Tavarahehkutus, TTIP

Vähän nolottaa toissaedellisen kirjoituksen tavarahehkutus. Vaikka kiistämättä ihania tavaroita ovatkin. Kun muutoin en aseta itseäni useinkaan tilanteisiin joissa joutuisin tekemisiin sellaisten tavaroiden kanssa joista todella pitäisin, niin kunhan joudui tilanteeseen jossa se on väistämätöntä (= lehtijutun tekeminen ihanista tavaroista) huomaan tempautuvani vallan eläimellisellä innolla ahnastelemiseen. Houkuttelevia, kiihdyttäviä tavaroita, aah! Sinänsä siis en väitäkään olevani minimalisti, joka riistää tavaroilta kaiken muun kuin aivan absoluuttisen funktiolähtöisen syyn olla olemassa, ja en pidä minään häpeänä nauttia hyvin tehdyistä, kauniista esineistä. Päinvastoin. Mutta toisaalta kammoksun sellaista elämisen tapaa, jossa ostaminen ja kuluttaminen on ainoa rajapinta maailmaan, ja sellaiseen on niin helppo luiskahtaa, kun sitä tukee koko yhteiskuntarakenne. Tiedättehän... Haluan nauttia: ostan. Haluan kokea: ostan. Haluan parantaa maailmaa: ostan.

Koitan viilentää päätäni lukemalla Euroopan ja Yhdysvaltojen välisestä TTIP-sopimuksesta. Luin jo aiemmin NovajaGazeta/LeMonden jutut aiheesta, jotka voi tiivistää lauseeseen "Ilmestyskirjan peto nousee juristieliitin lietsomana ja ahmaisee kitaansa kaiken mikä meille on tärkeää". No, voi olla että kyseinen sopimus on juuri niin kauhea ja demokratialle ja luonnolle tuhoisa, mutta kaipasin silti tasapainottavan näkökulman. Elinkeinoelämän keskusliitto vastasi ystävällisesti tiedusteluuni lähettämällä aiheesta kolme muistiota. Niiden mukaan TTIPssä ei ole mitään, ei kertakaikkiaan mitään huolenaihetta, ei pienen pikkuruisintakaan aihetta minkäänlaiseen huoleen. Sensijaan sopimuksen solmiminen johtaa koko maailman vaurastumiseen ja luontokin kiittää kun TTIP:n ansiosta keksitään uusia innovaatioita. Vain turhaa sääntelyä puretaan (mutta mitä se sitten tarkkaan ottaen on?). Jos haluaa tiiviin mutta ei liian hysteerisen katsauksen huolenaiheisiin, kannattaa lukaista tämä julkilausuma.

En voi kehua ymmärtäväni koko laajaa ja monimutkaista sopimusasiaa (eritoten kun osaa asiaan liittyvistä tiedoista ei ole julkisena lainkaan), mutta huolimatta EK:n toiveikkaista muistioista vaikuttaa huolestuttavalta. Erityisesti ihmetyttää ISDS-järjestelmä, joka on eräänlainen kansainvälinen yritysoikeuslaitos, tarkoitettu siihen että yritykset voivat haastaa valtiot oikeuteen jos heidän investointejaan kohdellaan epäreilusti. Jälleen yksi aihe, jota murehtia keskellä yötä...

Kotimaiset perusvaatevalmistajat - linkkivinkki

Pörstin Laura on koonnut listan kotimaisista firmoista, jotka tekevät perusvaatteita. Hyvä vinkkilista!

Usein kotimaisuuden suosimisen esteenä on se, että kun sukkaa tai kalsonkia tarvitsisi, ei ole aikaa tai intoa lähteä perusteellisesti selvittelemään mistä sellaisen saisi kotimaisena. Paljon täällä kyllä tehdään (päinvastoin kuin voisi luulla) edelleen, vaatettakin piposta kenkään ja siltä väliltä, kun vaan keksii mistä niitä hankitaan. Listan firmojen tuotteita saa kätevästi netistä, kun taas esim. hienon Kutomo Holopaisen tuotteita ei, tai monen muun pienen suomalaisen valmistajan. Nettikaupan pyörittäminen on toki työlästä, mutta arvelisin sen silti kannattavan. En minä ainakaan rupea toimittamaan itseäni Tuusulaan katselemaan josko sieltä ehkä löytyisi minulle tarpeellinen vaate taikka ei - nettikaupasta tai selvästi kuvatusta galleriasta ainakin saisi aavistuksen valikoimasta ja hintatasosta kun nyt sitä joutuu vain arvailemaan.

Lauran listaan voi ehdottaa lisäyksiä, toivottavasti siitä kehittyy kattava lista kotimaisista tekijöistä! Jaottelu vaatetyypin mukaan on toimiva.

Suuri shoppailukierros

 

 Kiertelin keskutan kaupoissa ja kaikenlaista ihanaa tarttui mukaan, tässä levähdän Fleuristessa ostoskasseineni.

Noo, melkein tosi - kävin siis hakemassa Huilin joulukuvauksiin kaikenlaista ihanaa kotimaista ja / tai ekotavaraa, mm. Minna Hepburnin pitsihurmauksia, Kasperin upean kotimaisen pyöräilylaukun ja Costolta PureWaste-kierrätysvaatteita. Kaiken muun hyvän lisäksi toimin stailistina/kuvausjärjestäjänä, painotuksena ekomuoti. Ekostailisti myös hakee ja palauttaa kuvauslainat pyöräillen, ainakin Helsingin alueella, nyt on jalat aika väsyneet...

 

Fleuristessa oli lueskeltavana todella viehättävän näköinen leivontakirja Baking Instinct. Kuvassa myös kirjan päällä kierroksen todellinen ostossaalis: vintagesilkkikukkia ja -hattuneula Antiikki Trianon-nimisestä antiikkitavaran putiikista (jota suosittelen mm. korujen ostopaikkana! ja omistajarouva on aivan ihana!).

Kalliiksi tämän jutun stailaajana toimiminen tosin käy, sillä nyt olen aivan intona monista näkemistäni mahtavista tavaroista. Esim. seuraava lompakko voisi olla Galateian kasviparkittua kalannahkaa, valtavan kaunis pinta näissä.

Ja pitää hieman säästää rahaa, että voin sitten hankkia tämän kengänhuoltoseteistä kauneimman, joka löytyy pinkomosta vähän vajaa kahden ja puolensadan euron hintaan. Rukin ja rautapadan untuvaisen pehmeät koiranvillahuivit jäivät myös vaivaamaan. Miehelle tahtoisin ostaa Kasperin pyöräily-ystävällisen olkalaukun. Ostoslista onkin tämän jutun ansiosta täynnä pitkälle ensi vuosikymmenelle!

Tam-Silkin silkkivillaisen aluspaidan jo hankin itselleni (tulisipa kylmempi!) ja kuvauksista sain vielä pitkikset (saa tulla ihan kunnolla pakkasta).

Itse kuvauksissa oli niin kiire, etten tullut ottaneeksi kuin yhden kuvan. Se on tässä.

Tavara ei ole likaa... vai onko?

Niin, tietenkään tavara ei ole likaa. Tottakai tavaraa pitäisi arvostaa. Mutta kun elämme tässä maailmassa, jossa tuotanto on niin tehokasta, että se syöksee tavaroita markkinoille paljon enemmän kuin niitä mitenkään ajatellen tarvitaan, niin sitten niitä kertyy ylenpalttisesti elinympäristöömme. Vaatii aivan epätavallista asennoitumista ja tarkoituksellista silmien sulkemista, että voi säilyttää ja ylläpitää arvostavaa asennetta tavaraa kohtaan tässä tilanteessa.

Tavarasaturaation lopputilanne tulee olemaan se, että juuri mistään tavarasta ei vaivauduta maksamaan, koska kaikkea saa aina ilmaiseksikin jostain. Tavara on lähtökohtaisesti jätettä ja riesa, paitsi aivan pieni prosentti tavaroista liittyy todelliseen käyttöön ja ne saavat oikeuden asua taloudessa. Muu pyritään heti antamaan pois, suureen yhteiseen kierrätystavarapooliin, josta voi sitten käydä noutamassa kun jotain tarvitsee. Tavara menettää statusarvonsa ja on lopulta vain sen arvoinen kuin mihin sitä todella voi käyttää. Tämä on lopputilanne, jota kohti ollaan matkalla. Onko se sitten hyvä vai ei jää nähtäväksi.




Se, mistä kolumnisti kirjoittaa on puolittainen, välitilan asenne: ostaja-kierrättäjä ei arvosta itse tavaraa, mutta olettaa että muut arvostavat hänen hylkäämiään rojuja. Hän vie maireasti hymyillen nyppääntyneet halpavaatteensa hyväntekeväisyyslootaan, koska arvelee että joku köyhä jossakin varmaan kovastikin ilahtuu niistä vaatteista, joita hän itse ei missään tapauksessa vaivautuisi hoitamaan sellaiseen kuntoon, että kehtaisi niitä itse laittaa päällensä. Tästä mielestään hyvästä teosta ilahtuneena hän palkitsee itsensä ostamalla halpakaupasta jotain uutta.


Koko tilanne kulminoituu siihen, kuka sanoo kierrätyskeskuksen vastaanottohuoneessa kiitos: lahjoittaja vai vastaanottaja. Minä koen, että juuri lahjoittajan pitää kiittää, sillä kierrätyskeskus ratkaisee tavaran paikoitusongelman ystävällsiesti ottamalla sen huomaansa. En minä tee siinä hyvää tekoa kun vien kassin Pikku onnettaren liian pieneksi käyneitä sukkahousuja ja jotain kertaalleen luettuja pokkareita kierrätyskeskukseen, vaan kierrätyskeskus palvelee minua vastaanottamalla ne. Ja samasta syystä on niin vaikea maksaa kirppiksellä vitosta enempää juuri mistään muusta kuin hyväkuntoisista vintagevaatteista tai lapsen talvihaalareista, sillä ne ovat ainoat asiat (tai ainakin vaatteet) joilla on itseisarvo. Muuten kirppiksellä tietää, että myyjä haluaa vaan liiastaan eroon ja oikeastaan hänen ptäisi maksaa siitä että joku vie hänen romppeensa mennessään.

Ilmainen kirjalöytö

Kaikesta hyvästä ei tarvitse maksaa itseään kipeäksi: Aalto-yliopiston julkaisema Kirsi Niinimäen toimittama kirja Sustainable Fashion New Approaches on ladattavissa ihka ilmaiseksi.  Jos vastuullinen muoti kiinnostaa, tässäpä monta näkökulmaa siihen.

Tiistaina oli vaatealan kaikenpuolisesta parantamisesta kiinnostuneiden tyyppien aamiaistapaaminen. Keskustelun aiheena oli mm. kuinka tehdä vaatteiden pitkäaikaisesta käyttämisestä yhtä houkuttelevaa kuin jatkuvasta shoppaamisesta - ja millä rahalla. Pikamuodilla on valtava raha ja markkinointikoneisto, kun taasen järkevämpiä asioita tekevät ovat kyllä innostuneita mutta yleensä vähissä varoissa.

Hesarin Tavara ei ole likaa -kolumni herätti paljon ajatuksia, koitan saada ne pian kirjoitettua.

Pientä sievää sekalaista

Ruskeat kengät löysivät paikkansa harmaiden sukkahousujen kaverina. Mietin taannoin, minkä ihmeen kanssa niitä käyttäisin, kun tummanruskeat sukkikset + ruskeat kengät ovat jo liian ruskea kombo ja mustat sukkikset + ruskeat kengät näyttivät epätasapainoisilta. Oikeaan ratkaisuun opasti madame Dariaux'n klassinen tyyliopas Elegance - timanttia tekstiä viidenkymmenen vuoden takaa.

 Sain serkultani pinon vanhoja romaaneja. Katsokaa mitkä ihanat haalistuneet sateenkaaren värit! Jotain kirjoja pitää kai poista hyllystä näiden tieltä, koska hylly ei kasva.

Vanhat (mielellään 1900-1930) romanssit ovat nyt suosiossani. Kuherruskuukausi lentokoneessa (Berta Ruck) oli hyvin mielenkiintoinen. Pasilan kirjavarastossa on mitä ihmeellisimpiä kirjoja vain 50 sentin varausmaksulla, ja kirjasto vieläpä ottaa ne lukemisen jälkeen takaisin ja säilyttää puolestasi!

 Osa parsinlankakokoelmaani. Päärmään neuloksesta saksittua huivia, kuvassa taustalla, jotta en tulevalla matkallani näyttäisi aivan rispaantuneelta.

Järjestelen kuvauksia Huili-lehdelle ja saan kokea iloa tilailla kaikenlaisia hauskoja tavaroita. Tosin suurin osa pitää tietty kuvausten jälkeen palauttaa. Ihan hyvä sekin. Mutta toinen kuvassa näkyvä Villa Yllen pussi sisältää hienon asusteen, joka arvotaan sitten kuvausten jälkeen ensi viikolla Huilin lukijoille! Pidän teidätkin ajan tasalla.

Vastuullisia vaatteita? -julkaisu suomalaisten vaatemerkkien tuotantotavoista

"Pointti ei ole se, etteikö riskimaissa saisi tuottaa vaatteita. Pointti on se, että voidaan tuottaa riskimaissa, muta se pitää tehdä vastuullisesti". -Anna Härri, Eetti ry

 Kiitettävästi mediahuomiota saanut Eetti-yhdistyksen julkaisu Vastuullisia vaatteita? - Ihmisoikeudet suomalaisten vaateyritysten tuotantoketjussa julkistettiin pari päivää sitten aamiaistapahtumassa Kymppikirjastossa. Anna Härri avasi julkaisun sisältöä ja pohjusti aihetta. Tutkimus avaa kuluttajalle yritysten itse antamia vastauksia, siis kääntää suomeksi mitä vastuakset oikeasti tarkoittavat. Positiivinen juttu on, että kaikki vaatefirmat, joiden käytäntöjä tutkimuksessa selvitetltiin, vastasivat kysymyksiin (jotkut tosin turhan suppeasti, mutta kuitenkin jotain). Eli simpukkapuolustusta ei harrastettu.

Mikään tutkituista firmoista ei ole sitoutunut living wage tasoiseen palkkaan, mikä on selkeä puutteellisuus. Nanso ja Stockmann saivat eniten plussia.

Julkaisusta ilmenee vaikka mitä mielenkiintoisia numeroita, kuten se että Suomeen tuodaan vuosittain n.51 miljoonaa kg vaatteita. Iso läjä. Tapahtumassa mainittiin myös, että vain 5% riskimaiden vaatetehtaista maksaa korkeampaa palkkaa kuin minimipalkka - loput 95% maksaa juuri säädetyn minimipalkan tai sen alle.

Vastuullista tuotantoa tutkiva Kaisa Sorsa Turun ammattikorkeasta, Anna Härri ja tutkimuksen toinen tekijä Outi Moilala keskustelivat vastuullisen vaatetuotannon problematiikasta ja vastailivat yleisön kysymyksiin. Sorsa painotti yritysten vapaaehtoisia omia toimia, Moilala taasen pakkotoimia. Molempien tueksi on hyviä pointteja - "Trendinä on deregulaatio, sääntelyn purkaminen, joka jättää sääntelyyn aukkoja, jolloin yritykset ovat keskeisessä asemassa" vs. "Kaikkia yrityksiä ei saada ikinä vastuulliseksi, vaan aina on vapaamatkustajia, joten pakollinen sääntely on tarpeen". Varmaankin molempia tarvitaan, pakolline sääntely olisi toki kattavampaa. Harmi vainen että tosiaan kaikenlaisia ns. "kaupan esteitä" pyritään kovasti hävittämään, mikä olisi se taho joka säätää ja toimeenpanee pakollisen säätelyn?

Loppuun sain sujautettua kysymyksen mitä yksittäinen valistunut kulustaja voisi kysyä vaatefirmalta maksimaalisesti edistääkseen ihmisoikeuksien toteutumista vaatetuotannosta ja saadakseen joskus reilusti tuotettuja vaatteita.
Sorsa: "Oletteko proaktiivisia vai reaktiivisia?" (siis ihmisoikeuksien toteuttamisen kanssa tuotantokejussa)
Härri: "Haluaisin ostaa eettisesti valmsitettuja vaatteita, saako niitä teiltä?"
Moilala: "Oletteko sitoutuneet living wage-tasoiseen palkkaan?"

Menin sitten euraavana päivänä aamiaiselle ihanaan Fleuriste-kahvilaan ja otin tutkimuksen mukaan. Huonoja työoloja ja kohtuullisen palkanmaksun problematiikkaa on vaan hiukan vaikea pitää mielessä samalla kun syö mahtavan herkullista täytettyä leipää, hunajoitua jugurttia ja hörppii nätistä kupista kahvia...

Suklaakaakkuun päästyäni myönsin totuuden ja vaihdoin Intelligent Life -lehteen (minulle uusi, erittäin lupaava lehtituttavuus). Tiedettä, kulttuuria ja artikkeli jossa pyritään selvittämään minkälaiset olisivat maailman täydellisimmät naisten saappaat = hyvä yhdistelmä.

Syksyn P333 (saapuu jälleen luoksemme)

Pidin kahden kerran luennon Malmitalolla Hyvän mielen vaatekaapista, ja piirsin luentoa kuvittamaan tämän syksyn P333-vaatteeni. Sehän on melkein sama kuin viime syksyn vastaava, mutta mitäpä toimivaa turhaan säätämään. Laitan tämän nyt tähän kaikkine selostuksineen, jos siitä olisi jollekulle lukijalle jotain hyötyä tai hupia. Sitäpaitsi luen juuri varsin masentavaa vaikkakin huippumielenkiintoista Jussi Laitisen kirjaa Valomerkki ja kaipaan jotain keventävää höpöttelyä.

Ylärivissä ympärivuotiset suosikkini musta trikoopaita ja Samujin harmaa pellava-silkki-neule, pari sinistä yläosaa pyyhemekon kaveriksi ja moneen hyödyllinen musta NoaNoan kietaisupaita. Sitten seuraavalla rivillä päällikerrost: islanninihme neuletakki, joka riittää päällysvaatteeksi pitkälle syksyyn. Harmaa jakku viime syksyltä. Beige pehmeä neule.
Oikeassa ylänurkassa oleva musta karvapallero on Samujin pipo, ja sen alla kolmet eriväriset käsineet. Olen harmi kyllä hukannut kummastakin harmaanruskeasta hyvästä nahkaisesta käsineparista toisen puolikkaan, sellaisia etsiskelen!
Huiveja: ikiaikainen musta huivi on saanut seurakseen juuri valmistuneen beigen silkkisifonkihuivin (kiersin ja ompelin reunat käsin, hauskaa hidasta puuhastelua iltapuhteilla) ja Eurokankaasta hommaamastani villaneuloksesta saksittu huivi (vaatisi päärmäyksen, ettei purkaannu).

Seuraavassa rivissä alaosani ja mekot kaikessa vähyydessään: runkopuku, pitsimekko, GlobeHopen pyyhemekko, tyllipitsinen hame ja jakkupuku. Kaipailen vielä yhtä hametta, mutta en ole vielä osannut päättää olisiko se itse tehty musta hame (vaatii aikaa) vai harmaan jakun kankaasta teetetty hame (vaatii rahaa).

Kenkiä on kumman paljon, mutta kaikki tuntuvat tarpeellisilta: nahkasaappaat, ruskeat nauhakengät, mustat nauhakengät, Chie Miharan vintagehenkiset korkkarit, ruotsalaiset puupohjasandaalit, kumisaappaat, korkeat juhlakorkkarit ja Sinisen kirjahyllyn Lauran vaatteidenvaihtojuhlista nappaamani mustat nauhakengät, jotka toimittavat aivan samaa asiaa kuin toisetkin mustat nauhakengät, mutta koska en ole maksanut niistä penniäkään niin raaskin käyttää niitä myös sadesäällä. Ne taitavat lisäksi olla tekonahkaa, joten lätäkössä rämpiminen ei ole niille niin vahingoksi. Laukkuja on neljä eri tarkoituksiin, ja korut ja muu soma tilpehööri asustaa korulaatikossa:

josta voin nyt useamman vuodenajan kokemuksella sanoa, että kyllä, korut todellakin pysyvät noin herttaisessa järjestyksessä, jos niille antaa siihen tilaa ja tilaisuuden. En olisi vielä pari vuotta sitten arvannut, että pystyisin pitämään ylipäänsä yhtään mitään siististi järjesteltynä, mutta kuten olen jo aiemmin sanonut: salaisuus on siinä, että järjestyksessä pidettäviä objekteja on riittävän vähän.

Kankaita on hinkutettu

Käväisin viime viikolla Salossa tapaamassa Riinaa, joka oli testannut ensimäisen erän kankaita. Tulokset olivat mielenkiintoisia mutta mitään tarkkoja johtopäätöksiä en voi vielä vetää. Jotkin kankaat, joiden oletin nyppyyntyvän pysyivät ihan siisteinä.

 

Tutkittavina ovat takkivillat (ja -sekoitteet), trikoot, puseropuuvillat (ja -sekoitteet), sekä villamaiset neulokset. Uutena tutkimuslinjana vielä viskoosit, koska ne kiinnostavat minua henkilökohtaisesti.

 Tämä italialainen takkikangas nyppyyntyi räävittömästi, toinen melkein samanmoinen pysyi siistinä. Tutkimukset jatkuvat!

 Kahta eri paksuista villalaatua mikroskoopissa. 

Oikeast olen keksinyt koko kirjan ja projektin vain päästäkseni käymään Salossa, koska siellä on ihanainen Toinen Keksi...

Kolme mielenkiintoista kirjaa tyyliniekoille

Osana tutkimuksiani laatukirjaa varten olen lukenut kaiken mahdollisen käsiini saamani, joka jollain tapaa sivuaa vaatteita, niiden laatua ja laadun tunnistamista. Herroja hemmotellaan tässä asiassa - monta kirjaa paneutuu juurta jaksain siihen, kuinka ihana on hyvin tehty napinläpi räätälintekemässä puvussa ja hekumoidaan kankailla, kauluskäänteiden tyypeillä ja hienolla ompelutyöllä.
Kirjastosta löytyivät Täydellinen herrasmies, Vintage Menswear ja Artist Rebel Dandy, jotka kaikki tutkailevat herrojen pukeutumista eri kanteilta.

 

Täydellinen herrasmies on jo klassikoksi muodostunut perinpohjainen katsaus perinteikkääseen herraintyyliin. Kirjassa käydään läpi sekä herrasmiehen vaatteet alushousuista päällystakkiin materiaalisina tuotteina, että historiallisina ja tiettyyn kulttuuriperintöön liittyvinä merkkikielen osasina. Kirjaa lukiessa nousee pintaan jonkinlainen kateus miehiä kohtaan, joilla on näin hyvin laadukkaan ja tyylikkään ulkoasun osaset hyppystensä ulottuville (olkoonkin, että osa tarvittavista vaatteista pitää hakea Lontoosta, osa Italiasta ja osa New Yorkista). Jos olisi suoralinjainen ja vähäeleisen tyylikäs nainen niin herraintyylihän olisi aivan varteenotettava vaihtoehto.

Saman sarjan kirja naisille (Ladies: a Guide to Fashion & Style) oli paljon mälsempi ja myös selvästi epäajankohtainen. Naisten muoti muuttuu ripeästi ja armottomasti, 90-luvun klassinen ladylook näyttää aika vanhalta tänään.

Vintage Menswear esittelee tarkoin ja ihanan estetisoivin kuvin sekä hämmästyttävän perinpohjaisen tietävin artikkelein valikoiman miesten kaupunki-, työ-, armeija- ja urheiluasuja 1800-luvun lopusta noin 1950-luvulle. Tässä kirjassa mehustellaan kauniisti patinoitunutta kangasta ja hienoa työnjälkeä vallan tavattoman herkullisesti. Kulumat, korjaukset ja huolekkaat paikkaukset saavat arvon siinä kuin käsinommellut napilävet ja monogrammitkin. Anonyymiksi jäävät käyttäjät näkyvät vaatteiden poimuissa ja hiutumissa, tai ehkä osa heidän elämänsvoimaansa on iskostunut vaatteisiin, jotka ovat kulumineen kaikkineen kuin persoonallisuuksia.

Artist Rebel Dandy asettaa tutkaimensa miehen ja vaatteen väliseen vetovoimakenttään. Ilman täydellisesti tärkättyä pellavaista kaulusta ei ole dansyä, mutta ilman dandyä kaulus on vain pala kovitettua kangasta. Dandyn yllä se muuttuu elävän taideteoksen osaksi. Tyyli syntyy vaatteen ja pukeutujan vuorovaikutuksesta, kumpikaan ei riitä yksinään. Kirja pyrkii valaisemaan kuka on dandy ja mitä on dandyismi 1700-luvulta tähän päivään. Kuvituksena on jälleen aivan ihania kuvia mitä upeimmista räätälintyön tuotoksista, kuuluisien tyyliniekkojen jälkeenjääneitä vaatekappaleita museoiden kokoelmista.

Lyhyesti sanoen herraväestölle on todella inspiroivia pukeutumiskirjoja saatavilla, mitä upeimmilla ja innostavimmilla valokuvilla kuvitettuna. Vaatteissa ei näiden krjojen mukaan ole ennenkaikkea kyse viallisten vartalonmuotojen piilottamisesta tai suoraviivaisesta rikkauden julistamisesta - pukeutumisen pääsisältönä nähdään olevan laadun ja hienoviritteisen eleganssin suoma nautinto. Tähtään johonkin samantapaiseen (valokuvaaja Riina Peuhu on toivottavasti samaa mieltä!), mutta lisään joukkoon rintamuotolaskokset, pitsit ja rimpsut.