Pitkä viininvärinen samettiviitta on lainassa siskolta. Tyllimekon tein toissakesänä ja kaivoin sen kesävaatelaatikosta esiin. Gaalamittaiset vintage-nahkakäsineet ostin viime vuoden syksyllä ja taisin peräti luvata hankkiutua niistä eroon, jos ei vuoteen tule käyttöä ("Lupaan myydä nämä käsineet, jos en vuoden 2015 aikana keksi niille yhtään käytönaihetta!"). Näin ne pääsivät käyttöön ja saavat vastedeskin asua käsinelaatikossani, puuh!
Kengät ovat hääkenkäni vuodelta 2006, jotka olen säilyttänyt sentimentaalisista syistä, ja tukassa oli pikkuOnnettaren samettirusetti-hiuspompulat (vaikka eivät näykään kuvassa). Vyön nappasin kierrätyskeskuksen ilmaispuolelta, ajatuksena oli yhdistää se syystakkiin, mutta sopi se tähänkin.
Käsilaukkuna oli pieni UFFilta ostettu nahkapussukka, jonka hankin aikoinaan Huilin muotikuvausten rekvisiitaksi. Se on ollut pussissa odottamassa poistoa, mistä kaivoin sen tätä varten esiin. Nyt kun se on osoittautunut käteväksi, niin pitäisiköhän se sittenkin säilyttää? Ja koska saatan seuraavan kerran tarvita sitä?
Hei, tuleehan sinultakin sellainen postaus, jossa kerrot tämän vuoden vaatehankinnoistasi?! Tai kerrotko P333 talviaikaan siirtymisestä?! Palan halusta lukea kanssabloggareideni vaatekulutuksesta! :)
VastaaPoistahttp://www.rantapallo.fi/angata/2015/11/04/suuri-vaatetilitys-2015/
Vaatehankintaraportti tulee vuoden lopussa, edellinen löytyy täältä: http://a-lace-diary.blogspot.fi/2015/01/2014-vaatehankinnat-ja-kulut.html
PoistaMutta syksyn p333 on edelleen raportoimatta, vaikka kohta päästään toivottavasti jo talveen! Hyvä kun muistutit :)
Jos sulle meinaa iskeä joku mielenhäiriö, ja aiot noista hansikkaista luopua, mä ostan ne sulta. En tarvitse niitä yhtään sen enempää kuin sinäkään (kun en edes käy naamiaisissa), mutta ne on IHANAT.
VastaaPoistaEikös ookin! Mutta tuolla kodiopuheella en myy :D sen sijaan voin tuoda ne lainaan, niin että pääset nauttimaan ihastuttavan esineen sieluavirkidtävästä läheisyydestä. Näithän napinläpikuvan seur. postauksessa?
Poista