tiistai 5. huhtikuuta 2016

Ompelijalla

 Pitsijakkupukuni nuppineuloineen

Tuolla aiemmin kyseltiin neuvoja ompelijalla käymiseen. Kriittisin juttu koko prosessissa on omiin tarpeisiin sopivan ompelijan löytäminen. Parhaiten se onnistuu kyselemällä tutuilta ja tutuntutuilta – tai sitten seutukunnan parhaassa kangaskaupassa (mieluiten sellaisessa, jossa on ollut samat myyjät jo Kekkosen kaudelta lähtien).
Itse olen löytänyt jakkupukuompelijani kysymällä nyt jo lopettaneen Holger Kivi -laatukangaskaupan omistajalta. Tiina Talvikkiin taas olen tutustunut jo aikaa sitten, ompeluyhteistyömme alkoi Pitsikirjan yhteydessä. Korjausompelimo Siniseen Markiisiin taisin vain kävellä sisään koska se oli lähellä kotiani, ja jo ensimmäisestä helman lyhennyksestä huomasin että tämä paikka sopii minulle.

Aiemmin teetetyn hameen kaveriksi hihaton yläosa, 
joka loihtii hameesta 
ikäänkuin mekon. Samasta kankaasta 
(onneksi ostin sitä kerralla tarpeeksi!!) 
on jo useampia vuosia sitten teetetty jakku.

Ompelijoiden mielikuvitus ja luovuus vaihtelevat, ja riippuu tyypistä miten tarkka käsitys tarvittavasta vaatteesta asiakkaalla on oltava. Joka tapauksessa pitää selvittää itselleen mihin tarpeeseen tulevan vaatteen pitäisi vastata, missä olosuhteissa sitä käytetään ja jossain määrin myös minkä asun osana. Jos on yksityiskohtainen ja selvä käsitys siitä, mitä haluaa, on hyvä jos on mallipiirros tai valokuva selittämisen apuna. Ensimmäisellä tapaamisella usein vain keskustellaan.

Hinnan perässä ei ompelijan suhteen kannata juosta, mutta hinta-arviota on ihan asiallista kysyä jo etukäteen. Hintaan vaikuttavat paitsi ompelimon sijainti (liikehuoneisto Hgin keskustassa vs. maalaiskunnassa kotona ompeleva), myös se kuinka suuritöisesti ja vaivaa nähden eli aikaa vieden ompelija työnsä tekee. Itse olen maksanut muutaman vaatteen osamaksuina, tätä mahdollisuutta kannattaa tiedustella jos hintaa on kerralla hankala saada kasaan. Siis niin että joka sovituksessa maksetaan osa ja sitten kun vaate on valmis niin loput.

Kangasta ei tarvitse olla valmiiksi hankittuna, eikä yleensä kannatakaan. Vasta kun tulevan vaatteen malli on selvillä, voi arvioida paljonko siihen menee kangasta. On todella raivostuttavaa, jos kangasta on liian vähän. Jos kangasta onkin liikaa, se ei ole ongelma, mutta jos teettää vaatteen kalliista kankaasta, ei sitä kannata liikaa ostella. (Tosin on usein viisasta hankkia vähän enemmän kuin tarvitsee, niin että vaatetta voi muokata tai korjailla, ja ehkä sitä intoutuu hankkimaan vaikka hameen kaveriksi yläosan tai jakun kaveriksi housut – ainakin jos on matchy-matchy-tyyppiä kuten minä). Ompelija, jos on mistään kotoisin, osaa opastaa oikeanlaisen kankaan hankinnassa. Hän voi myös yleensä hommata vuorin, napit ym.

Sovituksiin pitää mennä ajoissa ja oman mukavuuden kannalta siisteissä alusvaatteissa (jotka vastaavat valmiin vaatteen kanssa käytettäviä). Korkokengät mukaan, jos vaatetta aikoo käyttää niiden kanssa – vartalon asento muuttuu korkkareissa ja vaikuttaa vaatteen istuvuuteen. Ensimmäisessä sovituksessa vaate usein ei näytä vielä miltään, tosin riippuu ompelijan työtavoista. Kannattaa avata suunsa liian aikaisin mielummin kuin liian myöhään, jos vaatteessa on jotain ihmetyttävää.

Kaiken kaikkiaan suosittelen haastattelemaan muutamaa mahdollista ompelijaa ja valitsemaan sen jonka kanssa tuntuu synkkaavan parhaiten. Hyvällä ompelijalla, sitten kun sellainen on löytynyt, voi vuosien kuluessa teettää aivan loistavan peruspuvuston, jota kaiken lisäksi voi suurentaa/pienentää tarpeen mukaan (jos ompelija ei jätä muokkausvaraa saumanvaroihin, häntä en voi suositella). Ja mittojen muaan tehty vaate istuu päällä paremmin kuin valmisvaate vaikka vähän lihoisi tai laihtuisi, koska se kuitenkin osuu pituusmittoihin oikein.

Kun teettämisen makuun on päässyt, ei oikein huvitakaan ostaa kuin jotain huiveja ja sukkia valmiina...

Jos jotain jäi käsittelemättä niin kysykää. Vastailen sitten sovituksen jälkeen!

9 kommenttia:

  1. Olipa hyvä, tiivistetty opas ompelijalle menemiseen!

    Omasta kokemuksesta voin lisätä sen verran, että ompelijan iälläkin voi olla merkitystä. Olen välillä törmännyt varsinkin iäkkäämmässä polvessa ompelijoihin, joilta saa vastaukseksi "aina on tehty näin!" kun kysyy jostakin ratkaisusta ja mahdollisista vaihtoehdoista. Nuorempien kanssa on ollut usein helpompi neuvotella. Toisaalta vanhemmilla on monesti kokemuksen tuomaa näkemystä siitä, mikä on hyvä ratkaisu, eikä tarvitse lähteä erikseen kokeilemaan toimiiko joku juttu vai ei.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi olla, että tälläistä sukupolvivaihtelua on havaittavissa. Mutta kyllä osaavan asiakaspalvelijan pitäisi kyetä avaamaan miksi tietty ratkaisu on hänestä paras, iästä viis :) Itse pidän niin ompelijoissa, suutareissa kuin puusepissäkin siitä, että tekijä kertoo mitä tekee ja miksi, siinä samalla oppii itsekin!

      Poista
  2. Ymmärsinkö oikein, että sinulla on eri tarpeisiin kolme ompelijaa? Jakkupukuompelija, Tiina Talvikki ja Sininen Markiisi?

    Miksi näin ja suositteletko samaa ratkaisua muillekin?

    Entä kertoisitko jakkupukuompelijasi nimen, minulla on juuri sellainen hakusessa. Tuttavapiiristä ei heru suosituksia, käyttävät valmisvaatteita kaikki :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, kolme ompelijaa (+ minä itse). Kaikilla on eri erikoisosaaminen ja eri hintataso, sijaintikin vaikuttaa. Tämä järjestely on muodostunut aikojen kuluessa minulle kätevimmäksi, mutta jos saa kaikki ompelutyöt samalta ihmiseltä itselle sopivimpaan hintaan niin sehän kai on helpointa.

      "Jakkupukuompelija" on Aipaette Töölössä. Huipputyötä, erinomainen istuvuus, mutta myös kova hinta. Ei sitä mitenkään harmita maksaa, kun saa juuri passelin vaatteen, mutta joka tapauksessa lyhennytän, kavennutan ja levennytän Sinisessä Markiisissa (jos en jaksa itse, epäilen kädenjälkeni siisteyttä tai esim. jos pitää ottaa selästä sisään, mitä on mahdotonta itsekseen sovittaa ja mieskään ei ole oppinut laittamaan nuppineuloja sopivasti).
      Tiina (joka toimii Salossa enkä pääse sinne useinkaan sovittamaan) taas ompelee hyviksi havaituista kaavoista tai muodistaa vanhaa tylsää söpömmäksi, meillä kun on yhtenevä näkemys pitseistä, silkkinauhakirjonnoista ym ym.

      Poista
    2. Nuo selästä sisäänotot ovat kotiompelijalle kyllä pahoja. Itse olen tehnyt niitä jotenkin summassa, välillä sovittaen, mutta siitä on ylimääräistä työtä. Monta vuotta olen haaveillut sovitusnukesta, vaan ei ole tullut vielä hommattua... Ilmeisesti itse siis ainakin mieluummin luotat ompelijaan kuin otat nuken kotiasi rumentamaan? :)

      Poista
    3. Minulla kyllä on sovitusnukke, itse asiassa kaksikin... toinen olohuoneessa kaunein pitsimekkoni päällään ja toinen ullakolla. kumpikaan ei vaan ole minun mittojeni mukaan tehty (vaikka iso-anopin mukaan muotoiltu nukke on hämmästyttävän samanmallinen kuin itse olen). Selkäpuolen sovituksessa vain koen että asiansa osaava sovittaja on jopa tärkeämpi kuin muokkauksen lopulta toteuttava ompelija.

      Poista
  3. Mielenkiintoinen kirjoitus! Itselläni on etsinnässä ompelija, joka voisi tehdä minulle kaavat paria vaatetta yhdistelemällä (erään mekon alaosa ja toisen yläosa tiivistettynä). Kaavoja haluaisin ehkä muistakin vaatteistani. Ongelmaksi muodostuu se, että haluaisin osan noista vaatteista ommella itse, mutta siihen ei taida suurin osa ompelijoista suostua. Olisiko sinulla antaa vinkkejä tällaiseen?

    Haaveilen myös teettäväni talvitakin. Onko tähän ompelijasuosituksia? Entä haluatko hieman avata, mitä jakkupukuompelijan palvelukset maksavat? Itse olen teettänyt vain yhden mekon (pelkkä työ muistaakseni noin 200 euroa, lisäksi siis kankaat yms., paikka ei ollut Helsingissä), joten en ole ihan kartalla hinnoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole testannut itse, mutta muistan kuulleeni että ompelualan oppilaitoksista voisi kysellä kaavojen piirrättämistä. Toki kannattaa tiedustella ompelijaltakin! Jos maksaa kaavanpiirrosta niin ei sitä ole mitenkään sopimatonta kysyä.

      Ensimmäisen jakkupukuni teettäminen v. 2013 maksoi kankaineen 700 e (Helsingin keskusta, liikehuoneisto, ja laatu viimeisen päälle). Hinnat kyllä vaihtelevat ja yleensä tuosta alaspäin, äitini teetti omansa vähän yli kolmellasadalla + kankaat.

      Poista
  4. Kiitoksia vastauksista! Olen kyllä kysynyt kaavojen piirtämisestä/teettämisestä, mutta useammaltakin sain aika tympeän vastauksen, kun kerroin, että haluaisin ehkä ommella vaatteen itse. Totta kai maksaisin kaavoista, vaikka toisaalta tuntuu hieman tyhmältä maksaa suunnilleen sama summa kuin ompelutyöstä (sillä hinnalla yksi olisi kai voinut tehdä kaavan).

    VastaaPoista