitä vaatteesta jota asiakas on ostamassa, grr. Voisi kuvitella, että "laatu" on vain jotain runollista höyryämistä, vaikka se todellisuudessa on ihan olemassa oleva asia. Tietenkin monimutkainen ja monisärmäinen asia, mutta ei pelkkää mielipidettä tai propagandaa.

(Kierrätyskeskuksen 25-v. juhlapaneelissa Finalysonin edustaja kertoi, että he ovat päättäneet laittaa tuleviin uusiin pakkauksiin kaiken mahdollisen infon, joka heillä itsellään tekemistään petivaatteista on. Se oli kuulemma hankalaa saada mahtumaan  pakkaukseen. Odotan mielenkiinnolla näitä uusia pakkauksia!)

Kuvassa Jani leinosen spektaakkeli "Jäähyväiset kurjalle rievulle". 
Tosi säpäkkää musaa soitti Bad Ass Brass Band!

Koitan jakaa tähän asti hankkimiani tietoja laatuvaatteen tunnistamisesta. Tein Kierrätyskeskukseen tietoiskupisteen vaatteiden laadusta. Se on nyt viikon tai pari Nihtisillassa, ja sitten sen jatko on auki - ilmeisesti ainakin kierrätyskeskuksen työntekijöiden koulutuksessa käytetään.



8 kommenttia:

  1. Laatuasiat ovat tärkeitä. Minunkin kokemukseni on, ettei laadukkaassakaan vaatteessa selitetä, mistä laatu syntyy. Vuorikankaan materiaalivalinta, vahvikekangas ja vuorittaminen ylipäätään jäävät ilman selityksiä. Vuorin tai sen puuttumisen voi todeta helposti, mutta vuorin sisällä olevia asioita joutuu toisinaan arvailemaan.

    Minä olen tuskastunut myös kaavoitukseen. Miksi ei voi kertoa jo lapussa, että vaate on mitoitettu lyhyelle tai pitkälle? Vaikka en ole sen erikoisemman mittainen kuin 170 cm, vyötärö osuu melkein joka mekossa väärään kohtaan. Mur. Niin monta turhaa sovitusta. Kertoisivat suosilla, että optimaalinen istuvuus 160-senttiselle.

    Kiitos, kun olet palannut. On niin kiva lukea päivityksiä, inspiroitua vaatteista tällä tavalla. :)

    solveig

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voi, kiitos kiittämästä! huomaan kyllä, että blogittomina kuukausina elämästä on puuttunut merkittävä osanen, kune ei ole päässyt jakamaan pähkäilyjään.

      Laatutuotteiden valmistajie tuntuu vaivaavan paljonpuhutussa kuplassa eläminen: he luulevat, että heille itselleen ilmiselvät laadun tekijät ja tunnusmerkit ovat kaikille yhtä selviä, jolloin selostusta ei tarvita. Luulisin. Se ainakin selittäisi paljon.

      Vanhoissa (ehkä 60-luvun) vaatteissa on ihanat kokolaput, jossa on kerrottu vaatteen käyttäjän sopiva pituus, vyötärö jne. Kyllä ennen oli...!

      Poista
  2. Nämä vaatteiden laatuasiat ovat mielenkiintoista luettavaa.

    VastaaPoista
  3. Juuri laatusyistä metsästänkin kirppareilta ateljeetasoisia vaatteita. Mutta kuten aiemmin kirjoitit, se on hirveän haastavaa siinä tapauksessa, että on määritellyt itselleen tarkat tarpeet ja pyrkii muutenkin ennemmin minimalismia kohti. Onneksi vaatteita voi muokkauttaa ompelijalla. Tuohon Solveigin mainitsemaan väärän pituusmitan ongelmaan tosin ei oikein lääkettä ole. :( - Lotta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On lottovoiton kaltainen (ja yhtä onnellinen!) sattuma, jos onnistuu löytämään kirpputorilta juuri tarpeeseen osuvan laatuvaatteen. Toivotan metsästysonnea!

      Poista
  4. Ihan mahtavaa että löysin tämän blogisi!

    Todella mielenkiintoista asiaa!

    Olisiko vielä mahdollista avata sitä, mitä noihin infolappuihin mahdutit? Itselle Nihtisillalle pääseminen on aika monen mutkan takana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa blogin lukijaksi! Kaikki tieto tulee loppujenlopuksi luettavaksi kirjaani, kunhan saan sen kirjoitettua, mutta laitan esille blogiin mitä olen noista kuvannut!

      Poista