tiistai 19. huhtikuuta 2016

Kevään 2016 Halpa-T-paitavertailu

Kierrätyskeskuksen kanssa tekemääni työhommaan (josta lisää myöhemmin) liittyen olen joutunut ostamaan valkoisia t-paitoja monesta eri kaupasta. Nyt kun minulla kerran on vertailumateriaalia, toimin hyödyllisen pukeutumisjournalismin esitaistelijana ja keroon mitä olen tällä hetkellä edullisissa ketjukaupoissa myytävistä t-paidoista selville saanut. Näin Vaatevallankumousviikon kunniaksi: älkää ostako sokkona!

1) Kappahl

Niskassa lukee Our Best Basics Made with organic cotton. Materiaali 95% luomupuuvilla, 5% elastaani. Pesu 40C. Valmistusmaa Bangladesh. Kirkkaanvalkoinen.
Ohutta mutta ei ihan lirua trikoota. Yhden pesun jäljiltä hiukan untuvaa pinnassa, ei vielä häiritsevissä määrin, mutta pörröttää siihen malliin että saattaa jatkopesuissa vielä rumistua. Ei ole lähtenyt juurikaan kiertymään eikä kerrosten- ja silmukkarivien kulma ole kovin vino.
Pääntien kaitale kiinnitetty vain saumuriompeleella, ei tukinauhaa olkasaumassa (joka tosin on pääntien laajuuden takia niin lyhyt, että ehkä tukinauha ei ole välttämätön). Ompelujälki suht siistiä. Helmakäänteen saumat täsmäävät. Muotoiltu, kapeahko malli.
Sanoisin että aluspaidaksi OK hankinta, mutta luultavasti nuhraantuu pesuissa niin ettei oikein sovi pitemmän päälle päällispukeutumiseen.
Lisähuomio: ystäväni kertoi ostavansa juuri näitä perus-aluspukeutumiseen. Materiaalia on kuulemma vuosien varrella ohennettu, mutta hänestä hinta-laatu-suhde on vieläkin OK.

Lähikuva Kappahlin paidan trikoosta

2) Lindex

Niskassa lukee Sustainable Choice. Materiaali 55% lyocell 45% viskoosi. Materiaalilapussa lukee lisäksi "may shrink 5-7%". Valmistusmaa Bangladesh. Luonnonvalkoinen.
Valuvaa, laskeutuvaa trikoota, luonteenomaisen viskoosimaista. Yhdessä pesussa pinta ei ole mennyt miksikään. Kerrosten ja silmukkarivien kulma näyttäisi olevan tasan 90 astetta. Kiertää hiukan oikealta vasemmalle, mikä väljän ja suoran mallin huomioonottaen ei ainakaan tässä vaiheessa ole vielä vaivaksi.
Hihaton malli, laatikkomainen ja tarkoitettu väljäksi. V-mallinen pääntie viimeistelty kapealla kantilla, jonka saumanvarat käännetty siististi nurjalle. Olkasaumassa tilkku samaa trikoota tukinauhana. Helmassa käynyt ompelukämmi, käänteen syvyys heittää ja sivusaumat ei toisella puolella täsmää käänteessä (ks. kuva).
Ei peruspaidan etsijälle, koska malli ei ole klassinen.  Materiaali vaikuttaa aivan kelvokkaalta, mutta ompelujälki ei kaikin osin vakuuta.
Lindexin viskoosipaidan helmakämmi.

3) Lindex


 Niskassa teksti Lindex Organic Cotton ja Sustainable Choice. Roikkolapussa Gots-symboli. Materiaali 100% puuvilla. Valmistusmaa Bangladesh. Luonnonvalkoinen.
Tämän joukon ainoa täysin puuvillainen T-paita. Höyhenenkevyttä, aivan ohutta ja läpikuultavaa trikoota, jossa (tarkoituksellisia) epätasaisia kohtia. Kuvan kappaletta ei ole pesty, mutta toinen samanlainen on, ja se pysyi pinnaltaan siistinä mutta meni niin vinkuraksi etteivät sanat riitä sitä kuvaamaan. Menetti siis täysin muotonsa. Trikoo on todella vinoa ja ilmeisesti lisäksi venytetty neulomossa liikaa tai väärään suuntaan. Kaareva helma on muutenkin haasteellinen ommeltava, ja pesussa vääntyvässä trikoossa erityisen epäonninen valinta. Helma on nurjalta aivan kurtuilla, ja paheni vain pesussa.
Laaja V-pääntie, niska siistitty kaitaleella. Ei tukinauhaa olkasaumassa. Hihankäänteiden, etupääntien ja helman huolittelu tehty leveällä kaksipuoleisella peitetikillä – tyylivalinta, josta en itse pidä, mutta se on makukysymys.

Jottei tästä jäisi väärää käsitystä, on sanottava että pesussa vääntyminen ei ole mikään luomupuuvillalle erityinen ominaisuus. Se johtuu trikoon neulonnassa ja viimeistelyssä tehdyistä virheellisistä valinnoista. Luomupuuvilla on muutoin aivan kannatettava materiaali.

Kurttuja helmassa. 


4) H&M

Materiaali 95% puuvilla, 5% elastaani. Valmistusmaa Bangladesh. Niskalapussa lukee Basic H&M. Vitivalkoinen.
Ihan kelvokkaan tuntuista sinkkutrikoota, ei näy läpi, ei ole vinoa. Ei ole yhdessä pesussa lähtenyt kiertämään eikä pinnasta näy kuin minimaalisinta kuitupörrön aavistusta. Laaja pääntie, hyvänoloisesti istutetut hihat (minulle väärä koko, joten en voi testata istuvuutta omakohtaisesti). Pääntie viimeistelty nauhalla. Olkasaumassa ei ole tukinauhaa, mutta ehkä ei tarvitse kun on niin lyhyt sauma. Helmassa ei kurttuja ja saumuriommel on tiheä. Hihankäänteiden ja helman peitetikki ehkä hieman löysä langankireydeltä, onkohan tarkoituksellinen valinta (joustaa hyvin) vai vahinko?




Jos mietitte mitä tarkoitan pääntien huolittelua nauhalla, se on siis tuo kuvassa näkyvä.

5) GinaTricot
Materiaali 95% viskoosi, 5% elastaani. Valmistusmaa Bangladesh. Pesu 30 asteessa. Luonnonvalkoinen.
Raskaasti valuvaa, todella lurua viskoositrikoota. Harvahkoa, verrattain paksulankaista neulosta. Kuvan paitaa ei ole pesty, mutta tästä on testattu kaksikin versiota. Toinen pestiin ohjeenmukaisesti 30 asteessa, ja sille ei käynyt mitään ihmeellistä. Toinen pestiin 40 asteessa ja se meni todella nukkaiseksi. Tätä paitaa siis ei tosiaankaan kannata pestä yli kolmenkympin. Sitten ei myöskään kannata erittää rasvaa ihostaan tai hirveästi hikoillakaan. Sopii siis parhaiten mallinukeille.
Malli on suora ja pitkä, pääntie viimeistelty nauhalla. Hihat ovat lyhyet. Helmassa on pientä epämääräisyyttä ompelussa. Saumuriommel on löysähkö ja pitkätikkinen.

Helmassa ihme kupruilua.



Tässä vielä vertailukuva kaikkien t-paitojen saumuriompeleista:



Näistä parhaaksi valikoisin H&M:n t-paidan. Sen materiaali tuntuu parhaalta eikä ompelujäljessä ole mitään huomauttamista. Kaikkein paras viime aikoina hiplaamani T-paita oli kuitenkin R-collectionin (28€), siinä oli niin hyvä vankka kaksipuolinen trikoo että varmaan kestää vuosia.

19 kommenttia:

  1. Pesetkö vielä useamman kerran?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin GinaTricotin ja Lindexin luomupuuvillat tullaan pesemään yhteensä viidesti, koska ne tulevat Kierrätyskeskuksen vaatelaatupisteeseen. Mielenkiinnon vuoksi voisin kyllä pestä loputkin samat kerrat!

      Poista
  2. R- Collectionin trikoopaidat olivat ainakin ennen huippulaatua. Minulla on yhä käytössä 90- luvun lopulla ostamiani R- collectionin t-paitoja. Nykyään tuotanto ei ole enää 100% kotimaista, näkyyköhän laadussa? En ole moniin vuosiin ostanut mitään (kun nuo vanhat ovat niin hyvin säilyneet pesusta ja vuodesta toiseen...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En osaa vertailla vanhempaa ja tuoreempaa laatua, kun itselläni ei ole kokemusta vanhemmasta tuotannosta - hyvältä joa tapauksessa vaikutti.

      Poista
    2. Täysin kotimasta t-paitaa ei voi nykyään tehdäkään, koska puuvillakehräämöä ei Suomessa enää ole. Niin ja pitää päättää miten pitkälle kotimaisuuden vaatimuksen ulottaa, puuvilla kun ei täällä kasva :)

      Poista
    3. Täällä yksi uudempaan tuotantoon tyytyväinen. Kotimaisuusaste on edelleen korkea: kankaat leikataan ja osin värjätäänkin Suomessa. Ompelu tehdään Virossa. Halpistrikoiden kulahtimiseen kyllästyneenä en enää muualta trikoota ostakaan. Vasta myivät Pohjois-Suomessa pop up-myymälöissä varastojaan tyhjiksi ja huippulaatuisia t-paitoja sai kympillä. Kympillä!

      Poista
  3. Ainakin omat viime vuonna ostamani r-collection t-paita ja pitkähihainen ovat säilyneet hyvinä 60 asteen pesuista huolimatta. Pesen kaikki ihoa vasten olevat paidat yleensä aina 60 asteessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kuulla! kangas vaikutti vankalta, ja se on kuulemma jo vuosien ajan neulottu saman valmistajan samasta langasta. Se vain oli valitettavasti nyt loppumassa, ja uuden yhtä hyvän etsintä käynnissä.

      Poista
    2. Kangas on muuten joustavaa puuvillaneulosta eli ei sisällä elastaania.

      Poista
  4. Pure Wasten t-paidat vaikuttavat myös aikas laadukkailta. Ostin miesystävälle ja tuossa se on ollut kovassa käytössä ja pesussa ja hyvältä näyttää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomast pitäisi testata heidänkin paitansa! Jos vaikka joku innostuisi tilaamaan multa tästä lehtiartikkelin :)

      Poista
  5. H&M:n nuorten t-paidoista on erittäin huonoja kokemuksia. (Tehdäänköhän nuorille tarkoituksella heikkolaatuisempaa?)Sivusauma kiertyi parin pesun jälkeen vasemmalta oikealle sivulle... Hihoissa sama juttu, sauman pitäisi olla käsivarren alapuolella, mutta sauma kiertää päälipuolelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laatu varmasti vaihtelee erien mukaan, joskus on parempaa ja joskus sutta. Olen kuullut, että H&M LOGG -trikootuotteet olisivat suht säännönmukaisesti hyviä, omaa kokemusta ei aiheesta ole kuin kirppikseltä ostettujen lapsenpaitojen muodossa. Ovat kestäneet ihan kivasti, tosin kirppiksellä osaa välttää kierot ja nukkaantuneet.

      Poista
  6. innostuin r-collectionista!! kiitos vinkistä!
    oletko tutustunut varustelekaan ja sen tuotantoon? varsinkin uusi farkkumalli naisille on hieno

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että saatoin olla hyödyksi! Varusteleka on nimenä tuttu mutta ei juurikaan tuotannoltaan, pitääkin tutustua, juuri farkkuasia on tällä hetkellä työhomman takia ajankohtainen.

      Poista
    2. Varustelekan oma tuotanto (täsmennän, että Varusteleka ei siis itse valmista vaan teettää tuotteita) kiinnostaa itseänikin, sillä kyseinen firma haluaa myymiensä tuotteiden olevan kestäviä ja laadukkaita, ja ne ovat käsittääkseni olleet myös yrityksen omassa tuotannossa tärkeitä valmistuskriteerejä.

      Siihen liittyen huomasin Facebookissa tuoreen päivityksen (tosin kyseessä ei ole puuvillapaita), joka tässä lainauksena (lopussa suora linkki):

      "Vähän esimulgasua, kun tää meidän ja Neulomon ensimmäinen yhteistuote alkaa olla lähellä lopullista muotoaan. Kyseessä olis siis puuversio meidän vaarinpaidasta! Tää olis Lyocellia, joka on noista olemassaolevista puukuiduista kivoin, ja nyt olis hyvä. Paidan ihotuntuma, kosteuden imeminen ja nopea kuivuminen on sellaista, että sen päälläolon helposti unohtaa, kun on niin mukavaa. Hajujakaan tää ei herkästi kerää, viikon koekäytön jälkeen piti nenä painaa kiinni, että hiki löytyi kainalosta - pikkasen eri juttu kuin puuvillan kanssa, saati teknisen polyesterin.

      Me vielä pesutestataan tätä ja sit tarkastellaan hintoja vielä, ja jos kaikki on hyvin, ennakkotilaus lähtis käyntiin kohtapuoliin. Hinta saadaan toivottavasti muotoon 39,99.

      Ja tää olis nyt sit sekä neulottu, leikattu että ommeltu Suomessa."

      Varusteleka löytyy Facebookissa täältä: https://www.facebook.com/Varusteleka/?fref=nf

      Ja olen siis Varustelekan fani ja asiakas, siksi tämä vinkkaus!

      Poista
  7. Hyödyllinen juttu, kiitos! Itse olen kokenut monet pettymykset trikoovaatteiden kanssa. Valitettavasti nämä halpaliikkeet myyvät täyttä roskaa joka tulee kalliiksi sekä kuluttajalle että ympäristölle. Yllättäen edullinen (14,95€) hyvänä useamman pesun jälkeen säilynyt ja muotonsa pitänyt t-paita on ollut s-ryhmän House-merkin paita. Nolona täytyy myöntää, etten ole perehtynyt tuotteen eettisyyteen. Valmistusmaa Bangladesh. 95% puuvillaa 5% elastaania, joka - valitettavasti taitaa ajanmittaan aiheuttaa valkoisen värin harmaantumisen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. T-paidoissa ja muissa simppeleissä trikoovaatteissa tuskastuttavin juttu on se, että halpa hinta ei aina takaa huonoa laatua. Kestävän ja kulahtavan trikoon hintaero on sen verran pieni, että hyvän t-paidan voi saada aikaiseksi myös aika halvalla.
      Elastaani on tuoreena paidassa kiva, mutta jossain vaiheessa lopulta menettää kimoisuutensa ja alkaa kurkistella valkoisina "madonpäinä" kankaasta – vähiten häiritsevää valkoisessa ja harmistuttavaa tummissa väreissä.

      Vaikka Vaatevallankumous-viikko meni jo, sen hengessä voi silti kysyä jälkikäteenskin S-ryhmältä heidän Bangladeshin tuotantopaikkojensa tilannetta. Aina kannattaa kysyä! Vaikka vastaukset välillä ovatkin ympäripyöreitä.

      Poista