Hommasin taas uuden vaatteen. Tämä ei todellakaan kuulunut suureen suunnitelmaani. Mutta paljon rahaa oli vaarassa mennä haaskuuseen... voitin nimittäin erään muotilehden arpajaisissa tasan vuosi sitten 300 e lahjakortin Samujille. Ostin lähes samantien kahdet ihanat, kashmirvuoratut pitkät käsineet, ja sen jälkeen unohdin lahjakortin. Pari päivää sitten muistin sen - onneksi! Lahjakortti nimittäin vanheni tänään. Syöksyin siis Samujille, ja hankin kuvan angorapipon. Se oli juuri jäljellä olevan summan hintainen, ja sopii nutturaiseen päähäni (ainainen talvipäähineongelma! Ihmettelen, mitä naiset pitivät päänsä suojana silloin, kun nuttura oli ainoa aikuisen naisen sovelias kampaus. Huivia vissiin, koska juuri mikään korvia lämmittävä hattu ei mahdu nutturan yli).
Vaatebudjettiin nähden tämä on fuskausta. Tokion-bleiseri venyttää sen jo äärimmilleen, ja jo varaamieni tuotteiden lisäksi tarkoitus ei ollut hankkia mitään (ennen matkaa siis - parasta olla tekemättä lupauksia matkan osteluiden suhteen!). Mutta kun nyt universumi katsoi hyväksi lahjoittaa minulle tämän todella lämpöisen päähineen, niin otan sen mielihyvin vastaan. Olen myös ahkerasti parsinut puhkikuluneita sukkahousuja, tasapainottaakseni vaatetalouttani. Jos parsii 20 euron sukkahousuja, niin että niiden käyttäikä kaksinkertaistuu, on ansainnut 20 e, eikö niin?
Kaikkia reikiä ei ole pakko parsia. Reikäinen, hapertunut pitsi on ihanaa. Jos olisin puolet nuorempi, liihottelisin runotyttönä antiikkisista purkautuvista pitsinrepaleista kootussa mekossa, kukkia hiuksissa. Nyt tyydyn lempipitsimekkooni, ja sen muutamiin kulumisreikiin. Osan olen paikannutkin, hihojen lyhennyksestä yli jääneillä palasilla. Mekossa oli alunperin trumpettihihat ja lyhyt helma, mutta lyhensin hihat ja pidensin niillä helman itselleni mieluiseen mittaan.
Viikonlopun kahviloinnin asu: pitsikaulus, Samujilta viime vuonna ostamani silkki-pellava-neule ja villatakin neulojaksi lupautunut Kaino.
Pikku Onnetar ja taide:
Nuo sun reikäiset pitsit sai mut muistamaan, että mullahan on tosipitkät pitsiverhot odottamassa korjaamista... Mutta kun ei jotenkin innosta sellaisen tyllimäisen ohuen ohuen verkkopitsin kauniisti parsiminen just nyt yhtään. Vaikka tietysti haluaisin ne verhot saada ikkunaan justnytheti :D
VastaaPoistaLisäksi pelottaa, että niihin pohjakankaan lankoja paksummalla (puuvillaisella?) langalla konekirjotut kuviot on liian painavia, että se hapertunut pohjakangas enää hirveän hyvin kestäis ripustamista... Argh. Jos ne vielä joskus päätyy oikeasti ikkunaan, niin en varmaan uskalla edes hengittää sinne päin!
Riippuu sisutuksesta, mutta reikäisetkin pitsiverhot voi olla aivan hurmaavat. Toinen mikä tulee mieleen, on että osta hienoa puuvillatylliä (esijm. http://www.whaleys-bradford.ltd.uk/bobbinet-cotton-ak9-white) ja harsi verhot kokonaan tyllille. Helpottaa pohjalankojen taakkaa mutta ei hävitä pitsimäisyyttä!
Poistaps. olisin todella kiinnostunut näkemään pitsiverhosi!
Voisin kyllä yrittää kuvata ne ja laittaa vaikka s-postilla kuvia, itseänikin nimittäin kiinnostaa, mitä kaikkea niistä voisikaan saada tietää. Verhot on ostettu kirpparilta viime syksynä, myyjänä n. kuusikymppinen rouva, joka kertoi saaneensa verhot aikoinaan anopiltaan, joka oli ne joskus milloin lie ostanut omaan huusholliinsa. Omaan semiharjaantumattomaan silmääni pohjakangasnäyttää ja tuntuu vähän keinokuidulta, kun taas kirjontalanka on aika selkeästi puuvillaa tai jotakin sekoitetta, josta suurin osa on puuvillaa. Aivan ihanat ovat, mutta hirveän pelottavaa niitä oli koneessa pestä ja ripustaa kuivumaan! Onneksi kestivät, ja kesäaurinko vähän jopa taisi valkaistakin.
PoistaVoi jee, onko tuo ruskea minun lahjoittama villatakki :) Se on jostain mummulan perukoilta aikoinaan pelastettu.
VastaaPoistaOn! Sama villatakki! Sain sen joskus sinulta, kun tulin luonasi käymään talvella ilman takkia :D
Poista