torstai 22. marraskuuta 2012

Parsimisesta asiaa 125 vuoden takaa

"Paikkaaminen ja parsiminen on toisenlaista ompelua, jossa perheenemännän tulee olla muita taitavampi. Nuorilla on harvoin malttia paikkaamiseen - ja vielä vähemmän hyvin paikkaamiseen; mutta jos perheenemäntä tässä on erittäin tarkka, täytyy hänen tyttäriensä ja palvelijattariensa olla tavattoman kehnoja, jos ei hänen esimerkkinsä vaikuttaisi. Huolimattomintakin palvelijatarta alkaa kuitenkin lopulta hävettää, nähdessään emäntänsä ottavan korjuuseen ja paikkailevan halvempiakin parsseleja. Tahi ettei mitään, jota voi ja täytyy käyttää, saa milloinkaan käyttää repaleisena tai heittää pois kelpaamattomana, tulematta edes kertaakaan paikatuksi.
Tämä koskee varsinkin sukkia. Sanotaan olevan naisia, jotka voivat vetää jalkaansa parsimattoman sukan, kunhan vaan reijät eivät ole kovin isoja, mutta olen kylläkin onnellinen kertoessani tätä ainoastansa kuulopuheen mukaan, enkä kokemuksestani, koska ei minun tuttavistani tietääkseni kenelläkään ole sellaista tapaa."

Mathilda Langlet'in Täydellinen käsikirja perheenemännille, 1885

4 kommenttia:

  1. Moi Mathilda siellä 1800-luvulla, mun sukista tulee isotvarpaat JA kantapäät läpi. Puolustuksekseni sanon, että hyvin harvoin olen nähnyt äitini parsivan yhtään mitään, sukkia ehkä yhden kerran.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaino, hyi sentään! Häpeäkseni täyty kyllä myöntää, että myös tämän talouden ukkokulta paarustaa välillä jaloissaan sellaiset villasukat, että niissä on yhtä paljon reikää kuin sukkaakin. Parsijan puuha on loputon.

      Poista
  2. Tuo kirja täytyy saada. Olet lainannut sitä blogissasi ennenkin, ja se tekee joka kerta minut mykäksi kunniooituksesta.:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kunpa saisin sen itsekin! Kyseessä on vuonna 2000 otettu näköispainos alkuperäisestä kirjasta, ja se on harmi kyllä melko mahdoton löytää mistään. Yli 1000 sivua tiukkaa tavaraa kaikista emännän taitoon kuuluvista seikoista (joita on tuolloin 1800-luvun puolivälissä ollut p-a-l-j-o-n).
      Mahtavalla rouva Langlet'illa on aivan mielettömän ilahduttava kertojanääni ja sangen humaani elämänkatsomus. Haluaisin kovin päästä joskus hänen emännöimäänsä taloon vieraisille :D

      Poista