sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Eetti ry:n vetoomus



Eetti ry:n vaateteollisuuden toimintaryhmän (jonka toimintaan osallistun) on tehnyt nettiin vetoomuksen, joka kannattaa käydä alleikirjoittamassa. Kyse on siitä, että piakkoin työministeri Lauri Ihalaisen käsittelyyn tulee ehdotus laista, joka vaatisi suomalaisia yrityksiä seuraamaan ns. "due diligence"-protokollaa ihmisoikeuksien suhteen, käännetty suomeksi "huolellisuusvelvoitteet". Eli yritysten pitäisi normaalina ja pakollisena osana toimintaansa huolehtia siitä, että niiden toimet eivät loukkaa ihmisoikeuksia eivätkä aiheuta ihmisoikeusloukkauksia. Voi kuulostaa shokeeraavalta, että tälläisen vaatimuksen suunnittelua vasta hiljalleen mietiskellään, mutta toistaiseksi mikään laki tai muu pakottava seikka ei sitä vaadi. Jos yritys onnistuu löytämään maan, jossa asukkaiden ihmisoikeuksia ei sen maan taholta suojella, niin yritys voi käyttää tätä ihan vapaasti hyväkseen.

Lisäksi vetoomus vetoaa sen puolesta, että suomalaisille yrityksille säädettäisiin vaatimus kertoa "säännönmukaisesti merkittävistä ihmisoikeusriskeistään, toimista niiden minimoimiseksi ja näiden vaikutuksista maakohtaisesti".


Nyt käsittelyyn tuleva lakiehdotus perustuu YK:n Ruggie-periaatteisiin, jotka toteutuessaan olisivat merkittävä ja radikaali parannus maailmanlaajuisesti. Hitaasti kohti parempa maailmaa...



1 kommentti: