Blogitunnustus

Töppösvakan Kaisa merkitsi Pitsiblogin blogitunnustukseen, jonka sääntöihin kuuluu merkitä viisi alle 200 lukijan blogia edelleen. Kiitos tunnustuksesta, on ilo saada tämmöisiä kehuja!!

Viime aikoina olen lueskellut paljon minimalismi-aiheisia blogeja, joista ylitse muiden nousee
Minimalismin ilo. Vaikka itselläni ei ole hinkua varsinaiseen radikaaliin minimalismiin (pitsin ja minimalismin yhdistäminen vaatisi jo melkomoista yrittämistä), Tuulian pohdinnat ovat avanneet mielenkiintoisia ajatuspolkuja. Suosittelen kaikille, jotka ovat joskus tuskailleet tavaroiden kanssa syystä tai toisesta.

Toinen saman alan suosikki on 365 More Life. Tyylikäs perheenäiti haluaa poistaa taloudestaan tavaran päivässä vuoden ajan, ja varmaan onnistuukin, koska on jo nyt edellyt pitkälle. Project 333:n kannattaja, paljon kiinnostavaa tyyli- ja pukeutumisasiaa - ilman monien muotiblogien jatkuvaa uuden hamstraamista.

Ohjeissa neuvottiin valitsemaan alle 200 lukijan blogeja. Upeita valokuvia ottavalla Pretty Ginghamilla on varmasti lukijoita yli tuon, mutta koska en löytänyt lukijoiden määrää, katsoin voivani laittaa senkin listaani :D.

Kaarrellen - nuoren naisen pohdintoja tyylistä, ostamisesta ja ostamatta jättämisestä, ja paljon ilahduttavia musiikkilinkkejä.

Oravanpesä - tykkäilen samoista sisustusjutuista kuin Oravanpesän Kati, mutta en saa niitä aikaiseksi tai ne eivät muuten vain mahdu kotiini tai lapsiperheeseen, joten ihastelen niitä hänen blogissaan. Lisäbonuksena viehtymys japanilaisiin käsityö- ja tyylikirjoihin ja yleinen Japanifanitus!

Tekstiilikuitujen ympäristövaikutusvertailuja - villa

Sivistyksessäni ja koulutuksessani paljastuu kirjaa tehdessä mittavia aukkoja; olisi selvästikin pitänyt opiskella ainakin pari vuotta ekotieteitä ja sen päälle toiset pari kansainvälistä kauppaa. Olen tässä selvitellyt eri vaatekuitujen ympäristövaikutuksia, ja niistä on sangen hajanaisia tuloksia. Otetaan nyt esimerkiksi vaikka villa, jonka MB toi huomiooni pari blogipostausta takaperin. Villan tuottamisen ekojalanjälki on huomattava, verrattuna esim. polyesteriin ja jopa puuvillaan (eläimen kasvattaminen vie tietenkin aina paljon luonnonvaroja, lisäksi villan pesu on hyvin vesi- ja energiaintensiivistä touhu, vielä pitää huomioida suuren mittakaavan lammastuotannossa käytettävät voimakkaat loismyrkyt). Niinpä joissakin lähteissä sitä neuvotaan välttämään. Toisaalta villaa tarvitsee pestä vain aniharvoin, ja vaatteiden koko elinkaaren ympäristövaikutuksista pesu voi muodostaa jopa 80%. Joten tässä mielessä tuulettamalla puhdistuva villa voidaan käsittää ympäristöystävälliseksi vaihtoehdoksi.

Tietenkin pitää lisäksi muistaa, että asiaan vaikuttaa, missä ja minkä kokoisena laumana päkäpää on laiduntanut. Suomalainen lammas on luultavasti (mutta en mene vannomaan) melko ekologinen elukka, siksi että se syö ei-ruuantuotantoon sopivilla mailla kasvavaa heinää talvisin ja hoitaa syömällä kulttuurimaisemaa kesäisin. Lampaita on täällä niin vähän, että ei ole pelkoa niiden aiheuttavan eroosiota tai muita vakavia seurauksia lähiympäristölle. Mutta, toisaalta (tai kolmannelta), olen kuullut, että Suomessa ei ole villanpesumahdollisuuksia, ja täällä kerityt villat joudutaan lähettämään Britteihin asti pestäväksi - onkohan kellään neuleintoisella lukijalla tästä tarkempia tietoja? Jos villat postitetaan lentopostilla englantilaan pestäväksi ja takaisin, niin kyllä tulee villakilolle ekologista selkäreppua huh huh.

Mielipiteiden hajaannus tekstiiliraaka-aineiden ympäristövaikutuksista on hämmentävä. Onko villaan pukeutuminen ekoteko vai lähes ympäristörikos? Onneksi yksi asia on sentään aivan yksiselitteinen, joskin pakko myöntää, tylsä: kulutuksen vähentäminen vähentää ympäristövaikutuksia. Ekologiselta kannalta siis piristävin kevätvaate löytyy jo omasta vaatekaapista. (Voi mahoton, kuinka hyveellistä!!)

Lisää kokemuksia Vaatelainaamosta

 

Poseeraan tässä pölhöine ilmeineni Vaatelainaamosta lainaamaassani viskoosikukkamekossa ja vastaostetussa brodyyrialushameessa. Pukeuduin tähän yliromanttiseen, varhaisen 90-luvun henkiseen asuun menneellä viikolla, kun aloitin luvun "Vaateteollisuuden ongelmat lyhyesti" kirjoittamisen. Kaipasin nimittäin jotain piristettä erittäin synkän aiheen vastapainoksi. Menin vieläpä kirjoittamaan kahvila Villipuutarhaan, varmistaakseni henkisen tasapainoni. Viipale Ellen Svinhufvud -kakkua hälventää sankankin maailmantuskan.


 Vaatelainaamo ja Project 333 eivät täydellisesti osu yksiin, ainakaan minun tapauksessani. On nimittäin hankala tuoda valmiiksi mietittyihin asukokonaisuuksiin jokin täysin uusi elementti, se usein sotkee koko jutun. Esim. pitkä, hopekimaltein koristettu puuvillamekko sopi mahtavasti yhteen beigen neuleen kanssa, mutta mekko kurkki typerän näköisesti pitkän takin helman alta. Lyhyemmän takin kanssa se sopi, jos pidin takkia auki, ja sittenkin jouduin kaivamaan esiin valkoisen pitsikaulahuivin kokonaisuutta tasapainottamaan. Kuva mekosta ja neuleesta tuossa alempana -->

Ongelmaa ei varmaankaan olisi, jos käyttäisi farkkuja, sillä niidenhän kanssa sopii melkeinpä mikä vaan yläosa. Hameet ovat ehkä sitten joustamattomampia, mitä tulee vaatteiden yhdistelyyn (enpä ole ennen tullut ajatelleeksi näin!). Oli miten oli, farkkuja tuskin hankin.

Olen käyttänyt Vaatelainaamon tarjontaa paikkaamaan romanttisten itsensähemmotteluvaatteiden puutetta tämänhetkisessä vaatevalikoimassani. Jotenkin kimaltelevat, kukalliset tai silkkiset vaatteet vetoavat nyt kovin. Odotan jo ihan liekeissä kevättä, niin pääsisi lainaamaan ihania kenkiä!

Tässä vielä kuva söpöstä pitsimekosta, jonka lainaan joskus keväämmällä. Se oli niin nafti käsivarsista, että alle ei mahdu minkäänlainen lämmittävä aluspaita, joten näin kylmillä en viitsi vaivautua lainaamaan. Mutta sitten joskus, kunhan ihana kevät koittaa!!

Helmikuun pyöryläisiä

 

Helmikuun pyöryläisiä asioita:

1. Pikku Onnettaren ensimmäinen tekstiilitaideteos. Tylpän kanavaneulan voi antaa jo kaksijapuolivuotiaalle käteen, ei pelkoa onnetomuuksista. Tylli osoittautui hyväksi ompelupohjaksi, kun lapsi näkee ompeluksen molemmat puolet yhtä aikaa. Kivaa yhteistä puuhaa äidille ja tyttärelle!

2. Olen kokenut valaistumisen kalansyönnin turmiollisista vaikutuksista (siis poislukien jotkin tylsät kalat, kuten hauki. Saahan siitä ihan hyvän keiton, mutta ruotoihin menee hermot aaargh! on kai ihan järkeenkäypää, että parhaan makuiset ja helpoimmin ravinnoksi käytettävät kalat kärsivät kalastuksesta eniten, mutta erittäin mälsää). Mutta sillointällöin nautin silti kalaa. Pääpaino sanalla nautin! Pidin työhuoneella miniblinifestivaalit, lisukkeina siis mätiä, sienisalaattia, sipulia ja savulohikräämiä (kaikki kuvan ruokatuotteet Aitokauppa).

3. Nokkoslankaa Sirinä Designiltä. Hyvin mielenkiintoisen tuntuisa, tiukkaan kehrättyä lankaa, jonka piakkoin postitan neulesuunnittelua opiskelevalle siskolleni.

Hiukan lainauksia viikon lopulle:

Spades and Silk:  "The fashion industry can get us jazzed, and even obsessed, over a new outfit or style that we just have to have for this season.  And we love it, because it makes us look and feel good. ... We all do this from time to time, without thinking about all the negative effects, whether that applies to our financial lives, or the aspects of production behind what we are buying.  Unfortunately, on the production end there can be a lot of negative effects hitching a ride of hem of your cheap garment.  And it is important to be informed."

Radical simplicity "how do we get people to live within the means of nature and not feel deprived?"

Nokkoskankaista ja Paloni maailmalla

Viimeisen viikon kuluessa olen haastatellut Paloni-liikkeen perustajaa Minnaa ja Sirinä Design -liikkeen Ritua. Palonissa on myynnissä pienten, riippumattomien vaatemerkkien tuotteita, jotka on valittu tyylin ja ekologisen valveutuneisuuden perusteella. Kyselin Minnalta hänen näkemyksiään m. eettisen vastuun jakautumisesta kuluttajien, tuottajien ja virallisten tahojen välillä.

Ja jos joku ei ole vielä sattunut huomaamaan, Paloni avaa pian pop-up-liikkeen IvanaHelsingin kaupassa New Yorkissa! Tsemppiä!

Alempi kuva: Palonin liikkeessä oli hienoja koreja seinällä. Olen aika heikkona koreihin, joten tuo koristelu vetosi.

Sirinä-kaupassa Krunikassa myydään nokkosesta ja pellavasta tehtyjä vaatteita ja kodintekstiileitä. Kyselin Ritulta erityisesti nokkosesta, sillä siinä olisi yksi vaihtoehto puuvillan vahingolliselle hegemonialle vaatealalla. Sirinässä myytävät nokkoskankaat tulevat Nepalista, mutta teoriassa kuitunokkosta voisi kasvattaa myös Suomessa (MTT on tehnytkin jotain kokeiluita aiheesta). Ritu värjää nokkoskangasta itse kasviväreillä ja vielä ompelee myynnissä olevat tuotteetkin. Kiirettä piisaa!

Ihastuin luonnonvärisen nokkoskankaan elävään pintaan. Harmi kyllä juuri luonnonvärinen kangas oli loppu, mutta heti kun sitä tulee lisää, teen tai teetän tästä materiaalista kesämekon. Tosin myös kotimaisella indigola värjätty savunsininen kangas oli hurmaava. Kuvitelkaa tästä kankaasta aivan yksinkertainen, linjoiltaan chic kesämekko, yhdistettynä hienostuneeseen laukkuun, ruotsalaisiin puupohjasandaaleihin ja valkoiseen pitsihuiviin - oih!

Tämän mekon koristeelliset raidat ovat nokkoslangan luonnollisten värivaihteluiden aikaansaamia. Mitä valoisammassa nokkonen kasvaa, sitä vaaleampaa kuitua siitä saa.

Prinsessapitsi testi 1

 Kirjoitin tässä joku aika sitten tilaamistani prinsessapitsitarvikkeista. Ehdin jo kokeilla kyseistä tekniikkaa, se oli juuri niin nopeatekoinen kuin ohjeissa luvattiinkin. Sain hiukan yli 10 cm halkaisijaltaan olevan pikkuliinasen valmiiksi noin viikon illoissa, vaikka rauhaisaa käsityöaikaa ei liiemmin ole.




Harsin hätäisesti (vastoin tilaamani ohjevihkon ohjeita) tyllin ompelukoneella kangas- ja kartonkialuselle, vain kahdella ristikkäisellä ompelleella. Ihmeen siisti liiansta silti tuli, mutta parempi kai olisi tehdä huolellisemmin. Muutenkin turhanpäiten hätäilin.

Piirsin mallikuvan kankaalle, ja olin niin liekeissä työn aloittamisesta, että en malttanut käydä edes ostamassa uutta rullaa kontaktimuovialoppuneen tilalle. Sitä sitten koitin paikkailla ujuttamalla teippiä tyllin alle, mikä tästä kuvasta ehkä näkyy. Vinkkini on, että kannattaa vain suosiolla hankkia kontaktimuovia. Ilman sitä menee liikaa aikaa siihen, että koittaa välttää napaamasta neulankärjellä vahingossa pohjakankaaseen kiinni.

Kontaktimuovi on (internetin ohella) ainoa 1900-luvun keksintö, joka on edistänyt hienoa kirjontaharrastusta. Muuten 1900-luku on ollut neulatöille vain turmioksi.

Tälläinen tästä tuli, reunassa on Cluny Lace Companyn somaa Leavers-pitsiä. Seuraavaksi teen jonkin sellaisen prinsessapitsityön, jota voi käyttää vaikka pukeutumisessa hyödyksi. Tämän tekeminen oli todella hauskaa, ja siitä tuli sievä (joskin äärimmäisen perinteinen) - mutta mitä peeveliä teen tällä pikku liinasella? Ideoita otetaan vastaan!

Edistystä vai taantumista?

Kun aloitin kirjoittamaan nyt tekeillä olevaa kirjaa, suunnitelmani oli tehdä siitä kevyt ja ehdottomasti kaikkea syyllistämistä ja painostamista välttävä opas. Mutta kun olen nyt oikein paneutunut kaikkeen pahuuteen, mitä vaateala maailmalla aiheuttaa, minulla on suuria vaikeuksia pitäytyä päätöksessäni (vaikka tiedän tasan tarkkaan, että syyllistäminen kääntyy erittäin nopeasti itseään vastaan). No, toivottavast kustannustoimittaja karsii pahimmat synkistelyt. Synkkyyskirjoja kyllä piisaa, mutta "no mutta mitä minun pitää sitten tehdä" -kysymykseen vastaavia vähemmän.

Lisäksi tämän prosessin aikana minusta saattaa kuoriutua vaarallinen ekohihhuli. Tilasin juuri tämän kirjan  - käytettynä toki.


Pari mielenkiintoista linkkiä:

Honest By - Bruno Pietersin luksusvaatemerkki, joka on joka suhteessa avoin ja läpinäkyvä. Joka vaatteesta kerrotaan joka nippelin ja nappelin alkuperä, ja jopa hinta eritellään. Tälläinen tulee toivottavasti yleiseksi

Kirsi Niinimäen idea vaatteiden laatutakuusta

Käsilaukun teettämisestä (maksoi noin 350 e)

Pari kuvaa tämänhetkisestä suosikkikahvilastani - Factory Tehtaankadulla. Siellä on hyvää kahvia, maukkaita bageleita, joskus lettuja ja aivan ihanan pehmeä sohva, jossa on hyvä istua, lukea ja kirjoittaa. Nyt luen Kirsi Niinimäen kirjaa From Disposable to Sustainable. 

Ylemmässä kuvassa Judith Levinen kirja "Not Buying It", jossa hän kertoo vuoden mittaisesta ostamattomuuskokeilusta (ruoka ym. välttämättömyydet poislukien). Sen ehdin jo lukea, jos jotakuta kiinnostaa, niin postitan sen jalkapalloa tai huopaa vastaan halukkaalle!