Tavaroista ja pätemisentarpeesta

Ammattijärjestäjien tapahtumassa törmäsin erääseen mielestäni höpöön ajatukseen, johon olen törmännyt jo useasti aiemminkin. Tämä tapahtui vaatejärjestäjän luennolla joka muuten oli sisällöltään mielestäni aivan onnistunut (lyhyesti: selvitetään omat tarpeet ja tyyli, poistetaan kaapista ylimäärä ja hankitaan puuttuvat jos tarpeen - siis jotakuinkin samat teesit kuin Hyvän mielen vaatekaapissa, mutta milläpä muulla metodilla kuin tuolla kolmen askeleen ohjeella pääsisi järkevään vaate-elämään). 

Mutta siis se mistä olen eri mieltä on ajatus siitä, että ihmiset haalisivat tavaraa, mm. vaatteita, päteäkseen muiden silmissä ja nostaakseen omaa asemaansa. Voi olla, että osa ihmisistä näin toimiikin, mutta varmasti vähintäänkin yhtä suuri osa, minä mukaan lukien, haalii (tai haalisi, jos ei hillitsisi itseään) siksi, että tavarat ovat niin ihania. Vaikka kukaan muu ei ikinä näkisi pitsiliinakokoelmaani, kokoilisin sitä silti. Kälyni, joka oli seuranani mainitussa tapahtumassa, rakastaa puisia taalainhevosia, ja hän piti peräti vitsikkäänä ajatusta siitä että niiden hommaaminen kotiin johtuisi jonkinlaisesta statuskilpailuun osallistumisesta. Ja olen samaa mieltä. Todennäkösemmin sillä sabotoi omaa statustaan naapuruston väen silmissä, jos hyllynpäälliset ovat puuhevosia täynnään. Keskutelu lähtee väärille urille, jos kauniiden tavaroiden himo koitetaan lokeroida pätemisentarpeeksi. Minulle tulee tuosta heti sellainen olo että "ahaa, no tuo ei liity minuun, tsippadaa lähdenpä tästä katsomaan onko Fasaani antiikissa tänään jotain ihania pitsilöytöjä", kun jos asiaa lähestyttäisiin toisesta kulmasta voisi lähteä liikkeelle ajatusketju joka kyseenalaistaisi sen pitääkö joka pitsiliina saada omaan kaappiin.

Mutta tämä on taas osoitus siitä, että tavaranvähentämisestä yleensä puhuvat ihmiset jotka eivät juuri alunperinkään ole tavaroista välittäneet.