tiistai 5. helmikuuta 2013

Edistystä vai taantumista?



Kun aloitin kirjoittamaan nyt tekeillä olevaa kirjaa, suunnitelmani oli tehdä siitä kevyt ja ehdottomasti kaikkea syyllistämistä ja painostamista välttävä opas. Mutta kun olen nyt oikein paneutunut kaikkeen pahuuteen, mitä vaateala maailmalla aiheuttaa, minulla on suuria vaikeuksia pitäytyä päätöksessäni (vaikka tiedän tasan tarkkaan, että syyllistäminen kääntyy erittäin nopeasti itseään vastaan). No, toivottavast kustannustoimittaja karsii pahimmat synkistelyt. Synkkyyskirjoja kyllä piisaa, mutta "no mutta mitä minun pitää sitten tehdä" -kysymykseen vastaavia vähemmän.

Lisäksi tämän prosessin aikana minusta saattaa kuoriutua vaarallinen ekohihhuli. Tilasin juuri tämän kirjan  - käytettynä toki.


Pari mielenkiintoista linkkiä:

Honest By - Bruno Pietersin luksusvaatemerkki, joka on joka suhteessa avoin ja läpinäkyvä. Joka vaatteesta kerrotaan joka nippelin ja nappelin alkuperä, ja jopa hinta eritellään. Tälläinen tulee toivottavasti yleiseksi

Kirsi Niinimäen idea vaatteiden laatutakuusta

Käsilaukun teettämisestä (maksoi noin 350 e)




Pari kuvaa tämänhetkisestä suosikkikahvilastani - Factory Tehtaankadulla. Siellä on hyvää kahvia, maukkaita bageleita, joskus lettuja ja aivan ihanan pehmeä sohva, jossa on hyvä istua, lukea ja kirjoittaa. Nyt luen Kirsi Niinimäen kirjaa From Disposable to Sustainable. 

Ylemmässä kuvassa Judith Levinen kirja "Not Buying It", jossa hän kertoo vuoden mittaisesta ostamattomuuskokeilusta (ruoka ym. välttämättömyydet poislukien). Sen ehdin jo lukea, jos jotakuta kiinnostaa, niin postitan sen jalkapalloa tai huopaa vastaan halukkaalle!

14 kommenttia:

  1. Täällä kyllä fanitetaan tapaasi upota asioihin ihan kympillä! Eikä syyllistämisessä mitään pahaa ole, toisinaan on hyvä sanoa asiat niin kuin ne on eikä pehmoilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wau, kiitos! Olen pitänyt hieman ongelmallisena luonteenpiirteenä tapaani hurahtaa asioihin, mutta ehkä olen löytänyt alan, jossa se onkin paikallaan :D

      Olen vähän kahta mieltä syyllistysasiasta - se toimii kyllä ihmisiin, jotka ovat valmiiksi jotensakin valveutuneita, mutta karkoittaa ne, jotka eivät kertakaikkiaan halua edes ajatella asioita. Ehkä jokin tiivis syyllistysluku, jonka yli voi halutessaan liukua...?

      Poista
  2. Jos koet tehtäväksesi muuttaa ihmisten tapoja. Keskity yhteen ihmiseen tarjoamalla neutraalia ja totuudenmukaista informaatiota. Esimerkiksi tilastotietoa keskimäärin suomalainen laittaa 9kg vaatetta roskiin vuodessa ja kierrättää 5kg. Kuvaan kasat vaatteista. Tämän syyllistämisosion jälkeen hieman ratkaisukeskeisempi osio, miten vältän virheostokset ja mainosmiesten luomat tarpeet.

    Viherhihuli ja maailmanparantajasyyllistäjä ei tavoita välttämättä koko kansaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myönnän, että aikomuksenani on tosiaan saada ihmiset muuttamaan tapojaan:
      - ostamaan vähemmän huonolaatuisia vaatteita
      - ylipäänsä ostamaan vähemmän
      - ostaessaan valitsemaan eettisesti ja ekologisesti valveutuneita vaihtoehtoja
      - vaatimaan vaateyrityksiltä vastuullisuutta

      Idea vaatekasoista on loistava! Se pitää ehdottomasti toteuttaa kirjaan. Nuo tilastot ovat kyllä hätkähdyttäviä, ei voi kuin ihmetellä. Ratkaisuosio on kirjan sydän, koska sellaista aina itse kaipaan kirjoissa, joissa kritisoidaan maailman tilaa. Miten tunnistat laadun, miten vältät ostamasta liikaa, miten pidät vaatteet hyvässä kunnossa pitkään ja miten valita vaatteet kaupassa, jotta ei haksahda tukemaan vastuuttomia käytäntöjä.

      Poista
  3. http://www.amazon.com/Guide-Elegance-Properly-Dressed-Occasions/dp/0060757345/ref=sr_1_1?ie=UTF8&qid=1360225646&sr=8-1&keywords=guide+book+to+elegance

    Tunnetko tuon kirjan, alun perin 60-luvulta, uusittu 2004. Minusta parhaita kirjoja, joita olen lukenut vaatehaninnoista ja tyylistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on se kanssa! Ihan paras! Hankin ensin 2000-luvun painoksen, mutta se peeveli oli lyhnnelty ja muokattu ihan typerästi, sitten hommasin itselleni alkuperäisen. Aion lainata siitä paljon asiaa kirjaani.

      Poista
    2. Alkuperäinen on ainakin tuplasti pidempi kuin uusi versio, toki siinä on paljon vanhentunutta asiaa, mutta kyllä sieltä pystyy hyvin siivilöimään hyödylliset ideat itselleen!

      Poista
    3. Isoäidillä oli alkuperäinen kirja ja nyt se on minulla :-)

      Poista
  4. Hei! Olen seurannut blogiasi jo jonkun aikaa mielenkiinnolla. Nyt pisti silmääni tuo Levinen kirja. Se on ollut inspiraationlähteeni kun aloitin oman "älä osta mitään" -vuoteni, josta nyt kirjoitan blogia Elänkö ostaakseni?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olenkin välillä lueskellut blogiasi, päädyin sinne minimalisminilo.wordpress.com:in kautta. Mielenkiintoisia juttuja lapsiperheen vähemmän ostelevasta arjesta - usein minimalismi- ym. vähemmänkulutushommat ova sinkkujen kirjoittamia, ja silloin on pakko ajatella, että voisihan sitä olla vaikka seipään nenässä vuoden, jos ei olisi perhettä :D

      Koska kukaan ei ole vielä ilmoittanut kiinnostuksestaan Levinen kirjaa kohtaan, haluaisitko sen mahdollisesti blogin lukijalahjaksi tms? Koitan estää kirjahyllyä täyttymästä, kun oman kirjan lähteeksi pitää hommailla kirjoja aika lailla (ja no tulee niitä muutenkin osteltua!).

      Poista
    2. Peruutan tarjouksen kirjasta, kirjalle löytyikin jo ottaja!

      Poista
    3. Minä saan kirjan aina tarvittaessa kirjastosta. Ja onhan se tullut luettuakin useampaan kertaan.

      Minimalismi on ihan oma haastensa isojen lasten kanssa, teinityttö ainakaan ei taida olla kovin usein minimalisti, vaan ketjumyymälän tavaraa tuntuu kulkeutuvan viikko toisensa jälkeen kotiin. Olen ratkaissut asian niin, että hän täyttäköön oman huoneensa miten tykkää.

      Poista
  5. Hei Rinna, voisin ottaa kirjan vastaan, jos huolit Fair Trade huivin/sarongin Etiopiasta. Etiopiassa ei viljellä luomupuuvillaa, koska standardointi ei ole vielä maassa mahdollista. Huivi on entisten Eukalyptus puunhakkaajanaisten projektista (Ruotsalainen). Tulisi helposti kuoressa sinulle. Joku kirjakin voi hyllystä löytyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varaan kirjan sinulle! Lähetä postitusosoitteesi minulle rinna piste saramaki miukumauku gmail.com.

      Huivista minun on viisainta kieltäytyä, vaikka se hyvältä kuulostaakin, koska huolimatta karsimisesta varastoissani on vielä kymmeniä huiveja...
      Mutta kaikenlaiset ekologisuuteen, eettisyyteen, shoppailuun ja muotiin/tyyliin liittyvät kirjat kyllä kiinnostavat! Ja Unicefin 5e pehmeä paketti on kanssa aina tervetullut vaihdon väline.

      Poista