perjantai 26. syyskuuta 2014

Muumipitsiä Ivana Helsingillä


Pääsin katsomaan IvanaHelsingin Muumimalliston lanseerausnäytöstä Designmuseoon. Hyvin mielenkiintoista, ja voin ilokseni sanoa että tämä on ehkä lempparein Ivanamallisto ikinä. Kannatti käydä! Kiitos ihana Heini kutsusta!


Aluksi näytettiin Paola Suhosen tekemä tunnelmavideo, jonka löytää sieltä sun täältä googlaamalla. Sitten Sophia Jansson (silminnähden liikuttuneena ja onnellisena) ja Paola selittivät kokoelman taustoja, kuinka Ivanan väelle oli annettu vapaat kädet kokeilla ja suunnitella, etsiä uusia värityksiä ja materiaalimahdollisuuksia.

Itse näytöksestä ei puhelimenrutkullani saanut järin näyttäviä kuvia. Mallistossa oli monia mielenkiintoisia materiaaleja ja tekniikoita: koneommeltu pitsi muumihahmoineen sekä luonnonvalkoisena että tummansinisenä, Kuka lohduttaisi Nyytiä -kirjan kuvilla kirjotut tekstiilit (tuli hieman mieleen Minä Perhonen, joka myös käyttää paljon upeasti kirjottuja kankaita mallistoissaan), kuvioneuleet...

 

Näytöksen aloittivat mustat pitsimekot, joiden materiaalia en kuitenkaan ehtinyt tarkemmin hahmottaa, en osaa sanoa mitä kuvioita siinä oli tai millä tekniikalla tehty. Jotain ohuehkoa pitsiä kuitenkin. Koitan ehkä luikerrella Ivanan showroomiin niin voin raportoida asiasta tarkemmin. Lopun pitkät koneommellusta pitsistä tehdyt mekot olivat romanttisia ja näyttäviä, voin ennustaa että moni tulevan kesän morsio valitsee muumimekon! Myös Tove Janssonin mustavalkoisten kuvitusten pohjalta tehdyt kuosit olivat todella onnistuneita. On mahtavaa, että muumiteema ei tarkoita sitä että joka vaatteesa pitäisi olla isolla muumi, vaan on käytetty Janssonin tunnelmallisia maisemia ja kaunista kynänjälkeä pääosassa. Malliston tylsin osasto olivatkin isokokoisilla mymmeleillä painokuvioidut trikookoltut, jotka ovat kuitenkin luultavasti mukana siksi, että saataisiin jotain hiukan kirpaisevan kallista edullisempaa mukaan. Suurin osa muista materiaaleista oli sellaisia, joiden teettäminen on pakosta varsin hinnakasta.

Parin viikon päästä mallisto lanseerataan Japanissa, voi vain arvata, että se tulee saamaan suuren suosion!
Asusteet olivat myös mielenkiintoisia. Mallien jaloissa oli Lumi-merkin saappaita (siis tämä laukkumerkki on laajentanut myös jalkineisiin) ja alkupuolella näytöstä käsissä oli pinkkejä ja mintunvihreitä käsineitä, joissa pienet kirjotut Myy- tai mymmelihahmot.

Täytyy sanoa, että tämä mallisto herätti (jopa!) minussa ostoimpulsseja, joskin huomasin asiaa tarkemmin ajatellessani, että minusta on jollain tapaa nöyryyttävää jos ventovieraat ihmiset heti näkevät mistä jokin vaatteeni on hankittu. Sen takia en ole koskaan oikein innostunut logoista, ja vaikka nämä vaatteet olivat mielestäni oikeasti hienoja, silti emmin aika lailla hankkimista. Jos nyt vaikka käsineet...

 Löydä piilokuvasta Muumi!



EDIT: googlailin vähän, ja löysin hyvän lähikuvan kirjotusta kankaasta Ms Style-nimisestä blogista. Tuskin kangas nyt sentään käsin kirjottua on, mutta upeaa joka tapauksessa.

5 kommenttia:

  1. Haa. Muumi löytyi. Näin näitä muumimekkoja jollakin sivulla ja arvasin että nyt Pitsikirjan Rinna innostuu, siis pitsimekoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minua on helppo innostaa :D Nyt minua riivaa se musta pitsimateriaali, että mitä se oikein oli ja onko siinäkin muumeja.

      Poista
  2. Minä vähän petyin tähän mallistoon, ei niinkään siksi ettei olisi miellyttänyt silmää vaan siksi, että Tove Jansson teki visuaalisesti paljon muitakin jännittäviä ja jännittävämpiäkin asioita kuin muumit, ja niistä olisi tullut mielenkiintoisempia kuoseja ja vaatteita. Nyt näistä tuli vähän semmonen turistifiilis, että ei puutu kuin joku "greetings from Finland" -teksti rinnuksista... :( Voi tietysti johtua siitäkin, että en ole koskaan sen kummemmin ollut muumeista innoissani, joten pelkästään muumien laittaminen johonkin tuotteeseen ei tee siitä mielestäni heti houkuttelevampaa.

    Summa summarum, odotin kai enemmän ja kekseliäämpää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mieliä on monia - itse olin tyytyväinen. Koltut olivat sekä käytettäviä, että kuviomaailmaltaan nappailivat hauskoja osia muumimaailmasta. Käsittääkseni tämän pitikin olla Muumi - ei yleisesti Tove Jansson -teemainen. Haluaisin kyllä tämän perusteella nähdä, mitä IvanaHelsinki saisi aikaan muusta Janssonin tuotannosta!

      Poista
    2. Joo siis ymmärsin kyllä että nimenomaisesti muumi-teemalla mentiin, mutta ajattelin jotenkin niin, että muumi-teema tuli juuri nyt koska on Toven juhlavuosi, ja juhlavuoden pohjalta taas olisi voinut tehdä jotain ihan muutakin kuin muumia. Vähän niin, että muumia voisi tehdä (ja tehdään) milloin vaan, mutta Toven juhlavuonna olisi voinut tulla jotain muuta hänen tuotantoonsa viittaavaa.

      Tunnustan, että se mustavalkoinen mekko tuolla mallistossa hiveli kyllä minunkin silmääni. Kokonaisuutena ei vaan mulle iskenyt nyt jotenkin yhtään. Muumeja on niin monessa paikassa, että siitä kaikesta on hirveän vaikea enää erottua mielenkiintoisesti.

      Poista