Palatakseni kevyempiin aiheisiin, olin viime sunnuntaina Leppävaarassa Marttojen Garderobi-tilaisuudessa haastateltavana ja myymässä kankaita (meidän perhe on muuttamassa, ja olen ottanut aktiivisen asenteen kangasvarastojen kutistamiseen). Jonkun verran sain kankaita myytyä, myös muutamia kirjojani, ja tilaisuus oli muutenkin käymisen arvoinen.
Vaatevaihtopisteellä vaihdoin yhden kankaan uhkarohkeasti ohueen nahanväriseen vyöhön vaikka ei ollut mahdollisuutta peilata, no, voi olla että se jatkaa piankin matkaansa eteenpäin, koska ei oikein sitenkään näytä päälläni sopusuhtaiselta. Otin sen sillä ajatuksella mukaan, että ehkä sopii ehkä ei, kohtalo määräytyy sitten kokovartalopeilin edessä. Ei kukaan n. kokoa 40 oleva lukija sattuisi tarvitsemaan sievää, kapeaa vyötä?
Kiitokseksi osallistumisesta sain upean orkidean, joka muistutti mieleeni ihanan kirjan Orchids on Your Budget. En ole koskaan kehunut sitä täällä blogissa, vaikka se on ai-van mah-ta-va! Kirjoittaja on Marjorie Hillis, jonka kuuluisin kirja on Live Alone and Like It, opas- ja kannustuskirja sinkuille (vaikkakaan tuota sanaa ei alkuperäisenä julkaisuajankohtana 1930-luvulla vielä käyttty). Orchids... opastaa taloudenpitoon, jonka päämääränä on saada käytettävissä olevilla - niukoilla- varoilla mahdollisimman paljon itselle tärkeimpiä nautintoja irti elämästä. Kirja on nokkelasti ja hauskasti kirjoitettu, eikä ollenkaan altistu säälittelemään vähävaraista lukijaa, päinvastoin koittaa tuupata hänet täyteen tarmoa ja ryhtiä. Kirjoittaja on usein jopa piikikäs, mutta ei ainakaan minusta ärsyttävällä tavalla.
Vaatteista Hillisillä on paljon edelleen pätevää sanottavaa. Kirjasta myös oppii, kuinka paljon aikaisemmin valmisvaateteollisuus muodostui pääasialliseksi vaatteidenhankintametodiksi Yhdysvalloissa kuin esim. Suomessa. Ei täällä meilläpäin vielä 30-luvulla ensisijaisesti hankittu vaatteita kaupoista, valloissa taas tämän kirjan valossa laukattin kaupasta toiseen ja oli peräti itsepalvelumyymälöitäkin (niistä kannattaa hankkia mm. iltapuvun kanssa käytettävä silkkinen shaali, jos vaatetustili on pieni!).
"There's the old saw (tell us if you haven´t heard this one before) about building your wardrobe around one colour. You may have learned this one just after the alphabet, but if you always follow it, you are a stronger-minded woman than most. It's amazing, in this enlightened age, to see how many women will go out and buy a brown coat, just as they planned to do, and then get carried away by a little navy-blue dress that is so sweet, and eventually choose a black hat because they can't find a becoming one in any other colour and black goes with everything (oh, does it?) Once you've done that, you can choose between wearing all three and looking as if you did not know any better, or getting three complete outfits. We wouldn't know which to advise."
"The most expensive item in your wardrobe and the greatest extravagance is the garment that can't be worn with a lot of other things (also in your wardrobe) or that you seldom wear at all, because you don't like it. If you have to economize, you can't afford mistakes, which are definitely luxuries."
Suosittelen tätä kirjaa kaikille, joista tuntuu että rahaa saisi olla enemmän. Ainoa vikapuoli on, että tulee kadehtineeksi vilkkaan 1930-luvun ihmisiä, joilla tuntuu olevan vähintään parit pikkukutsut joka viikko ja iltapukujuhliakin monta kertaa vuodessa minimissäänkin!
tiistai 17. marraskuuta 2015
Orchids on Your Budget
Tunnisteet:
1930's,
books,
budgeting,
marjorie hillis,
orchids on your budget,
pleasures,
vintage
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Mistä löysit kirjan? Vaikuttaa kiinnostavalta!
VastaaPoistaTämän sai varsin edullisesti Amazonilta käytettynä!
VastaaPoista