Ansaitusti paljon huomiota ja pahennusta aiheuttaneesta NYTin Himoshoppaaja-artikkelista päähäni pälkähtäneitä ajatuksia (+ muutamasta velkaantumisesta kertovasta lehtijutusta, ja tästä blogista josta kiitos vinkistä Honkasalon Lauralle):
1) 500 euroa viikossa ylimääräisiin osteluihin?!?!? Ehkä minun pitäisi vielä miettiä, olisiko järkevässä palkkatyössä sittenkin mukavampaa kuin epäsäännöllisesti pieniä summia ansaitsevana kulttuurityöläisenä.
Pieni laskutoimitus. Jutun tytöllä on 800 e kuukaudessa "löysää" rahaa. Tekee vuodessa 9600 euroa. Jos nyt uisin itse vastaavassa rahamäärässä niin jakaisin summan näin: Siitä voisi laittaa satasen viikossa pikku hemmotteluihin ja välttämättömin vaateostoksiin, jolloin koko vuoden hemmottelu- ja vaatebudjetti olisi yhteensä 5200 e. Jos siitä puolet laittaisi vaatteisiin - 2600 e - vuoden vaatebudjetti olisi yli tuplasti isompi kuin minun nyt. Kaikki tarvitsemansa vaatteet olisi varaa hankkia mitä parhaimman laatuisina, esim. ompeluttaa mittojen mukaan huippulaatuisista kankaista. Jos kahtena perättäisenä vuonna pistäisi säästöön puolet vaatebudjetista, voisi teettää vaikkapa maailman kauneimmat saappaat Shoebakeryn Otsolla (tämänhetken tavoittamaton vaatehaaveeni). Tai jos mielikuvitus ei riittäisi teettämiseen, joka tapauksessa voisi hankkia mitä hyvänsä merkkivaatteita ja -asusteita. Ei luonnollisestikaan mitä hyvänsä määriä mitä hyvänsä merkkivaatteita, mutta sellaisen määrän kuin nyt vuodessa uutta tarvitsee, ylöspäin pyöristäen ja ilman mitään pihistelyä.
Viisikymppiä viikossa jäisi yleiseen hemmotteluun, kuten leffalippuihin, kahviloihin, keikkoihin ym.
Loput voisi laittaa säästöön, jolloin ilman mitään vaivannäköä tai vähintäkään asketismia saisi kokoon 4400 euroa - joka onkin suurinpiirtein kahden kuukauden lomareissun hinta missä vain kohteessa, ruokineen asumisineen matkalippuineen kaikkineen.
Eli voisi nauttia elämästä kaikin tavoin, pukeutua mitä ihanimpiin laatuvaatteisiin, ja viettää 2 kk aina jokaista työssä vietettyä vuotta kohden reissussa palkintona siitä, että ei täytä kotiaan mitättömän laatuisilla vaaterievuilla, jotka ovat jo valmiiksi lähes jätettä. Hmm, jaa-a, täytyy sanoa että jutun tyttö ei voisi mielestäni juuri tuntua hullummalta, vaikka hän polttaisi rahansa kokossa. Ja hänen tapansa käyttää rahaa tuskin on mitenkään ainutlaatuinen. Elämme omituisia aikoja.
2) Jos aikoo törsätä hulluna rahaa vaatteisiin, kannattaisi ostaa merkkivaatteita. Kun / jos joskus rahat loppuvat tai huomaa olevansa kaulaansa myöten veloissa, löytää aina jonkun toisen ääliön, joka ostaa huomattavalla summalla logolaukkusi tai merkkikenkäsi. Jos on raahannut kotiinsa tusinariepuja ketjukaupoista, niistä eroon päästäkseen joutuu lähinnä maksamaan.
…ja mitä helkkaria ihminen tekee sellaisella määrällä vaatteita, että niitä ei ikinä ehdi pitää kaikkia yllään? Käytettävissä oleva rahamäärä vaihtelee, mutta aikamäärä on kaikille sama: 365 päivää vuodessa, joista kussakin on 24 tuntia. Ajasta vähintään neljännes menee yöpuvussa. Pari-kolmesataa vaatetta kattaa kaikki mahdolliset vaatetarpeet ja suo huomattavaa vaihtelunvaraa (ei sillä, että niin paljon tarvitsisi omistaa, mutta ihan enimmillään siis). Enempää tuskin ehtii käyttää, sillä lisäaikaahan tunnetusti ei voi ostaa. Jos haalii vaatteita, joita ei aiokaan pitää, eikö aivan hyvin riittäisi että ostaa jotain Habbohotel- tai Poupeegirl-virtuaalivaatteita?
Jutun tyttö käytti kaksi mekkoa ompelijalla, joka on sentään aika fiksua toimintaa. Mutta osoittaa, että hän käyttää tiettyjä vaatteita useammin kuin kerran, joten suuri osta kaapin sisällöstä makaa jouten sitäkin pidempään.
3) En vastusta edullisia ketjuliikkeitä sinänsä. Ihmisille, jotka kaipaavat jotain päällepantavaa, koska alastikaan ei voi olla ja vaatteet eivät kiinnosta niin paljoa että niihin ei tekisi mieli laittaa tuloista kuin korkeintaan pari prosenttia, ketjuliikkeet ovat juuri passeli paikka. Sieltä saa edullisesti jotain vartalonverhoa, jotta voi liikkua ihmisten ilmoilla herättämättä kiusallista huomiota. Mutta minun on kertakaikkisen mahdotonta ymmärtää ihmistä, joka olevinaan rakastaa vaatteita, niinkin että laittaa niihin tuhansia euroja vuodessa, mutta ei ole niistä sen vertaa kiinnostunut että kyseisten liikkeiden mitäänsanomaton laatu ei vaivaa. Jos pätäkkää kerran piisaa, miksi, miksi, miksi vaatteista ja muodista kiinnostunut ihminen ei hanki jotain oikeasti hyviä vaatteita? Tai siis mistä asiasta vaatteissa on kiinnostunut, jos ei niistä vaatteista?
Minä vaan ihmettelen. Pää meinaa haljeta, kun ajattelen tätä asiaa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Niinpä. En saanut jutulta rauhaa koko viikonloppuna, vaikka ohjelmassa oli harvinaista laatuaikaa ystävän kanssa. Äsken piti avautua omassa blogissa aiheesta.
VastaaPoistaHyvä kirjoitus sinulla! Tosi monet tuttava- ja FB-piirin ihmisistä on kirjoittaneet jutun inspiroimina (kauhistuttamina) hirveän mielenkiintoisia ja älykkäitä pohdintoja.
PoistaMinä en päässyt omassa kirjoituksessa tuohon pohdintaan saakka, mutta yritän vastata tuohon viimeiseen kysymykseen: Luulen että vaatteissa kiinnostaa enemmän se mielikuva minkä ne luovat, kuin vaate itsessään. Tuo tyttö ei ollut vaatefriikki siinä mielessä, että hän olisi innostunut yksittäisten vaatteiden valmistuksesta, historiasta, materiaaleista, leikkauksesta tai muusta vastaavasta. Häntä kiehtoi se, keneksi voi itsensä kuvitella, kun pukeen jonkun vaatteen ylleen. Se, miten se vaate on tähän maailmaan putkahtanut on täysin sivuseikka sen rinnalla, miltä se saa olon tuntumaan. Mitäs tästä sanot?
VastaaPoistaLaatukysymys kuitautuu sillä, että jos vaatetta ei todella ole tarkoituskaan pitää kuin muutama kerta, on yhdentekevää millaista laatua se on. Vaatteen ei tarvitse kestää mitään. Ja vaikka se menisi rikki, ei väliä koska valinnanvaraa on ja kaupasta saa uusia.
Raha-asiasta sanoisin, että kyseessä oli nuori ihminen, joka ei ole vielä joutunut pohtimaan, millä elää vanhana, millaisen varallisuuden haluaisi jossain elämänvaiheessa saavuttaa tai miten rahoitetaan esim. lasten elämä. Suurin osa hullunlailla vaatteita ostavista muotibloggaajista on tosi nuoria. En itse asiassa tiedä yhtäkään yli 30-v muotibloggaajaa, etenkään perheellistä, jolla olisi aikaa, rahaa tai halua shoppailla samalla intensiteetillä. Olisiko tässä ikäpolvikysymys?
Kai mun pitäisi itse muistella, millä älyttömillä syillä ostin ennen vaatteita. Kaikenlaisia mielikuvia ja visioita oli, jotka ei sitten toteutuneetkaan - mutta sentään pidin niitä sitten virheostoksina, enkä ylpeillen ripustanut kaappiin.
PoistaMutta en osaa enää samaistua noihin ajatuksiin. Että leikkii pukeutumisleikkejä, ja sitä varten haalii satoja paitoja... näin asia varmaankin on, eipä tuohon käytökseen oikein muutakaan selitystä liene. harmi vain, että vaikka kuinka kuvittelisi, nämä leikkivaatteet aiheuttavat todelliseen maailmaan todellisia vaikutuksia.
Vaate on fyysinen kappale, jolla on tietyt ominaisuudet, eikä mikään leikkihepene, ja kuvitteluleikit voii leikkiä virtuaalisilla vaatteilla jos haluaa (tämä viesti on kirjani ytimenä, toivoisin että se välittyy mahdollisimman monelle). Ja ostaminen ei ole luovaa toimintaa, vaan olemassa olevasta vaatevarastosta mielenkiintoisen asukokonaisuuden loihtiminen on.
En voi käsittää kuinka kukaan edes löytää kaupoista noin paljon mieleisiään vaatteita. :D
VastaaPoistaItse olen juurikin sellainen vaatefriikki, jonka Jenni tuossa ylempänä kuvaili. Eli olen nimenomaan kiinnostunut vaatteiden leikkauksista, materiaaleista, valmistuksesta jne. enkä mistään mielikuvista.
Opiskelen vaatetusalaa ja olen huomannut, että mitä pidemmälle opinnoissani etenen, niin sitä pihimmäksi tulen vaateostoksissani. Kiertelen kyllä usein vaatekauppoja, mutta hyvin harvoin ostan mitään. Jos löydän jotain kivan näköistä, niin hetken sitä katseltuani tajuan aina lopulta, että itse tekemällä voisin saada vastaavan vaatekappaleen, mutta paremman (laadukkaamman, paremmin istuvan, omaperäisemmän, kellään muulla ei olisi samanlaista). Vaivaahan siinä joutuu näkemään, mutta kun lopputulosta ajattelee, niin on se paljon kannattavampaa, kuin ostaa epätäydellinen rätti.
Oman vaatekaappini antimista ainakin itsetekemäni vaatteet ovat ne kaikkein rakkaimmat. Hahhah kuulostanpa itserakkaalta. :D
Olen lukenut blogiasi jo pitkään, enkä ole hirveästi aiemmin kommentoinut, mutta kiitos hirmuisesti tästä blogista! Olen saanut täältä NIIN paljon hyvää ja mielenkiintoista tietoa. :> ja odotan innolla, että kirjasi ilmestyy.
Kiitos kehuista! Ja ihana löytää uusia tyyppejä, joille vaatteet ovat rakkaita ja tärkeitä nimenomaan vaatteina, eikä jokseenkin yhdentekevinä shoppailukohteina.
Poista"Oman vaatekaappini antimista ainakin itsetekemäni vaatteet ovat ne kaikkein rakkaimmat. Hahhah kuulostanpa itserakkaalta. :D"
Ei suinkaan, niihinhän on juuri laittanut eniten itsestään, joka pisto on oman harkinnan tulos (eikä ventovieraan suunnittelijan keksimä).
Sellainen psykologinen käsite kuin hedoninen adaptaatio, nautintoon sopeutuminen/mukautuminen voisi selittää Nyt-liitteen artikkelin tytön käyttäytymistä.
VastaaPoistaHedoninen sopeutuminen tarkoittaa, että ihminen tottuu positiivisiin asioihin, kuten kaikki kokemuksesta tietää. Ajatellaan vaikka uutta ihanaa asuntoa, kuinka siellä alussa voi suorastaan hihkua riemusta. Euforinen tunne katoaa kuitenkin yllättävän nopeasti, vaikka asuntoon olisi muuten ihan tyytyväinen. Ihminen palaa ikään kuin perusonnellisuustasolleen.
Moni muistelee, kuinka ihana olikaan se uuden asunnon tunne. Jotta sen kokisi uudelleen, pitäisi vaihtaa asuntoa, mikä on käytännössä aika vaivalloista. Halpisvaatteiden kohdalla se on helppoa.
Hedonisen soputumisen vastalääkkeeksi tutkijat suosittelevat vaihtelua ja arvostamista. Minusta ne on juuri sitä mitä tässä blogissa edistetään vaatteiden suhteen. Korjaa, muokkaa vaatteitasi, ja saat siitä vaihtelua. Arvosta vaatteitasi.
Halpisvaatteet mahdollistaa sellaisen ikävän ketjun, että ostamisesta saatu euforinen tunne vähenee ajan myötä ja tunne voi kääntyä jopa tyytymättömyydeksi, ja sitä taas lääkitään ostamalla. Jos olisin diktaattori, vaatisin tämmöisiä varoituksia muiden kuin ruokakauppojen kuitteihin:
Jos olet ostelet huomattavan paljon, olet vaarassa addiktoitua ostamiseen, ja tunnet vähemmän onnea joka kerta kun ostat. Vähentämällä kulutusta, elämällä yksinkertaisemmin ja keskittymällä enemmän kokemuksiin tulet onnellisemmaksi.
Lue lisää:
http://www.forbes.com/sites/heidigranthalvorson/2012/08/14/how-to-keep-happiness-from-fading/
Varsin järkeenkäypä selitys kaikin puolin. Halpisvaatteet eivät aiheuta arvostusta vaatteita kohtaan koska ovat niin halpoja ja huonolaatuisia. Ei siis synny omantunnontuskaa niiden pois heittämisestä koska ne olivat niin halpoja ja huonolaatuisia alunperinkin. Se yhdistettynä sitten tuohon kuvailemaasi hedoniseen sopeutumiseen... ja addiktio onkin sitten valmis.
PoistaSamasta ilmiöstä tai ainakin oheisilmiöstä luin myös kirjasta nimelta You are what you wear (viihtellinen, mutta joitakin mielenkiintoisia havaintoja ja ideoita tarjoava psykologin kirjoittama pukeutumis- ja vaatteidenhankintaopas). Ostaessa aivoissa vapautuu dopamiineja, ja tähän dopamiinihyökyyn voi jäädä koukkuun, jolloin ostoaddiktio onkin valmis.
PoistaHalpisvaatteet jo itsessään houkuttlevat täysin holtittomaan ostoskäyttäytymiseen, koska niiden hinta on kuin kertakäyttöisen ja jatkuvasti uusittavan tarvikkeen (esim. ruuan, jota on pakko ostaa jatkuvasti lisää) vastakohtana kestokulutushyödykkeelle. Jota vaatteet kuitenkin ovat, ainakin toivottavasti. Tai ongelma onkin siinä, että hinnan puolesta kertakäyttöiset (ja osittain myös laadun kannalta) vaatteet on kuitenkin valmistettu monelta kantilta katsoen kuin kestokulutushyödykkeet. Siis paljon sekä luonnon- että inhimillistä panostusta vaativalla tavalla. Mikä valtava homma on kasvattaa puuvillaa, tai pumpata öljyä ja muodostaa siitä tekokuituja, ja sitten kehrätä ne, ja värjätä, ja kutoa kangas, ja leikata, ommella ja viimeistellä vaate - hirveästi menee luonnonvaroja & työpanosta, ihan epäsuhdassa siihen miten sitten jotain halpisketjuvaatetta käytetään.