Vappua ja kosmetiikkaa

Pikku onnettaren päiväkodissa on tänään vappunaamiaiset. Kysyin viime viikolla mikä hahmo hän haluaisi olla, ja onnetar halusi pukutua mustaksi kissaksi. Tekaisin tunnissa kirpparilta ostetusta XL-kokoisesta T-paidasta kissamekon ja olen itseeni äitinä ja ompelijana varsin tyytyväinen! Varsinkin kun en tehnyt edes kaavaa, piirsin vain kappaleet liidulla suoraan paidalle ja saksin. Jostain syystä lapsi on e-k-s-t-r-a-suloinen naamiaisasuissa, hyvä kun raaskin päästää pikkukissan juhliinsa.
Mekossa on muuten häntäkin, ei tullut otettu kuvaa takaapäin. Kädessä on yhdessä ommeltu musta kissalelu (hmm! mikä mustakissa-fiksaatio lapsella on?!) ja sotku on tavanomainen.

Jostain syystä olen innostunut kosmetiikasta viime aikoina. Ostin oranssinpunaisen huulipunan (Joliesta Zuui-merkkiä), jokaällistyttävästi onnistuu piristämään tylsänkin asun. Anteeksi tämä valtava naamakuva, mutta huulipunaa on paha muuten esitellä!

Käväisin kanssa vähän vahingossa Nudge-putiikissa ja ostin kotimaisen tiskiharjan. Sitten kokeilin (ihan luvan kanssa) Kure-kynsilakkoja. Herkut pastellivärit on kyllä. Sopivat Metamorphose temps de Fillen kangaskassin värimaailmaan.

 

 

Helsinki on oikeastaan aika suloisen pastellivärinen paikka, kun zoomaa oikealla tavalla. Kaupunki sointuu kynsilakkaani!

Ja sitten vielä Annankadun egyptiläisestä kaupasta sitruunalla tuoksutettua manteliöljyä. Olen luopunut kokonaan hiustenhoitoaineen käytöstä - en siksi, että jotkin kemikaalit herättäisivät epäluuloa, vaan koska hoitoaineen imeytymisen odottaminen on tylsintä elämässä. Inhoan sitä seisoskelua kylmissään suihkualtaassa. Minun kylpyhuoneeni ei tosiaankaan ole spa-paratiisi, vaan kylmähkö pikku koppero, jossa pesukone ja kuivuvat pyykit vievät suurimman tilan. Hoitoaineen sijaan sijaan laitan hiuksiin öljyä pesun jälkeen. Kokeilin avokadoöljyä, mikä periaatteessa oli ihan OK, mutta haisi liikaa salaatinkastikkeelle. Katsotaan miten egyptiläinen öljy pärjää, se ainakin tuoksuu ihanalle.

Jotenkin matkalta jäi päälle shoppailuhimo, näiden lisäksi olen ostanut mm. 15 metriä persikanväristä vintage-puuvillapitsiä, 30 metriä pellavapitsiä pitsitehtaalta ja sitä sun tätä pientä kierrätyskeskuksesta. Nyt voisi laittaa tulpan tälle ostelulle! 

PS. Olen jo aiemmin linkittänyt mainion Empty Emptor -blogin tänne, mutta nyt siellä on taas aivan mahtava kirjoitus äskeiseen romahtaneeseen tehdasrakennukseen Bangladeshissa liittyvä teksti. Ajatelkaa! Kysykää! Tivatkaa! Toimikaa!

ja sittn hauskaa Vappua kaikille!

Fidan tyyli-ilta & muuta kevyttä vaihteeksi

 Viime viikolla käväisin Aamukahvilla-blogin kirjottajan Henriikan ja Outi Pyyn järjestämässä Fida Tyyli-illassa. Tapahtuman pointtina oli antaa ideoita kierrätysvaatteiden käyttöön omassa tyylissä. No minullehan se on tuttua, mutta halusin silti uteliaisuuttani käydä hengaamassa muotiväen joukossa! Tarjoilut oli jees, mm. Laitilan limonaadeja!

 Keskustan putiikki-Fida oli sisustettu eriparisilla tuoleilla esityksen kuuntelupaikaksi. Kummitoimintavidoen jälkeen Outi ja Henriikka esittelivät vaatekulutuksen ongelmia, erityisesti jätteen määrää ja sen käsittelyn ongelmia. Mm. Fidalle lahjoitetuista vaatteista peräti 15% on ihan roskaa ja 40% 2-laatua, jota ei voi laittaa myymälöihin myyntiin (ÄLKÄÄ OSTAKO HUONOLAATUISIA VAATTEITA; NIISTÄ EI OLE KELLEKÄÄN ILOA!!).

Pyy loitsii kansaa lumoutumaan kierräytsvaatteiden iloista.

Pyy ja Henriikka olivat valinneet pari rekillistä mielenkiintoisimpia vaatteita ja ne samoinkun kaikki muukin oli -20%. Itse kyllä tyydyin ostamaan vain kolme kiiltokuvaa... ainoa vaate jota tällä hetkellä tarvitsisin on siistit, neutraalinväriset ballerinat kesäksi.

Kaiken kaikkiaan mainio tapahtuma, toivottavasti sille järjestetään jatkoa. Ensi kerralla voisi järjestää vaikka kilpailun, jossa osallistujien pitää muodostaa tyylikäs asukkonaisuus kierrätysvaatteista, ja parhaaksi äänestetty saa lahjakortin!

 Lopuksi hieman muotikuvia viime viikolta:

 Kokomustaa, paitsi ruskea käsilaukku ja käsineet. Musta on hyvä varhaiskevätväri, koska se nappaa pienimmätkin auringonsäteet lämmittämään.

 

Samujin raitamekko vaatelainaamosta, Jane Marplen neule ja tähän piti napata käsilaukuksi kori, koska ylemmän kuvan käsilaukku ei vain sopinut. Saappatkaan eivät ole täydellinen match, mutta menettelee.

 

 

Haastatteluhommia taas, tällä kertaa kävin kyselemässä Greenpeacelta heidän Detox-kampanjastaan. Ja tietenkin jakkupuku päälle. Tummanharmaanvihreät sukkikset sopivat kävelypukuuni ehkä ruskeita paremmin ja kaivelin huivikätköstä väreihin sopivan silkkisen kuviohuivin. Olen lipsunut Project 333:n vaatemäärästä, vaihtelen alvariinsa huiveja ja koruja - jotenkin on talvella valitut vaatteet eivät tunnu sopivan kevääseen enää ollenkaan.

Pitsitehtaasta

 Kävin eilen Mäntsälässä paikan päällä pitsitehtaalla kyselemässä tilanteesta, Päivin kanssa. Hyvä uutinen nro 1: Onneksi tässä ei sittenkään tarvitse olla aivan tuli hännän alla. Kiinteistö, jossa tehdas sijaitsee, on laitettu myyntiin, mutta sitä ei ole vielä kukaan ostanut. Niin kauan kuin asia on näin, koneet saavat olla rauhassa ja omistajat pitävät niitä käynnissä aina kun ehtivät.

Toimivia koneita on siis kuusi plus kaikki pitsitehtaan pyörittämiseen tarvittavat lisälaitteet. Koneet ovat barmen-tyyppiä, siis niissä puolat kiertelevät pyöreällä kehällä ja valmis pitsi rullautuu ylöspäin. Nämä ovat tanakkaa saksalaista laatua ehkä noin 50-luvulta, ovat toimineet siitä asti ja epäilemättä toimivat vielä pitkään tulevaisuuteenkin. Muutamia osia pitää kenties uusia, mm. puolan stoppareita pitäisi teettää ja kenties hankkia tuoreita puolien muovisia päällykappaleita.

 Ostamisasia jäi nyt käymistilaan, mutta ainakin omistajat tietävät, että halukkaita jatkajia löytyy. Kaikkia kiinnostuneita pyydän ilmoittamaan yhteystiedot joko minulle sähköpostilla rinna piste saramaki at gmail piste com, tai etsikää Facebookista Päivi Brunou ja pyytäkää päästä Pitsitehdasprojekti-ryhmään. Keskustelemme siellä miten toimimme jatkossa ja minkälaista toimintaa pitsitehtaan tulevaisuus voisi pitää sisällään.

Vaatteen hinnasta ja sen osista osa 2

Jatkoa eiliseen: Miksi sitten, kun ompelijan palkka on niin vähäinen seikka vaatteen hinnassa, ja nälästä pyörtyilevät työntekijät ovat firmoille huonoa mainosta, palkkoja ei nosteta saman tien? No, suoraan sanoen, en vieläkään ihan käsitä asiaa perusteellisesti, mutta olen viestitellyt Finnwatchin Sonja Vartialan ja erään pikamuotifirman PR-ihmisen kanssa aiheesta (parka varmaan toivoo joka aamu, että kunpa se inttävä tyyppi olisi tänään keksinyt jonkun muun jota vaivata kysymyksillään…mutta hän on kyllä jaksanut kunnioitettavan perusteellisesti keskustella kanssani).

Eräs käytännön syy on, että vaatefirmat eivät maksa ompelijoiden palkkoja suoraan (ja tietysti vielä vähemmän kangastehtaan tai puuvillanpoimijoiden, keskityn toistaiseksi ompelijoihin). Vaatefirma tilaa vaikka esimerkiksi 1000 paitaa ja maksaa siitä könttäsumman 1000 euroa, josta vaatetehtaan omistaja jakaa osan palkkoihin, osan katteisiin ja osan voittoihin. Tilaajafirma ei voi suoraan käydä sörkkimään tätä jakoa. Mutta ainakin heidän pitäisi laskea, että maksetulla summalla on mahdollista tehdä niin monta tuntia paikallisen kohtuullisen palkkatason töitä kuin mitä tilaus vaatii, niin että summasta jää vielä yli tehtaan osuus.

Palkkakirjanpidon tarkistus kuuluu yleensä eettisyyssertifikaatteihin ja muihin vastaaviin järjestelmiin, joilla pyritään varmistamaan asialliset työolot (esim. BSCI,  jne), mutta niitä kuulemma väärennetään ikävän usein (mainitsi mm. ILO:n Härkönen Eettisen vaatetuotannon seminaarissa). Asiasta eniten välittävät firmat käyttävät työolojen ja palkan selvittämiseen tehtaan ulkopuolella suoritettuja haastatteluita, mutta niiden järjestäminen ei ole suinkaan aivan helppoa. Ja tietenkään vaatefirma ei halua joutua huonoihin väleihin tehtaan johdon kanssa sniikkailemalla heidän selkänsä takana.

Tehtaan näkökulmasta ongelma on, että jos he nostavat palkkoja ja sitä myöten hintoja, niin mikä estää tilaajafirmoja viemästä tilauksiaan halvempaan naapuritehtaaseen? "Jotta johto saadaan sitoutumaan olojen parantamiseen tulisi myös asiakasyrityksen sitoutua alihankkijoihinsa. Tehtaan on vaikea lähteä kehittämään palkkausta ja työoloja, jos niitä vaatinut asiakasyritys nostaa kytkintä heti seuraavana vuonna." kirjoitti Sonja Vartiala.

Pikamuotifirman ihminen myös painotti sitä, että kukin vaatefirma on vain yksi tehtaan monista tilaaja-asiakkaista, ja ompelijoiden palkkaa ei voi vaihdella sen mukaan, mille tilaajafirmalle he sattuvat ompelemaan. Kuulostaa reilulta, mutta eikö yhden tilaajafirman maksaman palkannoston voisi jakaa tasaisesti koko tehtaan työntekijöille? Tämä pikamuotifirma siis panostaa sanojensa mukaan (mitä teot siis myös tukevat) palkka-asian poliittiseen ratkaisuun, niin että kaikki tietyn maan ompelusektorilla työskentelevät saisivat elämisen mahdollistavaa palkkaa ("living wage"). Eli siis poliittisin keinoin nostaa pakollista minimipalkkaa, joka on yleisimmin maksettu palkkamäärä. Mikä on tietysti hienoa ja jaloa, mutta arvatkaapa huvittaako minua kuluttajana odottaa, että joku umpikorruptoitunut kaakkois-Aasian maa kehittyy aidosti demokraattiseksi valtioksi, jossa työntekijöiden organisaatiot tasavertaisesti neuvottelevat palkasta työnantajien kanssa? Ei huvita, koska luultavasti olen jo kuollut vanhuuteen siinä vaiheessa kun se tapahtuu. Minä haluan, että ne vaatteet, jotka ostan, on NYT HETI ommeltu kohtuullisella palkalla.

Loppujen lopuksi minulle on aivan se ja sama miten vaatefirmat tämän ongelman käytännössä ratkaisevat, kunhan ratkaisevat. Ei jonkun kaukaisen maan haasteellinen järjestö- ja palkkarakennetilanne ole minun vikani, enkä käsitä, miksi minun pitäisi vaivata päätäni tämän asian ratkaisuhankaluuksilla sen enempää kuin vaikkapa sillä, mitä haasteita kangaspakkojen lajittelussa tai toimitusten logistiikassa on. Tehtaantyöläisten kelvollisen palkan, kuten muidenkin tuotanto-ongelmien selvittäminen kuuluu vaatefirmoille, ja minä maksan osana vaatteiden hinnasta juuri siitä, että he ratkaisevat ne osaamistaan käyttäen jollain sopivalla tavalla. MUTTA KUNNES PALKKA-ASIA ON RATKAISTU JA SELVÄSTI MINULLE KOMMUNIKOITU, EN AIO OSTAA VAATTEITA, JOIDEN OMPELIJA EI KENTIES OLE SAANUT KUNNON PALKKAA. JOS ETTE SAA ASIAA KUNTOON; EN SITTEN OSTA OLLENKAAN. TERVEISIN: ÄRTYNYT KULUTTAJA.

Kaukomaiden ompelijoiden palkoista - laskelmia ja jupinaa

Parin viime päivän ajan olen miettinyt, miksi ns. halpatuotantomaiden ompelijoiden palkan saattaminen kohtuulliselle tasolle on niin hiivatin vaikeaa. Asiahan on niin, että merkittävä osa vaatteista ommellaan sellaisella palkalla, että sillä ei pysty kunnolla elättämään itseään saati perhettään. Mutta miksi asian fiksaaminen on niin hankalaa? Kyse on loppupeleissä aivan pikkurahoista, jonka meille todistaa uusi suosikkikirjani "Birnbaum's Global Guide to Winning the Great Garment War". Kyseessä on vaatefirmoille ja erityisesti niiden sisäänostajille tarkoitettu opas siihen, kuinka hankitaan parhaat ja edullisimmat diilit kaukomaiden vaatetehtaista. Eli kun Birnbaum tekee laskelmaansa, hän ei ensisijaisesti mieti ompelijoiden oikeuksia, vaan vaatefirman tuottoja - mikä minusta tekee hänen taulukostaan erityisen vakuuttavan.

 Birnbaum ja Tehtaankadun Factory-kahvila.

Vaatetehtaassa työskentelevän ompelijan osuus vaatteen hinnasta on niin mitätön - kun siis kyse on esimerkiksi kaakkois-Aasian maasta -, että vaikka se tuplattaisiin, hinta nousisi hiukan alle 7 prosenttia. Ja vaikka ompelijoille ei tarvitsis maksaa pennin pyörylää, niin hinta vastaavasti alenisi tuon saman noin 7 prosenttia. Tämä siis sen jälkeen kun kaikki verot, tullit ym. jotka kumuloituvat palkkakulujen päälle on huomioitu. Varsinaisen ompelutyön osuus hinnasta on alle kaksi prosenttia kun tuote maksaa kaupassa 44 dollaria (tämä siis Birnbaumin taulukossa). Tämä tarkoittaa 44 dollarin hintaisessa vaatteessa siis 3 dollarin hinnan muutosta, jos koko nousu tulisi kuluttajan maksettavaksi. (Birnbaumin kirja on alunperin vuodelta 2000, ja sen jälkeen vaatteiden vientikiintiöjärjestelmää on muutettu, mutta asia peruspiirteissään on edelleen aivan sama kuin kirjotushetkellä.)

Taulukko jatkuu seuraavalle sivulle, jossa päästään vähittäismyyntihintaan asti.

Vaikka hinnannousun pyöristäisi varmuuden vuoksi ylöspäin 10 prosenttiin, ei muutos olisi kovinkaan hurja. Kuluttaja tuskin järkyttyisi, jos ennen 40 euroa maksanut vaate nousisikin 44 euroon, tai toisaalta riehaantuisi ostamaan vaikka hinta laskisi 36 euroon. Tai en minä teistä tiedä, mutta jos itse todella haluan ostaa jonkun vaatteen, niin oikea materiaali, väri ja koko ratkaisevat ostopäätöksen, 10 prosentin hinnan muutos suuntaan taikka toiseen ei merkitse juuri mitään. En todellakaan valitse rumanväristä 36 euron vaatetta, jos vieressä on 44 euron kauniin värinen vaate. Yleinen hintaluokka (kympejä? satasia? tonneja?) on tietenkin tärkeä, mutta on hyvä käsittää, että jopa kaupassa suht. edullisen vaatteen *voisi* ompeluttaa asiallisella palkalla.

TÄRKEÄ TIEDOTUS: Jos kaikille vaatteen tuottamiseen osallistuneille henkilöille maksettaisiin asiallinen palkka, vaatteiden hinta ei sittenkään nousisi kovin paljoa. Sanotaan nyt että hinnat nousisivat noin 10% nykytasosta (jos siis koko hinnannousu sälytettäisiin kuluttajille, ja onkin sangen epätodennäköistä, että vaatefirmat, tehtaat jne nipistäisivät omista voitoistaan). Minä olisin ainakin valmis maksamaan sen, jos saisin takuulla onnellisten tekijöiden tekemiä vaatteita.

Mikä siis mättää? Siitä lisää huomenna!

Vaihtokauppoja

 Niin paljon kun olenkin viime aikoina miettinyt vaatteiden ostamista ja miten sitä järkeistetään, haksahdin silti matkalla hölmöön hankintaan. Firenzessä (kuuluisa käsinekaupunki) tarkoitukseni oli ostaa pitkähköt vuorettomat käsineet, jotka sopivat yhteen Tiina Talvikin ompeleman 3/4-hihaisen välikausitakin kanssa. Menin käsinekauppaan. Esitin toiveeni. Myyjä kehui lapsen, lapsen kengät ja vielä minut, ja sitten kertoi, että pitkiä vuorettomia käsineitä heillä ei ole, mutta olisi nämä kauniit ihan lyhyet sähäkän pinkit, jotka sopivat myös erinomaisesti viehättävään takkiini. Ja minä pöhkö menin ostamaan ne.

Mutta eivät ne ole yhtään käytännölliset! Ranteeseen tuulee. Ja miksi ihmeessä suostuin ostamaan pinkit?! Eivät mätsää tyyliini yhtään. Typerä ostos. Miten voikin langeta nii-iiin vanhanaikaiseen!

 

 Mutta onneksi Hertta nappasi ne Vaatelainaamon kokoelmiin ja minä sain vaihtokauppana jäsenyyden kultatasolle (3 tuotetta, 2 viikkoa). Hyvä diili ja olen tyytyväinen!

Olen oppinut välttämään pöljät ostokset normaalioloissa, mutta näemmä matkalla olen vielä sellaisille altis. Jotenkin se tunne siitä, että tänne ei voi enää palata, ja parasta ostaa jotain kun voi... no, koitan oppia tästä jotain!

Toisekseen: parsintataidon etuja. Parsin työhuoneemme uuden tulokkaan Heinin sukat, ja hän antoi vastalahjaksi todella herkullisen itse leipomansa leivän. Tytöt! Parsintataidon hankkiminen on teille loppuelämänne onnistuineimpia sijoituksia, sillä voi saada leivän pöytään olosuhteista riippumatta.

 Nam!

 Ainiin! Mikä lintu tämä mahtaa olla? Olin pari päivää sitten menossa Tyyli-iltaan Fidaan (siitä kirjoitan pian!), ja Ruttopuiston kohdalla kuului niin monipuolista linnunlaulua, että aloin epäillä kyseessä olevan jonkin äänitteen. Mutta tuon eksoottisen kellanvihertävän tirpan nokasta kaikki sävelet ryöppysivät.

Pitsihätä - ideoita kaivataan!

Monta vuotta sitten pääsin käymään Suomen viimeisessä pitsitehtaassa Mäntsälässä. Anneli ja Tommi Jyrän tehtaasta on kirjoitettu mm. Maalla-lehdessä.

Mäntsälässä asuva Peikonpojan Päivi soitti minulle: Jyrät aikovat lopettaa toiminnan (ymmärtääkseni Anneli Jyrä aikoo jäädä eläkkeelle). Jatkajaa tehtaalle ei ole löytynyt. Suuri vaara on, että koneet myydään romumetalliksi ja mitä upein tekniikka menee haaskuuseen.

Nyt tarvitaan ideoita! Mitä kannattaisi tehdä, että pitsintuotanto saadaan jatkumaan tai ainakin koneet johonkin talteen? Minulla ei ole takataskussa niin paljoa ylimääräistä, että pystyisin perustamaan tuosta vain oman tehtaan, muuten kyllä ostaisin vempeleet heti ja palkkaisin koneinsinöörin tms. niitä käyttämään...

Nyt mietin...

 

... että onpa kiva, kun tässä saksalaisen tavaratalon mainoslirpakkeesta reväistyssä sivussa on merkitty kaikkien vaatteiden materiaalit.  Näin pitäisi olla kaikkialla!

 

Mietin myös, että Costume-lehti vaikuttaa yleensä aika kulutusbulimiselta, mutta välillä siinä on ituja johonkin erinomaiseen suuntaan. Esim. sekin yksinkertainen seikka, että kiinnitetään lukijan huomio johonkin tekstiilitekniseen työtapaan, kuten yllä, kohottaa lehden arvoa silmissäni.
(Olenko muuten maininnut, että voitin Costumen arpajaisissa joskus puolivuotta sitten lahjakortin Samujille? Hankin sieltä kahdet mielettömän ihanat ja lämpimät pitkät nahkakäsineet, mustana ja vihreänä, joita olen käyttänyt pitkin talvea.)

Voi kunpa tuo tai joku muu muotilehti alkaisi toden teolla kirjoittaa vaatteista, eikä vain enemmän tai vähemmän virtuaalisista muoti-ilmiöistä. Virtuaalisella tarkoitan sitä, että kyse ei ole vaatteista fyysisinä kappaleina, vaan kuvista. Lehdessä on kaunis kuva, ja sitten tuo kuva silmissään kuluttaja menee kauppaan ja haalii tuota kuvaa muistuttavia vatekappaleita, ostaa ne, katsoo itseään kameran läpi ja laittaa kuvansa blogiin, jota joku toinen katsoo ja prosessia alkaa alusta - ja koko prosessissa vaate jostakin materiaalista jollain työtavalla toteutettuna tuotteena on aivan sivuseikka.

Minä haluaisin lukea todella paneutuen kirjoitettua tekstiä vaatteista. Olisin tuostakin mekosta mielellään saanut enemmän tietoa. Mikä sen materiaali on? Onko se vuoritettu? Onko se tuettu niin, että se pysyy pesujenkin jälkeen ryhdissään? Miten nauhat on ommeltu, automaattisella kirjontakoneella vai käsin? Jos saisi vielä jotain taustatietoa, kuten mistä materiaalit ovat peräisin, missä se on ommeltu, ja mistä kirjontatekniikka on keksitty, niin olisin aivan ekstaasissa.

Tässä minulle tarpeeksi vakavamielinen julkaisu. "Ne yksityiset ja kansantaloudelliset varat, jotka säästetään vaatteita oikein ja taitavasti pestäessä, ovat huomattavan suuret."

Outi Pyy neuvoi tekemään kirjasta mind mapin seinälle. Hyvä ajatus! Tässä se on ja kasvaa.

PS: Kaksi kivaa, mukavan kulutuskriittistä muotiblogia Suomesta
Aamukahvilla
No Signposts on the Sea

Hemmotteluhepene

Välipalaksi kulutuskriittisille pähkäilyilleni hieman… ostoksia! Tadaa!

Ostin matkaltani Firenzessä sijaitsevasta Milch Strasse -vintagekaupasta aivan mielettömän hurmaavan persikanvärisen silkkiyöpuvun. Se on kuulemma 40-luvulta, mutta varsin hyvässä kunnossa, lukuunottamatta kummaa vaaleanruskeaa tahraa ylhäällä oikealla. Hinta oli 20 e, mielestäni erittäin OK. 

Koko yöpuku on ommeltu käsin. Leikekirjonnat ovat käsinkirjottuja, samoin alareunat pykäkoristeet, kuten myös kappaleita yhdistävät saumat. Sivusaumat ovat pienenpienet käsinommellut pussisaumat, ja etukappaleen yläosia ja helmaa yhdistävät saumat on uskomattoman somasti ommeltu pykäreunaisiksi.  

On niin ylellinen kapistus, että tuntuu melkein paheelliselta! Kaikenlisäksi tämä istuu minulle varsin hyvin, ukkokullankin mielestä oli ihan kaupannurkalla odottelun arvoinen hankinta :D
Mallinukke-madamen päälle hepeneeni on kiinnitetty nuppineuloin, hän kun ei osaa suikerrella kapeaan pukuun sisään. Nyt vain odotan sellaisia säitä, että tämä päällä voisi nukkua. Makuuhuoneessamme on saakutin kylmä, ja tämän yöpuvun kanssa ei kertakaikkiaan pysty pitämään villasukkia.

Saksasta ostin perinteisen kölninvesituottajan 4711:n nuorekkaanpaa tyyliä tavoittelevan mandariini ja kardemumma -tuoksun. Yleensä olen laiska suihkimaan hajuvesiä, mutta tätä on tullut laitettua joka päivä, on niin miellyttävän piristävä tuoksu. Ei sillä, että minulta parfyymejä olisi puuttunut. Huoh. Edellistäkään hankkimaani putelia en ole saanut käytetyksi kuin tuskin yhden neljäsosan.

 

Pakko on tunnustaa, että kaikenmoiset ylellisyydet houkuttelevat minua kovasti. Raha ja omatunto vain ovat esteenä… toisen puute ja toisen yliannostus. Onneksi välillä osuu johonkin sellaiseen, joka on sekä kiistämättömän luksuksellista, edullista, eikä purista omaatuntoa mistään kohtaa!

Pidänkö vai poistanko?

Kirjoittelin tänään kirjaan mm. aiheesta kuinka tyhjentää vaatekaappia tuloksellisesti mutta harkiten (niin ettei joudu heti kohta uusille vaateostoksille). Minulle ainakin on (tai oli) vaikea päättää, kannattaako jotain vaatetta säilyttää vai ei. Tuntui, että riistän itseltäni pukeutumisen vaihtoehtoja, jos laitan kierrätyskeskukseen jonkun sanotaan nyt vaikka huivin, jota en ollut käyttänyt pariin vuoteen. Nyt olen päässyt ajattelussani sellaiseen pisteeseen, että mietin ensisijaisesti mitä vaatteita tarvitsen, ja paljonko jotain vaatetta voi käyttää, enkä turhanpäiten huolehdi maksimaalisen laajoista vaihtelunmahdollisuuksista. Yhdistelemällä vaatteita saa jo hurjasti vaihtelua: jos esim. omistaa viisi yläosaa, viisi alaosaa, viisi asustetta ja viidet kengät, saa aikaan yli 600 asukokonaisuutta.

Noin vuoden aikana olen raakannut vaatevarastostani reilusti yli puolet pois (siis Kierrätyskeskukseen), mutta kesävaatteissa on vielä vähentämisen varaa. Suuri osa poislaitettavista oli vuosien aikana muuttunut vääräntyyliseksi tai siis oma tyylini oli muuttunut erilaiseksi - eipä siinä muuten mitään, ihan normaalia kehitystä, mutta KUNPA EN OLISI AIKOINAAN HANKKINUT NIIN PALJON VAATTEITA! Tähtään siihen, että kun joskus 10 vuoden päästä tyylini arvatenkin on taas muuttunut erilaiseksi, olen ehtinyt kuluttaa puhki suurimman osan 2010-luvun vaatteistani.

Tässä vuokaavioksi muokattuna nykyinen miettimisprosessini. Oletus on, että tähän pisteeseen pääsevät vain vaatteet, jotka joko ovat ehjiä ja istuvia tai sellaiseksi korjattavia.

Onko sinulle helppoa päättää, mitä säilyttää ja mistä hankkiutua eroon?

Shoppailulomake

Ostatko liikaa vaatteita? Tuntuvatko ne aina kaupassa hyvältä idealta? Mietitkö, miten saada impulssiostokset hallintaan?

Kokeile Rinnan vaateostolomaketta! Ilmainen, helppo tapa ratkaista, onko ostos tarpeen vaiko ei. Täytä vain lomake. Jos et voi vakavalla naamalla lukea sitä ääneen, tiedät, että ostos kannattaa jättää sikseen.

Pian saatavilla myös PDF:nä!

Taidankin tehdä vallankumouksen

 

Tapasin Trashion-kirjan tekijän Outi Pyyn (saman kustantamon tekijöitä kun ollaan jne). Hän pyysi mukaan myös kirjansa taittaneen Hanna Linkolan (pukuhuone.fi). Nyt oli taas niin mielettömän innostavat keskustelut, että meinaa pää räjähtää. Tuli sellainen energia- ja kunnianhimoboosti että level up, vähimmäistavoite on vallankumous!

Olen luonteeltani melko kaino ja sisäänpäinkääntynyt, mutta Outi Pyy sai tajuamaan että nyt pitää löytää itsestään jotain muitakin ominaisuuksia - asia on äärimmäisen tärkeä.

Muotihuomiona voisin sanoa, että mustavalkoiset peruskuviot ovat pop - Pyyllä leveitä raitoja, Linkolalla kapeita raitoja ja pölähtäneellä kirjoittajalla pieniä pilkkuja. Muotikuvan arvoinen sommitelma!

 

Onneksi "revolution begins at home"! Kahvikuppi, kirja ja läppäri, yöpuvussa keskellä päivää, näin alkaa massiivinen systeemimuutos kollektiivisessa tajunnassa.