Halvoista ja vielä halvemmista

Mielestäni hyvä kolumni äskeisestä ananasmehutehdaspaljastuksesta. Ainoa, mistä olen eri mieltä, on se, pitääkö kuluttajan hälytyskellojen soida halvan ruuan kohdalla. Minusta vastuu on tässä asiassa nimenomaan kaupalla. On kohtuutonta sälyttää kuluttajan harteille vastuu eettisestä valinnasta, kun hänellä ei ole mitään mahdollisuuksia saada siihen tarvittavia tietoja. Kaupalla on, tai pitäisi olla, asiantuntevat ihmiset työssä, jotka osaavat laskea, mitä ananasmehun pitäisi tietystä maasta hankittuna maksaa, jotta kaikki saavat kohtuullisen palkan. Kuluttajan ei voi vaatia hankkivan tietoa Thaimaan peruspalkkatasosta, ananasten tukkuhinnasta, ja siitä, montako ananasta työntekijä ehtii käsitellä päivän aikana, joka vaaditaan siihen, että voi muodostaa käsityksen siitä, mikä on epäilyttävän halpaa. Tuollaisen tiedon hankkiminen on nimenomaan kaupan tehtävä, ja jos he eivät ole sitä tehneet, niin ansaitsevat kaiken häpeän.

Tämä pätee kaikkeen tuontitavaraan, myös vaatteisiin. Laskelmani ei ole aivan valmis, mutta jokatapauksessa esimerkiksi bulkkina tehtävän t-paidan hinta näyttäisi nousevan juuri ja juuri euron, jos kaikki sen tekemiseen osallistuneet saavat kohtuullisen palkan (living wage). Paidan laadusta voi kyllä vetää johtopäätöksiä hinnan perusteella, esim. 6 euron paitaan ei mitenkään ole voitu käyttää laadukasta materiaalia. Mutta työntekijöiden kohtuullisen ja nälkäpalkan ero täältä päin katsoen on niin pieni, että se voi sujahtaa hintaan tai siitä pois ihan huomaamatta. Ainoa keino selvittää asia on todellakin selvittää se, tai ainakin tivata valmistuttajalta, miten he ovat varmistaneet kohtuulliset palkat.

Hups oho

Tänään haastattelin pitkän linjan yritysvastuullisuusasiantuntijaa Jouko Kuismaa. Aika meni kuin huomaamatta! Nyt on taas paljon uutta mietittävää. "Still confused, but on a higher level", kuten hän summasi. Asiat eivät ole yksinkertaisia, mutta toisaalta eivät mahdottomiakaan.

Ja sitten osastoon hups oho. Olen viime aikoina, kuten varmaan blogista huomaa, miettinyt pää sauhuten sitä, kuinka paljon vaatteita ihminen tarvitsee ja vastaus on "paljon vähemmän, kuin mitä nyt kaapissa on". Ja jos jotain tarvitsee, se pitäisi ostaa pitkän harkinnan jälkeen.
Sitten piipahdin uteliaisuuttani uuteen Stokkan lähelle avattuun Fidaan. Siellä minua odotti kaunis hyväkuntoinen puuvilla-alushame, jonka helmassa aivan ihana, huippulaatuinen sveitsiläisellä käsikoneella (Swiss Handmaschin) tehty brodyyri. Ehjä. Minun kokoani. 7 e.

Minun pitää ehkä lisätä vaatebudjettiini kohta "alihintaan myytävät vintagepitsivaatteet". Mikähän summa tuohon olisi hyvä varata vuotuisesti?

Onneksi sentään minun "triggerini" on jotain suhteellisen harvoin eteen tulevaa. Ihan joka viikko näihin ei törmää. Mutta koska lankean tähän samaan kuoppaan uudestaan ja uudestaan, voinko moittia muita, jotka lankeavat johonkin toiseen kuoppaan (siis esim. "iih iih tosi söpöt korkkarit pakko ostaa")?

Tässä vielä Nudge-ekoputiikista ostamani minihajuvesi 2 e. 

 

Nurja puoli. Langat poistuvat kuvioista aina täsmälleen samassa kulmassa ja samasta kohtaa. Tähän ei täsmällisinkään ihmiskirjoja pystyisi, joten kyseessä on handmaschine.

Vaatebudjetti?

"..on myös otettava huomioon taloudelliset seikat, sillä on tärkeätä tietää, kuinka suuren summan voi käyttää ostokseen, ilman että koko vaatetustili järkkyy."

Kuinkahan monella on vaatebudjetti? Lukemissani vanhoissa pukeutumisoppaissa (esim. Hyvän pukeutumisen opas, Elsa Hagdahl, 1957) puhutaan 'vaatetustilistä' itsestäänselvyytenä. Tämä tuli mieleeni, kun tutustuin Courtney Carverin vinkkaamana The Vivienne Files -blogiin. Hän ihmettelee, kuinka harvalla on tiedossa, paljonko heidän vaatetusbudjettinsa on. Samoin uudehkon suomalaisen 365 More Life -blogin kommenttiosiossa vaatetusbudjetti nousi esiin.

Pakko myöntää, että en ole ikinä erityisesti budjetoinut vaatetuksen vaatimia varoja. Sinänsä se on ymmärrettävää, koska tuloni heittelevät rajusti. Joskus kirjani myyvät ja apurahahakemukseni ovat suotuisia, ja joskus kirjat eivät myy eikä muualtakaan oikein heru mitään. Tätä on vaikea ennustaa. Mutta silti - ei budjetoiminen ainakaan haittaa tee. Jos miettisi esim. koko vuoden vaatetarpeet etukäteen, niin voisi säästää rahaa niitä varten silloin kun sitä tilille virtailee. Tämä on mahdollista, jos tietää mitä vaatteita omistaa, jolloin tietää myös mitä puuttuu.

Merkitsin kaksi vuotta sitten ylös kaikki vaateostokset, joten tiedän suurinpiirtein paljonko olen ns. "entisessä elämässä" käyttänyt rahaa vuodessa vaatteisiin. Rahasta on tietysti noloa puhua, mutta kerta aion kirjassakin avautua kaikenlaisista noloista jutuista (mm. syitä, miksi olen säilyttänyt jotain vaatteita ym.) niin alotanpa jo nyt täällä blogissa. Rahaa meni siis vaatteisiin vuoden aikana noin 1200 euroa, mikä on aika täräyttävä siivu vuosituloistani, suorastaan naurettavan suuri osuus. Enkä tosiaankaan ostele pinoittain kalliita merkkilaukkuja tai sentapaista, tuo summa upposti "ihan tavalliseen" vaatteiden osteluun, sis. kirppislöydöt.

Vaatekulujen tarkkailu sai alkunsa siitä, kun luin jotain liiperi lööperi tyylikirjaa, jonka esipuheessa mainittiin, että brittinaiset käyttävät keskimäärin vuodessa yli 1000 puntaa vaatteisiin. Minä nauraa hörahtelin tuolle, jolloin mieheni sanoi että mitä minä sille nauran kun itse käytän vielä enemmän. Minusta mies oli ihan väärässä, ja todistaakseni tämän päätin pitää vuoden kirjaa vaatemenoista. Sepä oli kyllä valaisevaa, huh!

Kun nyt mietin, mitä tulen kuluvana vuonna tarvitsemaan, niin lista näyttää alustavasti seuraavanlaiselta:
* muutamia alushousuja, rintaliivit
* kopio trikoopaidasta, jossa on siisti kaulus (tämän olen jo tilannut luotto-ompelijaltani Tiina Talvikilta)
* yksinkertainen pellavamekko kevääksi ja kesäksi
* yksinkertainen neulemekko syksyksi ja talveksi
* sen alle sopiva trikoomekko, jossa saisi olla irtokaulus
* uudet kesäkengät, mieluiten nudeväriset balleriinat
* ehkä uusi hattu, joka sopisi yhteen mustan siistin takin kanssa
* muhkuinen luonnonvalkoinen neuletakki
* haaveissa myös teetetty kävelypuku (= jakkupuku). Olen ehkä vanhojen pukeutumisoppaiden aivopesemä, niissä hehkutetaan kävelypuvun monikäytöisyyttä ja vaatevaraston tukipilarin asemaa. Näen itseni kävelemässä keväisessä Helsingissä ylläni chic 50-luvun henkinen jakkupuku, joka istuu kuin valettu. Se voisi olla ruskeaa, hiukan meleerattua tai pinnaltaan epätasaista villaa, ja pistäisin jalkaani Chie Miharan ruskeat kengät (on jo) ja tavarat Minna Parikan kassiin (myös kaapissani)... oih! Mutta kuinka paljon tulisin sitä tarvitsemaan? Hyvän kävelypuvun teettäminen on takuulla kallista. Mutta toisaalta se olisi käyttökelpoinen vuosia.
* haaveilen myös vaaleansinisestä pitsineulosmekosta, mutta sen voisin ommella itsekin ja kangaskin on jo hankittu
* ja lisäksi eräs himmeän vaaleanpunainen silkkimekko pitsiupotuksin houkuttaa, mutta sitä ei oikein voi miltään kannalta katsoa välttämättömyydeksi

Mutta paljonko tähän kaikkeen pitäisi budjetoida? Aaargh...!!!!

Kierrätyskeskuksessa

 

Eilisen vietin Hietalahden Kierrätyskeskuksen vaatelajittelussa. Halusin tutkia empiirisesti, millaista vaatetta ihmiset laittavat pois varastoistaan, missä kunnossa se on, ja miten ne kierrätyskeskuksessa lajitellaan. Tässä kuvassa näkyvät vaatelajittelijan "aseet", nimittäin nypynpoistaja, sakset, vaateharja, tarrarulla hankalia tapauksia varten, ja laputuspistooli.
Minulle oli yllätys, kuinka paljon hoitotoimenpiteitä kierrätyskeskukseen saapuville vaatteille tehdään. Nypyt irroitetaan, samoin langanpätkät, ne harjataan (miksi niin monet valkoisen karvaeläimen emännät ja isännät käyttävät mustia vaatteita?!?!) ja vasta sitten hinnoitellaan. Tahrat koitetaan rapsuttaa irti, jos ei lähde niin sitten hintaa heti alennetaan. Ylipäänsä likaiset, mutta muuten hyvät vaatteet pestään. Ilmaishuoneeseen joutuvat suorilta sellaiset, joissa on kainalokeltaista tai (yöks) haarakeltaista. 

  

Vaatteita tulee pyörryttävä määrä. Kun mainitsin tästä, minulle sanottiin, että kyseinen keskus on pääkaupunkiseudun pienin, ja jos todella haluaisin nähdä valtaisia materiaalivirtoja, kannattaa mennä Matinkylän kierrätyskeskukseen.  Mieleeni jäi luku 2 miljoonaa, joka on pääkaupunkiseudun kierrätyskeskusten kautta myytävä tavaroiden määrä.

Henkaroinnin jälkeen vaatteet lasketaan, ja kärrätään sitten myymälän puolelle maxikokoisissa ostoskärryissä. Minä ja Rosa, jonka apulaisena toimin, saimme kolme kärryllistä vaatteita lajiteltua päivän aikana. Yhden päivän lajitteluhomman perusteella sanoisin, että eniten on H&M-vaatteita, sitten Ginatricot, Only, Kappahl, loput sekalaiset. Akryylin käyttö pitäisi kertakaikkiaan kieltää, vain kaksi neuletta, joissa oli akryyliä, ei ollut nukkaantunut (materiaalilappujen kurkkiminen ei kuulu työhön, mutta käytin tilaisuutta hyväkseni). Myös puuvillaneuleet ovat usein aivan nukkaisia, ja sitä pientä nukkaa ei nypynpoistajakaan irroita.

Kurkkasin myös uusiovaatteita tekevän Plan B-pajan puolelle. Ihana värijärjestys!

Ja pitsilaarit!

Suosittelisin vapaaehtoispäivää kaikille muoti- ja vaatehulluille, kun näkee valtavien vaaterekkien varastot, niin jotenkin ei tee mieli ostaa mitään. 

Wardrobe science

Here's a little graph which I hope illustrates how the number of clothes in use (or at least keep hanging in the active wardrobe) affects one's emotional state. Quite scientific looking little chart, don't you think? I'll neatify it later.

This particular graph is about dresses, which for me form the base of my wardrobe. Purple graph shows positive consequences. From zero to one dress, the graph jumps to +2. It's that much better to have a dress than not to have any dresses at all. Getting another dress adds half of the original rise, so it goes up to +3. Getting a third dress has again half of the impact, so graph rises to 3,5. Next dress adds again half of the previous points, only 0,25 this time, so graph goes up to 3,75. (edit: the rate of increase is logarithmic). The positive graph does keep inching upwards, though slower and slower as more dresses are added, but that's not the whole story, because there's also the...

black graph, which shows the negative emotional costs and inconvenience caused by the dresses. One dress causes only 0,25 worth of trouble (basically, the tiny loss of time when hanging it in it's place in the evening). Negative consequences double with each dress. So 2nd dress causes 0,5 points worth of negative emotions and lost time, 3rd 1 point, and so on. (edit: the rate of increase is geometric). As there are more dresses, it's more difficult to choose which one to wear, they take up more space and are annoyingly on the way, and other actual and emotional trouble. What does all this mean? It's explained by the

green graph: the total emotional impact of the number of dresses. It's simply calculated by checking the middle point between purple and green graph. At owning one dress, total is 2-0,25 = 1,75. Two dresses, it rises to 2,5. By third dress it stays the same, 2,5. And then something weird happens... the graph starts to turn down. By 4th dress the graph comes to the same level as owning just one dress. By 5th dress time loss, annoyance, wardrobe confusion etc. cancel out the positive aspects alltogether. And if you keep adding more dresses, the total emotional impact drops below zero.
So ideal number of dresses in active wardrobe would be two or three, that's where the total graph is the highest.

Of course, I've pulled the actual numbers from, well, let's say thin air. As far as I know, there's no standard for measuring emotional impact. And why it should be that getting a new dress generates positive points on a logarithmic scale, compared to previous time, while negative consequences double each time, I have no idea. But that's how I've noticed things are.

This graph can be modified to use with any item, in wardrobe or not. The most important thing is to figure out how much positive and negative points the first item gives. If I got one baseball cap, it would give me perhaps only 0,1 in positive, since I don't wear baseball caps and it would just get some mild interest from me. Then it would drop below zero already at first cap, since I'd say one baseball cap generates as much negative impact as one dress (so the calculation would be 0,1-0,25 = -1,5).

Lyhyesti suomeksi: kaavio, joka ilmentää tietyn mekkomäärän omistamisen aiheuttaman tunnevaikutuksen. Violetti käppyrä ilmentää positiiviset vaikutukset (ilo kauniista esineestä, tunne siitä, että on sievä, vaihtelunhalun tyydyttäminen jne). Musta käppyrä ilmentää negatiiviset vaikutukset (huoltoon kuluva aika, vaiva, stressi, valinnanvaikeus jne). Vihreä käppyrä ilmentää lopullisen vaikutuksen, se saadaan laskemalla violetin ja mustan käppyrän keskikohta.

Violetti käppyrä nousee aina puolet edellisestä pistemäärästä (siis kun eka mekko aiheuttaa hyvää mieltä kahden pisteen edestä, toinen mekko lisää siihen puolet alkuperäisestä pistemäärästä eli siis tulos on kolme) Edit: siis käyrä kasvaa logaritmiseti. Musta käppyrä tuplaa pistemäärän jokaisen uuden mekon kohdalla. Miksi on niin, että positiiviset vaikutukset vähenevät mekkomäärän kasvaessa, mutta negatiiviset lisääntyvät geometrisesti, en osaa sanoa. Näin olen kuitenkin havainnut olevan. Paras tulos on kohdissa kaksi tai kolme mekkoa, sen jälkeen vihreä käppyrä alkaa laskea, ja kuuden mekon kohdalla se menee jo perustason alle.
Joskus vielä väsään tietokoneohjelman, jolla voi laskea koko vaatekaapin emotionaalisen vaikutuksen ja kunkin vaattyypin optimaalisen määrän :D!

Mahtava päivä

Parhaimmillaan kirjan tekeminen on niin hauskaa, etten meinaa pysyä pöksyissäni. Saa vaan jutella mielenkiintoisille ihmisille ja se on muka olevinaan työtä :D

Ensin kävin aamupäivällä haastattelemassa kangaskauppa Holger Kiven juuri eläkkeelle siirtynyttä omistajaa aiheesta "kuinka tunnistaa laadukas kangas". Sepä ei ole ihan helppoa, siis ainakaan välittää kangaskauppiaan sormiin tallentunutta asiantuntemusta sanoin, mutta opin joka tapauksessa paljon uutta. Olen esimerkiksi ihmetellyt polyesterin sekavaa olemusta. Välillä se on aivan surkeaa, mutta jotkin polyesterit tuntuvat varsin miellyttäviltä. No, salaisuus on, että laadukas polyester on merkiltään Trevira. Kampalankaisia kankaita kannattaa suosia niin villoissa kuin puuvilloissa, ne pysyvät siisteinä iät ajat. Ja paljon muuta, jonka voitte tietenkin lukea tulevasta kirjastani! Hänellä oli muutenkin paljon mielenkiintoista sanottavaa vaatteista, laadusta ja ihmisten asenteista näihin.

Sitten illalla sain Skype-yhteyden Courtney Carveriin, joka on mahtavan Project 333:n äiti. Siirryin hetkeksi Helsingin illasta Utahin aamuun, ihmeellistä aikamatkailua!

(Sivuhuomio: Olettehan jo varmasti tutustuneet Project 333:n? Ennen kuin sitä kokeilee, ajatus tuntuu ihan mielipuoliselta, mutta kun sitä on kokeillut, huomaa, että aiempi vaate-elämähän vasta kahjoa olikin. Voin tuskin liioitella tuon projektin mullistavaa vaikutusta elämässäni. En olisi lähtenyt kirjoittamaan tämänhetkistä kirjaa ilman sitä, koko kodin siisteys on kohentunut hurjasti, ja elämä on yksinkertaisesti valtavan paljon helpompaa. Pidän vaatteista ja kauniit vaatteet tuovat minulle paljon iloa, mutta aiemmin myös paljon turhautumista ja harmitusta esim. läjäytyvien vaatteiden ja yleisen pukeutumisstressin takia. Nyt kun Project 333:n avulla olen saanut karsittua vaatteiden määrän helposti hallittavaksi, ja kaapissani on muutama asukokonaisuus joihin olen täysin tyytyväinen -eikä muuta- niin jäljelle jää vain ilo. Ehdin paneutua jokaisen ihanan vaatteen käyttämiseen huolella, kun kaappi ei ole täynnä ties mitä riepuja sotkemassa tilannetta. No niin. Matkasaarnaaja lopettaa taas hetkeksi.)

Courtney oli mitä hurmaavin ja ihanin tyyppi, hänen kanssaan oli ilo jutella. Lainaan häneltä yhden lauseen, joka jäi erityisesti mieleeni (kun jonkin ihmisen vaatekaapin sisältö on valtavana vuorena lattialla ja hän on aivan pökeltynyt siitä raha- ja aikamäärästä, jota se edustaa): "You spent the money, you spent the time. It's gone. Now let's not spend one more minute fussing over it." Jes! Ei niitä rahoja takaisinkaan saa, eikä varsinkaan aikaa, mutta tästä hetkestä eteenpäin voi valita toimivamman tavan elää.

Ensimmäinen Vaatelainaamo-kokeilu

 Ihania kirkkaita talvipäiviä, tulee jo keväinen tunnelma! 

Tässä kuva eiliseltä, kännykkäkamerani ei ihan pysty toistamaan kaikkialta 

hehkuvan valon upeutta, mutta tässä edes kalpea aavistus.

Liityin uuden vuoden ja kustannussopimuksen kunniaksi Vaatelainaamoon. Valitsin Perusjäsenyyden, jossa saa kaksi vaatetta viikoksi, 6kk/150 e. Heti ensimmäiseksi tuli mieleen, että pitää hommata elämäänsä enemmän juhlia, sillä siellä olisi tosi mahtavia juhlakolttuja. Esim. jotkut tyylikkäät shamppanjakokkarit tai ensi-iltanäytökset kelpaisivat, tai no jaa, lähes minkätyyppiset hipat vaan.

Tällä kertaa valitsin kumminkin Nurmi-vaatemerkin värikkään viskoosihelmaisen mekon - vaate, jota en ikipäivänä ostaisi kaupasta, koska tiedän, että en pitäisi sitä montaakaan kertaa. Mutta sitä on mukava pitää pari kertaa, johon Vaatelainaamo on onnen omiaan. Toiseksi vaatteeksi valitsin silkkisen pitsiupotuksin koristellun Odd Molly -topin. Olen hipelöinyt samanlaista Villipuutarhassa, jossa on hiukan Odd Mollyjä myynnissä, mutta on toistaiseksi jäänyt ostamatta. Nyt voin testata, tulisiko sille todella käyttöä.

Pikku Onnetar tykästyi silkkitoppiin ja oli ihan harmissaan, kun äiti piilotti sen vaatekaappiinsa. Miten voikin lapsella olla noin hyvä tyylitaju :D ? Ja saisiko Vaatelainaamoon lapsijäsenyyksiä?

Princess lace

Hyvä postipäivä! Ihanan hymyileväinen postipoika kävi ja antoi mulle kaksi pakettia. Toisessa oli kolme japanilaista muotikirjaa/lehteä Yesasialta, ja toisessa pitkään himoitsemiani nauhoja ja opasvihkonen aiheesta kuinka tehdä prinsessapitsiä. Princess lace on eräänlainen käsintehdyn ja konetekoisen pitsin välimuoto: tyllille kiinnitetään somiksi koukeroiksi muodosteltuja ilmavia pitsinauhoja. Tekniikka peräytyy jostain 1800-luvun puolenvälin jälkeen, kun konetekoista tylliä ja konetekoisia nauhoja sai suhteellisen edullisesti.

 

Ihanaa hömppää Japanista, mm. rouva Uchidan kirja 

"Suosikkitavarani ja mistä löysin ne"

 

Pari päivää sitten saapunut kestävästä muodista kertova kirja, 

prinsessapitsin opaskirjanen ja itse nauhat.

Näitä nauhoja voi valmistaa vain Leavers-koneilla, ja niiden saaminen käsiinsä on hankalaa. Ostin monta vuotta sitten pikkuisen näytepalasia tokiolaisesta pitsikaupasta, mutta jälkikäteen älysin, että ei niillä pienillä paloilla paljoa tee. Nyt vihdoin, pitkän etsimisen jälkeen, löytyi firma, josta näitä nauhoja saa: EmbellishmentsOne. Maksu hoitui PayPalilla ja kaikki kävi mukavasti ja nopsaan.

Nyt vain neula viuhtomaan ja jotain tälläistä pitäisi syntyä:

Vaateprojekteja

Oman vaateosto-tietoisuus-eettisyys-projektini on vain pieni osanen suurta muoti- ja elämäntapakokeilujen jatkumoa. Kaikkien vuoden mittaisten netissä julkaistavien vaatekokeilujen äiti on "Little Brown Dress", jossa Alex Martin -niminen nainen pukeutui koko vuoden samaan mekkoon. Harmi kyllä nettisivu on kadonnut, mutta googlaamalla löytää aiheesta paljon.


Tässä muutamia mielenkiintoisia kokeiluja:

The Uniform Project

 One Dress Protest

Johanna Sumuvuoren "Vuosi ilman muotia"

The Project 333 (suosittelen! Todella kätevä, mahtava, paras!)


Lisää linkkejä otetaan mielellään vastaan!

Kolmassadas blogikirjoitus! Ja kirjauutisia!

Työpöytäni - onneksi on tilaa levitellä kirjoja, vihkosia ja brosyyreitä, 

vintagelehdistä puhumattakaan.

Kuulkaas, kyllä minun maailmanparannus-vaate-elämänmietintäprojektistani tulee kirja! Kustantaja on Atena, ja aikataulu varsin ripeä. Jee! Kirjan idea on kaksiosainen: 1) kuinka saada oma henkilökohtainen vaatekulutus tasapainoon, ja vaatevarasto kätevään ja omaan elämään sopivaan mittaan ja määrään.
2) mitä tehdä, että tällä hetkellä turmiollinen ja holtiton vaatebisnes saadaan kestävämmäksi koko planeetan, ihmisten ja kaiken kannalta. Tähtäin on siis asetettu korkealle ja työtä on paljon, mutta niinpä mahdolliset hyödytkin ovat mittavat!

Kun tapasin kustantajan, sanoin, että aihe on niin ajankohtainen, että varmaan joku muukin on kirjoittamassa samantapaista kirjaa. Ja olin aivan oikeassa. Outi Moilala kirjoittaa käsikirjaa vaatebisnesten vastuullisuudesta (tai siihen pyrkimisestä), jonka tulee kustantamaan Into kustannus. Tapasimme eilen lounaalla ja hieman vertailimme kirjaideoitamme ja tietojamme. Outi on pitkän linjan järjestöihminen ja tietää vastuullisuushommista vaikka mitä, joten oli ilo jutella hänen kanssaan. Onneksi näkökulmamme ja kohderyhmämme on eri, ja aihe on kyllä niin laaja että siitä voi kirjoittaa useampiakin kirjoja kuin vain kaksi.

 

 Lounastimme Zucchini-ravintolassa ja tässä vertailemme muistiinpanoja

Päätin kirjaprojektin kunniaksi tehdä seuraavan uudenvuodenlupauksen:
Hankin vain sellaisia vaatteita, joista tiedän, että valmistus on tehty työntekijöitä riistämättä ja kunnon palkalla (tai mistäs sitä mitään varmaksi tietää, mutta ainakin näin pitää oleman luvattu ja pätevästi todennettu) ja toisekseen, että materiaali on jollain tapaa ympäristön huomioon ottavaa (paitsi voin toki käyttää omissa varastoissani olevia kankaita, olkoon ne mitä vain, koska ne nyt olisi hoopoa jättää käyttämättä, mutta en osta uusia kankaita, jos ne eivät täytä näitä ehtoja).

Ensimmäinen haaste ovat alushousut. Luomupuuvillaisia alushousuja kyllä riittää, mutta mistä löytää Fair Trade / muuten todennettavasti kohtuullisella palkalla ommellut alushousut? Löysin brittiläisen firman "Pants to Poverty", joka täyttää molemmat ehdot, mutta… kun sitten on vielä ihan erillisiä esteettisiä mieltymyksiä, kuten minä pidän huomaamattomista, neutraaleista alushousuista, enkä niinkään sateenkaarenkirjavista. No, jostain on pakko tinkiä, eli ilmeisesti sitten tyylikkyydestä - tämä kuvastaa yleistä tilannetta hyvin. Alushousuja on kyllä tarjolla tuhansia eri malleja sadoissa eri väreissä, mutta jos laittaa tälläiset pienet eettiset vaatimukset, niin tilanne on kehno kuin pula-aikana. Voi tosin olla, ja mahdollisesti onkin, että monet kaupoissa yleisesti myytävinä olevista alushousuista on ommeltu kelvollisella palkalla kunnon oloissa, mutta hitostako sitä tietää? Kukaan vaatefirma ei juuri kerro mitään. Yleisesti ottaen vaatteen valmistusoloista on yhtä hankala saada tietoa kuin Mariaanien haudan merensyvänteen pohjasta, jos ei hankalampikin. Grr!