lauantai 9. helmikuuta 2013

Helmikuun pyöryläisiä



Helmikuun pyöryläisiä asioita:
1. Pikku Onnettaren ensimmäinen tekstiilitaideteos. Tylpän kanavaneulan voi antaa jo kaksijapuolivuotiaalle käteen, ei pelkoa onnetomuuksista. Tylli osoittautui hyväksi ompelupohjaksi, kun lapsi näkee ompeluksen molemmat puolet yhtä aikaa. Kivaa yhteistä puuhaa äidille ja tyttärelle!
2. Olen kokenut valaistumisen kalansyönnin turmiollisista vaikutuksista (siis poislukien jotkin tylsät kalat, kuten hauki. Saahan siitä ihan hyvän keiton, mutta ruotoihin menee hermot aaargh! on kai ihan järkeenkäypää, että parhaan makuiset ja helpoimmin ravinnoksi käytettävät kalat kärsivät kalastuksesta eniten, mutta erittäin mälsää). Mutta sillointällöin nautin silti kalaa. Pääpaino sanalla nautin! Pidin työhuoneella miniblinifestivaalit, lisukkeina siis mätiä, sienisalaattia, sipulia ja savulohikräämiä (kaikki kuvan ruokatuotteet Aitokauppa).
3. Nokkoslankaa Sirinä Designiltä. Hyvin mielenkiintoisen tuntuisa, tiukkaan kehrättyä lankaa, jonka piakkoin postitan neulesuunnittelua opiskelevalle siskolleni.


Hiukan lainauksia viikon lopulle:

Spades and Silk:  "The fashion industry can get us jazzed, and even obsessed, over a new outfit or style that we just have to have for this season.  And we love it, because it makes us look and feel good. ... We all do this from time to time, without thinking about all the negative effects, whether that applies to our financial lives, or the aspects of production behind what we are buying.  Unfortunately, on the production end there can be a lot of negative effects hitching a ride of hem of your cheap garment.  And it is important to be informed."

Radical simplicity "how do we get people to live within the means of nature and not feel deprived?"

4 kommenttia:

  1. Kivoja pyörylöitä, varsinkin tuo eka. Perintöprinsessani oli 3 v, kun annoin hänelle vohvelikangasta ja neuvoin, miten pujotellaan. Tavoitteena kasvopyyhe isänpäivälahjaksi. Hetken kuluttua hänellä oli kiva mytty kangasta ja lankaa..parempi pesupalloksi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii, liikutus :)

      Luulenpa, että ompelukehys on lähes välttämätön tässä ikäryhmässä - jos vain onnistuu selittämään pikku kirjojalle, että reunojen yli ei kannata ommella.

      Poista