Uudenvuoden iloksi

Käykää iloksenne vilkaisemassa irlantilaisen Sheelin Lace Museumin valokuvia upeasta antiikkipitsin kokoelmasta. Mukana häikäiseviä hiuksenohuesta langasta virkattuja mekkoja (irish crochet), nyplättyjä viuhkoja ja sellaista ylellisyyttä, jolle tuskin on nykymaailmassa vastinetta. Ooh ja aah!

Joulupuuhia ja hyvää loppuvuotta

Pahoittelut blogihiljaisuudesta! Toivottavasti joulunne sujui mukavasti!
Loppuvuosi on ollut yhtä hötkettä, joskin mukavaa sellaista. Kirjoittamista, sopimuksia, piparitaikinaa ja vaatekomeron tyhjäämistä, postissa ramppaamista (ihmettelen, miten voi päätyä käymään 8 kertaa postissa, vaikka ei mukamas lähetä juuri kenellekään lahjoja ja postikortitkin kerralla) sukulointia, lahjankäärintää, tärkeitä tapaamisia ym ym. pientä ja suurta.

Yksi hauskimmista, ja ehdottomasti yllättävin, joulukauden postipaketeista oli Briteissä asuvan blogin lukijan löytö hyväntekeväisyyskaupasta: kirja loimineuloskoneiden teknologiasta, joka kuten kannestakin arvaa, keskittyy paljon pitsikoneisiin. Kirjan nimi on Warp Knitting Technology, kirjoittaja D.F. Paling ja tämä painos on 70-luvulta.
Erittäin suuret kiitokset tästä vielä! Kirja on todella mielenkiintoinen,  täynnä pikkutarkkoja kaavioita, ja ihastuttavan perusteellinen selvitys loimineuloskoneiden ja raschel-koneiden tekniikasta. Tämän kirjan perusteella vihdoinkin koen ymmärtäväni raschel-koneiden periaatteen.

Kirjassa puhutaan monessa kohtaa "Angel Lace" -nimisestä pitsityypistä, joka on kuvista päätellen raschel-koneella neulottua nailonlankaista pitsiä. Nimitys oli minulle aivan uusi, ja googlauksen perusteella sitä ei enää kukaan muukaan tunne. Ajatelkaa, historian hämäriin unohtunut aikoinaan erittäin muodikas pitsityyppi! 

Kirjassa selostetaan liike liikkeeltä koneiden käyntijärjestys. Kirja on tarkoitettu oppaaksi koeniden käyttäjille ja korjaajille, ja siksi se on niin konkreettinen. Minkään asian yli ei hypätä.

 

Tässä lähäri yhdestä kaaviosta. Raschel-koneissa on kaksi koukkuriviä (huom. tämä ei ollut eksakti nimitys) ja lankoja on kahdet setit. Kaksinkertainen rakenne mahdollistaa monenmoiset kuviot.

Trilta ostettu minijoulukuusi oli pakattuna muoviseen verkkoon. Huomasin, että kyseessä on raschel-neulos!

 

 Tästä lähäristä ehkä tarkkaan syynämällä erottaa silmukoiden kaksinkertaisen rakenteen. Tätä ei käsin neuloen voisi toteuttaa.

 

Lopuksi vielä talvista pitsiä, hämähäkin ja huurteen yhteistyönä tekemää.

Uusi mekko pienelle isolle tytölle

 

Muun kehittävän touhun ohella minulla on meneillään "käytä kivat kankaat"-projekti. Minulla kun on laarikaupalla mitä hauskimpia kankaita, osteltu ties mistä maailman metropoleista ja jännittäviltä kirpputoreilta. Nyt niiden hautominen saa riittää, hirveää kyytiä vaan tekemään kaikista jotain kivaa. Uusia ei saa ostaa ennenkuin jotain silmin havaittavaa tyhjenemistä on tapahtunut, vähintään yksi laatikko tai hylly pitää saada muuhun käyttöön.

Tässä Pikku onnettarelle tekaisemani mekko, aikoinaan Tokiosta ostetusta tanakasta talvipuuvillasta. Mekkomalli on hyvin yksinkertainen ommeltava, koostuu vain viidestä palasta = etukpl, 2 x takakpl, suorakaiteen muotoinen etuhelma ja samanmallinen takahelma. Siinä on napitus takana (hän sai itse valita kahdesta vaihtoehdosta napit), tilavat taskut edessä ja pääntie ja kädentiet huoliteltu vinokantilla nurjalta. Helmassa on moninkertainen käänne, josta voi avata kasvunvaraa.
Mekon ompeluun ei mennyt kuin pari tuntia, ja äitin pieni iso tyttö on kovin tyytyväinen. (Siis äitin mielestä pieni, mutta jos joku harhautuu kutsumaan Pikku Onnetarta pieneksi, hän kyllä korjaa sen jotta "ISO!").

 Mekon vaaleanpunaiset muoviset kantanapit ostin aikoja sitten Pariisista, aivan mahtavasta pienestä nappiputiikista, joka oli vastapäätä Kookain outlet-myymälää kai 2. kaupunginosassa.


ps. Poseerauskuvat otettu Toinen keksi -kahvilassa Salossa. Sieltä saa herkkuruokia ja -juomia, ja lapsille on kiva puuhanurkka - suosittelen!!

... ja ikkunassa virkattuilla pitsiliinoilla somistetut verhot.

Lopuksi

Pikku Onnettaren omakätinen viesti blogin lukijoille: "SSSSSSSSSSSSSS1111111". S on tietenkin kirjaimista hauskin!

Kevät 2013 pitsiä

Lepuuttaakseni lukijoitani maailmanparannusprojektistani, tässä hieman pitsipoimintoja tulevan kevätkauden muotinäytöksistä. Kaikki kuvat style.com. Näytöksissä oli vähemmän pitsijuttuja kuin viime vuonna, mutta innovatiivisempaa materiaalin tutkailua!

Felder Felder

Giles

House of Holland

John Rocha (oh la laa, mitä pitsikermavaahtoa!)

Marios Schwab

Vaateratkaisuja

Kävin tänään kurkkaamassa erästä oivaltavaa ratkaisua vaateongelmiin (sekä omiin että koko maailman). Tämä ihmekeksintö on Vaatelainaamo, jota luotsaa Hel-looksia pitävä Liisa Jokinen.

Vaatelainaamo on auki joka torstai, ja jäsenet saavat lainata sieltä 2 tai 3 vaatetta, riippuen minkähintaisen jäsenyyden ovat hankkineet. Perustaso, jossa saa kaksi vaatetta viikoksi, maksaa muistaakseni 150 e/ 6 kk.

Koska Vaatelainaamossa on lainattavissa vaatteita, jotka monet jo itsekseen kustantaisivat tuon 150 e, ratkaisu on taloudellinen. Lisäksi se on tietenkin ekologinen, kun vaatteita ei tarvitse hankkia jokaisen erikseen. Monet hakevat Vaatelainaamosta joka hippoihin eri mekon, eikä huonoa omaatuntoa tarvitse potea. Mutta on siellä lainattavissa ihan arkikäyttöistäkin vaatetavaraa. Uutuudenhimon saa tuolla tyydytettyä täyttämättä komeroaan ja pääsee kokeilemaan erikoisempiakin vaatteita, joita ei uskaltaisi ostaa. Minusta tämä on niin nerokas keksintö, että en voi käsittää miksi näitä ei ole jo joka nurkalla.

Jos saan kirjaani kustannussopimuksen, hankkiudun heti Vaatelainaamon jäseneksi!!

Sustainable Fashion & Textiles

Lainasin ystäältäni Heiniltä (joka tekee mm. A3-nettilehteä) todella mahtavan kirjan: Sustainable Fashion & Textiles, jonka on kirjoittanut Kate Fletcher. Suosittelen sitä kaikille vaate- ja tekstiilialan ihmisille, jos ette ole jo lukeneet.

Olen lähes naurettavan kliseinen kahvilakirjailija, joka lattea hörppiessään samalla nakuttelee läppäriään. Mutta kahvilan hälyäänet helpottavat keskittymistä, kotona hiljaisuudessa ei kirjoittaminen useinkaan suju. Musiikkikaan ei auta, koska se on liian säännöllistä, ja olen itse valinnut sen. Vieraiden puheensorina, kahvikoneen porina ja lusikoiden kilahtelu on miellyttävää harmaata kohinaa. Saisikohan maitokahvit laittaa verovähennyksiin :D ?

Ainiin! Kun ensimmäisen karran avasin tämän kirjan, se aukesi sivulta 73, josta silmiini osui seuraava kappale:
"Paradigms, or the accepted models of how ideas relate to one another, are the sources of systems. If we influence things at the level of a paradigm, then a system can be totally transformed."
Juuri tätä toivon voivani tehdä, vaikuttaa koko vaateparadigmaan!

Parsimisesta asiaa 125 vuoden takaa

"Paikkaaminen ja parsiminen on toisenlaista ompelua, jossa perheenemännän tulee olla muita taitavampi. Nuorilla on harvoin malttia paikkaamiseen - ja vielä vähemmän hyvin paikkaamiseen; mutta jos perheenemäntä tässä on erittäin tarkka, täytyy hänen tyttäriensä ja palvelijattariensa olla tavattoman kehnoja, jos ei hänen esimerkkinsä vaikuttaisi. Huolimattomintakin palvelijatarta alkaa kuitenkin lopulta hävettää, nähdessään emäntänsä ottavan korjuuseen ja paikkailevan halvempiakin parsseleja. Tahi ettei mitään, jota voi ja täytyy käyttää, saa milloinkaan käyttää repaleisena tai heittää pois kelpaamattomana, tulematta edes kertaakaan paikatuksi.
Tämä koskee varsinkin sukkia. Sanotaan olevan naisia, jotka voivat vetää jalkaansa parsimattoman sukan, kunhan vaan reijät eivät ole kovin isoja, mutta olen kylläkin onnellinen kertoessani tätä ainoastansa kuulopuheen mukaan, enkä kokemuksestani, koska ei minun tuttavistani tietääkseni kenelläkään ole sellaista tapaa."

Mathilda Langlet'in Täydellinen käsikirja perheenemännille, 1885

Eettinen kuluttaminen vaateteollisuudessa

Sattuipa niin hauskasti, että juuri kun olin saanut edellisen blogikirjoituksen valmiiksi, sain sähköpostia serkultani. Hän oli bongannut minua mahdollisesti kiinnostavan tapahtuman nimeltään "Tiedätkö mistä vaatteesi tulevat?". Seminaari pidettiin eduskunnan lisärakennuksessa eilen, ja se oli todella mielenkiintoinen ja sopi täydellisesti viime aikojen pohdintoihini. Erityisen mielenkiintoinen oli ILO:n Better Work -ohjelmassa työskentelevän Susanna Härkösen esitelmä vaateteollisuuden eettisistä ongelmista ja syistä miksi niihin puuttuminen on niin hankalaa. Mutta muutkin osiot olivat kiintoisia ja valottivat asiaa eri kanteilta.

 

Tässä esiintyjät paneelikeskustelussa, vasemmalta katsoen Kaino-neulemerkin Sanni Salonen, Reilun kaupan edistämisyhdistyksen Janne Sivonen, viestintätoimisto Hill&Knowltonin Jami Taipalinen ja ILO:n Susanna Härkönen. 

Tässä yksi Härkösen esityksen kalvoista. Kirjotin kaiken muistiin kynä sauhuten ja pyysin päästä haastattelemaan monia eri tyyppejä (yleisössäkin, joka osallistui keskusteluun tarmokkaasti ja analyyttisesti, oli paljon alasta ja sen ongelmista tietäviä).

Nyt haastan kaikki blogin lukijat lähettämään sähköpostia sille vaatemerkille, jolta eniten ostatte vaatteitanne: kysykää, miten he huolehtivat siitä, että ompelijoiden työolot ovat asialliset ja että heille maksetaan asiallinen palkka. On tärkeää, että vaatefirmat tietävät, että asiakkaita todella kiinnostavat eettiset kysymykset.

Lähetin pari päivää sitten postia Noa Noalle, jolta minulla on määrälliseti eniten vaatteita (jos itsetehtyjä ei lasketa mukaan), ja ilokseni sieltä vastattiin hyvin asiallisesti.

Maailmanparannusta

Pitsitutkimus on jäänyt pariksi viikoksi pienemmälle vaihteelle, kun minulle tuli pakottava tarve selvittää ja ratkaista globaalin tekstiiliteollisuuden ongelmat. Vaivaavia seikkoja ovat m.m.

- Miksi on niin vaikeaa saada tietoja siitä, missä oloissa ja millä palkalla ostamani vaate on tehty?
- Jos kaikille vaatteen tuottamiseen osallistuneille maksettaisiin kohtuullinen palkka, paljonko vaatteiden hinta nousisi?
- Miksi vaatekankaille ei ole edes vapaaehtoisina kestävyysluokituksia, kuten sisustuskankaille pakollisina on?
- Maapallon ekologisen kestokyvyn kannalta, paljonko käytännössä voi esim. vuodessa hankkia vaatteita? (keskityn nyt vain vaatteisiin, ihan koko maailman kaikkia ongelmia en vielä koita ratkaista) Onko mahdollista edellämainituissa rajoissa pukeutua sosiaalisesti hyväksyttävästi ts. aiheuttamatta kiusallista huomiota esim. ylikuluneilla vaatteillaan?
- Miksi ylipäänsä on laillista myydä todella huonolaatuisia vaatteita, aineksista jotka eivät parhaalla hoidollakaan säily siistin näköisinä paria pesua pidempään?

.... ja monia muita kiperiä kysymyksiä. Olen lainannut kirjastosta kilokaupalla aihetta sivuavia kirjoja ja pommittanut eri tahoja sähköposteilla. Tästä tulee ehkä kirja, jos löydän kustantajan.

Loppukevennyksenä (pimpeli-pom!)
Stokkan Svenska Teaternin puoleiseen kulmaan on avattu shamppanjabaari, jossa on aivan ihanat puuvillaiset pitsiverhot ikkunassa. Jos verhot ovat noin laadukkaat ja hurmaavat, minkähänlaista herkkua tarjoiltava shamppanja on?

Anna Suin söpöstyksiä

Siitä pitäen, kun syyskuun alussa ryhdyin 33 vaatteen vaatepaastolle, olen ostanut kolme paria sukkahousuja enkä muuta - ja ne korvasivat kolme parsimiskelvottomaksi hiutunutta paria. Tuskin joulukuussa alkavalle seuraavalle kaudellekaan on tarpeen tehdä mitään ostoksia, kellarissa riittää päällepuettavaa vuosiksi. Tsekkailin siis muotinäytöskuvia aivan platonisessa hengessä, kuvaviihteenä. Alla suosikkejani Anna Suilta.

 Helmaprintit ovat jotain ihaninta, vuodesta toiseen. Harmiksi sellaisia ei kovin usein löydä, paitsi tietty spoonflower.comista. Huomatkaa myös kirjottu kaulus, sellainen yhdistettynä yksiväriseen mekkoon olisi kuin koru (tälläisenään ok muotinäytöksessä, mutta todellisuudessa liiallista).

Aaah mikä hurmauspitsifantasia, hopeanvalkoinen pitsi yhdistettynä kermanväriseen kaulukseen ja rekkoon toimii kuin häkä.

 Hauskat mustat pitsisukkikset. Mutta oikeastaan haluaisin mieluiten tummanvihreät, puuvillaiset pitsisukkahousut. Jos näette sellaiset, ilmoitelkaa!

 

Silkkinen tilkkukaftaani, jos voisi loikoilla koko päivän samettisohvalla ja siemailla mausteisia drinkkejä... mielenkiintoisia vierailijoita kävisi virtanaan salongissani ja joku muu hoitaisi tiskit ja pyykit. Kotiasu, haave-elämään.

Yhden asusteen kyllä haluaisin syyslookkiini hankkia, nimittäin tämän Jane Marplen sienikorun. Sen lakki aukeaa, ja sisällä istuu pieni maahinen! Oih ja voih!

Antiikkisukkia So-En -lehdestä

Aluksi: So-En on mielestäni maailman paras muotilehti. Se esittelee muotia haute-couture-ylellisyyksistä halvimpiin kirpparilöytöihin, muodin historiaa, uusimpia virtauksia, kaikkea innovatiivista ja jännittävää, käytännöllisen päällepuettavasta (olettaen jos siis sattuu olemaan vaikka vaatetusalan opiskelija) villlin konseptuaalisen taiteelliseen. Mukana kaavoja, populaarikulttuurin uusinta uutta ja joka sivulla noin sata ideaa. Lehteä julkaisee tokiolainen muoti-instituutti Bunka College ja sitä voi tilata mm. CD-Japanilta.

Ainoa, mitä lehdeltä enää voisi toivoa, on paperi, joka ei kiiltelisi niin helkkaristi. Liukaspintainen paperi tekee sivujen valokuvaamisen todella hankalaksi. Ja saisihan lehdestä vielä enemmän irti, jos osaisi lukea kunnolla japania!

 Uusimmassa So-Enissä oli pitkä artikkeli sukkien historiasta, keskittyen erityisesti 1700- ja 1800-luvuille. Katsokaa, miten hurmaavia pitsisukkia! Ei ihme, että nilkan vilahtamista pidettiin viettelevänä, kun sitä somistivat näin sievät pitsikoristukset.
Kuvia seuraa:

 En pysty kuvasta aanomaan, onko koneella vai käsin tehtyä pitsiä. Luultavasti käsin.

 Käsin valkokirjotut sukat... mielikuvituksen rajoja hipovaa ylellisyyttä.

Keskellä oleva vempele on stocking frame, jolla ensimmäisenä koitettiin tehdä pitsiä koneellisesti. Tulokset eivät olleet järin ihmeellisiä, mutta sitäkin uraauurtavampia. Pääasiassa sitä kuitenkin käytettiin - kuten nimestä voi aavistaakin - sukkien kutomiseen.