Mielenkiintoinen, todella mielenkiintoinen artikkeli suomalaisesta kehitteillä olevasta selluloosakuitutekniikasta, jonka pitäisi mullistaman maailman vaatetuotanto Kauppalehdessä. "VTT:llä on laskettu, että Suomen metsien nykyisen hakkuuylijäämän muuttaminen kuiduksi voisi korvata jopa puolet nyt käytössä olevasta maailman puuvillasta." Ja kaikenlisäksi tähän voidaan yhdistää 3D-tulostus, niin että vaate saadaan lähes valmiiksi ilman ihmiskäsien kosketusta. Tämä herättää monenlaisia ajatuksia!!

Vähenee - lisääntyy - vähenee - jne...

Projektini "työhuone tyhjemmäksi" soutaa ja huopaa. Vien työhuoneella kahden ihmisen tilan tavaramäärineni mutta tarkoitus on kutistaa tarvitsemaani tilaa niin että työhuoneelle mahtuisi vielä yksi osakas.

Eikä tässä vielä kaikki... pari isoa rullaa kangasta on nurkassa, 

samoin pöntöllinen tilkkuja & laatikollinen silkki- ja muita ylellisyyskankaita toisessa hyllyssä.

Kävin taannoin läpi kangasvarastojani ja onnistuin identifioimaan joitakin kankaita, joista raaskin luopua (arvelen, että minulla on suurin henkilökohtainen kangasvarasto koko pohjois-Euroopan alueella. Voisin avata kangaskaupan ihan vain ripustamalla työhuoneen ikkunaan "Kangaskauppa"-kyltin. Luopumisen varaa siis on.) Puolet tilkkuvarastosta lahjoitin Pikku Onnettaren päiväkotiin askartelumateriaaliksi. Osan kankaista vein kierrätyskeskukseen, yhden superkauniin mutta minulle sopimattoman japanilaisen kirsikkapuuvillakankaan lahjoitin Tiinalle ja pahvilaatikollinen odottaa vielä käsittelyä eteenpäin.

Lehtikokoelmani on laihtunut tasan puolet, kahdesta hyllystä yhdeksi, ja näin saan lähes kaikki painotuotteet yhteen varastohyllyyn. Sain sijoitettua pari kansiollista japanilaisia muotilehtiä muiden ihmisten vaivaksi ja iloksi. Päätin keskittää keräilyintoni vintage-kaavalehtiin ja lahjoitin vintage-neulelehdet Kainolle Islantiin (fotasin inspiroivimmat kuvat ja niistä taidan tehdä erillisen postauksen).

Toisaalta tavataa on tullut sisäänkin: Korkeavuorenkadun City Mode ateljeeompelimo lopettaa, ja myy varastokankaansa -50%. Lumouduin ensin puuterinvärisestä puuvillapitsistä (hieno tyllille Cornely-kirjottu pitsi) ja sen jälkeen liikkeen omistaja johdatti huomioni hienostuneen harmaanruskehtavaan laadukkaaseen villakreppiin. Ostin pitsiä koko kerän, noin 8 metriä. Näin hyvää pitsiä tulee harvoin vastaan…

 

Villakreppiä ostin sellaisen palan, että siitä saisi pitkähihaisen vierailupuvun (50-luvulta taas kajahtaa). Koitan keretä ommella puvun ennen Tokionmatkaa, niin että saisiin sen ystäväni häihin ylleni. Luulin jo, että vaatevarastoni kattaa kaikki elämän pukeutumistarpeet, mutta en ollut varautunut vihkiseremoniaan shintopyhäkössä! Tummanharmaa pikkumustani on hiukan liian synkkä, siniharmaata silkki-puuvillaa ja vaaleanpunaista pitsiä yhdistelevä mekko liian avokaulainen ja ruskea jakkupuku ehkä liian arkinen... tai sitten kyseessä on vain pään sekoittava ompeluhimo.

Hmm! tarvitsenko todella uuden mekon vai keksinkö väen vängällä aiheita ompelemiseen?

Joka tapauksessa, suosittelen käymään kyseisessä liikkeessä, jos on tarve laatukankaalle. Eivät ne ilmaisia ole alennuksessakaan, mutta laatu on huippu.

Pari päivää sitten päädyin ostamaan täysin tarpeettomasti pari pitsiliinaa ja pussillisen nappeja. Kävin akupunktiossa ja ajauduin sen jälkeisessä hömelössä tilassa Fidaan. En todellakaan tarvitse uusia liinoja ja nappejakin on noin sadan vuoden tarpeiksi, mutta sellaisia huomasin ostaneeni. Hedebokirjottu pellavaliina on kyllä kaunis, tahroistaan huolimatta, mutta samantapaisia minulla on jo monia enkä oikein tiedä mitä tälle tekisin. Nämäkin rahat olisin voinut säästää matkalle! Äh!

Nappeja oli enemmänkin, mutta ehdin purkittaa muut ennenkuin keksin ottaa kuvan. Huom. vanhat suomalaiset univormunapit!

Viskoosi-infopläjäys

Suhtaudun lähtökohtaisesti positiivisesti viskoosiin, koska se on oikein käytettynä mitä mainioin vaatemateriaali. Kunhan sitä ei tärvätä koittamalla vääntää sitä joksikin mitä se ei ole - nimittäin puuvillankaltaiseksi tai mikä vielä pahempaa, villankaltaiseksi -, niin se on kauniisti laskeutuva, kestävä ja nykyisellään myös helposti pestävä aines. Joskus pula-aikana valmistetut viskoosikankaat olivat ilmeisesti alttiita kutistumaan ja päästämään väriä aina pesussa, mikä edelleen tahraa jossain määrin viskoosin mainetta ainakin vanhempien sukupolvien mielessä. Ennen 60-lukua viskoosia kutsuttiin nimillä säteri (katkomaton filamentti) ja silla (katkekuitu). Suomessa ei nykyään valmisteta viskoosia vaatekäyttöön, vaikka aikoinaan sitä tehtiin paljonkin. Olen kuullut suunnitelmista elvyttää kotimainen viskoosituotanto, mutta en tiedä missä vaiheessa suunnitelmat ovat.

Viskoosi on saanut negtiivista ympäristöhuomiota joissakin kuituvertailuissa, esim. Made-By -organisaation "benchmarkissa" (kuva alla):

Tavallinen viskoosi on huonoimmassa E-luokassa tavanomaisen puuvillan, villan ja nylonin kanssa. Villantuottajat pahastuivat muuten tästä luokituksesta kovin ja tilasivat tymäkät LCAt korjaamaan mielestään väärää käsitystä (LCA = Life Cycle Analysis), josta omana ymärryksenäni sanon lyhyesti että villa voi olla yhtäällä tuotettuna kelpo ekokuitu, toisaalla taas turmio ja huonous. Toinen, hieman vähemmän yksinkertaistettu kuituvertailu löytyy täältä.

Viskoosia on kahta tyyppiä, silkinkaltainen sileä ja ohut filamenttikuitu ja muhevampi katkekuitu. Filamenttiviskoosi on juuri se, joka säilyy hyvänä vuosikymmenestä toiseen, kun taas yleisempi katkekuituviskoosi on altis nuhjaantumaan ja nyppyyntymään. Nyppyyntymisalttius riippuu toki langan kehräystavasta myös, tiukempi kierre ja pidemmät kuidut = vähemmän nyppyjä. Viskoosikankaat vaihtelevat ohuista kesäkankaista t-paitaneuloksiin ja sametteihin, ja sitä käytetään täyteaineena mm. puuvillan joukossa (ihan OK, jos lanka on kehrätty kunnolla ja puuvillakin laadukasta) ja villan joukossa (yleensä huono idea). Viskoosisukkahousuissa tulee esiin sen puuvillaa huonompi hankauskestävyys, viskoosisukkikset nimittäin reikiintyvät varsin nopeasti.

Viskoosi on siis puuselluloosasta valmistettua muuntokuitua.  Puun käyttö kankaan valmistusmateriaalina on käsitykseni mukaan ihan hyvä idea, kunhan puut on hakattu vastuullisesti hoidetuista metsistä joiden uudelleenkasvamisesta huolehditaan, eikä jyrätty jotain ainutlaatuista ikimetsää. Puu voi olla koivu, eukalyptus, haapa, kuusi tai bambu (joka ei olekaan puu, vaan ruoho, mutta käsitetään se nyt puuksi). Maa-alaa puun kasvatus toki vaatii, mutta ei juurikaan lannoitusta tai keinokastelua.

Kuituvalmistaja Lenzing on teettänyt kattavan ja ISO-standardinmukaisen LCAn tuotteilleen (HUOM! linkistä aukeaa 59-sivuinen pdf). Viskoosista paljastuu, että sen ympäristövaikutukset riippuvat suurelta osin tehtaan tehokkuudesta, kuinka kemikaalit kierrätetään, ja mistä tehdas hankkii energiansa. Lenzingin Itävallan-tehtaan energiasta yli puolet saadaan viskoosin raaka-ainepuun ylijääneistä kuorista ja muista tehtaan jätteistä ja loput ulkopuolelta hankitusta biomassasta ja yhdyskuntajätteestä. Varsin kunnianarvoista ekoenergiaa käytössä siis, toisin kuin Lenzigin Aasian-tehtaalla, jossa energia saadaan Indonesian sähköverkosta, johon se saadaan pääasiassa hiilivoimaloista. Viskoosivalmistajia on paljon muitakin, mutta en ole löytänyt minkään toisen valmistajan kunnollista tutkimusta heidän tuotteidensa ympäristövaikutuksista. Syynä voinee arvailla olevan, että ne eivät hyödynnä viimeisimmän ympäristöteknologian saavutuksia ja saastuttavat siis melkoisesti, eivätkä viitsi kiinnittää huomiota asiaan. Lenzingillä varsinkin Euroopan tehtaalla asiat ovat esimerkillisessä kunnossa, joten asiaa kannattaa esitelläkin.

Energian lisäksi huomionarvoisia ovat viskoosin tuotannossa käytettävät kemikaalit, kuten rikkihiili ja lipeä. Jos niitä ei vahdita silmä kovana ja pidetä tiukasti suljetussa pullossa umpioidussa säiliössä, ne ovat vaarallisia. Valmiiseen kankaaseen ei myrkyllisiä jäämiä jää, mutta huoli onkin lähinnä siinä miten hyvin tehtaan jätevedet puhdistetaan ja mitä käytetyille liemille tehdään. Jos niistä huolehditaan asianmukaisesti, kaikki on OK. Jos ne kaadetaan ojaan, ekokatastrofi on valmis. Tästähän kankaan tai vaatteen ostaja ei juurikaan voi tietää mitään. Paitsi sen, että EU:n REACH-kemikaalilainsäädäntö on varsin tiukka, ja jos viskoosikuitu on tuotettu täällä, kemikaalijätteitä ei varmasti kaadettu ojaan. Eli EU:ssa tuotettu viskoosi on tältä osin hyvä valinta.

 

Kaavio viskoosin ja lyocellin valmistusprosessista Lenzigin LCA-tutkimuksesta.

Vettä viskoosiprosessissa kuluu aina paljon, joka onkin yksi syy sen huonoihin sijoituksiin kuituvertailuissa. Lenzigin LCA:n mukaan yhden kuitutonnin valmistamiseen kuluu jopa 42 kuutiota vettä eli 4200 litraa, minkä lisäksi tarvitaa ällistyttävät yli 400 kuutiota jäähdytysvettä. Muuten niin perusteellinen LCA-raportti on tästä aiheesta sangen niukkasanainen. En tiedä, kiertääkö jäähdytysvesi järjestelmässä uudelleen ja uudelleen, vai mitä sille tapahtuu. Pitää varmaan perehtyä selluloosan tuotantoon...

Loppupäätelmänä sanoisin, että 

1) mielummin viskoosi kuin tavanomainen (siis ei-luomu) puuvilla - ainakin sellaisiin tuotteisiin joiden ei tarvitse kestää kovaa, jatkuvaa hankausta. Joku muu aines voi olla toki vielä viskoosia ympäristöystävällisempi, esim. Tencel tai kierrätetyt kuidut.

2) Mielummin Euroopassa tai muuten todistettavasti ympäristön huomioivasti valmistettu viskoosi kuin tavanomainen nimetön viskoosi.

3) koska vaatteessa harvoin lukee missä kuidut on valmistettu, vastuu ostajan osalta on siinä ettei osta ylimääräistä tai tarpeetonta, tai sellaista kuitusekoitusta joka on tunnetusti huono kestämään (kun nyt kerron tässä, että viskoosi missään muhkeassa, villankaltaisessa langassa ei ole hyvä idea, ainakin se on teille blogin lukijoille tunnettu asia).

4) tuetaan suomalaista vaateviskoosituotantoa, jos se joskus saadaan takaisin jaloilleen!

Uutinen, valitus ja käsityö

Hei, olenko jo maininnut, että kirja on painossa!! Tämän kuun lopussa (viimeistään) sitä pitäisi saada kaupoista. "Hyvän mielen vaatekaappi", ja kirjoittaja siis Rinna Saramäki. Saa taputtaa! Niin ja varata kirjastoista ja kysellä kirjakaupoista!!

-----------------------------------

Viikon ärsytys: Nelly-nettivaatekaupan mainoskampanja:

Mainoksessa on tavalliseen, ja juuri siksi niin ärsyttävään tapaan sotkettu kaksi toisiinsa mitenkään liittymätöntä asiaa. On ensinnäkin asia 1, (vaate)shoppailun rakastaminen. Sitten on asia 2, bileissä käyminen parhaiden ystäviensä kanssa bileisiin sopivasti pukeutuneena. Mutta näiden kahden sulauttaminen toisiinsa on yhtä johdonmukaista kuin olisi vaikkapa "Oletko #cernholic? Täysin sydämin hiukkasfysiikkaa rakastava, joka mielellään käy maatalousnäyttelyissä kumisaappaat jalassa ja lippalakki päässä parhaiden ystäviensä kanssa? Tässä sinulle uusimmat hiukkaskiihdyttimet higgsin ja muidenkin hiukkasten etsimiseen." Shoppailu ja bailaaminen eivät ole sen likeisemmässä riippuvuussuhteessa keskenään kuin maatalousnäyttelyt ja harrastuneisuus hiukkasten kiihdytyksen alalla. 

Ostelun ja bilettämisen suhteesta voi muodostaa kätsyn nelikentän. Shoppaa ja bilettää, shoppaa ja ei biletä, ei shoppaa mutta bilettää ja lopuksi ei biletä eikä shoppaile. Shoppailu ei lisää biletystä - voi jopa olla että vähentää, jos kuluttaa kaikki disko- ja drinkkirahansa nettitilauksiin! Kukaties sadat #nellyholicit istuvat kaikki lauantai-illat kotona tietokoneen ääressä nenäänsä kaivellen, kun vähemmän ostelevat kanssasisaret taas tanssivat samaan aikaan jalkansa väsyksiin ja päätyvät ihailemaan ikimuistoista auringonnousua jatkoilla kattopuutarhassa. No, juuri tälläistä käsitteiden sotkemista mainostoimistolta on varmaan tilattukin.

Ihan tavanomaista on tietenkin mainoksissa yhdistää mainostettava asia johonkin positiiviseen, kuten nyt tässä tapauksessa juhlimiseen kavereiden kanssa. Siitä on turha nurista. Se, mikä nellyn mainoksessa minua nyppii, on se että mainostettava asia eivät ole mekot tai korkkarit, vaan nimenomaan osteleminen. Ostamisen, tai siis shoppaamisen, mainostaminen tökkii, se on jotenkin häiritsevällä tavalla perverssiä tässä maailman tilassa ja myös ä-r-s-y-t-t-ä-v-ä-ä. Samasta syystä kai kauppakeskusten mainoskampanjat ovat aina niin puistattavia. Ostamista on vaikea (mahdoton?) mainostaa millään kunniallisella ja ei-iljettävällä tavalla.

-------------------------------

Loppuun käsityö: ostin Pikku onnettarelle kirpparilta eurolla vakosamettimekon. Siinä oli edessä kirjonta, ihan siistiä jälkeä, mutta minusta väärän tyylinen vakosamettiin. Tai ehkä minun vain teki mieli askarrella. Juu, tarkemmin ajatellen se olikin syy. Löysin (pohjattomista) varastoistani pienen pikkuruisen virkatulla pitsillä reunustetun liinan ja kirjoin siihen ristipistoilla S-kirjaimen. Kirjontamallin sain 5 vuotta vanhasta japanilaisesta käsityöpaketteja mainostavasta Couturier-lehdestä.

 

 

 Mekon helmaan voisi vielä etsiä virkatun pitsin tasapainotukseksi.

Päivien asuja ja pitsien reikiä

Syksyn pääasiallinen look: ylikasvanut taidekoulutyttö. Ladylike jakkupuku odottelee pukupussissaan käyttöä, kun käännyn lähes joka aamu jättikokoisen villatakin ja mekkojen puoleen. Villatakki taitaa olla pisimpään käytössäni ollut vaatekappale, sain sen ystävältäni joko 1998 tai 1999. Toimii edelleen.

 

Hommasin taas uuden vaatteen. Tämä ei todellakaan kuulunut suureen suunnitelmaani. Mutta paljon rahaa oli vaarassa mennä haaskuuseen... voitin nimittäin erään muotilehden arpajaisissa tasan vuosi sitten 300 e lahjakortin Samujille. Ostin lähes samantien kahdet ihanat, kashmirvuoratut pitkät käsineet, ja sen jälkeen unohdin lahjakortin. Pari päivää sitten muistin sen - onneksi! Lahjakortti  nimittäin vanheni tänään. Syöksyin siis Samujille, ja hankin kuvan angorapipon. Se oli juuri jäljellä olevan summan hintainen, ja sopii nutturaiseen päähäni (ainainen talvipäähineongelma! Ihmettelen, mitä naiset pitivät päänsä suojana silloin, kun nuttura oli ainoa aikuisen naisen sovelias kampaus. Huivia vissiin, koska juuri mikään korvia lämmittävä hattu ei mahdu nutturan yli).

Vaatebudjettiin nähden tämä on fuskausta. Tokion-bleiseri venyttää sen jo äärimmilleen, ja jo varaamieni tuotteiden lisäksi tarkoitus ei ollut hankkia mitään (ennen matkaa siis - parasta olla tekemättä lupauksia matkan osteluiden suhteen!). Mutta kun nyt universumi katsoi hyväksi lahjoittaa minulle tämän todella lämpöisen päähineen, niin otan sen mielihyvin vastaan. Olen myös ahkerasti parsinut puhkikuluneita sukkahousuja, tasapainottaakseni vaatetalouttani. Jos parsii 20 euron sukkahousuja, niin että niiden käyttäikä kaksinkertaistuu, on ansainnut 20 e, eikö niin?

 

Kaikkia reikiä ei ole pakko parsia. Reikäinen, hapertunut pitsi on ihanaa. Jos olisin puolet nuorempi, liihottelisin runotyttönä antiikkisista purkautuvista pitsinrepaleista kootussa mekossa, kukkia hiuksissa. Nyt tyydyn lempipitsimekkooni, ja sen muutamiin kulumisreikiin. Osan olen paikannutkin, hihojen lyhennyksestä yli jääneillä palasilla. Mekossa oli alunperin trumpettihihat ja lyhyt helma, mutta lyhensin hihat ja pidensin niillä helman itselleni mieluiseen mittaan.

Ystäväni H:n suvun naisilla kiertäneen pitsineulehuivin kuvauksellinen reikä. Kaunis huivi ja vielä tunnelmallisempi paljosta käytöstä hiukan reikiintyneenä!


Viikonlopun kahviloinnin asu: pitsikaulus, Samujilta viime vuonna ostamani silkki-pellava-neule ja villatakin neulojaksi lupautunut Kaino.

Pikku Onnetar ja taide:

Riiiip..! Pazoooooong! Ka-boooooom!

Kuuletteko tuon omituisen äänen? Se on vuotuinen vaatebudjettini, joka juuri repeilee kappaleiksi ja räjähtää. Minulla oli kolmisensataa euroa jäljellä päättämääni budjettia, mutta näyttää kovasti siltä ettei se nyt riitä ensinkään.

Ensinnäkin, kävin ostamassa uudet rintaliivit. Se toki mahtui hyvin jäljellä olevaan budjettiraamiin. Ostin muuten samaa vanhaa merkkiä mitä aina ennenkin olen suosinut, vaikka heidän selityksensä tehtaiden oloista oli keskinkertainen. Heillä on SA8000-sertifikaatti - nimittäin Belgiassa. Mutta en ole erityisen huolestunut belgialaisten työläisten oloista, vaan enemmän niiden tyyppien, jotka ompelevat liivini Marokossa ym. No, valitettavasti en löytänyt rintaliivimerkkiä, joka olisi erikoisen selvän reilu, ja jota pääsisin sovittamaan. Edes eettisyyden puolesta en ole valmis elämään huonosti istuvissa rintaliiveissä.

Sitten sain varattua itselleni neulojan. Koska ei ole mitään tolkkua neulottaa mitättömistä aineksista mittojen mukaan villatakkia, lankoihin ja nappeihin menee varmaankin pitkä penni (ja tietysti pitää varata kohtuullinen korvaus Kainolle!). Haluaisin neuleeseeni perinteiset nahkanapit, pikagooglauksella MacCulloch & Wallis -niminen firma myy mm. allakuvattuja huisin tyylikkäitä suorakaiteenmuotoisia nappeja. Olen keräillyt niitä löytäessäni kirppiksiltä, mutta saalis ei riitä vielä villatakin sulkemiseen.

Lopullinen isku budjettiraamilleni tulee olemaan haaveilemani bleiserin teettäminen. Lähdemme nimittäin marraskuun alkupuolella Japaniin! Tokiolainen ystäväni menee naimisiin, ja se onkin juuri sellainen tekosyy, jota kaipaan. Edellinen japaninmatka oli 2008, ja kaipaan sinne aivan hurjasti. Vietämme sekä minun että miehen väliin jäänyttä kesälomaa kuukauden Tokiossa (pikku Onnetar tulee toki mukaan myös! vaikka hänellä olikin kesäloma!). Ekoihmisenä minua kyllä nolottaa lentää, mutta en vain uskalla lähteä junailemaan Siperiaan lapsen kanssa. No, matka köyhdyttää kassani sen verran tehokkaasti, että en tule sen jälkeen lentelemään pitkiin aikoihin :D

Bleiserin kanssa matkalla on tekemistä sikäli, että Tokiossa ihmiset pukeutuvat varsin siististi (noin yleisesti ottaen), enkä lainkaan halua mennä sinne nuhjuisessa vakosamettipusakassani. Bleisereitä kai myydään vaatekaupoissakin, mutta pieniolkaisen ja leveälantioisen on turha edes etsiä sopivaa. Kukaan valmistaja ei tee harteista kokoa 36 ja lantiosta kokoa 42 olevaa vaatetta.

Jotain vaatetavaraa saatan ostaa Tokiostakin, ja siinä sitten menee kai ensi vuodenkin vaatebudjetti -_-'

Olen jo silmäillyt ahneesti mm. To &Co -kenkämerkin nilkkureita, toinen kenkäihastus on Plus by Chausser (ja heidän erikoismukaviksi mainostettu alamerkkinsä - Mukava!).
  

To & Co

 Plus by Chausser

Olen ostanut vuotuisesta kenkäkiintiöstäni vasta puolet (eli yhden parin), joten toisen puolen voisin ostaa reissusta. Ja sitten on tietenkin iki-ihastukseni Jane Marple. Ooooh ja aaaaah, kun vain ajattelenkin pääseväni kyseisen merkin kauppaan... en tiedä onko enemmän harmi vai helpotus, että suurin osa merkin vaatetista ei mahdu päälleni.

 Jane Marple

 Jane Marplessa viehättää nostalgisen fantasia-Eurooppatyylin lisäksi paneutuminen yksityiskohtiin.

Toivottavasti en ihan ratkea ostelemaan sekapäisesti. Japanilla tapaa olla sellainen vaikutus minuun, mutta toivon kasvaneeni siitä yli. Pitäisi varmaan tatuoida luottokorttikäteensä "Vain sellaista mitä tarvitsee, vain sellaisia määriä mitä ehtii käyttää". Minulla ei ole vähäisintäkään ongelmaa pidätellä itseäni vaateostoksista kotosuomessa, mutta japanilainen vaate-estetiikka kolahtaa täysillä. Siinäpä testi, toimivatko omat oppini käytännössä!

Pitsihavaintoja ja pitsiurputusta

Jossakin fiinimmässä butiikissa näkyi olevan myynnissä musta pitsimekko, koneommeltua pitsiä. Pidin kovasti sekä pitsin laadusta että kuviomallista. Olispa vielä mekko vähän pidempi, lompakko vähän paksumpi, ja cocktailtilaisuuksia enemmän... no, onneksi voi ikkunasta ihailla ihan ilmaiseksi.

 Varhaiskevään britti-Voguesta pari pitsibongausta. Tämä taisi olla Dolce&Gabbanan mainoksesta.

 Ihanasti pitsin risareuna huoliteltu tyllikaitaleella! Ooh! Pidän tälläisestä roisin ja huolellisen yhdistelmästä.

 Samaisesta lehdestä jotain seurapiiriperhosia pitsimekoissa. Jees jees.

 Helena Bonham-Carter seireeninä, yllään en muista kenen applikoitu tylliviitta.

 

Hienoa työtä. Tykkään tykkään!

Vähän urputusta. Kun noin hienosti ja huolekkaasti upotetaan pitsi paitaan, niin tuntuu työn hukalta että se on tylsää joustopitsiä. Toisaalta trikoopaidassa joustopitsi on paikallaan, mutta silti jotenkin hieman riepoo. En osaa päättää kumpi on pahempi: hyvä pitsi huonosti kiinnitettynä vai tylsä pitsi hyvin kiinnitettynä. Ehkä ensimmäinen, toisaalta sen voi itse korjata.

 Tässä keskilaatuinen, ihan kelvokas pitsi huonosti kiinitettynä. Ei kestä kuin vartti, että lerpattavat pitsit alkavat näyttää kerrassaan kehnoilta ja nuutuneilta. Menee hukkaan OK pitsi.

Möö möö.