Ruokakuvia ja ammattijärjestäjien tapahtuma

Viime aikoina postaukseni ovat olleet kuvattomia, koska olen unohtanut ladata kuvia koneelle ja kamera hukassa tms. Tässä sen kompensoimiseksi iso läjä - lähinnä ruoka-aiheisia (minustakin on tullut iphone-vitsaus, joka leijailee pöydän yläpuolella ja napsii kuvia ennenkuin ihmiset saavat alkaa syömään).

Siskoni ja Nudge-puodin aasialaisia rullia. Tykkäsin, eniten ehkä tofurullasta. Keiton kanssa kelpo lounas talveenkin.

Tiina Talvikki Toinen keksi -kahvilassa Salossa. Kävin moikkaamassa Tiinaa ja juttelemassa Salon Sanomien toimittajan kanssa ekologisesta juhlamuodista ja kuinka ompelijan luona muokata käyttämättä jääneestä vaatteesta jotain käyttökelpoista. Siinä aiheessa olin itse elävänä esimerkkinä, sain Tiinalta hänen muokkaamansa vanhan beigen neulepaitani.

Toisen keksin bravuuriherkkusmoothiet.

Teetä, espressoa ja vasemmassa ylänurkassa Salon 

sanomien juttu kirjani pohjalta, jossa mielestäni onnistunut kuvitus!

Minä kun olin beigen neuleen hankkiessani (muistaakseni 2010) ajatellut, että siinäpä mainio perusvaate, sopii kaikkeen. No, periaatteessa kyllä, mutta kun näytin ihan kaurapuurolta beigessä neuleessa. Pyysin Tiinaa värjäämään ja koristelemaan neuleen ja tulos on upea! Tuskin kenellekään muulle uskaltaisin antaa näin vapaita käsiä, mutta tiesin jo edellisen muodistuksen ansiosta että jotain ihanaa hänen käsissään syntyy. Kuvia seuraa myöhemmin (ehkä keväällä, kun aurinko taas paistaa...).

Eväät matkalla Saloon: härkäpapu-perunasalaattia, avokadoa ja sivukulhossa hapankaalia. Junaruokailun tyylikkyyttä voi lisätä pellavaisella liinalla - jos on ylimääräistä intoa ja ei haittaa että vaikuttaa hieman kahjolta kanssamatkustajien mielestä.

Kävin tänään kuuntelemassa pari luentoa ammattijärjestäjien seminaarissa "Kuinka paljon on tarpeeksi". Kun nyt olen pähkäillyt tätä tavara-asiaa ja sen alaryhmää vaatteet tässä useamman vuoden, niin aivan mullistavia ajatuksia ei sieltä mukaan tarttunut, jotain pohdittavaa kyllä.

 Anne te Velde-Luoman aikajana pulakaudelta nykypäivään. Olen itse syntynyt -79, eli omakohtaista kokemusta sopivan tavaramäärän 70-luvusta minulla ei ole. Tosin lapsuuden tyylimaisemani on vahvasti 70-luvun henkinen, kun huomattava osa esim. vaatteistani oli perittyjä.

Esim. minusta vaikuttaa siltä, että olemme täällä Suomessa (varmaan muuallakin varakkaassa maailmassa) lähestymässä jonkinlaista tavarasingulariteettia, jossa tavaran arvo tulee täysin katoamaan. Kaupasta ostettuna tavaralla toki vielä on rahallinen arvonsa, mutta minkä hyvänsä tavaran jälleenmyyntiarvo (jalometalleja ja joitain muita poikkeuksia lukuunottamatta) on yleensä pienempi kuin mitä sen myyskentelyyn menevä aika on. Itsekin vien kaiken ylimääräisen nykyään suoraan kierrätyskeskukseen, ja kiittelen vuolaasti vastaanottajia siitä että saan luovuttaa tavarani heille. Vain sellaiset tavarat, kuten vintageaatteet, joiden haluan päätyvän "hyvään kotiin" myyn, ja nekin siis vain siksi että ne saisi joku joka ymmärtää niiden päälle. Tietenkään kaikilla ei ole varaa hankkia tarpeellisia asioita, ei aina edes riittävästi ruokaakaan - sen sijaan kierrätyskeskuksen ilmaishuoneesta voi kantaa kassikaupalla vaatteita, astioita ja muuta tavaraa. Tavaraa on niin paljon, että se vaan lainehtii ympäriinsä ja yrittää takertua kehen hyvänsä omistajaan. Sitä täytyy pitää aisoissa ja kamppailla ettei se täyttäisi kotipiiriä, kuin muinaisina aikoina koitettiin pitää aisoissa villi luonto, joka oli aina valtaamassa pikku peltotilkut ja ihmisten asuinsijat.

Jaahas. Nyt taitaa olla aika mennä nukkumaan. Hyvää yötä, ja varokaa ettei tavaravyöry hiivi yöllä puremaan varpaista!